Mainos

Naisasiat

  • 7 612 638
  • 26 643

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mulla on lievänä ideana lahjakortti, esim 200€ arvoinen. Olisiko huono?

Ei olisi. Kun mietit mihin sen lahjakortin ostat. Kerran maksoin omalle vaimolle tatuoinnin kun oli siitä mutissut vähän väliä ja lopulta sainkin uuden kuvan itselleni.
Itellä on tilanne että vaimon syntymäpäivä on 27.12. ja aina on tuplaongelma.
Mutta kauneushoitolan lahjakortit ei mene koskaan ohi.
Toinen aika varma on kultasepän liike, mutta kerran kävi niinkin että muistin ostaneeni aikaisemmin suht ison kultaketjun rouvalle ja löysin siihen näyttävän kultaisen riipuksen jonka sitten ostin. Kotimatkalla muistin että, vittu, se ketjuhan on exän kaulassa eikä auttanut kuin siltä vielä asia varmistaa ja seuraavana päivänä ajella liikkeelle ketjuostoksiin. Sai rouva ainakin riittävän arvokkaan lahjuksen.

Mutta omat top 2.
Kauneushoitola
Korut
 
Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika tyly eukko jos sut blokkas. Mitään et menettänyt, sanoisin.
Vaikea näiden kirjoitusten perusteella on erityisen tylyksi julistaa.

Tilannehan on hänen puolellaan voinut olla näin kärjistettynä vaikka sellainen, että on ollut 3 vuotta onnellisessa parisuhteessa ja kesähäitä pukkaa suunnitelmissa. Sitten työpaikalla joku uusi tyyppi tuijottaa joka paikassa ja hymyilee hermostuneena.

Lopulta se uusi tyyppi poistuu työpaikalta ja laittaa kuukauden päästä vihjailevan viestin ilman, että olisi pyytänyt kasvokkain numeroa.

Näitä kannattaa miettiä sen toisen puolelta myös. Olisiko kuitenkin ihan perus mukava tyyppi joka on ehkä hieman kokenut ahdistavaksi tämän kiinnostuksen?
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic

Ihan hyvä näkökanta. Enpä tullut miettineeksi tällaista vaihtoehtoa, mutta onhan tuokin totta kai täysin mahdollista. Jotenkin olin tuolloin vain niin typerän naiivi, etten tullut edes miettineeksi etukäteen mitään tuollaista.

Se fiilis jota vaille olin jäänyt ennen viestin laittamista jo viikoiksi oli ollut mulle niin kertakaikkisen euforinen, että olin valmis kääntämään jokaisen mahdollisen kiven päästäkseni takaisin siihen tunnetilaan.

Mutta niin, sikäli kuitenkin aivan turha blokkaus hänen puolelta että olin käytännössä lyönyt jo hanskat tiskiin saatuani häneltä niinkin helposti rivien välistä luettavissa olevan vastauksen kuin sain. Toisaalta tuo hänen reagointinsa nopeutti kyllä pitkässä juoksussa omaa ylitsepääsemistä.

Oon mä kyllä jälkikäteen välillä miettinyt, että jos todella olisikin ollut sitten näin, että flirttailin tietämättäni varatulle leidille, niin on mahtanut olla inhottavaa, ehkä jopa ahdistavaa se mun silloinen käytös tämän naisen omasta POV:sta katsoen, jolloin lähtöni lienee ollut lähinnä helpotus.

Toisaalta jos asian laita olisikin ollut näin, ja kun hän varmasti huomasi että heitin koko ajan pientä flirttiä aina tilaisuuden tullen, hän olisi voinut vain ihan suoraan pyytää mua lopettamaan. Kyllä mä oisin silloin jättänyt hänet rauhaan saman tien.

En mä todellakaan pure ja toisaalta suora puhe menee mulle monesti perille kaikista parhaiten. Oon välillä tosi huono ottamaan vastaan tai tulkkaamaan mitään vihjailuita tai epäsuoria viittauksia.

