Petteri Orpon hallitus

  • 1 163 688
  • 14 895

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Orpon hallitus mahdollisesti uudistaa lakeja ja sosiaaliterveydenhoitoa verotuksineen, mutta jälkimmäisen osalta hyvinvointialueet ovat pyynnöstään saaneet lisäaikaa miettiä, miten toiminnat järjestetään. En muista luvattua lisäaikaa, mutta arvaisin vuodesta puhuttavan.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Yksityisen puolen ottaminen soteen on siinä mielessä hankalaa, että ne julkisen puolen lainmukaiset vaateet ovat erilaiset. Julkisella puolella iso osa työnkuvaa on erilaiset lausunnot jne jne. Palkat muodostuvat miten muodostuvat. Onhan niissä todella paljon eroa.

Julkisen puolen kulut tulevat jatkossa vaan nousemaan, koska suuret ikäluokat niitä eniten kuluttavat.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Tämä on mielestäni ihan validi ehdotus ottaa ainakin yhdeksi aihioksi jatkokehityssuunnitelmiin. Jotenkin nykytilanteesta on päästävä eroon että pieniä vaivoja jopa ylihoidetaan ja toisaalla asiat pääsevät kroonistumaan ja maksavat sitten loppujenlopuksi moninkertaisesti.
Näitä on nyt tällä hetkellä hienosti Lähinnä leikattu, koska hva:illa ei ole niitä mahdollisuutta ainakaan lisätä ja kunnat ovat juustohöylällä nämä lopettaneet.

Ennaltaehkäisy ei edes ole kovinkaan vaikeaa, eikä se mitään suurta resurssia tarvitsisi. Ongelmana on osittain se, ettei tekijöitä ole hoitoalallekaan.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Meillähän jo nyt terveyskeskukset pyörivät vahvasti yksityisten yritysten voimalla. Nyt vaan se kehikko on kunnallista ja sitten se toiminta monin osin yksityistä.

Ja juuri suuren tarpeen vuoksi hinta on hilautunut ylös. Ei se tarve siitä mihinkään katoa ja vaikka tarjontapuolella tulisi uusia toimijoita hinnan painaminen alaspäin kun kerran on jo laskutettu suuria summia on melko hankalaa.

Tätähän voi jalostaa siten, että paikalliset yksityiset keskukset eivät toimisi tuntilaskutukselle, vaan heille olisi määritelty kiinteä kuukausilasku.

Saatan muistaa hiukan epätarkasti, mutta oman muistikuvan mukaan Sipilän mallissa yksityisen puolen lausunnot olivat hyvin vahvasti tällaista kiinteää korvausta vastaan. Mitä sairastavampaa on asiakaskunta on sitä epähoukuttelevammiksi malli muuttuu.

Josta tullaan taas siihen että tiettyjä alueita joudutaan subventoimaan jos siellä halutaan pitää palveluita.
 
Jeffrey

Jäsen
Ja juuri suuren tarpeen vuoksi hinta on hilautunut ylös. Ei se tarve siitä mihinkään katoa ja vaikka tarjontapuolella tulisi uusia toimijoita hinnan painaminen alaspäin kun kerran on jo laskutettu suuria summia on melko hankalaa.

Saatan muistaa hiukan epätarkasti, mutta oman muistikuvan mukaan Sipilän mallissa yksityisen puolen lausunnot olivat hyvin vahvasti tällaista kiinteää korvausta vastaan. Mitä sairastavampaa on asiakaskunta on sitä epähoukuttelevammiksi malli muuttuu.

Josta tullaan taas siihen että tiettyjä alueita joudutaan subventoimaan jos siellä halutaan pitää palveluita.

Itse ajattelisin niin, että säästö tulee siitä kun yksityinen kykenee tekemään asiat tehokkaammin ja paremmin. Eli säästö tulee paremmasta terveydenhuollosta ja kansalaisten paremmasta terveydestä, sekä siitä ettei pieni tai pienehkö lokaali toimija tarvitse sellaista koneistoa taakseen kuin julkinen ja tämän toisi osaltaan säästöjä. Toki lääkärit ja yrittäjät itsessänsä vaurastuisivat ja se pitäisi hyväksyä.

