Hammer Horror ja joitain muita puljun kultakauden tuotoksia on nyt kahlattu läpi, eikä voi sanoa mitään muuta kuin Christopher Lee on aivan järkyttävän hyvä näyttelijä. Tiesin sen jo, mutta arvostus nousi entistä korkeammalle. Ihan sama kuinka huono elokuva ja pieni rooli (jopa vailla dialogia) on kyseessä, niin hänen läsnäolonsa nostaa välittömästi elokuvan tasoa. Hänen Draculansa on oikeasti pelottava ja vaikka niiden elokuvien taso pääsääntöisesti (pari poikkeusta) tippui mitä pidemmäs mentiin, niin voisi väittää Leen tulkinnan aina vain parantuneen. Todella hieno sekoitus sitä perinteistä älyllistä herrasmiestä ja juuri pinnan alla kytevää animalistista, vaistojensa ja tarpeidensa johdattamaa olentoa, joka tietyissä tilanteissa ottaa vallan.
Eikä tietysti Peter Cushingiakaan sovi olla kehumatta, vaikken näistä superhitaista ja absoluuttisesti joka kerta itseään toistaneista Frankenstein-elokuvista oikein pitänytkään. Onneksi hän teki paljon muitakin roolisuorituksia. Cushingillakin oli vastaavanlainen preesens kuin Leellä, eli hänen mukanaolonsa yksinkertaisesti nosti materiaalin tasoa ja toi arvokkuutta, sekä uskottavuutta.
Vanhojen Universal-elokuvien napaan naiset olivat Hammer Horror-elokuvissa usein pitkälti pelastettavina koristeina ja vesseleinä, joihin nuori pääosa sai rakastua. Muita yhdistäviä tekijöitä olivat vanhoilliset arvot ja moraalit, sekä uskonto. Vaikka naisnäyttelijöiden ulkonäkö, rintavarustus (ja usein) ranskalainen aksentti pursusivat seksiä, niin vaatteet pysyivät päällä. Ainakin siihen asti kun 70-luvulle tultaessa Hammerin vanha creature feature -kauhu, goottityyli, gore ja juonielementtien sekä tunnelman tietty naiivius ei enää toiminutkaan modernin psykologisen kauhun noustua dominoimaan. Silloin kuvattiin häpeilemättä korsetissa olevan pääosanesittäjän avuja (eräässä elokuvassa nainen laitettiin kahdesti niiaamaan peräkkäin vako suoraan kameraan lähes lähikuvassa) ja tissejäkin alkoi vilahdella kyllästymiseen asti. Myös miljöötä koitettiin tuoda 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosista nykyaikaan, eikä esimerkiksi 70-luvulle ja nuorisokulttuuriin tuodun Dracula a.d.:n seuraaminen jazzmaisella soundtrackilla ole ollut varmaan yhtään sen jännittävämpää/siedettävämpää 70-luvulla kuin nykyaikanakaan. Kenellekään ei tullut mieleen elokuvan rakenteen ja kerronnallisen tyylin uudistamista, sillä vaikka näissä elokuvissa oli paljon nautittavaa, niin aivot olivat välillä surkastua, kun on melkein 20 vuotta materiaalia, joka oli enemmän tai vähemmän täysin samasta puusta veistettyä. Matkan varrella näkyi paljon samoja maisemia sekä lavasteitakin, mutta niitä oli todella taitavasti naamioitu ja osattu hyödyntää.
Henkilökohtaisesti mieleen jääneitä elokuvia:
The Legend of the 7 Golden Vampires - Viimeisenä epätoivoisena toivona Hammer teki yhteiselokuvan Hong Kongissa Shaw'n veljesten kanssa, jotka ovat kuuluisia tuottamistaan kung fu -elokuvista. Elokuvallisesti tämä on melko huono, mutta se on vähintäänkin viihdyttävä. Dracula muuttuu kiinalaiseksi mieheksi ja lähtee hallitsemaan siellä olevia seitsemää vampyyriä. Peter Cushing ja pari muuta länsimaista hahmoa liittoutuvat hong kongilaisten maanviljelijäsisarusten kanssa missionaan vapauttaa kotikylänsä, jota nämä vampyyrit terrorisoivat. On vampyyrejä, zombeja ja ihan kelvollista kung fu:ta.
The Devil Rides Out - Ehkäpä ensimmäisen Draculan ohella suosikkini. Christopher Lee on aivan huippuvedossa tässä hieman höpsössä, mutta hyvin kiinnostavassa tarinassa okkultismista, joka tuo mieleen vauhdikkaamman ja toiminnallisemman version Night of the Hunterista.
Dracula Has Risen from the Grave - Veronica Carlson on yksi parhaita Hammer-tyttöjä, minkä lisäksi kyseessä taisi olla ensimmäinen elokuva, jonka Hammer kuvasi uudella studiollaan. Ensin vaikuttaa, ettei elokuvasta tule yhtään mitään. Mutta sitten Christopher Lee ilmestyy ja ohjaaja Freddie Franciskin saa kudottua eri juonilangoista lopulta melko kiinnostavan kokonaisuuden, jossa jopa äidytään käsittelemään ateismia. Se voi kuulostaa itseselvältä, mutta en muista oliko tuo teema varsinaisesti käsittelyn alla missään muussa elokuvassa. Tai no tri. Frankenstein nyt oli ateisti, mutta sillä ei varsinaisesti tainnut olla sen isompaa merkitystä isossa kuvassa.