Mutta joo, oon antanut hänelle anteeksi aikapäiviä sitten ja päivä kerrallaan yritän päästä koko tragediasta yli, vaikkakaan tuskin tulen ikinä unohtamaan kuinka pohjalla kävin vuodenvaihteessa. Tällä hetkellä menee kuitenki jo paljon paremmin, ihmisrintamalla ja yleisestikin. Yritän ja aion jatkossa käyttäytyä vähemmän omahyväisesti muita kohtaan. Elämä kuljettaa ja virheet opettaa, onneksi.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Riippunee varmaan ihan työpaikasta, mutta kyllä meillä on sen verran hyvä porukka kasassa, että käydään usein bissellä/klubilla työkavereiden kanssa. Oikeastaan työpaikalla on jopa kaksi whatsap-ryhmää - virallinen, jossa ei ehkä niin paljoa vapaa-ajan perseilyä tapahdu, kuin sitten myös epävirallinen perseilychatti, jonne luonnollisestikaan ei kutsuttu mitään korkeimpia esimiehiä/muita ananas perseessä-tyyppejä. Eikö muilla ole samanlaista :D?
Edelleen asian vierestä, mutta kyllä meilläkin on täällä useampiakin whatsapp -ryhmiä. Mun on esimerkiksi helppo tiedottaa alaisia jos tulee jotain asiaa koko porukalle kerralla. Sähköposti kun ei kaikkia tavoita (työpaikan postiin ei päästä kuin työpaikalta).

Tietty joskus voi joillekin tulla vahinkoja niin kuin eräs oli laittanut ryhmään missä on muutama naistoimihenkilö jotain alastomia naisia sisältäviä videoita. Siltä oli sitten työkaveri kysynyt että "mahtoiko mennä oikeaan ryhmään" ja aika nopeasti nuo videot sieltä katosi, mutta epäillään että "vahinko" ehti tapahtua.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Näitä kannattaa miettiä sen toisen puolelta myös. Olisiko kuitenkin ihan perus mukava tyyppi joka on ehkä hieman kokenut ahdistavaksi tämän kiinnostuksen?

Joo, minulla vähän samanlainen tilanne varmaan nyt käynyt valitettavasti tämän ihastukseni kanssa. Sainkin jo viestejä tuolla Kierrätyskeskuksen puolella tähän asiaan ja niissä oli varmaan lopulta totuuden siementä mukana.

Eilen kävi nimittäin vähän hassusti tämän ihastuksen kanssa. Minä säpsähdin hänet nähdessäni ja nyt kävi niin valitettavasti että hän säpsähti ihan samalla tavalla takaisin. Mitä todennäköisemmin olen nyt sitten pelästyttänyt tämän naisen? Mitä on vaikea muuten naisen olemuksesta tunnistaa sillä ei tuo muuten ole tuntunut pistävän pahitteeksi pientä katseluani ja ihastumisen merkkejäni. On niin ystävällinen muuten aina minullekin kuitenkin. Ja vaikkei näitä merkkejä muuten kannattaisi liikaa yrittää tunnistaa ja analysoida mutta vaikuttaahan tuo nainen puhuvan minulle huomattavasti kuuluvammalla äänellä kuin muille työpaikalla.

Pieni sisäinen optimisti sanoo että naisella onkin tunteita minua kohtaan vähän ja siksi hänkin hermoilee. Tai on vielä vähän epävarma fiiliksistään, kun tässä on kuitenkin sekin asetelma että olen naista hieman nuorempi.

No, el saisi liikaa analysoidakaan näitä juttuja. Ja täytyisi hieman varmasti rauhoittua mutta sekin on helpommin sanottu kuin tehty sillä olen nyt melko vahvasti ihastunut. Onhan tässä vaaran merkitkin olemassa, ettei tulisi kovia pettymyksiä.

Ja eilen tuli paska fiilis kun enhän minä tätä naista säikäyttää ja ahdistaa halunnut. Kaikkea muuta. Eilen kyllä näin taas sattumalta tämän naisen ihanan pyllynkin kyllä. Menin keittiöstä ulos ja hän jutteli vähän kauempaa selkä minuun päin työkaverinsa kanssa. Enhän minä hakenut katsekontaktia naisen pyllyyn vaan silmäni osuivat sattumalta siihen. Mutta voi luoja, mikä takalisto tällä naisella! Yksi ihastumiseni syistä taisi ollakin just tämä mahtava peräsin.

Ja niin kuin jo kirjoitin tuonne Kierrätyskeskukseen niin aika moni näistä tämän naisen näkemisistä on ollut ihan viatonta, kun satutaan olemaan samalla työpaikalla niin joskus hän tulee vaan väkisinkin vastaan. Kannattaako tässä nyt niin raadollinenkaan olla itseäänkään kohtaan?

Pilkettä silmäkulmaan vaan, ei tämä kai ihan nyt niin vakavaakaan ole? Pientä kiusottelua silloin tällöin ja jos siltä näyttää niin sitten se treffiehdotus? Ja kotona sitten runsaampaa runkkaamista ja flesun käyttöä.
 