En minäkään muista tai edes tiedä mitä hinnoittelumalleja on kokeiltu. Tietysti hinnoittelumalleja on niin monia kuin on niiden keksijöitä. Ja kiinteän ja tuntilaskutuksen välissä on myös moninaisia mahdollisuuksia. Toki järjestelmän tulisi olla suhteellisen yksinkertainen, jotta se ei taas vaatisi valtavaa koneistoa pyöriäkseen.

Ja tottakai tietyillä alueilla pitäisi subventoida. Toki meidän tulisi hyväksyä tässä mallissa myös se, että tietyillä alueilla siellä on palveluina lähinnä lääkäri ja stetoskooppi ja sitten tiistaisin käy bussi hakemassa lähellämme isommalle terveydenhuolto asemalle kaikki sitä tarvitsevat. Tällöin palvelu olisi tuotettavista hyvin edullisesti. Ja halutessa tällaiseen voi ympätä vaikka apteekkipalveluita jotta pieni lääkäriasema olisi hitusen kannattavampi.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Jos tätä miettii liiketoiminnan kulujen kautta, erikoissairaanhoito tarvitsee laitteistoa, joka voi olla yksityiselle toimijalle liian kallis investointi suhteutettuna tuloihin. Leikkaustoiminnassa tarvitaan rtg ja/tai mri kuvia, ja niiden laitteistojen hankinta, ylläpito, ja takaisinmaksu vie pieneltä toimijalta mahdollisuuden kannattavaan liiketoimintaan. Tämä vaatisi ennestään leveitä hartioita, ja niitä löytyy jo nyt esim Tervestalolta ja muilta isoilta yksityisiltä toimijoilta.

Jäljelle jää vaihtoehdot jossa yksityinen toimija käyttää julkisen puolen fasiliteetteja operatiiviseen toimintaan. Muistaakseni näin tapahtuu Lappeenrannassa, jossa Terveystalo(?) pyörittää tai joskus pyöritti osaa erikoissairaanhoidosta Lappeenranna keskussairaalassa. En tiedä mitä kokemuksia toiminnasta on saatu. Ehkä jokin paikallinen osaisi valaista…

Toinen vaihtoehto on antaa yksityisen keskittyä johonkin tiettyyn erikoissairaanhoidon alaan. Ainakin kaihileikkauksissa on jonkin verran yksityistä toimijaa, mutta en osaa sanoa onko kilpailu vaikuttanut hintoihin, koska Silmäasemalla tuntuu olevan aika iso kakku markkinoista. Ongelma on julkisen puolen palvelusetelin taso, joka ei näytä lisäävän kilpailua markkinoilla. Joitain vuosia sitten kaihiseteli oli 800-1000e paikkeilla, mutta kulujen jälkeen siitä ei jäänyt paljoa viivan alle. Tätä mieltä olivat yksityiset toimijat.

Lopulta, yksityisen toimijan hallintohimmeli pitäisi olla mahdollisimman ohut, eli omistajan pitäisi itse operoida ja samalla johtaa tehokkaasti liiketoimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että omistajalääkärin pitää itse olla puikoissa. Lopulta omistaja varmaan vertaa yritystoiminnasta saatavia tuloja julkisen puolen palkkatuloon tai tekemällä ”renkinä” hommia jollekin toiselle isolle yksityiselle ketjulle.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Edellinen hallitus juuri uudisti soten, ja nyt se pitäisi myllätä uusiksi? Sehän meni sitten helvetin hyvin.
Ei sitä olla vielä millään tasolla saatu edes valmiiksi. Siirtymäajat ovat niin pitkiä, kun paikkoja aletaan sulkemaan. Siis sulkea ehtii nopeastikin, mutta korvaava taho pitää olla valmiina ja sen semmoista.

