Mainos

Hakutulokset

  1. C

    Petteri Orpon hallitus

    Ei taida tarkkoja lukuja olla. Määrä on kuitenkin pikemminkin satoja kuin sata tai vähän yli. Osa on tullut vanhempiensa tai muiden mukana Suomeen saamatta turvapaikkaa. Osa on syntynyt täällä. Valtaosa lapsista käy koulua. He saavat koulupaikan positiostaan huolimatta. Silloinkin kun ainoa...
  2. C

    Petteri Orpon hallitus

    Joskus laitoin palstalle ruotsalaisen selvityksen ja asiantuntijanäkemyksen, miksi tilanne Ruotsissa paheni niin paljon. Keskeinen syy oli isäkuva. Se ei tietenkään ollut ainoa tai edes ratkaiseva syy. Mutta rikoksiin ajautuneiden maahanmuuttajataustaisten nuorten isäkuva oli lähes aina se, että...
  3. C

    Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

    Oleellista on huomata, että perustuslakivaliokunta myöntää lausunnossaan, että poikkeuslaki on ristiriidassa Suomen sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa, mutta pitää silti säätämistä välttämättömänä ja mahdollisena. "Mikäli oikeusvaltion täysivaltaisuus ja kansallinen turvallisuus ovat...
  4. C

    Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

    Perustuslakivaliokunta ei siis hyväksynyt lakiesitystä sellaisenaan vaan edellyttää siihen muutoksia hallintovaliokunnassa/eduskunnassa. Perustuslakivaliokunta myöntää lausunnossaan, että poikkeuslaki on ristiriidassa Suomen sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa, mutta pitää silti säätämistä...
  5. C

    Petteri Orpon hallitus

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010504861.html Edellinen hallitus laajensi laittomasti maassa olevien terveyspalveluja pelkästä kiireellisestä hoidosta välttämättömään hoitoon, joka tarkoittaa esimerkiksi pitkäaikaissairauksien hoitamista. Edellinen hallitus olisi voinut antaa tuhansille...
  6. C

    Petteri Orpon hallitus

    Metsätalous on yksi osa teknologiakeskittymiä, joita Suomesta löytyy onneksi yhä enemmän mm. vihreän energian osalta. Julkisen ja yksityisen puolen yhteistyö on koko ajan kasvanut, mutta paljon tarvitaan vielä alkaen TKI-kehityksestä työperäisen maahanmuuton kaikkien osatekijöiden parantamiseen.
  7. C

    Petteri Orpon hallitus

    Ei ole vaikka tällaista kuvaa jossain pyritään antamaankin. Ennaltamisasetuksella EU pyrkii saamaan isossa osassa metsiä tilan, joka niissä oli joskus 1950-luvulla. Suomen osalta kyse oli luokkaa miljoonasta hehtaarista ja hinnaksi eri asiantuntijat ovat arvioineet luokkaa miljardi vuodessa...
  8. C

    Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

    Kannattaa odottaa infoon asti. Silloin tiedetään perustuslakivaliokunnan lausuman sisältö ja muut lakiesitykseen liittyvät asiat.
  9. C

    Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

    Perustuslakivaliokunta järjestää infon klo 13:00. Sitä ennen ei valiokunnan lausuman sisältöä avata. Mielenkiintoista on kuulla, mikä on oikeuskanslerin näkemys. Oletettavasti se voisi olla positiivinen lain etenemiselle, josta äänestysluvut 15-2 kertoisivat. Aiemmin yksikään valiokunnan...
  10. C

    Kokoomus

    Tietoja ja henkilöitä voi tulla datalla yhdistää. Julkisella puolella tietoturva oli aikoinaan vielä 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alkuvuosina heikkoa. Parannuksia tehtiin paljon. Jo silloin tuli esille, että ihmisten ajattelua on koulutuksesta, perehdyttämisestä ja valvonnasta huolimatta...
  11. C