Viimeksi muokattu:

teppana

Jäsen
Ilman muuta täällä saa vapaasti jutella ja purkaa tuntojaan. Mutta alkaa nämä "ihana työkaverin peräsin osui silmiini ja kuola vaan valui, rakastuin" setit olemaan enemmän creepyn puolella kuin minkään tervehenkisen ihastuksen.

Jos kiinnostaa, menkää kysymään treffeille. Mitä pidempään asiaa haudotte sen todennäköisemmin ette saa myöntävää vastausta. Vaikka nainen ei treffeille lähtisikään, on ainakin helpompi siirtyä stalkkaamaan seuraavaa persettä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Johan nyt on taas ajatuksia ja pohdintoja. Sen verran pitkiä kommentteja vaativia, että melkein jätän kommentoimatta, mutta kommentoin nyt kuitenkin. Saattaa olla osin poukkoilevaa ajatuksenjuoksua, anteeksi jos on vaikea saada selvää.

Vaikea näiden kirjoitusten perusteella on erityisen tylyksi julistaa.

Tilannehan on hänen puolellaan voinut olla näin kärjistettynä vaikka sellainen, että on ollut 3 vuotta onnellisessa parisuhteessa ja kesähäitä pukkaa suunnitelmissa. Sitten työpaikalla joku uusi tyyppi tuijottaa joka paikassa ja hymyilee hermostuneena.

Lopulta se uusi tyyppi poistuu työpaikalta ja laittaa kuukauden päästä vihjailevan viestin ilman, että olisi pyytänyt kasvokkain numeroa.

Näitä kannattaa miettiä sen toisen puolelta myös. Olisiko kuitenkin ihan perus mukava tyyppi joka on ehkä hieman kokenut ahdistavaksi tämän kiinnostuksen?
Ihan hyvä näkökanta. Enpä tullut miettineeksi tällaista vaihtoehtoa, mutta onhan tuokin totta kai täysin mahdollista. Jotenkin olin tuolloin vain niin typerän naiivi, etten tullut edes miettineeksi etukäteen mitään tuollaista.

Se fiilis jota vaille olin jäänyt ennen viestin laittamista jo viikoiksi oli ollut mulle niin kertakaikkisen euforinen, että olin valmis kääntämään jokaisen mahdollisen kiven päästäkseni takaisin siihen tunnetilaan.

Mutta niin, sikäli kuitenkin aivan turha blokkaus hänen puolelta että olin käytännössä lyönyt jo hanskat tiskiin saatuani häneltä niinkin helposti rivien välistä luettavissa olevan vastauksen kuin sain. Toisaalta tuo hänen reagointinsa nopeutti kyllä pitkässä juoksussa omaa ylitsepääsemistä.

Oon mä kyllä jälkikäteen välillä miettinyt, että jos todella olisikin ollut sitten näin, että flirttailin tietämättäni varatulle leidille, niin on mahtanut olla inhottavaa, ehkä jopa ahdistavaa se mun silloinen käytös tämän naisen omasta POV:sta katsoen, jolloin lähtöni lienee ollut lähinnä helpotus.

Kaspo tiivisti asioita aika hyvin tuossa. Breeze, et vieläkään ehkä hyväksy kaikkia tosiasioita. Pohdit, että jos olikin varattu tms. Yhtä hyvin ongelma voi olla se, että et todellakaan tehnyt mitään peliliikkeitä. Onneksi olet kuitenkin oikeaan suuntaan menossa monissa pohdinnoissasi.

Vuosi sitten kertoilit nostaneesi efforttia seuraavalla tasolle ja homma ei silti edennyt. Kerroit mm. että teitte puolin ja toisin pieniä rakkauden tekoja arjen keskellä.

Nyt kerroit, että ensimmäisen normaalin työpaikkakeskustelun ulkopuolelle ulottuvan viestin tai ylipäänsä kontaktin otit viestillä noin kolme viikkoa sen jälkeen, kun työsuhteesi oli päättynyt. Ja tuossakaan viestissä et pyytänyt ihan vaan kahville tai kävelylle tai jotain, minkä myötä olisitte ehkä päätyneet tapaamaan toisenne ja voineet aloittaa jonkinlaista tutustumista toisiinne. Sen sijaan enempi vähempi vihjaillen kerroit hänen olevan ihanan huomaavainen. En yhtään ihmettele, että blokkasi sut. Jos ja kun oli havainnut sinun häneen olevan ihastunut, mutta et koko työssäoloaikana saanut mitään Lähtisitkö kanssani kahville -tyyppistä kysymystä aikaiseksi vaan vasta tammikuussa viestin, missä kerroit jotain omituisia kehuja hänestä. Kyllähän normaali ihminen moista lähestymistä pitää vähän omituisena.