Ei näin isoja projekteja saada tuosta noin vain valmiiksi. Ne selvitykset pitää kestää jollain tasolla päivänvaloa, ettei ne kaadu missään oikeudessa johonkin typerään perustuslakivaliokunnan lausuntoon.

Suurin virhe, mitä voitaisiin nyt tehdä olisi se, että kaikki alkaisi alusta.

Se kepun ajama "joka paikan ja kylän sotemalli" kaatuu kyllä kun aikaa hetki kuluu. Ei kepulainenkaan halua enempää veroja maksaa.

Tärkeintä oli päätös uudistuksesta ja 5-10 vuoden sisällä sieltä löytyy ne omat raiteet paljon paremmin ajettavaksi.

Jos siellä lähdetään ajamaan liian suuria määriä soteuuduksia samalla kellonlyömällä, niin vituiksi menee. Organisaatiot ovat isoja ja kelkka on omasta mielestä kääntynyt jopa kohtuu oikeaan suuntaan. Järki ja tunne kun eivät samaan aikaan toisiaan siedä, mutta järki kestää kauemmin. Siellä on nurkkakuntakepulaisenkin suurin tunnemyrsky jo hieman lauhtunut, joten väitän, että parempi tästä tulee kuin, jos olisi vanhalla sapluunalla jatkettu.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Orpolle plussat siitä, että koettaa pitää hallitusta hieman kurissa. Ei provosoida, eikä provosoiduta. Orpo on aiemmin ollut hiukan tapettimateriaalia, mutta arvostan kyllä sitä, että pyrkii pääsemään maaliin ilman räksyttämistä. Eri mieltä voi olla, mutta ei se päätä aukomalla parane.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osui silmään paljonko jo niinkin keskeinen kunta kun Hyvinkää joutuu maksamaan terveyskeskuslääkärille, herää oikeasti kysymys miksi tuota ei vain voisi tuottaa yksityisenä palveluna? Lisäksi he jo mahdollistavat ammatinharjoittamisen lääkärilleen eikä palkkatyö ole pakko. Tästä suurempana kysymyksenä herää miksei tuota vain voisi tuottaa yksityisenä palveluna kun nyt jo käytännön tasolla näin on. Julkinen tarjoaa tilat ja yksityinen saa asiakkaat.

Tanskassa vähän vastaava järjestelmä on, jossa pienet yksityiset toimijat ovat se ensisijainen hoitopaikka ja ohjaavat tästä edelleen yhteiskunnallisiin palveluihin. Sairaaloita, terveyskeskuksia tms. tarvittaisiin huomattavasti vähemmän ja myös hoitoon pääsisi mahdollisesti nopeammin.

Tottakai tässä valtiollisen tahon pitäisi jollain tapaa "myydä" oikeudet alueittain ja tuottaa itse palveluna alueille jonne ei yksityistä tahoa vain löydy.
En tiedä -kun en jaksa lukea aiempia viestejä- mutta käsittääkseni tässä on juuri yksi syys sille, miksi espoo on siirtymässä käytäntöön, jossa lääkärit jatkossa työskentelevät yrittäjinä. Tekevät suoraan sopimuksen kaupungin kanssa, ja näin jää välistä isojen toimijoiden "väliraha", mutta lääkäreille palkka on todella kilpailukykyinen tämän jälkeen, ja kunta/kaupunki säästää kaikki työnantajamaksut.

