En tiedä taas saatana. Ei ole nämä jutut taidettu luoda mua varten. Vähän väliä tuntuu ennemminkin vain vituttavan, kaiken lisäksi aika turhasta ja pienestä.
Osa varmaan muistaakin kesältä kun "jahkailin" sen erään tutun tytön kanssa, osan mielestä liiankin pitkään. No ei siinä, tyttö torjui seuraavankin ulospyynnön, joten päätin asian antaa sitten olla. Olipahan yritetty. Hänpä taas ei sitten enää oman kylmenemisen jälkeen osannutkaan, vaan alkoikin pitämään tiiviisti yhteyttä, vaikka hyvin vaisu tarkoituksella olinkin. Klassinen roikottaja, eikö? Annetaan siimaa, kunnes toisen mielenkiinto on palautunut, ja niin minäkin ajattelin. Lopulta kävi kuitenkin vähän toisen käden kautta ilmi, ettei tässä ihan pelkästään siitä ole kyse, vaan kyseessä on oikeasti aika ujo ja ei ehkä kaikista helpoin tapaus siinä mielessä. Ja ihan aitoa kiinnostusta siellä oli, vaikka ne ulospyynnöt torjuikin. Tämä tieto siis yhdeltä yhteiseltä ystävältä, joka 99% varmuudella olisi maininnut allekirjoittaneelle esimerkiksi toisesta miehestä, koska sen verran voimakkaasti tuosta vituttavasta tilanteesta silloin tälle naispuoliselle ystävällämme avauduin.
Parisen kuukautta ollaan nyt oltu päivittäin tekemisissä, pääosin tekstaillen enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Useana päivänä aamusta iltaan, joinain kiireisinä päivinä muutama tunti illalla. Voi sanoa, että tapaillaan, mutta ei seurustella. Useamman yön olen hänen luonaan viettänyt, mikä hänen ystävänsä mukaan oli aika yllättävä juttu, koska ei pahemmin yövieraita pyytele. Hän on hyvinkin aloitteellinen sähköisesti, on pyytänyt tosiaan itse hänen luokseen yöksi, mutta silti selvästi edelleen on jonkinlainen jarru koko ajan päällä. Tapaamisten suhteen vetää hyvin niukkaa linjaa, antaa epämääräisiä ja ympäripyöreitä vastauksia, eikä itse ole tapaamisiin kovinkaan aloitteellinen lähes koskaan. Ihan siis peruskävelylenkeillekin lähteminen on sen verran hankalaa, että ei oikein huvita edes kysyä. Välillä tulee tekstaillessa selkeämpää flirttiä, välillä taas hyvin selkeät suojamuurit. Ja illasta toiseen kerrotaan allekirjoittaneelle, kun ei ole mitään elämää tai tekemistä arjen eli työn ja opiskelun ja harrastusten lisäksi, mutta kaikki, mitä allekirjoittanut ehdottaa, menee oikeastaan suoraan maton alle. Jaetaan meemejä jossa "työnnetään kaikki välittävät ihmiset pois" ja naureskellaan, kuinka osuva tämäkin meemi taas on. Ja niinhän se tuntuu olevan.
Ikään kuin viimeisenä pisarana sitten tänään hän oli käynyt lenkillä yksin, vaikka sunnuntaina kysäisinkin häntä lähtemään tiistaina kävelylle. Älkääkä jooko nyt missään nimessä ymmärtäkö tätä väärin: minä en ole rajoittamassa hänen lenkkeilyään, enkä minä missään tapauksessa pidä häntä tilivelvollisena, milloin hän käy lenkillä. Enkä edes siis asiasta mitenkään tentannut, vaan hän aloitteellisesti jakoi kuvan kävelylenkiltään. Silti tuo mielestäni hyvin selvästi kertoo siitä, että minkäänlaista mielenkiintoa yhteislenkille ei ollut, vaikka omien sanojensa mukaan "ex tempore" lenkille lähtikin. Onhan tässä meillä n. 20km välimatkaa, mutta siltikin. Oli kuin veistä oltaisiin käännetty haavassa, vaikka tuokaan ei (todennäköisesti) tarkoituksellista ollut.