@vilperi Ensimmäisistä asiaan liittyvistä viesteistäsi sain sen kuvan, että jollain tapaa tunnet kyseistä naista työpiireissä jo. Sittemmin kerroit, että et edes tiedä naisen nimeä ja jos nyt oikein ymmärrän, niin ette tyyliin edes keskustela normaaleja työasioita tai asioista, mitä työkavereiden kesken työpaikalla jutellaan. Nainen on tällä hetkellä enempi sellainen haaveiden kohde, ja olet vain nähnyt häntä työpaikallasi?

Sooloseksin suhteen voit toki fantasioida vaikka mitä, mutta noin niin kuin ihmissuhdemielessä nyt jäitä hattuun. Ei mitään kahvikutsuja tms. vielä vaan otat ja alat ihan ensin vähän juttelemaan ko. naiselle siellä töissä. Aloitat tervehtimällä, huomenta, päivää tai mikä on sopiva. Jossain kohtaa esittäydyt: Hei, olen vilperi! Töissä tuolla keittiöllä. (Jos siis nainen ei keittiöllä ole töissä vaan jollain toisella osastolla.) Jne.

Ihan sitten vinkkinä kertoisin myös sen, että ei ehkä kannattaisi kertoa seisokeista ja masturboinneista noin avoimesti. Ainakaan siten, että vielä kerrot harrastavasi moista ko. nainen mielessä. Sinutkin (nimim. vilperi) pystyy yhdistämään palstalla kertomasi perusteella oikean elämän henkilöön, luultavasti myös toisin päin niin, että oikean elämän henkilön pystyy yhdistämään nimimerkkiisi. Jos nyt nainen olisi osaava tiedonhakija verkossa olevista tiedoista, niin ei välttämättä ole osakkeita kohottavia kirjoituksia ihan kaikki nuo yksityiskohdat.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
@MacRef tldr; ihan sama nykyhetken kannalta mitä silloin tapahtui. Menneet on menneitä ja juna puksuttaa kohti vuotta 2021.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Ja ihan yleisesti. Ei täällä kukaan vittuillakseen anna vinkkejä tai mielipiteitään. Jokainen on joskus ollut ihastunut ideaan toisesta, eikä siihen todellisuuteen. Ja jos/kun huomaa toisesta nimimerkistä että nyt keulii, on ihan tarpeen välillä myös muistuttaa realiteeteista. Ne ovat ihan vaan vinkkejä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
@MacRef tldr; ihan sama nykyhetken kannalta mitä silloin tapahtui. Menneet on menneitä ja juna puksuttaa kohti vuotta 2021.
Asia on juurikin noin ja hyvä niin. Iso syy sille, että otin tapaustasi nyt esille, on nuo vilperin kertomat ihastustuntemukset. Jotain samankaltaisuutta näen tilanteissa ja senkin vuoksi yritän jotain vinkkiä antaa. Kuten mikko600 totesi, ei täällä, ainakaan pelkästään (hyvähenkisesti?) vittuilla, vaan monen viestit perustuvat myös omaan kokemukseen ja sitä myöten elämänkokemukseen perustuvia vinkkejä koitetaan osata kertoa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Asia on juurikin noin ja hyvä niin. Iso syy sille, että otin tapaustasi nyt esille, on nuo vilperin kertomat ihastustuntemukset. Jotain samankaltaisuutta näen tilanteissa ja senkin vuoksi yritän jotain vinkkiä antaa. Kuten mikko600 totesi, ei täällä, ainakaan pelkästään (hyvähenkisesti?) vittuilla, vaan monen viestit perustuvat myös omaan kokemukseen ja sitä myöten elämänkokemukseen perustuvia vinkkejä koitetaan osata kertoa.
Kyllä kyllä. Olen ehdottomasti myös samaa mieltä, että näissä vilperin viimeaikaisissa työpaikkakertomuksissa on aistittavissa hieman samoja vivahteita kuin niissä omissa vuodentakaisissa tarinoinneissa. Ei sentään ole ollut mitään "kohtalon määrittämiä ensitapaamisia perjantai 13. päivänä", mutta osapuilleen kuitenkin. Vähintäänkin osittain samankaltaisia tunteiden sumuverhossa kirjoitettuja ruusunpunaisia viestejä omasta uudesta ihastuksesta.

