Vastine ei koske pelkästään lainattua, mutta ylläoleva on aika klassinen miehinen ymmärryksen puutteen ylistys. Elämä ei ole muuttumaton jono päiviä ja ajatuksia, jos olisi, olisimme kaikki kuolleita. Vanhempana ja paljon kokeneena valtiomiehenä on ihan pakko nostaa esiin se tosiseikka, että mikään ei pääty siihen hetkeen kun se maikku vierelle löytyy ja valoja vannotaan, siitä kaikki vasta alkaa. Lieneekö sitten Amerikan aivottoman hömpän syytä, mutta aika usein kuulee, että takertuminen johonkin menneeseen aikaan, ajattelutapaan ja maailmaan olisi se oleellinen juttu, kun asia on ihan päinvastoin. Jostain syystä usein juuri miehet on näitä kehittymiskyvyttömiä urpoja, jotka mitään ymmärtämättä kokevat olevansa ihan oikeassa ja akka vaan pakkas muksut ja häipy. Säälihän se on. Ylempänä joku ymmärsi erilleen kasvamista, mutta ei muuttumista, no tiedoksi: se on yksi muuttumisen tulema. Omalta kohdalta jos ajattelen, en tuhlaisi aikaani päivääkään sen nuoruuden maikun, jonka maailmankuva silloin joskus tuntui tuoreelta, uudelta ja just mun maailmaan sopivalta ja kuuluvalta kanssa. Just sitä on muutos, meissä kaikissa ihmisissä, kaiken aikaa, sisäisesti ja ulkoisesti. Moni mies vaan tuntuu takertuvan päässään rakentamiinsa ideaaleihin ja ignooraavan todellisen elämän, mutta jostain syystä naisilla on kyky tajuta, mikä painoarvo kannattaa laittaa olevalle ja mikä kuvitelmille, tästä pisteet viisaammalle sukupuolelle. Parisuhteessa tosiasiassa kumpikin kasvaa tai muuttuu koko ajan tajuaa sen tai ei, lasten tultua dynamiikka muuttuu sitten monitahoisemmaksi, eikä se auringonlaskuun ratsastus lopu siihen vaippaikään, kouluikään, teini-kään, tai mihinkään muuhunkaan ikään koskaan. Kaikki aika ja elämä muokkaa jokaista elävää aina ja ikuisesti. Toisissa parisuhteissa kasvun polku menee suotuisasti ja toisissa taas ei. Rannalla ruikuttaminen on pelkästään sen tunnustamista, ettei itsellä ole ollut kykyä tajuta miksi. En tarkoita tietenkään, että hattua ilmaan pitäisi heitellä, kun paljastuu, että se kumppani lähti toisen matkaan tai koki lähtemisen ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi, mutta kumppanin ratkaisua syytellen on helppo kieltäytyä näkemästä tosiasiaa, että ei siinä lopulta syyllisiä ollutkaan, oli vaan elämää, mutta huono puoli on sitten, että ei saa karistettua niitä itserakennettuja olkiukkoja päästään ja niin käy taas, jos on niin tuurikas, että saa toisenkin tsäänssin, että siihen muuttumattomuuden olkiukkoon hakkaa päätänsä, kunnes se uusikin yritys on karilla lopullisesti. Paljastava lause tuossa ylemmässä lainatussa on, että ei kaikille riitä mukava elämä yhdessä, vaan sen tulee näyttää paremmalle ulospäin. Haloo, mistä sinä muka tiedät, että se elämä on toisesta mukavaa muka, jos toisenlaista viestiä sataa kumppanilta koko ajan. Laiskuutta ja itsekkyyttä pelkkää tuo on. Koomisen hieno tekosyy oman itsekkyyden vaalimiseen löytyy tuosta ulospäin paremmalta näyttämisestä. Jokainen toki kaipaa hyväksytyksi tulemista ja tekee sen eteen minkä tarpeelliseksi kokee, mutta epäilen suuresti, että kukaan vaihtaisi mukavaa elämää sielunkumppanin kanssa pelkästään ulospäin näyttääkseen, pelkkä helevetin huono tekosyy omalle henkiselle laiskuudelle typeryydelle. Hyväksyminen on viisas sana elämässä, myös sen epäonnistumisen hyväksyminen, mutta muutoksen laajemminkin, kas kun se on sitä elämää. Ilman muutosta on pystyyn kuollut paskajaakko junttilan tuvan seinässä ja se elämä jää kyllä elämättä, joka siis on ihan muuta, kuin joku amerikkalainen puolen tunnin hömppäpläjäys nostalgiaa, näennäisviisasta filosofiaa ja elämää ymmärtämätöntä paskan jauhantaa, johon tuo muuttumattomuuden ylistys ankkuroituu, surullista on huomata, että nimenomaan miehet on niin henkisesti laiskoja vätyksiä, että kelpuuttavat ohjenuorakseen moisen aivottoman muovisten arvojen kaatopaikan.
Elämä = loputon muutos kaikessa kaiken aikaa.