En tiedä, vaikka näistä ollaan koitettu ihan jutellakin kasvokkain, niin jotenkin taas kerran tuntuu, että kohta alkaa riittämään. Ja sehän tässä harmittaa, jos hän nyt todellakin on pitkästä aikaa jollekin vähän edes avannut suojakuortaan. Todella ihastunut olen, mutta kaikilla menee jossain rajansa. En mä tässä mihinkään naimisiin ole haluamassa tai yhteenkään muuttamassa, mutta kyllä mä haluaisin nähdä muutenkin kuin kerran viikossa tai jopa sitäkin harvemmin, kun tuo välimatka ei mikään mahdoton ole. En olisi koskaan, siis koskaan ja missään tapailussa tai suhteessa kuvitellut olevani se takertuvampi osapuoli, koska se ei ole koskaan ollut tapaistani. Minä olen aina ollut se, joka tarvitsee tilaa hengittää, ja minä olisin nauttinut "tekstailusuhteesta" nuorempana aivan loistavasti.
Tai sitten sanotte mulle, että nyt lopetat tuon saatanan hätäilyn, ja annat tytölle oman rauhan, koska se sitä tarvitsee. Vai voiko noin ujoa tyttöä ollakaan? Ollaan tosiaan kuitenkin jo tunnettu aika pitkän aikaa, vaikka tämä parin kuukauden tekstailu/tapailujakso onkin ollut intensiivisempää, ja silti välillä tuntuu, kuin olisin joku ventovieras, jonka kanssa ei edes kävelylle halua lähteä. Mutta silti voidaan tekstailla 12 tunnin ajan niitä näitä.
Toki, ja täytyy tosiaan siinä mielessä ihmetellä, että mitä minä tässä valitan, kun on tosiaan saanut mennä kavereiden kanssa juuri niin paljon kuin haluaa. Kuulostaa pikemminkin hyvältä diililtä. Noh, niin ne ajat ilmeisesti muuttuu.Vuosi on lyhyt aika ihmisen elämässä. Ainakin jälkikäteen. Hän haluaa toimia noin. Nauti sinäkin kavereiden seurasta tai mistä CS:n pelaamisesta, prätkän rassaamisesta, biljardista tai sarjakuvien lukemisesta nyt tykkäätkin. Hyviä juttuja puuhatessa aika ei mene hukkaan.
Vaikka mitäpä se minulle kuuluu. Viimeissä kappaleessasi oli kuitenkin järjen ääntä.
Ikään kuin viimeisenä pisarana sitten tänään hän oli käynyt lenkillä yksin, vaikka sunnuntaina kysäisinkin häntä lähtemään tiistaina kävelylle. Älkääkä jooko nyt missään nimessä ymmärtäkö tätä väärin: minä en ole rajoittamassa hänen lenkkeilyään, enkä minä missään tapauksessa pidä häntä tilivelvollisena, milloin hän käy lenkillä. Enkä edes siis asiasta mitenkään tentannut, vaan hän aloitteellisesti jakoi kuvan kävelylenkiltään. Silti tuo mielestäni hyvin selvästi kertoo siitä, että minkäänlaista mielenkiintoa yhteislenkille ei ollut, vaikka omien sanojensa mukaan "ex tempore" lenkille lähtikin. Onhan tässä meillä n. 20km välimatkaa, mutta siltikin. Oli kuin veistä oltaisiin käännetty haavassa, vaikka tuokaan ei (todennäköisesti) tarkoituksellista ollut.
Tai sitten sanotte mulle, että nyt lopetat tuon saatanan hätäilyn, ja annat tytölle oman rauhan, koska se sitä tarvitsee.
Kyllä, niin me sanotaan :).
Ihan selkeästihän hän on kiinnostunut sinusta. Hän saattaa olla introvertti, joka tarvitsee kovastikin omaa aikaa palautuakseen. Sitä voi olla vaikea ymmärtää, jos itse latautuu enemmän ihmisten seurassa. Introvertistä voi kuitenkin saada hyvän kumppanin, kunhan hyväksyy, että introvertin täytyy saada välillä olla omissa oloissaan.
