Yliarvostetuimmat bändit

[Barnes]

Beyonce

Beyonce on taitava tekemään listapoppia ja kova bisnesnainen. Toisaalta: kuinka moni Beyoncen biisi oikeasti on kestänyt aikaa? Jos hän ei olisi täydellisen voimaannuttava musta feministi-ikoni, Beyonce olisi jäänyt samaan sarjaan kuin Aquilera tai Gwen Stefani. Muutama isompi hitti, minkä jälkeen katoaa vähitellen. Musiikkinsa kun on mielestäni ainakin Xtinaa selvästi huonompaa.

Ehkä Beyonce on hyvä esimerkki, kuinka tärkeää kestävän fanikunnan luominen on. Hänellä on aina taattu huomio ja niin mahtava asema, ettei suosio voi romahtaa. Sillähän ne kasarin ja ysärin rokkipumputkin ratsastaa.

 

[Krepo]

Itselleni on jäänyt mysteeriksi Metallican hyvyys. Ihan selkeäähän tuon orkesterin suosio on ja heidän fanikuntansa laajuus. Itselleni ei vain ole koskaan iskenyt. Olen tietyllä tapaa juuri oikeaan aikaan syntynyt(80) Metallican fanitukselle, mutta ei vain natsaa. Guns' roses, AC/DC/ Aerosmith ovat itselleni ne oikeat rokkibändit. Metallipuolelta mennäänkin sitten jo Cradle/ Dimmu osastolle.

 

[teroz]

Sopiiko Zedu De Luca vastaukseksi tähänkin ketjuun? Vitsit sikseen, ei ole U2 ja Coldplayn voittanutta tässä sarjassa. Lisäksi Volbeat, en vaan ymmärrä - kuin lääkehöyryissä oleva Elvis, joka olisi asunut viisi vuotta tanskassa yrittäisi breikata wacken-markkinoille, äärimmäisen raastava bändi.

Nikkelibäkki tietty myös given.

 

[oiler99]

Rihanna

Yksi niistä artisteista, joiden suosiota en ikinä ymmärtänyt. Nythän hän on jo kadonnut kuvasta. Ehkä maailman muovisinta musiikkia, jonka kruunaa yksipuolinen ja monotoninen käninä. Se oli sitä aikaa, kun musiikissa ei ollut yhtään mitään sisältöä. Rihannan musiikki ei ole Beyoncen tavoin kestänyt aikaa ollenkaan.

 

[WildThing]

Tästä nyt tulee vain ekana mieleen Nightwish. Todella tylsää musiikkia viimeisimmät levyt(ainakin radiosoitossa olevat). Nämä on toki makuasioita, mutta nykyisin radiosoitossa olevat bändit ovat lähes poikkeuksetta aika vaisuja.

 

[Skeletor]

Itselleni on jäänyt mysteeriksi Metallican hyvyys. Ihan selkeäähän tuon orkesterin suosio on ja heidän fanikuntansa laajuus. Itselleni ei vain ole koskaan iskenyt.

Tämä. Monesti todettu "maailman turhin coverbändi" ei ole kaukaa haettu.

Vain Bon Jovi kiilaa itsellä edelle. Kamalinta siirappia ja kliseitä mitä maa päällään kantaa.

 

[Hexa]

Itselleni on jäänyt mysteeriksi Metallican hyvyys. Ihan selkeäähän tuon orkesterin suosio on ja heidän fanikuntansa laajuus. Itselleni ei vain ole koskaan iskenyt. Olen tietyllä tapaa juuri oikeaan aikaan syntynyt(80) Metallican fanitukselle, mutta ei vain natsaa. Guns' roses, AC/DC/ Aerosmith ovat itselleni ne oikeat rokkibändit. Metallipuolelta mennäänkin sitten jo Cradle/ Dimmu osastolle.

Hieman samoilla linjoilla. Metallicalla on hyvääkin tuotantoa, mutta paljon myös tasapaksua puuroa monella levyllä mitä ei vaan jaksa kuunnella kerralla läpi. Makuasioitahan nämä tietysti kuitenkin on. Sama ongelma on joillakin Rolling Stonesin levyillä. Kappaleiden joukossa on helmiäkin, mutta tasalaatuisuus puuttuu. Kaikista pahin itselleni on ehkä Motörhead, mutta voihan se johtua vaan siitä, että en ymmärrä heidän musiikkia tarpeeksi.