Rasputin: The Mad Monk - Jälleen Christopher Lee aivan loistavassa roolisuorituksessa. Elokuvaa on kai kritisoitu siitä, ettei se ole historiallisesti järin tarkka, mutta kyllä se minusta suurpiirteisesti on erittäinkin hyvin kohdillaan. Toki itse Rasputin esitetään täysin hulluna ja sikamaisena raiskaajana, sekä sosiaalisena kiipeilijänä ja viitataan hänen salaperäisten voimiensa olleen peräisin saatanalta. Ainoa toki mitä jäin kaipaamaan olisi ollut saunoottelu, koska Rasputin oli kova mies löylyttelemään naisten kanssa alasti. Kuulemma mitään ei koskaan tapahtunut, vaan Rasputin testasi mielenvoimaansa kieltäytyä houkutuksista, mikäli muistan oikein.
Dracula Prince of Darkness - Hyvin tunnelmallinen kauhuelokuva, jossa ohjaaja Terrence Fisherille ominaisesti käytetään paljon aikaa henkilöhahmojen luomiseen ja tällä kertaa se onnistuu täydellisesti tarinan säilyessä propulsiivisena. Kaksi pariskuntaa ajautuu pahaa aavistamatta vierailulle Draculan linnaan ja elokuvasta ei puutu tunnelmaa, sekä kaikki kaikki klassiset Dracula-elementit ovat muistaakseni läsnä. Siihen vielä aika uniikki lopetus ja koska kyse oli tietenkin käytännön stuntista, niin katsoessa ajattelin että varmaan on joku meinannut hukkua jään alle. Ja Christopher Leen stuntillehan siinä oli ollut käydä köpelösti.
Fanatic - Ikoninen Tallulah Bankhead esittää syrjäisessä kartanossa asuvaa vanhaa ja syvästi uskonnollista rouvaa, jonka poika on kuollut. Pojan tyttöystävä tulee vierailulle ja tämä fanaattinen vanha rouva syyttää tätä likaista modernia tyttöä poikansa kuolemasta. Hammerin kauhuelokuvien ohella nautittavia filmejä olivat nämä twistejä sisältävät jännärit (Paranoiac, Maniac jne), jotka elokuvan puolivälissä usein tuppasivat kääntymään aivan päälaelleen. Tässä tavallinen visiitti muuttuu eräänlaiseksi versioksi elokuvasta Misery, jonka kirjakin toki taisi ilmestyä vasta myöhemmin.
Captain Clegg - Loistava ja tunnelmallinen elokuva, jossa brittiarmeijan kapteeni saapuu kieltolain aikana tiiviiseen pikkukylään tutkimaan vihjettä viinan salakuljetuksesta ja valmistuksesta. Tarinaan liittyvät myös piileskelevä merirosvo ja kylän viereisillä soilla yöaikaan rellestävät aaveet. Kyseessä on mielestäni jopa Peter Cushingin paras roolisuoritus näkemissäni Hammer-elokuvissa kylän pastorina. Tästä huolimatta show'n kuitenkin onnistuu varastamaan mielenkiintoisen elämän viettänyt Milton Reid, joka näyttelee eläimellistä Mulattia. Tämä kuului merirosvo Cleggin miehistöön, kunnes hän petti kapteeninsa luottamuksen. Sen jälkeen Clegg leikkasi Mulatin kielen irti ja jätti tämän kuolemaan autiolle saarelle.
Taste of Fear - Susan Strasbergin esittämä pyörätuolissa oleva nainen saapuu isänsä hulppealle asunnolle kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Henkilökunta sanoo hänen isänsä olevan matkoilla, mutta nainen näkee hänen isänsä ruumiin useamman kerran eri puolilla asuntoa. A-luokan trilleri B-luokan budjetilla ja elokuva, joka pelotti 5-vuotiaan Tom Hanksin (puhui siitä juuri toissapäivänä James Cordenissa).
The Man Who Could Cheat Death - Eräänlainen versio Dorian Graysta ja uudelleenfilmatisointi elokuvasta The Man In Half Moon Street. Pariisilainen tiedemies joutuu tietyin väliajoin korvaamaan jonkun rauhasensa toisen ihmisen vastaavalla ja näin hän säilyttää ikuisen nuoruuden. B-elokuvalle ominaisesti paljon höpinää, mutta siitä huolimatta päähenkilön psyyke ja pinnan alainen hulluus on kiehtovaa seurattavaa. Erityisen nätisti lavastettu elokuva myös kyseessä ja jostain syystä Christopher Lee esittää samannimistä tohtorihahmoa kuin yllä olevassa elokuvassakin, vaikkei näillä ole mitään yhteyttä.
Ja sitten tietysti Hammerin oma ensimmäinen Dracula.