Hakutulokset

  1. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tätä minäkin sille ajokoulun opettajalle yritin selittää kun itse kävin tuon kruisailemassa. Vastaus oli suurinpiirtein, että "näinhän se menee, mutta ymmärrät kai, että meidän on kuitenkin nämä asiat kaikille opetettava". Siihen ei sitten löytynytkään mitään pätevää vastausta, että miksei...
  2. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Mutta kun autokoulussa opetetaan välttämään pysähtymistä viimeseen asti (näin ainakin oli kakkosvaiheessa ajetulla lenkillä), se pysähtyminen kun on taloudellisen ajon kannalta se suurin saatana. Autokouluissa kun ilmeisesti opetetaan ajamaan taloudellisesti liikennesääntöjen mukaan, eikä...
  3. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tämä on sitten se itselleni eniten vitutusta aiheuttava asia. Sinällään minulla ei ole mitään noita hidastetöyssyjä vastaan, mutta kyllä niiden olisi ihan suotavaa olla sellaisia, että niistä pystyy ajamaan rikkomatta autoa. Erityisen petollisia ovat nuo kapeat ja korkeat töyssyt, niistä kun ei...
  4. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Ihan mahdollista. Tuosta taas olen aivan satavarma, että ennen Kärsämäkeä on kamerat samalla kun rajoitus tippuu 100-80, tämä siinä vaskikellojen holleilla. Tuostakin aika varma olen, että Konginkankaan pohjoispuolella jonkin huoltsikan (oisko ollu neste) holleilla oli kamera sellaisella...
  5. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Pyhäjärven ABC:n holleilla, Konginkankaan pohjoipuolella n. 15-30km, Kärsämäen poihjoispuolella ja mulla on kyllä hyvin vahva intuitio siitä, että Vaajakosken eteläpuolella pohjoiseenpäin ajaessa jonkun Jari-Pekan holleilla olisi myös 100-80 tiputus kameralla varustettuna. Kemistä ylöspäin ei...
  6. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    4 ja 5 teiltä löytyy useampia 100-80 ja 80-60 tiputuksia varustettuna kamerapöntöillä heti tiputuksen jälkeen, osassa on risteys 150-200m rajoituksen alusta, osassa 500m ja osassa ei varsinaista risteystä ollenkaan. Etelä-Suomesta noita 80-60 tiputuksia pöntöillä löytyy kanssa joitakin...
  7. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Noista skenaarioista puuttuu nyt se mutka/nyppylä/muu näköeste joka tekee tuosta laskevasta rajoituksesta yllärin. 1) Ensimmäinen auto hyppää jarrulle huomatessaan tippuvan rajoituksen jotta saa hidastettua ajoissa vauhdin ennen rajoituksen tippumista, tämä luonnollisesti kertautuu kun...
  8. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Lain vastaista, nippa nappa juu, tosin poliisikaan ei näihin puutu kun liikenne pysyy sujuvana "kaikkien" ajaessa lievää ylinopeutta. Etkö nyt oikeasti ymmärrä, vai vänkäätkö ihan vain vänkäämisen ilosta? Enemmistö määrittä miten liikenteessä täytyy ajaa jotta liikenne pysyy sujuvana. Jos...
  9. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Niin, nuo peltipoliisit on hyvin usein sijoitettu heti sen 60 lätkän taakse, eli nopeuden täytyy olla tuon lätkän kohdilla se 60. Monessa paikassa nämä lätkät tulevat tietä tuntemattomalle yllättäen jonkun mutkan takaa ja jarrutusmatkaa on alta 100m. Tällaisiin paikkoihin kun tullaan...
  10. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Kaksi asiaa tästä, ensinnäkin kaikki eivät noita GPS-härpäkkeitä käytä, osa on ihan oikeasti sen (epätarkan) nopeusmittarin varassa. Toinen asia on sitten tää sujuvuus tekijä. Kyllä se on se vähemmistö, tässä tapauksessa kovaa ylinopeutta tai tasan sitä oikeaa nopeutta tai sen alle ajavat, jotka...