 

[Roger Moore]

Tämä. Monesti todettu "maailman turhin coverbändi" ei ole kaukaa haettu.

No on se aika kaukaa haettu kun bändi on kuitenkin tunnettu ihan jostain muista biiseistä kuin covereistaan, olkoonkin että ne jotkut coveritkin on ihan suosittuja.

 

[adolf]

Jännä kyllä miten mielipiteet vaihtelee. Minä en näe taas Metallicassa yliarvostusta, mutta AC/DC:ssä kylläkin.

Ja sanon tämän siis sillä mielellä, että AC/DC on ihan hyvä bändi minusta. Ja varmasti aivan saatanan kova livenä. Harmi, kun en ole koskaan nähnyt.

Mutta sitä en ymmärrä, että se on noin suosittu. Biisit ja isoimmat hitit on niin kovin samanlaisia, ja minusta ne kestää huonosti kuuntelua.

 

[Hexa]

Jännä kyllä miten mielipiteet vaihtelee. Minä en näe taas Metallicassa yliarvostusta, mutta AC/DC:ssä kylläkin.

Ja sanon tämän siis sillä mielellä, että AC/DC on ihan hyvä bändi minusta. Ja varmasti aivan saatanan kova livenä. Harmi, kun en ole koskaan nähnyt.

Mutta sitä en ymmärrä, että se on noin suosittu. Biisit ja isoimmat hitit on niin kovin samanlaisia, ja minusta ne kestää huonosti kuuntelua.

AC/DC:ssä on kuitenkin aina se tehtaan takuu. Tasalaatuinen ja menevä komppi mikä laittaa jalan vipattamaan. Uusin tuotanto on ollut ehkä hieman jo konemaista ja kliinistä, ei niin energistä kuin parhaimpina aikoina.

 

[heavy]

Tämä. Monesti todettu "maailman turhin coverbändi" ei ole kaukaa haettu.

Varmaan olet nyt sotkenut johonkin toiseen bändiin? Ei kai muuten voi olla selitettävissä että yhtye, joka oli luomassa täysin uutta musiikkisuuntausta olisi "turha coverbändi". Toki voi olla vanha kunnon "jonnet ei muista" ilmiökin tämä.

 

[Blackie]

Mutta sitä en ymmärrä, että se on noin suosittu. Biisit ja isoimmat hitit on niin kovin samanlaisia, ja minusta ne kestää huonosti kuuntelua.

Angnus Youngilta oli muistaakseni joskus kysytty haastattelussa, että "olenko oikeassa, jos sanon uuden levyn kuulostavan hieman samalta kuin edeltäjän?" "Olet väärässä. Se kuulostaa samalta kuin meidän kaikki levyt."

Itsekään en pystyisi järjestämään mitään AC/DC -maratonia, vaan alkaisi aika nopeasti puuduttamaan kuunteluhommat. Mutta tuo niiden valitsema tiukka linja on samalla myös heidän vahvuus ja tuonut heille sen ison uskollisen fanilauman.

 

[Artturenos]

Lähestyn asiaa hieman eri kulmasta, lähes kaikki 2010-luvulla tehty musiikki on yliarvostettua ainakin isommilta nimiltä(poikkeuksia löytyy pienemmistä artisteista joilla ei ehkä ole niin rahaa käytössään). Kyllä se kävi vain niin, että digataalisuus söi musiikista luonteen ja kaikki kuulostavat nykyään samalta(muovilta). Omaan korvaan parhaat äänitteet on tehty 1980-2005 lähes bändistä ja muusiikkilajista riippumatta.

 

[Individual]

Tämä. Monesti todettu "maailman turhin coverbändi" ei ole kaukaa haettu.

Ei kyllä parhaalla tahdollakaan tule Metallicasta mieleen coverbändi. Orkesteri kuitenkin tuottaa koko ajan uutta musiikkia, olkoon sen tasosta vrt. vanhat hyvät ajat sitten mitä mieltä tahansa. Metallica ei ole peitellyt sitä, että diggaavat NWOBHM-bändeistä ja siitä saosta Misfitsin lisäksi eksyy jotain biisejä keikkasettiinkin. Peruskivi on kuitenkin muurattu vahvasti omalla sävellyskynällä. Tuosta luonnehdinnasta tulee kyllä mieleen ihan toinen bändi, joka ehkä tässä, tai seuraavassa elämässä eksyy studioonkin ja muuttaa gulp..keikkasettiään.