Tämä on mielestäni onnistuessaan paljon järkevämpi vaihtoehto, kuin alkaa ostelemaan hoitopaikkoja tai muitakaan palveluita yksityiseltä. Ja tiedossahan on kuitenkin se tosiasia, että yksityisellä on aikeena vain kerätä rusinat pullasta.
Mutta voi siis olla, että osin puhellaan eri asiasta, mutta mielestäni tämä on hyvä vaihtoehto laskea kustannuksia, ja samaa voisi kokeilla myös hoitajien kanssa. Tässähän olisi sekin etu, että AY-kitisijät olisivat onnellisia, koska tällaisessa tapauksessa eivät olisi liitoissa. Tosin yksityisellä puolella vastaava käytäntö työntekijöiden suhteen aiheuttaisi sydänsurua.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksityisen puolen ottaminen soteen on siinä mielessä hankalaa, että ne julkisen puolen lainmukaiset vaateet ovat erilaiset. Julkisella puolella iso osa työnkuvaa on erilaiset lausunnot jne jne. Palkat muodostuvat miten muodostuvat. Onhan niissä todella paljon eroa.

Julkisen puolen kulut tulevat jatkossa vaan nousemaan, koska suuret ikäluokat niitä eniten kuluttavat.
Toisaalta viimeiseen kohtaan viitaten, niin syntyvyyden aletessa se tasapainottaa tätä jonkin verran kuitenkin.
Onko tästä muuten tutkimusta, että millainen suhde noissa palveluiden käytössä on eri ikäluokissa?
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Toisaalta viimeiseen kohtaan viitaten, niin syntyvyyden aletessa se tasapainottaa tätä jonkin verran kuitenkin.
Onko tästä muuten tutkimusta, että millainen suhde noissa palveluiden käytössä on eri ikäluokissa?
Kyllä näin käy. Tähän vaan menee se 15-20 vuotta. Hieman niin kuin veteraanit. Ei heitä oikein enää ole. 5 vuotta sitten vielä oli. Ts. Suuret ikäluokat ovat massoittain tulossa palvelujen piiriin n. 5 vuoden sisällä ja pysyvät siellä n. 10-15 vuoden ajan.

Sen sijaan milleniaalien jälkeinen aika onkin sitten varsin kummallista kun fyysistä hommaa karsastaneet ikäluokat saapuvat joskus - jos saapuvat - samaan ikään. Väitän, että aika moni ei pääse sinne saakka. Vahva kärjistys: eliniän arvioitu pituus on vahvasti vääristynyt.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yksityisen puolen ottaminen soteen on siinä mielessä hankalaa, että ne julkisen puolen lainmukaiset vaateet ovat erilaiset. Julkisella puolella iso osa työnkuvaa on erilaiset lausunnot jne jne. Palkat muodostuvat miten muodostuvat. Onhan niissä todella paljon eroa.

Julkisen puolen kulut tulevat jatkossa vaan nousemaan, koska suuret ikäluokat niitä eniten kuluttavat.

Yksityisen puolen ottaminen mukaan soteen ei ole sinänsä lainkaan hankalaa. Helsingissä on terveysasemia, joiden palvelut tuottaa yksityinen. Esimerkiksi Ruoholahdessa operoi Mehiläinen. Vastaavia terveysasemia, joita yksityinen operoi, on pelkästään Mehiläisellä muutama kymmen eri puolilla Suomea. Ruoholahden terveysasema palvelee asiakkaita moniammatillisella tiimityöllä

Samaa mieltä kulukehityksestä. Orpon hallitus ja sen seuraajat ovat tilanteessa, jossa kulujen nousua pyritään hillitsemään. Iäkkäimpien suhteellisen osuuden kasvu näkyy kasvavissa menoissa.

Edellinen hallitus juuri uudisti soten, ja nyt se pitäisi myllätä uusiksi? Sehän meni sitten helvetin hyvin.

Toki Kiuru muisti mainita, että vasemmiston upea sote toimi, mutta Orpon hallitus pilasi senkin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei jaksanut muuta linkkiä kaivaa tähän, mutta onhan tolla Orpon porukalla pää perseessä.