Esim. itse käyn mielelläni välillä yksin lenkillä, vaikka tiedän, että lenkkiseuraa olisi whatsapp-viestin päässä tarjolla.
Kokeile antaa kaikessa rauhassa vaikkapa muutama kuukausi ihan reippaastikin enemmän hengitystilaa ja katso, mitä tapahtuu.
Ihan lupauksia herättävältä aihioltahan teidän juttunne tekstisi perusteella vaikuttaa.
Jos tuntuu vielä senkin jälkeen, että ei tule mitään, eivätkä omat tarpeesi tule kohdatuksi, niin on ihan OK tähyillä muuhunkin suuntaan.
Suositteletkin tässä itse ihan hyvää neuvoa itsellesi. Eli lopeta hätäily, nauti nyt mitä se kestää kun voit tehdä mitä itse haluat ja sen lisäksi saat vielä huomiota tältä naiselta. Itse samanlaisen tilanteen käyneeni maltoin odottaa ja olla hätäilemättä. Ensimmäinen puolisen vuotta meni kyllä oikein rauhallisesti, kerran viikkoon aina ehdittiin nähdä, touhuttiin niitä ja näitä ja loppuaika laiteltiin viestejä. Ainakin itselle sopii myös hyvin tuollainen järjestely, kun on aikaa silloin myös omille kavereille ja harrastuksille. Kyllä sieltä sit jossain vaiheessa alkoi kuulua naisesta kavereiden kautta viestiä, että tämä ihmettelee miksei me vielä seurustella. Eikä tuosta sit kovin kauaa mennytkään kun tehtiin siitä "virallista" minkä muut olivat nähneet jo pidemmän aikaa. Tällä hetkellä oltu se viitisen vuotta parisuhteessa kyseisen naisen kanssa.Tai sitten sanotte mulle, että nyt lopetat tuon saatanan hätäilyn, ja annat tytölle oman rauhan, koska se sitä tarvitsee. Vai voiko noin ujoa tyttöä ollakaan? Ollaan tosiaan kuitenkin jo tunnettu aika pitkän aikaa, vaikka tämä parin kuukauden tekstailu/tapailujakso onkin ollut intensiivisempää, ja silti välillä tuntuu, kuin olisin joku ventovieras, jonka kanssa ei edes kävelylle halua lähteä, mutta silti voidaan tekstailla 12 tunnin ajan niitä näitä. Jotenkin tuosta huokuu ehkä pienen ujouden lisäksi niin selvästi se, että siellä nyt pallotellaan edes takaisin sillä ajatuksella, että onko sitä kiinnostusta riittävästi vai ei. Kai.
Tämä nyt on vain oma mielipiteeni, mutta suosittelisin kysymään häneltä joskus haluaisiko hän lähteä töiden ulkopuolella kahville tai drinkille.Olenkin kirjoittanut tästä samasta asiasta jo muutaman viestin tuonne Kierrätyskeskuksen puolelle mutta kirjoitetaan nyt tännekin vielä. Tästä asiasta kuitenkin kirjoitan mielelläni sillä tuntuu tuottavan minulle jo nyt paljon iloa ja mielihyvää vaikkei ole vasta kuin kai? minun ihastumiseni tapahtunut.
Olen siis ihan täysillä ihastunut erääseen työpaikkamme vähän minua vanhempaan naiseen. Minulle tuolla iällä ei ole oikein merkitystä jos muut asiat vaikuttavat olevan kunnossa, niin kuin tällä naisella todellakin on.
En oikein edes tiedä kuinka ihastuminen sai alkunsa. Nauratin häntä ensin ihan työkaverina, sitten näin suoraan hänen ihanan pyllynsä (toki työvaatteet yllä mutta kuitenkin näky oli upea!), sitten katselin häntä pari kertaa muutenkin kun eka näky oli niin lumoava ja katselin hänen käyttäytymistään töissä ja pum! jossain vaiheessa olinkin sitten jo ihan retkussa tähän naiseen.