Kyllä Metallicaa paskana saa pitää. Se onnistuu ajottain minultakin ihan hyvin, vaikka itseni jonkinmoiseksi faniksi luen, mutta hieman ihmettelen tuota, ellei sitten pointtina ole se, että bändi on muuttunut takavuosien nihlistisestä thrash-jyrästä mukavoituneeksi orkaksi, joka noh... tuntuu esittävän itseään.

 

[teroz]

Makukysymyksiä ja hyvä niin, koska itselle mikään muu bändi ei kestä aikaa ja kuuntelukertoja niin hyvin kuin AC/DC - Back in Black, Thunderstruck, Hells Bells, Sin City, Walk All Over You, Rising Power jne jne - ei noihin vaan koskaan itse kyllästy

 

[Blackie]

Jos miettii, mitä itse joskus kuunnellut, mutta tippunut nyt pois, niin on nostettava esiin Guns 'N Roses. Olen huomannut kuinka Appetite sokaisi mut täysin bändin muulta tuotannolta. Illusionit otin kuunteluun jokin aika sitten jälleen ja ensimmäisen levyn kohdalla oikeastaan odotin vaan, milloin se loppuu. Toinen osa vähän parempi, mutta ei mikään spesiaalilevy sekään. Todella rankka pudotus tasossa debyytin jälkeen.

 

[Roger Moore]

Varmaan olet nyt sotkenut johonkin toiseen bändiin? Ei kai muuten voi olla selitettävissä että yhtye, joka oli luomassa täysin uutta musiikkisuuntausta olisi "turha coverbändi". Toki voi olla vanha kunnon "jonnet ei muista" ilmiökin tämä.

Luomassa uuden musiikkisuuntauksen + vaikutti myös aika helkkarin isosti siihen että metallimusiikki ylipäätään nousi todenteolla kunnolla valtavirtaan ja teki siitä suosittua. Jokainen voi toki olla itse bändin musiikista mitä mieltä tahansa mutta onhan se aika kiistämätön asia että Metallican kulttuurillinen vaikutus on aika massiivinen.

Ja ei siinä, itselläkin karkeasti Metallican suhteen menee niin että suunnilleen puolet tuotannosta on vähän sellaista "meh"-osaston shaibaa, mutta vastaavasti se toinen puolikas onkin sitten itselle kenties sitä henkilökohtaisesti tärkeintä musiikkia ikinä.

 

[eriatarka]

Cheek.

"Räppäri" joka ei osaa edes räpätä. Musiikillisesti lähempänä Kaija Koota kuin esim. Public Enemyä. Suosio perustuu markkinointiin, siihen että vastakulttuuria edustavasta musiikista tuotettiin niin salonkikelpoista kuin mahdollista ja Vain elämää toi artistin keski-ikäisten tätien olohuoneisiin. Nuoria kiehtoo "ööö, ollaan menestyjii" -slogan, joka luo illuusion tunteen, että itsekin kuuluu "menestyjien leiriin" (sama ilmiö, kun alempi keskiluokkainen äänestää kokoomusta).

Tiihonen on ensisijaisesti bisnesmies ja sellaisena tulee historiaan jäämään, ei taitavana musiikin tekijänä eikä todellakaan artistina.

 

[olkikuukkeli]

Vaikka kysymys on muotoiltu mielestäsi-tyyliin, niin yllättävää (tai no tarkemmin ajateltuna ei) tämä ihan oman maun mukaan kommentointi. Kyllähän musiikki täytyy irrottaa omaksi kokonaisuudekseen niistä fiiliksistä, mitä itse ko. taiteenlajista saa. Itse en jaksa juurikaan kuunnella AC/DC:ta, koska oma musiikkimakuni suosii vähän polveilevampia ja monipuolisempia sävellyksiä. On kuitenkin helppo nähdä, että yhtye on noussut suosioon omin avuin luomalla uniikin soundimaailman. Minun on helppo ymmärtää bändin suosiota ja hankala nähdä sitä yliarvostettuna. Tietysti olisi misrepresentaatiota sanoa bändin edustavan omaperäisintä soinnutusta tai teknisesti taitavinta musiikkia.

Samoin nämä Metallica-kommentit (cover-bändi yms.) kertovat näkemyksen historiattomuudesta. Selkeästi ei ole ymmärretty bändin merkitystä omana aikanaan. Jos lähdetään jäljittämään eri metalligenrejen vaikutteita, niin kyllähän siihen ajatuskarttaan aika moni viiva lähtee nimenomaan Metallicasta. Lisäksi kyseessä on kiistattomasti musiikillisesti lahjakas ja taitava pumppu, ihan sama tykkääkö heistä vai ei.