    Perussuomalaiset

    Kikseistä en heidän osaltaan tiedä, mutta perussuomalaisten kannattajat tuskin mieltävät rasismiksi samoja asioita kuin muiden puolueiden kannattajat. Lupiinien poistaminen on lupiinien poistamista jne. Saksan tilanteen nyt mainitsinkin ja oleellista on nähdäkseni huomata, miten Venäjä on...
  12. C

    Perussuomalaiset

    Valtosen ja monen muun samasta asiasta puhuneen logiikka on pohtimisen arvoinen. Suodattamalla ääriryhmiä hallitusyhteistyössä tai ryhtymällä itse ääriryhmäksi oikeistolaisille ääriryhmille tärkeimmässä asiassa eli maahanmuutossa estetään laitaoikeiston ja laitavasemmiston + äärioikeiston ja...
  13. C

    Perussuomalaiset

    Kun asiaa hieman tunnen, Orpo on kyllä saanut palautetta joistakin ulostuloista. Hänen kommenttinsa tarkoittaa pikemminkin sitä, että näissä ulostuloissa ei ole mitään persuille erityistä. Ja tämä on se asia, mitä itse pidän ongelmallisena. Ministeritasolla tai eduskuntaryhmän johtotasolla tai...
  14. C

    Elokapina

    Thunbergista tulee mieleen Marxin Feurbach-teesi: ”Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen”. Thunberg on asettanut itselleen tehtäväksi maailman muuttamisen, ei ongelmien selittämisen eikä varsinkaan ongelmien selittelyn. Vierailu ja sen tuoma...
  15. C

    Petteri Orpon hallitus

    Mielenkiintoista ennaltamisasetuksessa on itse asian - joka on oleellinen tulevaisuudellemme - lisäksi se, että Kokoomuksen äänestäneet mepit kannattivat sitä, mutta Orpon hallitus vastusti. Pohjoismaista asetusta vastusti myös Ruotsi. Suomen vastustamisen taustalla on epäily siitä, että koska...
  16. C

    Perussuomalaiset

    Itse taas näen asian hieman toisin. Median tulee tarttua myös piilotettuun rasismiin ja tuoda se esille. Ongelmaksi koen, että enemmän tai vähemmän suoraan rasisimiin mm. Purran suusta tai kynästä ei valtamedia reagoi. Tässä voi olla kaikuja vaikka mistä aiemmasta vaikenemisesta, mutta...
  17. C

    Petteri Orpon hallitus

    Sanotaan näin, jos SDP palaa vasemmalta keskemmälle kilpailemasta liikaa Vassarien ja Vihreiden kannattajien äänistä, persujen lisäksi myös Kokoomus voi ottaa ainakin lievää osumaa. Samalla SDP ehkäisisi osaltaan tilanteen, jossa oikeisto + keskusta muodostaisivat seuraavan hallituksen. Vaikka...
  18. C

    Petteri Orpon hallitus

    Ei pidä paikkansa. Merkittävää on se, että ministerinä puheet tyttöjen/nuorten naisten valehtelusta ja HS:n valheista ovat jatkuneet.
  19. C

    Petteri Orpon hallitus

    Kuten totesin, hallitusta ei olla tähän kaatamassa Orpon toimesta. Sehän on jo typerä ajatuskin. Kyse ei siis ole siitä, jos pyritään välttämään esimerkiksi tilanne, jossa Kokoomuksen ja RKP:n kansanedustajista osa äänestää tyhjää/on pois/äänestää vastaan mahdollisessa Rydmanin...
  20. C

    Petteri Orpon hallitus

    Ei Orpo ole hallitusta kaatamassa ja vaatimukset siitä, että Orpon tulisi hallitus kaataa jos ei Rydman lähde, kannattaa laittaa vasemmistokammarin tekeleisiin. Mutta on toinen asia pistää Purra ja Orpo neuvottelemaan Rydmanin pestistä. Kun vaihdos on joka tapauksessa suunniteltu 2025, miten...
Ylös