Midnight Rambler
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Hiroshima Toyo Carp
Parisuhteen alussahan tätä fiilistä riittää muodossa tai toisessa lähes kaikissa suhteissa. Sen jälkeen ns. vaaleanpunainen vaihe lakkaa, ja sen jälkeen jäljellä ei välttämättä olekaan kuin se estoton runkkaaminen omassa rauhassa, koska kutemis- ja kiimavaihe oli sitten siinä.
Jotkut sitten hakevat tätä fiilistä yhä uudestaan ja uudestaan lyhytaikaisissa parisuhteissa, joissa annetaan armotta kenkää partnerille jahka hekuma alkaa laantua.
Aivan, koska "hän ei selvästikään ollut se oikea". Viimeistään yhdessä asuessa monelle iskee shokki huomatessa, että hanipöön paska haisee ja silläkin on ärsyttäviä maneereja. Lopulta hän sitten prinssin/prinsessan sijaan paljastuukin olevan vain tavallinen ihminen. Huuma katoaa ja arjen sietämätön yksitoikkoisuus puskee elämään takaisin, nyyh, eihän tämä sovi. Sitten vaan neiti/herra pettymys tylysti pihalle ja takaisin etsimään sitä oikeaa, joka on oleva ihanuudessaan, komeudessaan ja ties missä kaiken inhimillisen arjen yläpuolella, because I'm worth it. Paradoksaalista on, että vaikka kumppanit paljastuvat aina pettymyksiksi, niin oma sädekehä ja tunne erityislaatuisuudesta vain kasvaa samalla.
Estoton runkkaaminen on siis "rakastumisen" oravanpyörään verrattuna mitä parhain vaihtoehto. On muuten helvetin hauskaa, kun vaikka baarissa törmää johonkin tuntemaansa vittumaiseen akkaan, jonka kasvoille tulemista ajatteli edellisen kerran vetäessä tumppuun. Hankala olla virnuilematta.