En tiedä taas saatana. Ei ole nämä jutut taidettu luoda mua varten. Vähän väliä tuntuu ennemminkin vain vituttavan, kaiken lisäksi aika turhasta ja pienestä.
Osa varmaan muistaakin kesältä kun "jahkailin" sen erään tutun tytön kanssa, osan mielestä liiankin pitkään. No ei siinä, tyttö torjui seuraavankin ulospyynnön, joten päätin asian antaa sitten olla. Olipahan yritetty. Hänpä taas ei sitten enää oman kylmenemisen jälkeen osannutkaan, vaan alkoikin pitämään tiiviisti yhteyttä, vaikka hyvin vaisu tarkoituksella olinkin. Klassinen roikottaja, eikö? Annetaan siimaa, kunnes toisen mielenkiinto on palautunut, ja niin minäkin ajattelin. Lopulta kävi kuitenkin vähän toisen käden kautta ilmi, ettei tässä ihan pelkästään siitä ole kyse, vaan kyseessä on oikeasti aika ujo ja ei ehkä kaikista helpoin tapaus siinä mielessä. Ja ihan aitoa kiinnostusta siellä oli, vaikka ne ulospyynnöt torjuikin. Tämä tieto siis yhdeltä yhteiseltä ystävältä, joka 99% varmuudella olisi maininnut allekirjoittaneelle esimerkiksi toisesta miehestä, koska sen verran voimakkaasti tuosta vituttavasta tilanteesta silloin tälle naispuoliselle ystävällämme avauduin.
Parisen kuukautta ollaan nyt oltu päivittäin tekemisissä, pääosin tekstaillen enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Useana päivänä aamusta iltaan, joinain kiireisinä päivinä muutama tunti illalla. Voi sanoa, että tapaillaan, mutta ei seurustella. Useamman yön olen hänen luonaan viettänyt, mikä hänen ystävänsä mukaan oli aika yllättävä juttu, koska ei pahemmin yövieraita pyytele. Hän on hyvinkin aloitteellinen sähköisesti, on pyytänyt tosiaan itse hänen luokseen yöksi, mutta silti selvästi edelleen on jonkinlainen jarru koko ajan päällä. Tapaamisten suhteen vetää hyvin niukkaa linjaa, antaa epämääräisiä ja ympäripyöreitä vastauksia, eikä itse ole tapaamisiin kovinkaan aloitteellinen lähes koskaan. Ihan siis peruskävelylenkeillekin lähteminen on sen verran hankalaa, että ei oikein huvita edes kysyä. Välillä tulee tekstaillessa selkeämpää flirttiä, välillä taas hyvin selkeät suojamuurit. Ja illasta toiseen kerrotaan allekirjoittaneelle, kun ei ole mitään elämää tai tekemistä arjen eli työn ja opiskelun ja harrastusten lisäksi, mutta kaikki, mitä allekirjoittanut ehdottaa, menee oikeastaan suoraan maton alle. Jaetaan meemejä jossa "työnnetään kaikki välittävät ihmiset pois" ja naureskellaan, kuinka osuva tämäkin meemi taas on. Ja niinhän se tuntuu olevan.
Ikään kuin viimeisenä pisarana sitten tänään hän oli käynyt lenkillä yksin, vaikka sunnuntaina kysäisinkin häntä lähtemään tiistaina kävelylle. Älkääkä jooko nyt missään nimessä ymmärtäkö tätä väärin: minä en ole rajoittamassa hänen lenkkeilyään, enkä minä missään tapauksessa pidä häntä tilivelvollisena, milloin hän käy lenkillä. Enkä edes siis asiasta mitenkään tentannut, vaan hän aloitteellisesti jakoi kuvan kävelylenkiltään. Silti tuo mielestäni hyvin selvästi kertoo siitä, että minkäänlaista mielenkiintoa yhteislenkille ei ollut, vaikka omien sanojensa mukaan "ex tempore" lenkille lähtikin. Onhan tässä meillä n. 20km välimatkaa, mutta siltikin. Oli kuin veistä oltaisiin käännetty haavassa, vaikka tuokaan ei (todennäköisesti) tarkoituksellista ollut.
En tiedä, vaikka näistä ollaan koitettu ihan jutellakin kasvokkain, niin jotenkin taas kerran tuntuu, että kohta alkaa riittämään. Ja sehän tässä harmittaa, jos hän nyt todellakin on pitkästä aikaa jollekin vähän edes avannut suojakuortaan. Todella ihastunut olen, mutta kaikilla menee jossain rajansa. En mä tässä mihinkään naimisiin ole haluamassa tai yhteenkään muuttamassa, mutta kyllä mä haluaisin nähdä muutenkin kuin kerran viikossa tai jopa sitäkin harvemmin, kun tuo välimatka ei mikään mahdoton ole. En olisi koskaan, siis koskaan ja missään tapailussa tai suhteessa kuvitellut olevani se takertuvampi osapuoli, koska se ei ole koskaan ollut tapaistani. Minä olen aina ollut se, joka tarvitsee tilaa hengittää, ja minä olisin nauttinut "tekstailusuhteesta" nuorempana aivan loistavasti.
Tai sitten sanotte mulle, että nyt lopetat tuon saatanan hätäilyn, ja annat tytölle oman rauhan, koska se sitä tarvitsee. Vai voiko noin ujoa tyttöä ollakaan? Ollaan tosiaan kuitenkin jo tunnettu aika pitkän aikaa, vaikka tämä parin kuukauden tekstailu/tapailujakso onkin ollut intensiivisempää, ja silti välillä tuntuu, kuin olisin joku ventovieras, jonka kanssa ei edes kävelylle halua lähteä, mutta silti voidaan tekstailla 12 tunnin ajan niitä näitä. Jotenkin tuosta huokuu ehkä pienen ujouden lisäksi niin selvästi se, että siellä nyt pallotellaan edes takaisin sillä ajatuksella, että onko sitä kiinnostusta riittävästi vai ei. Kai.