Hiukan outo fiilis kieltämättä ollut lukea ikään kuin "samoja tarinoita" ulkopuolisena jonkun toisen kirjoittamana ja kuten aikaisemmin kirjoitin, niin jollain tapaa herätti niitä haudattuja muistoja henkiin jotka olin halunnut jo unohtaa. Toisaalta sen verran pitkä viesti tuli vielä viime talven tapahtumista tiivistettyä edelliselle sivulle, että kaipa tämmöinen jälkipyykki oli mullekin lopulta tarpeen.

Toivon ihan veli @vilperi n itsensäkin takia, että ottaisi ensin nyt jonkin aikaa ihan iisisti tehden tähän naiseen aluksi tuttavuutta työpaikalla niillä keinoilla jotka ovat käytettävissä. Sitten kun ne tunneryöpyt ja seisokit alkaa pikkuhiljaa tasoittumaan ja ollaan takaisin rationaalisen ajattelun/päätöksenteon tasolla, jos fiilis naisesta on silloin yhä yhtä positiivisen hyvä, niin ei muuta kuin kahvittelu/lounastamispyyntöä tiskiin jollaista itse en saanut ikinä kakistettua ulos. Varmaankin koska kasasin aivan hirveät paineet niskaani onnistumisesta, että pelkäsin sitä mahdollista pettymystä aivan liiankin kanssa.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Onkohan muhun koskaan ihastuttu? Sanoin eilen kiitos, kun neiti toi kahvin pöytään. Varmaan lähti siitä sitten vessaan runkkaamaan. No toivottavasti ei. Tämä Jatkoajan kupla nääs joskus vääristää. Tulee mieleen Frendeistä, kun pojilla oli pornokanava käytössä ja toinen ihmetteli, että hän meni pankkiin eikä kassanainen pyytänyt holviin panemaan. Siinä oli paras hetki se, kun talonmies kertoi päivästä, kun pornokanava katkesi: "It was a sad day."
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sooloseksin suhteen voit toki fantasioida vaikka mitä, mutta noin niin kuin ihmissuhdemielessä nyt jäitä hattuun. Ei mitään kahvikutsuja tms. vielä vaan otat ja alat ihan ensin vähän juttelemaan ko. naiselle siellä töissä. Aloitat tervehtimällä, huomenta, päivää tai mikä on sopiva. Jossain kohtaa esittäydyt: Hei, olen vilperi! Töissä tuolla keittiöllä. (Jos siis nainen ei keittiöllä ole töissä vaan jollain toisella osastolla.) Jne.
Olen osittain eri mieltä kanssasi.

Muuten vaan juttelu vastakkaisen sukupuolen kanssa ja siitä hiljalleen siirtyminen flirttailun kautta eteenpäin on tottakai sosiaalisen pelimiehen tehokkaampi tapa toimia. Jos taas on normiheebo, jolle tuottaa vaikeuksia puhuakaan naiselle, niin paljon tehokkaampi tapa on pyytää naista ulos, jolloin nainen tajuaa heti ettei toinen juttele vain kaveruuden takia.

Ujo normiheebo kun juttelee niitä näitä naisen kanssa, niin unohtuu se flirtti tai pilke silmäkulmassa, jolloin nainen ajattelee normimiestä heti alkuun vain kaverina eikä sellainen suhde koskaan etene kuin kaverikorttia kohti.

Tiedän tämän, koska olin ujo normiheebo. Naista sai silti olemalla suora. Flirttailla en osannut yhtään, mutta kaverikortteja sain useita kun toimin noin miten kuvasit. Puhun siis syvällä kokemuksen rintaäänellä.

Eli pidättäydyn siinä suosituksessa, että kannattaa käydä pyytämässä kahville ellei @vilperi osaa flirttailla, jolloin kannattaa jutella pilke silmäkulmassa ja tällöin pesää saa varmasti.
 