  11. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tai sitten vaan oikeasti katottaisiin vähän millaisille hattivateille niitä ajokortteja myönnetään, sekä vaadittaisiin säännöllinen ajotaitotesti (olkoon sitten vaikka 5v välein). Tässä kohtaa korostaisin sujuvaa ajamista, tämä nykyinen "vältä konfliktit niin saat kortin" -linja on puhdasta...
  12. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Eli jos olisi ajanut kuten sinä haluat olisi päässyt nopeutta jota sinä haluat. Kun "rekkapena" ei ajanut sinun mielitekosi mukaan, ihan vaan vittuilun vuoksi tiputit nopeutta vielä tuostakin, vaikka aivan varmasti tiesit ettei rekalla ole edelleenkään mitään mahdollisuutta ohittaa sinua jos et...
  13. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Ja jos ajaisit satasta satasen alueella kuten 90% muusta väestöstä, tuo sinun parjaamasi "rekka-amis" ei edes pysyisi sinun kontissasi ja taas olisi takapenkilläkin turvallisempaa. Tätä et ilmeisesti ehdi omalta paremmuudeltasi näkemään. Sinä olet se kuka siellä kökkii ja kaikki muut ovat...
  14. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Eli toisin sanoen toimit kuten tämä viime aikoina paljon puhuttu Skoda kuljettaja, kun muut tien käyttäjät eivät toimi kuten sinä haluaisit. Oletko koskaan ajatellut millaisia vaaratilanteita nämä sinun "muistutuksesi" aiheuttavat. Ja kun noista liikennesäännöistä jaksat vaahdota, kai tiesit...
  15. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Henkilöautojen keskuudessa tämä toimiikin oikein sujuvasti (muulloin kuin pahimpiin ruuhka-aikoihin) noin kuin sanoit. Jos takana kovempaa tuleva kuitenkin sattuu olemaan yhdistelmä, kuten tuossa sinun esimerkissäsi, se ohittaminen nyt vaan sattuu olemaan mahdottomuus ilman edellä ajavan...
  16. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Toisaalta jos te muiden matkan tekoa hidastavat spedetkin ymmärtäisitte antaa tilaa kun huomaatte olevanne selkeästi muita hitaampia, ettekä omalla toiminnallanne (juuri tämä pudotanpa nopeutta vielä muutaman kilometrin ihan vaan vittuillakseni perässä ajaville) provosoisi muita, myös se paljon...
  17. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tuo nyt on ihan täyttä paskaa ettei olisi ollut kiusan tekoa. Jarrutus menisi vielä paniikin piikkiin, ehkäpä tuo ensimmäinen keskemmälle ottaminenkin, mutta kun toista kertaa vedät auton keskemmälle blokaten samalla molemmat kaistat täysin on tuo ihan puhdasta vittuilua rekkakuskille. Sen...
  18. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Eihän se ole tuo virhearvio mikä tässä porukkaa närästää, vaan tuo uskomaton spedeily ja suoranainen vittuilu rekkakuskille, yhdistettynä vielä paria pykälää säälittävämpiin selityksiin. "Yritin katsoa miten motoristille kävi." Turha pyristellä kun paska on jo housussa ja kaikki sen haistaa...
  19. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tuokin vähän riippuu miten täällä suorittaa autokoulun. Opetusluvilla vetäsee pariin otteeseen tuon harjoituskokeen minkä jälkeen pääsee lähes varmasti teoriakokeen läpi ja inssissä käy rykäisemässä vartin lenkin. Toki tähänkin on tänäpäivänä tuotu autokoulujen rahastus mukaan, eikä ajokortin...
  20. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Näin. Käytännössähän Suomessa ainoa paikka missä kävelijänä voit auton alle jäädä ilman, että se autoilijan syyksi tuomitaan on suojatiellä punaisia päin kävellessä. Ei ainakaan meilläpäin hylätty inssejä jos ajoi vihreillä pysähtymättä toisen, suojatietä ennen pysähtyneen, auton ohi. Eri...
Ylös