Mikä olisi oikea tapa arvioida yli- tai aliarvostusta? Itse kallistuisin ensinnäkin siihen suuntaan, että markkinointikoneistojen luomat "tähdet" vailla sävellystaitoa tai usein edes teknistä taitoa voidaan arvioida kuuluvan tähän kategoriaan, vaikka pystyvätkin suuria ihmismassoja liikuttamaan. Suomalaisista valtavirran naispoppareista suunnilleen kaikki taitavat saada yhden biisintekijän kappaleet käyttöönsä, laulavat kaikki samalla tavalla ja taustamusisoinnistakaan heitä on hankala erottaa toisistaan. On käsittääkseni aika sattumanvaraista - vastakohtana meritokratialle - miten noita hittibiisejä pääsee esittämään. Silti on vaikea sanoa, ovatko heidän esittämänsä biisit yliarvostettuja vai eivät, vaikka musiikkitaitelijana heitä voitaneen aika kiistattomasti pitää yliarvostettuina.

Kuten kaikessa kulttuurissa, musiikissakin tällainen arviointi on helkkarin vaikeaa, koska paljon musiikkia kuluttavien kriteerit eroavat niin paljon autoradiota kuuntelevasta. Jotkut ovat niin sisällä scenessä, että erottavat vaikutteet, pystyvät arvioimaan omaperäisyyttä, esittäjän teknistä taitoa yms. syvällisestikin. Osalle riittää, että musiikki kuulostaa intuitiivisesti hyvältä sen hetken kun se kuuluu - ja tämä tarkoittaa tutkimusten mukaan siis samaa kuin että se kuulostaa tutulta. Siksi samat sointukulut toistuvat hiteissä vuosikymmenestä toiseen ja muusikot itse kuuntelevat monesti eri musiikkia kuin suuri yleisö. Musiikin suurkuluttaja haluaa uusia kokemuksia, joka ohjaa toisaalle tuhanteen kertaan toistetuista kaavoista.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Mikä olisi oikea tapa arvioida yli- tai aliarvostusta? Itse kallistuisin ensinnäkin siihen suuntaan, että markkinointikoneistojen luomat "tähdet" vailla sävellystaitoa tai usein edes teknistä taitoa voidaan arvioida kuuluvan tähän kategoriaan, vaikka pystyvätkin suuria ihmismassoja liikuttamaan. Suomalaisista valtavirran naispoppareista suunnilleen kaikki taitavat saada yhden biisintekijän kappaleet käyttöönsä, laulavat kaikki samalla tavalla ja taustamusisoinnistakaan heitä on hankala erottaa toisistaan.

Tämähän se on. En kuule juuri lainkaan valtavirran suosimaa musiikkia, mutta aina välillä sitä jää listahittien äärellä haavi auki ihmettelemään, että kuinka vähällä joku pinnalle pääseekään. En todellakaan erottaisi artisteja toisistaan, vaikka yrittäisin.

Tuosta Metallicasta vielä: on olemassa kaksi Metallicaa. Ensin oli Burtonin Metallica, jonka jälkilöylyt riittivät juuri ja juuri Justicelle. Sittemmin Metallicana onkin esiintynyt tuo hyvin mukavoitunut ja mielikuvitukseton rock yhtye. Toki nyttemmin ovat koettaneet välillä lämmitellä nostalgiapieruissaan vähän entisen suuntaista Metallicaa, mutta aika karmivaa kuunneltavaa se on, kun sydän puuttuu.

Tähän väliin pitää heittää kysymys, että arvostaako joku U2:sta, Coldplayta, GNR, tai jotain random Lauri Tähkää? Paskoja kaikki, mutta voiko niiden vähäisen arvostuksen vuoksi mokomia nimittää yliarvostetuiksi?

 

[Loorz15]

Bon Jovi. Sliipattua, ennalta-arvattavaa, kliseistä, ja tarkkoin harkittua, radion soittolistoille suunniteltua "koko kansan rokkia". Eli vitun tylsää.
Sunrise Avenue. Täysin samat perustelut kuin yllä. Tylsää ja mitäänsanomatonta.
Coldplay. Kehtaavatkin vielä kutsua itseänsä rockbändiksi. Kunnon ruikutusta ja itkemistä, jolloin laulaja kuulostaa siltä kuin hänen kiveksiään oltaisiin repimässä irti, tai sitten vaihtoehtoisesti pelkkää ihanaa ruusuilla tanssimista omassa fantasiakuplassaan.

