En osaa rakastaa, se aika pitkälle terminoi kaiken tällaisen parisuhdetoiminnan, mutta en haluaisi tehdä siitä riippakiveä siksi että muut eivät ymmärrä miten ajattelen. Kykenen ihastumaan jolloin se tuottaa sekä yllättävän positiivisia että ahdistavia tunnetiloja, mutta kumpaakin samanaikaisesti. Lienen kammoinen, koska viihdyn yksin paremmin kuin hyvin, sillä aivoni tuottavat silloin pääasiassa mielihyvää omasta toiminnastani eikä ahdistusta tai stressiä siitä miten käyttäydyn. Parisuhteen kuvitteleminenkin aiheuttaa ahdistusta ja saa pohtimaan käytökseni sopivuutta parisuhteeseen, joten silloin kaikki suhdetoiminta on ainakin toistaiseksi pois laskuista.
Tämän kun toteaa itselleen, niin rauha laskeutuu maan päälle, joskaan muille mielenrauhani ei välttämättä kelpaa kun yrittävät sovittaa minua heidän aivoituksiinsa. Slloin päästäänkin varsinaiseen ongelmaan, sillä sukulaisteni lisäksi jokainen uusi ihminen jonka tapaan, kysyy, että asutko vaimosi kanssa tai onko sinulla muijaa. Minkä vitun takia kaikilla pitäisi olla parisuhde? Kirjaimellisesti: minkä vitun takia? Vai pitäisikö sellainen olla vain siksi, että sellainen pitää olla, koska niin on taivaassa opetettu? Tai ettei olisi jokin vammainen? Vai onko taustalla joku ihme perkeleen käsitys, että näin vain pitää olla siksi että on homo jos ei ole? Tätä kysyy sellaisetkin ihmiset joilla ei saatana ole enää vuosikymmeniin seisonut tai römpsä kostunut kun tyyppi on seksittömyydenkin takia kuivempi kuin kamelinvittu.
Osa meistä osaa ajatella omilla aivoilla, ei munalla tai pillullaan, eikä varsinkaan minkään kulttuurillisen tai biologisen "tarpeen" kautta. Vetää niin vihaksi kun sinkkua katsotaan jonain epäonnistuneena yksilönä, varsinkin kun ei todennäköisesti koskaan tule tilannetta eteen että edes lisääntyisin. En ole keksinyt mihin tarvitsisin "parempaa" puoliskoa, vaikka satunnaisesti ajatus siitä herää, mutta silloinkaan en pyrkisi muodostamaan suhdetta sen takia, että "niin pitää tehdä" vaan siksi että elämäntavat kohtaa toisiaan täydentävinä. Taitaa olla unelmaa loppupeleissä tämmöisen suhteen löytyminen.
Järki käteen ja jos on itsensä kanssa sinut, niin sitten vasta häiritsee ongelmillaan jotain naispuoleista, sikäli mikäli kykenen koskaan olemaan itseni kanssa sinut. On parikin syytä, miksen sitä tule koskaan olemaan ja aika harva hyväksyykään sen takia.
Tämän kun toteaa itselleen, niin rauha laskeutuu maan päälle, joskaan muille mielenrauhani ei välttämättä kelpaa kun yrittävät sovittaa minua heidän aivoituksiinsa. Slloin päästäänkin varsinaiseen ongelmaan, sillä sukulaisteni lisäksi jokainen uusi ihminen jonka tapaan, kysyy, että asutko vaimosi kanssa tai onko sinulla muijaa. Minkä vitun takia kaikilla pitäisi olla parisuhde? Kirjaimellisesti: minkä vitun takia? Vai pitäisikö sellainen olla vain siksi, että sellainen pitää olla, koska niin on taivaassa opetettu? Tai ettei olisi jokin vammainen? Vai onko taustalla joku ihme perkeleen käsitys, että näin vain pitää olla siksi että on homo jos ei ole? Tätä kysyy sellaisetkin ihmiset joilla ei saatana ole enää vuosikymmeniin seisonut tai römpsä kostunut kun tyyppi on seksittömyydenkin takia kuivempi kuin kamelinvittu.
Osa meistä osaa ajatella omilla aivoilla, ei munalla tai pillullaan, eikä varsinkaan minkään kulttuurillisen tai biologisen "tarpeen" kautta. Vetää niin vihaksi kun sinkkua katsotaan jonain epäonnistuneena yksilönä, varsinkin kun ei todennäköisesti koskaan tule tilannetta eteen että edes lisääntyisin. En ole keksinyt mihin tarvitsisin "parempaa" puoliskoa, vaikka satunnaisesti ajatus siitä herää, mutta silloinkaan en pyrkisi muodostamaan suhdetta sen takia, että "niin pitää tehdä" vaan siksi että elämäntavat kohtaa toisiaan täydentävinä. Taitaa olla unelmaa loppupeleissä tämmöisen suhteen löytyminen.
Järki käteen ja jos on itsensä kanssa sinut, niin sitten vasta häiritsee ongelmillaan jotain naispuoleista, sikäli mikäli kykenen koskaan olemaan itseni kanssa sinut. On parikin syytä, miksen sitä tule koskaan olemaan ja aika harva hyväksyykään sen takia.