En ole eri mieltä kanssasi ja kuulostaa tutulta. Lähinnä sitä nyt tarkoitin, että jos ei ole koskaan sanaakaan vaihtanut ko. naisen kanssa eikä edes nimeä tiedä, niin jostain kannattaa aloittaa. Toki joskus sekin toimii, että aloittaa sillä treffipyynnöllä ja sitten vasta selvittää nimen, mutta työpaikalla en itse tuosta aloittaisi. Jos siis olisin siinä tilanteessa, että työpaikalla olisin iskuyrityksiä tekemässä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Pitäisin myös hyvänä ohjenuorana pyrkimystä erottamaan ihastukset ja rakkauden. Ei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Pyytäkää ihmiset ihastuksia juttusille, tutustukaa ja nussikaa. Aivan turha kehitellä mitään rakkausfantasioita päässään jos ei ole edes jutella uskaltanut. Se eka pano/jokainen pano ei myöskään ole automaattisesti the one.
Taisit (luultavasti tarkoituksella) kärjistää tässä tiettyjä kohtia. Jos nyt kuitenkin ymmärsin oikein niin pointtina oli "vähemmän puhetta, enemmän tekoja" ja se on juurikin näin. Omat kehitellyt fantasiat voivat olla haitallisia, jopa vaarallisia, jos niihin alkaa ihastumaan. Jälkikäteen tunnistan ja tunnustan eläneeni vuosi sitten kuukausien ajan etäällä todellisuudesta täysin omissa kuvitelmissani jostain mitä ei ollut.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Noissa työpaikkaviritelmissä kannattaa miettiä asiaa naisen näkökulmasta. Haluaako hän, että osastolla B työskentelevä Möttönen tarjoilee viipyileviä katseita lantion ja dekolteen alueelle? Aiheuttaako kuukausi sitten työpaikalta lähteneen Huttusen "olet ihana"-tekstari lämpimän läikähdyksen rintakehässä?

Näistä viimeaikaisista esimerkeistä välittyy tunne, että ihastuksen kohteessa huomio kohdistuu joko ulkonäköön tai sitten johonkin omassa päässä luotuun fantasiaan. Tällöin en näe oikein eroa siihen, että kävisi pysäyttelemässä kadulta naisia treffipyynnön varjolla.

Sille kohdehenkilölle tuollainen kiinnostuksen kohteeksi joutuminen voi olla kiusallista tai ahdistavaa. Aika monelle hyvännäköiselle naiselle satelee muutenkin vaikka mitä silmäniskuja ja pokausyrityksiä, joten kaikenlaiset vihjailut ja tuijottelut saattavat lähinnä ärsyttää.

Jos haluaa työpaikalla avata pelin, niin sitten kannattaa mielestäni mennä suoraan juttusille ja kertoa rehellisesti, mitkä ovat aikeet. Ei tarvitse pyytää dramaattisesti millekään kynttiläillalliselle, vaan ihan hyvin riittää, kun ilmaisee kiinnostuksensa ja pyytää vaikka lounasseuraksi tai kaffelle. Siinä nimenomaan arvostetaan sitä vastapuolta tarjoamalla mahdollisuus tutustua ilman sen suurempia paineita. Jos tulee pakit, niin sittenpähän voi jatkaa normaalisti elämäänsä.

Itse kuitenkin suosittelen kaikista eniten sellaista vaihtoehtoa, että ryhtyy vapaa-ajalla aktiivisesti hakemaan seuraa (siis jos sellaista etsii). Some-profiilit kuntoon, seuranhakupalvelut tulille ja kavereille tieto, että voi tarvittaessa vihjaista parisuhdestatuksesta. Lainkaan vähättelemättä työpaikkaromansseja, mutta niihin liittyy myös paljon ongelmia. Aika moni haluaa pitää työn ja yksityiselämän erillään, ja sitä on ihan hyvä kunnioittaa.
 
Näistä viimeaikaisista esimerkeistä välittyy tunne, että ihastuksen kohteessa huomio kohdistuu joko ulkonäköön tai sitten johonkin omassa päässä luotuun fantasiaan. Tällöin en näe oikein eroa siihen, että kävisi pysäyttelemässä kadulta naisia treffipyynnön varjolla.

Sille kohdehenkilölle tuollainen kiinnostuksen kohteeksi joutuminen voi olla kiusallista tai ahdistavaa. Aika monelle hyvännäköiselle naiselle satelee muutenkin vaikka mitä silmäniskuja ja pokausyrityksiä, joten kaikenlaiset vihjailut ja tuijottelut saattavat lähinnä ärsyttää.
Tämä on asia mitä on valitettavasti joutunut pohtimaan ja käymään läpi ollessani esimiesasemassa miesvaltaisella alalla. Muutamaan otteeseen jouduin tästä asiasta keskustelemaan naispuoleisten työntekijöiden kanssa, ja pääosin viesti oli se, että on erittäin ahdistavaa kun juurikin tätä tuijottelua yms. "stalkkausta" ilmenee yllättävän usein. Ja väitän, näiden käymieni keskustelujen perusteella, että harvinaisempaa se on, että se nainen sattuisi pitämään siitä epämääräisestä väijymisestä, ja mahdollisesti vielä henkilökohtaiselle alueelle tunkeutumisesta (numeron etsiminen jne.) Jokainen voi omalle kohdalle tosiaan miettiä sen, että miltä se tuntuu, että joku tuijottelisi ja "väijyisi", saattaisi laitella imeliä viestejä vapaa-ajalla yms., ja itsellä ei ole mitään mielenkiintoa, tai kotona odottaa rakas perhe jne. Se näissä keskusteluissa on myös käynyt ilmi, että monet näistä naisista haluaisi, että heidät otettaisiin vastaan ihmisinä ja työkavereina, eikä potentiaalisena matchina. Sitä en tiedä, kuinka yleistä tämä yleensä on, mutta tälläinen pointti on jäänyt mieleen keskusteluista.