 

[Jakedeus]

Tuosta Metallicasta vielä: on olemassa kaksi Metallicaa. Ensin oli Burtonin Metallica, jonka jälkilöylyt riittivät juuri ja juuri Justicelle.

Tämähän ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Metallican biisien kirjoittajat ovat aina olleet Hetfield ja Ulrich, ja muut ovat sitten tuoneet enemmän (Burton, Mustaine) ja vähemmän (Newsted, Trujillo) mausteita mukaan.

Edit: totta kai yksittäisten biisien kohdalla Burtonin merkitys on täysin korvaamaton, mutta vaikkapa Master of Puppets on paljon muutakin kuin Orion ja bassokuviot.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Tämähän ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Metallican biisien kirjoittajat ovat aina olleet Hetfield ja Ulrich, ja muut ovat sitten tuoneet enemmän (Burton, Mustaine) ja vähemmän (Newsted, Trujillo) mausteita mukaan.

Kyllähän Burton toi oman mausteensa levyyn kuin levyyn, kuten Mustaine aikanaan. Enkä nyt puhu mistään kitaristien/basistien letkunmittausskaboista vaan ihan toimimista osana suurempaa kokonaisuutta. Burton oli kuin Jere Lehtinen tai Mika Pyörälä, näin suomalaiseen lätkään verrattaessa: eivät loista vaikka kykyjä henkilökohtaisen taidon esittelyyn olisikin, vaan tekevät eittämättä ympärillä pelaavista pelaajista parempia. Newsted/Trujillo ja osin Hammet ovat sitten niitä Mika Niemiä ja Eero Somervuoria, jotka matkustavat nätisti kyllä mukana, mutta eivät varsinaisesti tuo kuin harvoin samoja elementtejä tekemiseen kuin aiemmin mainitut.

Ja tämä osa viestistäni jäi sulla huomioimatta:

Sittemmin Metallicana onkin esiintynyt tuo hyvin mukavoitunut ja mielikuvitukseton rock yhtye.

... koska eihän tuota voi kiistää. ;)

E: Se Metallicasta. Mielestäni on arvostuksensa ja arvostuksensa arvostelunkin ansainnut.

 

[El Gordo]

Omaan korvaan parhaat äänitteet on tehty 1980-2005 lähes bändistä ja muusiikkilajista riippumatta.

Tuo aikamääre vielä 15 vuotta aikaisemmaksi niin alkaa kuulostaa oikealta.

 

[Jakedeus]

Ja tämä osa viestistäni jäi sulla huomioimatta:

''Sittemmin Metallicana onkin esiintynyt tuo hyvin mukavoitunut ja mielikuvitukseton rock yhtye.''

... koska eihän tuota voi kiistää. ;)

No jäi, koska oli niin kovin selvää, että tuokaan ei pidä paikkaansa. Olkoon levyistä Metallica, Load/Reload ja St. Anger mitä mieltä tahansa, niin mielikuvituksetonta itsensä toistamista nuo eivät ole.

Death Magnetic -levyyn kuvauksesi sopii kaikkein parhaiten, kun taas uusiman kohdalla uusia tuulia ja ideoita paletissa on huomattavasti enemmän kuin esim. sinänsä parempia levyjä 2000-luvulla tehneillä Slayerilla, Kreatorilla, Testamentilla, Anthraxilla, Exoduksella jne. jne. Hardwired…to Self-Destruct:in ongelma onkin, että kaikki uudet ideat ei tosiaankaan kanna (toisenpuoliskon aloittavat biisit). Kun taas jotkut kantavat todella pitkälle (erit. biisit Atlas, Rise!, Moth Into Flame, Spit Out the Bone). Hämmentävän epätasainen levy, mutta ei missään nimessä yksinomaan vanhan toistoa.

Edit: ja jos taas live-esiintymisiä ajattelee, niin Metallicallahan on tapana vaihdella settlistaa huomattavasti enemmän kuin vastaavilla mammuteilla (enemmmän kuin Slayerilla, joka soitti näkemälläni vajaalla kymmenellä keikalla lähestulkoon aina samat biisit), mikä sekään ei siis viittaa mukavoitumiseen.