Löysin lähipitäjästä kolme viikkoa sitten kirpputorin, joka on juuri sopivan ummehtunut ja unohdettu, jotta se on täynnä aarteita. Ensimmäisellä käynnillä ostin kuusi kirjaa, jotka olivat aivan helmiä, eikä sellaisia löydy enää mistään. Olivat sellaisia vanhoja ja pölyttyneitä paitsi ulkoa, myös sisällöltään.
Tänään kävin siellä taas, ja tulin ulos kymmenen opuksen kanssa... Ja sinne jäi vielä hirveästi, en kehdannut kaikkia ottaa kerralla. Olen selaillut niitä tämän päivän ja pari jo lukenutkin, ja mieli on kirkas kuin lähdelampi aivan samalla tavoin kuin edellisellä kerralla. Ajattelen niitä ihmisiä, jotka ovat nämä kummalliset teokset aikanaan itselleen hankkineet tai saaneet, säilöneet vuosikymmeniä joko kiinnostuksesta tai kohteliaisuudesta, kunnes tuli perikunta ja silmiään pyöritellen dumppasi kirjahyllyn sisältöineen päivineen lahjoituskirpputorille. Huokaisi helpotuksesta ja unohti koko kirjat, jotka jäivät surullisina uuteen paikkaan.
Ajattelen aina, että kirjoillekin tulee hyvä mieli, kun joku ilahtuu heidän löytämisestään ja haluaa palauttaa heidät ihan oikeaan, luettuun kirjastoon. <3