Siksi ehkä antaisin neuvoksi, kuten pari muutakin täällä hiukan samansuuntaisesti, että jos mielenkiinto herää esimerkiksi työpaikalla, niin ottaisitte kyseiseen ihmiseen kontaktia ihmisenä ja samanlaisena työkaverina kuin muutkin työkaverit ja ihmiset siellä työpaikalla, siitä ne asiat lähtee rullaamaan eteenpäin, jos lähtee, mutta ei tee tilanteesta kenellekkään ahdistavaa tai kiusallista. Väitän, että noin 99,99% varmuudella se omassa päässä luotu fantasia kuinka asiat voisivat mennä, ei pidä millään tasolla paikkaansa. Sinun fantasia voi olla toiselle todella ahdistava asia.
 
Viimeksi muokattu:

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vai työpaikkaromansseista on taas puhetta. Itsellä on kokemusta myöskin kyseisestä aiheesta tuolta reilun 15 vuoden takaa. (Pitempi tarina löytyy tästä samasta ketjusta n. vuoden takaa) ja syyllistyin ihan samaan kuin muutamat muutkin palstan jäsenet. Semmoista sanatonta ihailua ilman kyselyä, mitä toinen osapuoli asiasta ajattelee vai ajatteleeko mitään. Ja voin kertoa, ettei se ollut ns. voittava taktiikka.

Itsekin annan neuvoksi, että toisen osapuolen mietteet pitää vain rohkeasti selvittää, oli ne mitkä tahansa tai unohtaa koko juttu ja mennä eteenpäin.

Onni onnettomuudessa oli, että ihailuni kohde suhtautui tapahtuneeseen asiallisesti. Hän myös aloitti yhteydenpitomme työaajan ulkopuolella. ja olemme pysyneet hyvinä ystävinä tähän päivään saakka. Yhteyttä pidetään yllä säännöillisesti.
 
Viimeksi muokattu:

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Nämä viestit ovat hyviä tunnelman ja tunteiden latistajia. Mikä on varmasti hyvä asia. Olen tajunnut nyt sen että innostuin vähän liikaa jo vaikka mitään ei varsinaisesti ole tapahtunutkaan. Päinvastoin, on tapahtunut lähinnä vain naisen säikkyminen.

No ei tämä kyseinen nainen ihan tuntematonkaan minulle ole kuitenkaan. Vaan jonkin verran ollaan oltu kyllä tekemisissä tuolla työpaikalla. Onnistuin naurattamaankin häntä ennen kuin tunnelma meni liian vakavaksi ja tuli minun osaltani tunteita peliin mukaan.

Olen saanut tällä viikolla työpaikallani kehuja työkaveruudestani muilta työntekijöiltä. Että jos kaikki olisi Vilperin kaltaisia tyäkavereita niin ei olisi mitään hätää. Siinä on reilu työkaveri joka suuntaan. No, toisaalta tuo hyvä maine työpaikalla voisi auttaa minua tuon kyseisen naisenkin kanssa. Voisi olla helpompaa lähestyä häntäkin. Eri asia olisi se jos minusta ei tykättäisi työpaikalla muutenkaan.

Tuo nainen saa vain minut näemmä aina sekaisin hänet nähdessään. Siinä naisessa on paljon mikä viehättää minua ja hyvin usein siis toivotetaan toisillemme jo huomenet ja niin edelleen mutta nyt pitäisi päästä muutenkin juttusille. Nyt pitäisi olla taas samanlaista rentoutta tekemisessä kuin silloin kun häntä nauratin ja siihen huomenen perään heittää vaikka jokin lyhyt kysymys.

Ja täytyy pahoitella eilisiä härskimpiä osuuksia viesteistäni. Oli myös erittäin typerää kirjoittaa niitä tänne josta minut ja työpaikkani voidaan myös tunnistaa. Nyt niitä on myöhäistä enää poistaakaan mutta täytyy jatkossa muistaa olla varovaisempi.