Saksa, Ruotsi, Suomi ja jokunen muukin maa katsoo, että aiemmin kannattamansa esityksen muutoksia ei voi tukea. Jokaisella maalla on omia näkökulmia. Yksityiskohtia ei Suomessakaan taideta avata tarkemmin, mutta tiivistäen kyse on siitä, että hallitus ei kannata mm. ympäristöjärjestöjen ja ay-liikkeen vahvaa oikeutta sellaiseen, jolla voidaan tulkinnan mukaan estää mm. yritysten toimintaa.

Aiemmin tuki oli selvä, ja näin myös muutama kuukausi sitten:

Osaltani kun olen tätä ay-liikkeen kapinaa seurannut, en antaisi heille mitään lisäoikeuksia mihinkään, jota voidaan käyttää suomalaisia yrityksiä vastaan. En yllättyisi, jos sellaiset saatuaan, ay-liikkeen kovapäisimmät liittojohtajat voisivat käyttää tätä oikeutta uhkailuun samalla tavalla kuin Teollisuusliiton Aalto uhkailee hallitusta jo nyt.

Ympäristöjärjestöjen vastuullisuuteen luotan aivan eri tavalla.
 
No jos ei yritysten etiikka tätä kestä, niin toimintaa voisi jo vähän estääkin, joten en nyt ihan tiedä, että onko Orpon porukalla nyt kaikki ok. Tässä tulee vaikutelman jälleen kerran, että yrittävät kaivaa kaikki rusinat pullista, että saisivat vähän syväkyykytystä aikaiseksi.
Mutta kaikkihan tätäkin katsovat omasta perspektiivistään, enkä siis ollenkaan tarkoita että kaikki oma toimintani olisi eettisesti, saati sitten ilmastollisesti kestävää. Toisaalta myös maailma makaa sellaisessa asennossa, että henkilökohtaisesti ei juurikaan kiinnosta, vaikka lämpötila nousisi kymmenen astetta samoin tein, sillä jos ei vähän isompia asioita saada kondikseen ihmiskunnan toiminnassa, niin minkäänlainen vihersiirtymä ei ole millään muotoa merkityksellinen, kuin ehkä bisnesnäkökulmasta. Mutta se onkin kokonaan toinen asia se, ja liittyy tähän vain siltä osin, että se ihmisen eettisyys/ajattelu pitäisi lisääntyä niin monella osa-alueella, ettei ilmasto ole enää relevantti asia, jos ei tosiaankin paljon muutakin ihmisten ja yritysten toiminnassa muutu, ja tässä kohtaa mm näillä yrityksillä olisi mahdollista olla osana sitä, mutta kun Orpo ei halua.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Katsotaanpa taas faktoja tähän väliin. Poliittiset lakot ovat kiellettyjä tai rajoitettuja lähes kaikissa Suomen kilpailijamaissa, kuten Saksassa, Ruotsissa tai Tanskassa. Suomessa ei ole ja tämä onneksi muutetaan. Hallituksen on määrä antaa esitys lakko-oikeuden rajoittamisesta eduskuntaan lähiviikkoina. Hallituksen tavoite on, että lainmuutos tulisi voimaan kesällä.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Tällaiset asiat ovat politiikassa hanurista. Tehdään isoja uudistuksia, mutta tämmöinen tavallinen pulliainen ei voi luottaa siihen, että edes ministeri puhuisi totta.
Tässä kohtaa voisi taas lainata erään hallituksen hallitusohjelmaa: "Hallitus hyödyntää yhteiskunnallisia tietovarantoja ja tutkittua tietoa aktiivisesti päätöksenteossaan, jotta rajalliset resurssit voidaan kohdistaa vaikuttaviin toimenpiteisiin."
Ja sitten ministerit jäävät toistuvasti kiinni siitä, että toistellaan papukaijana EK:n lauseita.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tällaiset asiat ovat politiikassa hanurista. Tehdään isoja uudistuksia, mutta tämmöinen tavallinen pulliainen ei voi luottaa siihen, että edes ministeri puhuisi totta.

Ennenkuulumatontahan se on, että ministeri puhuu vastoin faktaa. Ei ole koskaan tapahtunut varsinkaan edeltäneessä hallituksessa.