Ihanalta naiselta kerrassaan vaikuttaa. Ja luulen että hän on havainnutkin jo minun kiinnostukseni häntä kohtaan. Hermoilen aina hänen seurassaan. Sellaista outoa säpsähtelyä hänet nähdessäni ja pelästymistä. Tuosta pitäisi nyt eroon päästä mutta kuinka? Toisaalta tämä on varmaan vaikuttanut siihen että nainen on huomannut varmaan kiinnostukseni häntä kohtaan.
Ensin olin että ei helvetti. Minulla on liikaa pelissä työpaikalla että johonkin työpaikkaromanssiin edes lähtisin. Mutta kun vaikea sanoa kieltävästikään tunteilleen kun tuo nainen nyt on ihana minun silmissäni ainakin. Ja joskus on näyttänyt siltä että asiat voisivat tapahtua kuin itsessäänkin. Hieman kohtalon johdattelua, toinen asia johtaa toiseen ja pian sitä jo mennään...
Uskon siihen että äänen sävystä voi paljon tulkita. Ja nyt kun olen pari kertaa tälle naiselle huomenetkin toivottanut niin on ihan selkeästi kyllä voinut lukea rivien välistä että hän on huomannut hermostumiseni, vilkuiluni ja mahdollisen ihastumisenikin. Mutta nainen on silti ollut ystävällinen minua kohtaan ja sellainen empaattinen, ymmärtäväinen. Ja toisaalta on yrittänyt viestittää sitäkin varmaan että ei häntä pelätä tarvitse. Näin ainakin oletan ja toivon.
Tänään sitten olin taas nopeasti hänen kanssaan tekemisissä. Mutta nyt hän oli aika viileän oloinen. Toisaalta tähän voi vaikuttaa sekin että oltiin siis töissä ja paikalla oli muitakin. Ehkä hänkään ei aina uskalla töissä näyttää todellisia tunteitaan?
Tiedostan sen että olemme työpaikalla ja työkavereita. Ystävällisyys voi johtua pelkästä työkaveruudestakin. Minä itse olen vain ihan lääpälläni tähän naiseen. Ja seuraava askel varmaan on vilkuilla häntä lisää rohkeasti ja jossain välissä virittää rohkeasti keskustelua hänen kanssaan. Ja tulkita lisää, näyttääkö nainen jälleen vihreää valoa ja on ystävällinen vain lähinnä?
Mutta olen pitkään ollut ilman naisseikkailuita. Olen myös pitkään ollut mielenterveyskuntoutuja ja en silloin pitänyt itseäni kovin houkuttelevana. Nyt tuonkin naisen käyttäytyminen on herättänyt minut taas eloon. Tämä nainen ei tunnu naureskelevan minulle, ei juoruavan minusta eikä kyllä myöskään ainakaan täysin tyrmäävän käyttäytymistäni. Nämä ovat isoja juttuja! En ajatellut mitään sairaannollista pakko-oiretta tästä jutusta tehdä vaan jos ei natsaa niin vedessä on onneksi naisia.
Mutta tietenkin haluaisin tätä naista ja tämän naisen. Ihan valloittavan kaunis ja ihana pakkaus. Minulla on monesti orastavia seisokkejakin kun mietin tätä naista. Jopa töissä. Ja tästä ihastumisen tunteesta ajattelin nyt joka tapauksessa nauttia.
Kyllähän se on @vilperi vähän niinku @Tadu tuolla ylempänä vinkkaa, eli pyydä tyyliin kahville. Taikka vieläkin hienovaraisemmin hoidat homman eli kysyt vaikkapa, että mitä meinaat tehdä tänään töiden jälkeen? Ja tämä on ehkäpä kelpo kysymys kun olette samassa vuorossa, ja samalla selvität mahdollisesti hänen siviilistatustansakin, sillä siitä et ole maininnut oletko tietoinen hänen vapauksistansa sillä saralla.
Tuli vaan mieleen kysymys tuo, koska itselleni sellaisen aikanaan työkaveri esitti. Sanoin silloin lähteväni terassille ja hän jatkoi että voisiko liittyä seuraan. No 5 vuotta tuosta sitten seuraa irtosi.
Ihana viesti. Pakko silti tunnustaa että kävi hiukan naurattamaan kun @vilperi puhui tuossa yllä seisokeista ja eiköhän tän sun viestis nopein tykkääjä ollut... @Veijari@vilperi Minäkin rohkaisen sinua kysymään naista kahville. Osaat varmasti tehdä sen niin kauniisti ja fiksusti, että vaikka hän olisikin varattu tai muutoin kieltäytyisi, molemmat selviäisitte kuivin jaloin. Kun minua on kohteliaasti lähestytty, en ole kokenut sitä kiusalliseksi vaan se on ilahduttanut, vaikka olenkin ollut varattu ja siksi kieltäytynyt. Vonkaajat ja wannabefrederikit on eri asia, mutta sellaista kuvaa en sinusta mitenkään saa. :)
Ehkä taustalla vaikuttaa se, että aikoinaan ehdin ihailla kaukaa uutta työkaveria ruhtinaalliset puolitoista viikkoa. Olen hirmu ujo, mutta hänen kohdallaan tuli käsittämätön fiilis, että tämä kortti kannattaa katsoa. En tiennyt hänestä nimeä, en siviilisäätyä, en käytännössä yhtään mitään, kun kävelin hänen luokseen ja pyysin kahville. Hän lähti. Siitä on 16 vuotta, ja sama mies sekä jälkikasvumme heräilevät tuolla juuri.
En vieläkään käsitä, mistä sain silloin rohkeuden ja miksi hän rakastui harmaahiireen, joka silloin olin, mutta onneksi uskalsin kysyä. Rohkeasti vain, ja jollei tärppää, niin eteenpäin! :)
Miten olisi jos ostaisit hänelle ”omaa aikaa” vaikka rentouttavan vartalohieronnan, kasvo- ja/tai jalkahoidon muodossa johonkin kylpylään? Oma vaimo ainakin arvostaisi tällaista enemmän kuin jotain materiaa.Nyt tulee vähemmän jännä naisasia kysymyksen muodossa. Nimittäin, olen jo hyvissä ajoin alkanut miettimään joululahjaa naiselle joka on minulle kovin rakas, nimittäin omalle vaimolleni.
Taustatiedoksi sellaista että emme ole mikään kuherruskuukautta elelevä tuore pari vaan meillä on taustallamme pitkä yhteinen taival. Lahja olisi kiva ostaa tarpeeseen ja vaimoni tarvitsee suunnilleen samaa mitä nyt keski-ikäinen suomalainen nainen tarvitsee eli ei mitään.
@Beltran heitän nyt ihan ilmaan tietämättä sen enempää, että aika moni keski-ikäinen nainen nauttii hieronnasta, kun paikkoja jo vähän kolottaa. Joku hierontalahjakortti?
Kiitos ideasta, otan vahvaan harkintaan. Myös minun vaimoni tykkäisi varmasti hieronta- tms lahjakortista.Miten olisi jos ostaisit hänelle ”omaa aikaa” vaikka rentouttavan vartalohieronnan, kasvo- ja/tai jalkahoidon muodossa johonkin kylpylään? Oma vaimo ainakin arvostaisi tällaista enemmän kuin jotain materiaa.
Edit. Hera ehti ensin.
Kiitos ideasta, otan vahvaan harkintaan. Myös minun vaimoni tykkäisi varmasti hieronta- tms lahjakortista.
Miksi itse en edes ajatellut tällaista: syy on siinä että en ole ikinä käynyt minkäänlaisessa hieronnassa, en ole kokenut tarpeelliseksi. Olen perusterve ja harrastan liikuntaa. Tiedän että ei ole hyvä perustelu jättää hieronnat väliin mutta se on syy.
Enpäs turhaan esittänyt kysymystäni juuri täällä. Taas yksi mainio idea lisää, kiitos!Hyvään alusvaateliikkeeseen lahjakortti on aina hyvä valinta.