Vituttaa tuo jos olen naisen onnistunut oikeasti ajamaan ahdistavaan tilaan. Sillä tässä tullaan nyt siihenkin että tavoitteeni on työpaikalla olla reilu kaveri ja tämä käyttäytymiseni ei kyllä siihen sapluunaan sovi. Ja en mikään pervo halua olla. Ja tuo nainen on kuitenkin sen verran mukava että haluaisin pysyä hänellekin hyvänä työkaverina vaikkei tästä ihastumisjutusta mitään tulisikaan. Enkä luoda hänelle työvuoroistaan ahdistavia.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@vilperi sen mukaan mitä olet tänne kirjoitellut, niin et ole tehnyt mitään kamalaa tai väärää. Jos nainen nyt on säikkynyt (muista että tämäkin on oma tulkintasi) muutamaa pitkää katsetta tai madallettua ääntä, niin ei siitä makkarissa mitään iloa olisi ollutkaan. Stondiksiasi kun ei käsittääkseni ole nähnyt? Jos on, niin sitten jako menee uusiksi.
 
Totta tämäkin. Olenkin jo sanonut että nuo stondikset on ollut siis sellaisia orastavia,eli ei nyt sentään täydessä pelikunnossa ole vielä ollut koskaan töissä. Yhdestä kerrasta en tiedä huomasiko tämä nainen tuollaisen jomotuksen alapäässäni mutta silloinkin hän lähinnä vain oli minulle ystävällinen ja avasi minulle ovenkin?

Täytyy tosiaan muistaa että kaikki ovat omia tulkintojani ja en minä tätä naista niin paljoa tarkoituksella ole katsellut kun voisi luulla kirjoitustenikin perusteella. Silmät lähinnä vain osunut häneen. Mutta perjantaina sitten katsoin häntä vähän aikaa ihan tarkoituksella kun oli minusta vähän kauempana.

Ja nainen ei muuten ole vaikuttanut säikyltä tai pahastuneelta. Vaan minunkin seurassani aina ystävällinen ja ihanan herttainen. Ehkä vähän hämmentyneen oloinen ollut joskus ja vähän hermostunut. Vaikuttaa myös varsin positiiviselta naiselta, ei välttämättä aina hymyile niin kuin en minäkään mutta se perusolemus vaikuttaa olevan optimistinen. Niin kuin minullakin kyllä. Siis nämä kirjoitan nyt muuten vain ihmisen luonteesta, ei liity nyt tähän ihastumistapaukseenkaan välttämättä.

Ja sitten tämä asia kannattaa ottaa huomioon mitä olen paljon miettinyt että tälläkin palstalla näkyy vain se mitä tänne kukin kirjoittaa ja ne perustuu omiin tulkintoihin. Asiat voisivat olla ihan eri lailla jos näkisi omin silmin koko totuuden. Säpsähtelyäni lukuun ottamatta olen mielestäni ollut loppuen lopuksi kyllä vielä aika varovainen ja ujo. Itse työpaikalla siis.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ja täytyy pahoitella eilisiä härskimpiä osuuksia viesteistäni. Oli myös erittäin typerää kirjoittaa niitä tänne josta minut ja työpaikkani voidaan myös tunnistaa. Nyt niitä on myöhäistä enää poistaakaan mutta täytyy jatkossa muistaa olla varovaisempi.

Ei noita viestejä meille tarvitse pahoitella. Lähinnä itsesi kannalta ne voivat olla noloja, jos joku ne sinuun yhdistää. Ja kyllä niitä tekstejä voi vielä poistaakin, jos koet ne sellaisiksi, ettet halua niiden täällä palstalla olevan.
 
Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Tiedättekö miksi ihmisillä on eläinkunnan lajeista suurin penis kropan kokoon nähden?

Johtuu suuresta päästä/suurista aivoista.
Nainen kun synnyttää lapsen, niin suurin ponnistus on helkutin suuren vauvan pään ulos saaminen. Tämä aiheuttaa puolestaan sen, että naisen vaginan täytyy olla varsin tilava ja venyvä. Joka puolestaan aiheuttaa sen, että miehen sukuelimen täytyy olla kropan kokoon nähden melko suuri (verrattuna muihin lajeihin) jotta nainen kokee tyydytyksen tunteita seksin aikana ja laji saa jatkumoa.

Jos meillä olisi pienempi pää, niin myös penis olisi tämän yhtälön myötä pienempi.
 
Tuota... ei. Ihmisillä on kädellisistä paksuin penis kokoon verrattuna, ei muuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös