Se on perusteltu näkemys kyllä, ja sanavalinnoistahan näissä lähinnä on kyse.
Itse näen tilanteen sikäli erilaisena kuin sinä, että Soinin ajan PS:n kohderyhmä oli rajatumpi (kepulaiset tulivat vähän vahingossa mukaan) sen "työväenpuolue ilman sosialismia" -varjon alle.
Kepulaiset kyllä eivät tulleet mitenkään vahingossa PS sateenvarjon suojiin, vaan olivat sitä ydinkohderyhmää. SMP, jonka raunioille Ps perustettiin, oli nimenomaan maaseudun ”unohdetun kansan puolue”. Sille ajatukselle Soinikin sitä rakensi, kunnes ymmärsi, että ei pärjää Kepulle pelkillä samoilla teemoilla. Sitten otettiin keinovalikoimaan maahanmuuttokriittisyys, jonka myötä puolue lähti raketttimaiseen nousuun. Duunareita alettiin myös kosiskella ”työväenpuolue ilman sosialismia” teemoilla.
Soinin Ps oli lopulta ideologisesti hyvin löyhä, koska teemoiksi kelpasi kaikki, joille laskettiin markkinarakoa eli ääniä. Aate oli tavallaan sivuseikka vaan saada mahdollisimman paljon valtaa. Sitten se 2015 hallitusneuvotteluissa tuli vähän omille nilkoille, kun ei edes oikein tiedetty mitä sillä vallalla pitäisi tehdä. Lopputuloksen muistamme.