Satonen myönsi virheensä ja kertoi, että hänen käsityksensä Ruotsin käytännöstä on syntynyt esimerkiksi elinkeinoelämän edustajien puheista. Satonen epäilee heidän viitanneen siihen, että poliittiset lakot ovat Ruotsissa tyypillisesti hyvin lyhyitä.

Faktat eivät muuttuneet. Poliittiset lakot ovat kiellettyjä tai rajoitettuja lähes kaikissa Suomen kilpailijamaissa, kuten Saksassa, Ruotsissa tai Tanskassa. Suomessa ei ole ja tämä onneksi muutetaan. Hallituksen on määrä antaa esitys lakko-oikeuden rajoittamisesta eduskuntaan lähiviikkoina. Hallituksen tavoite on, että lainmuutos tulisi voimaan kesällä.

Satonen ei ollut oikeassa Ruotsin poliittisten lakkojen kestosta. Kokonaisuus ei kuitenkaan muutu.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ennenkuulumatontahan se on, että ministeri puhuu vastoin faktaa. Ei ole koskaan tapahtunut varsinkaan edeltäneessä hallituksessa.
Eli koska muutkin niin Satonen saa levittää väärää tietoa?
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tällaiset asiat ovat politiikassa hanurista. Tehdään isoja uudistuksia, mutta tämmöinen tavallinen pulliainen ei voi luottaa siihen, että edes ministeri puhuisi totta.
Tässä kohtaa voisi taas lainata erään hallituksen hallitusohjelmaa: "Hallitus hyödyntää yhteiskunnallisia tietovarantoja ja tutkittua tietoa aktiivisesti päätöksenteossaan, jotta rajalliset resurssit voidaan kohdistaa vaikuttaviin toimenpiteisiin."
Ja sitten ministerit jäävät toistuvasti kiinni siitä, että toistellaan papukaijana EK:n lauseita.
Mutta onhan siellä EKssa jäsenet saattaneet tutkia pankkitiliä, ja sen on näyttänyt liian tyhjältä. Ja kun ei oikein firman johtokaan ole onnistunut strategioissaan, tai myynti siinä myynnissä ja markkinointikin sakkaa, niin täytyyhän tämä tutkimustieto jalostaa hallituksen toimella käytännöksi, jotta tilillä taas rullaa paremmin.

Seuraava vaihehan voisi olla vaikka sellainen, että työnantaja vapautetaan palkanmaksusta, jos ei firma muuten tuota sijoittajilleen voittoa vähintäänkin 66%, ja leikataan samalla pois kaikki tuet niin alkaa työ maistumaan.

Kyllä jotenkin on pakko ihmetellä tätä kyvyttömyyttä saada neuvotteluita aikaiseksi ja pitää kiinni näistä "viemme kaikki rusinat pullasta, ja puhumme paskaa minkä ehdimme" kuvioista ilman mitään konkreettista niiden tueksi.

Edelleen pitää ihan varmasti tehdä jotakin, mutta ei näin hyvänen aika sentään.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Katsotaanpa taas faktoja tähän väliin. Poliittiset lakot ovat kiellettyjä tai rajoitettuja lähes kaikissa Suomen kilpailijamaissa, kuten Saksassa, Ruotsissa tai Tanskassa. Suomessa ei ole ja tämä onneksi muutetaan. Hallituksen on määrä antaa esitys lakko-oikeuden rajoittamisesta eduskuntaan lähiviikkoina. Hallituksen tavoite on, että lainmuutos tulisi voimaan kesällä.

Jos ja kun tämä muutos runnotaan eteenpäin, tähänkin löytyisi yksi (Akavan) ehdottama tasapainottava elementti eli työehtoja rikkovien sopimusten sakottamismalli. Tätä toki hallitus ei edistä.

Tällä menolla on helppo ennustaa todella laajat lakot ennen lain voimaantuloa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös