Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 457
  • 5 374

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Luin tuon ja luulin heidän haastatelleen papukaijaa. Keskivertoihminen mainitaan neljä kertaa. No, tuottajahan tuossa ihan itse kertoo, että tarkoitus on ollut, että keskivertoihminen ei tunnista tekijää ja veikkaan, että keskivertoa ei edes kiinnosta. Ne ketä kiinnostaa, taitavat tuottajankin mielestä tunnistaa. Tuottaja kassan kautta pitkälle lomalle, jos minulta kysytään.

Lakimieheltä tai kriisiviestinnän asiantuntijalta saatua fraasia toistelee.

Mutta joo, eihän kyse ole siitä että keskivertokatsoja tunnistaa vaan siitä että ne ihmiset jotka tietävät asioita tekijästä tietävät nyt myös kuka on ollut uhri. Perinteisestihän tällaiset tarinat on joko kerrottu ilman yksityiskohtia tai sitten kertoja on anonymisoitu (tosin varmaan myös siksi ettei enenmuinoin kukaan olisi omalla naamallaan tunnustautunut televisiossa esim. raiskaajaksi) Mutta onhan se sensaatiohakuisempaa näyttää kun vanki on valmis esiintymään omalla naamallaan. Uhrin kärsimyksestä viis.

VMP Yle!
 
rancid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En tunne millään tavalla juridiikkaa, mutta olisi niin toivottavaa että tästä saataisiin YLE jollain tavalla oikeudelliseen vastuuseen ja korvausvelvolliseksi. Lähinnä toivoisin jonkin sortin ennakkotapausta.
Todennäköisempi vaihtoehto on pääosin kollegoista koostuvan JSN:n langettava päätös jossa todetaan ettei YLE ole noudattanut hyvää journalistista tapaa dokumentin julkaistessaan. Vähän sama asia kun laitattaisiin Idi Amin torumaan Saddam Husseinia vallan väärinkäytöstä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis ymmärsinkö oikein, että dokumentissa henkilö esiintyy omalla nimellä ja naamalla sekä uhrin kerrotaan olevan ex-vaimo? No huh. Ainakin moraalitonta sekä mautonta ja toivottavasti myös laitonta.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Siis ymmärsinkö oikein, että dokumentissa henkilö esiintyy omalla nimellä ja naamalla sekä uhrin kerrotaan olevan ex-vaimo? No huh. Ainakin moraalitonta sekä mautonta ja toivottavasti myös laitonta.

Jep. Tuostahan oli Lahden paikallislehdissä enemmänkin juttua aikoinaan kun kyseessä oli paikallisten persujen aktiivijäsen ja muistaakseni jopa ihan jaoston hallituksessa ainakin varajäsenenä. Sinänsä itsessään tuo juttuhan oli mielenkiintoinen, koska harvoin kukaan tosiaan tulee omalla naamallaan noista rikoksista kertomaan ja varsinkaan tuohon sävyyn. Ei tarvitse kummoinen meedio olla jos sanoo että ei ole viimeinen linnareissu tyypille. Ylelle silti iso lampaanperse ja sanktioita on pakko tulla. Ei niitä tuomioita turhaan julisteta salaisiksi.
 
Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
"Poistamme jakson sen herättämän lisäjulkisuuden takia".

Eivät siis sen takia että kokisivat tehneensä mitään väärää.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
En ole katsonut tätä sarjaa kuin pätkän, mutta on se kumma jos ei kontekstointi ja kriittinen käsittely onnistu. On Ylellä ennenkin rikollisia käsitelty, mutta yleensä on osattu rakentaa se kehys toisin. VMP
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Poistamme jakson sen herättämän lisäjulkisuuden takia".

Eivät siis sen takia että kokisivat tehneensä mitään väärää.
Niin, jakso on jo julkaistu, mutta nyt kai poistettu. Uhri kuitenkin kertonut tekevänsä tutkintapyynnön YLE:n toimista. Taas loistoesimerkki siitä, mitä muiden rahoilla päteminen saa aikaan.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Kyllä. Koko Yle on paskaa, koska joku tuottaja on tehnyt virhearvion. Vitun Yleverot! Nyt lähdetään polttamaan pasilaan renkaita, oppiipahan viherhihhulit olemaan ihmisiksi.

Eli myrsky vesilasissa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyllä. Koko Yle on paskaa, koska joku tuottaja on tehnyt virhearvion. Vitun Yleverot! Nyt lähdetään polttamaan pasilaan renkaita, oppiipahan viherhihhulit olemaan ihmisiksi.

Eli myrsky vesilasissa.

Turhaa uhriutumista.

En sanoisi, että myrsky vesilasissa. Ei ole mitään myrskyä. Eikä vesilasia. On vaan huonosti uhrin kannalta tehty ohjelma, josta raiskauksen uhri ei ole YLE:n mukaan tarkoituksellisesti tunnistettavissa normaalin ihmisen toimesta. Eli toisin sanoen on tunnistettavissa. Ei se näin voi mennä ilman, että mitään seuraa.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kyllä. Koko Yle on paskaa, koska joku tuottaja on tehnyt virhearvion. Vitun Yleverot! Nyt lähdetään polttamaan pasilaan renkaita, oppiipahan viherhihhulit olemaan ihmisiksi.

Eli myrsky vesilasissa.

"Ylen rahoja käytetään väärin" ei poista sitä tosiasiaa, että niitä käytetään myös oikein.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Näköjään jo satanut persujen laariin, hymiö.

On tuo aika käsittämättömän kokoinen munaus, kun useiden käsien kautta tuo tuotanto ja päätökset kuitenkin menee.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jammu Siltavuoren selittelyt jätettiin aikanaan pois ko. rikoksista kertovasta ohjelmasta. Lateli paskaa siitä, kuinka 8-vuotiaat tytöt väkisin tulivat hänen autoonsa eivätkä lähteneet pois. Tämänkaltaisia päätöksiä kannattaa tuottajan/ohjaajan/tiimin joskus tehdä.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näkyvät DNA:n verkossa, ei Digitan. Digitan ulkomaiset monopoliriistäjät vetivät hinnat niin pilviin, että sille piti saada kilpailua. DNA käyttää yksitaajuusverkkoa pienillä lähettimillä kännykkämastoissa niinkuin digi-telkkarilla pitääkin. Pieni miinus on alueuutisten puute.

Päivitystä tähän tilanteeseen. DNA pisti näköjään pillit pussiin antenni-tv:n kanssa ja myi maksu-tv asiakkaansa Digitalle ja purkaa VHF-lähetysverkkonsa. Samalla markkinaoikeuteen mennyt valitus raukeaa (vai tuliko siitä jopa päätös) ja DVB-T2 siirtymä tapahtuu 1.4.2020. Sen jälkeen SD-kanavat vaihtuvat HD-laatuun ja vanhat telkkarit ja digiboksit lakkaavat toimimasta.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Päivitystä tähän tilanteeseen. DNA pisti näköjään pillit pussiin antenni-tv:n kanssa ja myi maksu-tv asiakkaansa Digitalle ja purkaa VHF-lähetysverkkonsa. Samalla markkinaoikeuteen mennyt valitus raukeaa (vai tuliko siitä jopa päätös) ja DVB-T2 siirtymä tapahtuu 1.4.2020. Sen jälkeen SD-kanavat vaihtuvat HD-laatuun ja vanhat telkkarit ja digiboksit lakkaavat toimimasta.
Tästä muuten pitikin tulla eilen ihmettelemään että mitäs helvettiä, kun vitosen hd:n paikalla näkyi ruutu joka kertoi ettei DNA tarjoa enää HD kanavia antenniverkossa. Tarkoittaako tämä että osa kanavista häviää antennitalouksilta, vai mikä on homman juju? Olen kyllä ihmetellyt etenkin maikkarin harjoittamaa SD laadun pakottamista, etenkin urheilulähetyksiä katsoessa tuo on silkkaa vittuilua (tai toki yrittävät jonkun euron saada rahastettua HD kanavapaketista, mutta luulen imagohaitan olevan mahdollisia hyötyjä suurempi. Sinänsä asiakkaille vaan hyvää palvelua ettei don tamia ikkunaverhoihin pukeutuneena pääse näkemään ilman eri maksua).
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Päivitystä tähän tilanteeseen. DNA pisti näköjään pillit pussiin antenni-tv:n kanssa ja myi maksu-tv asiakkaansa Digitalle ja purkaa VHF-lähetysverkkonsa. Samalla markkinaoikeuteen mennyt valitus raukeaa (vai tuliko siitä jopa päätös) ja DVB-T2 siirtymä tapahtuu 1.4.2020. Sen jälkeen SD-kanavat vaihtuvat HD-laatuun ja vanhat telkkarit ja digiboksit lakkaavat toimimasta.

Kun minulla näkyy nyt kanavapaikalla 24 nelosen HD-lähetys, niin olen oletettavasti (IS-jutun mukaan) Digitan verkossa ja asiat pysyy näin jatkossakin. Ymmärrykseni mukaan.

Maksukanavia en ole enää vuosiin ostanut, joten hintojen muutokset ei pahasti kirpaise.

Edit. Kysytään nyt sen verran.. Alueelle jossa asun myydään nyt tarjoushintaan kuituverkkoa (omakotitalo). Kannattaako nyt tuollainen 1500€ siihen sijoittaa?
 
Kilgore Trout

Minulle kävi niin, että Elisa tarjosi aikansa kuituverkkoa omakotitalooni, ja jokaiseen kyselyyn vastasin olevani halukas hankkimaan. Ilmeisesti halukkaita ei ollut tarpeeksi, koska nostivat vanhan kuparin kautta kulkevaa yhteyttä ensin 10->50 Mb ja siteen 100 Mb:n asti. Speedtest näyttää nopeudeksi noin 80 sisään ja 10Mb ulospäin. Se riittää hyvin meidän tarpeisiin.

Näköjään vanhojen puhelinlankojen kauttakin pääsee kovempaa, vaikka monta vuotta Elisa väitti minulle, että 10Mb on maksimi. Kehitys kehittyy.
Tämä oli tietysti yksittäistapaus, eikä varsinaisesti vastaus sinun kysymykseen.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Näköjään vanhojen puhelinlankojen kauttakin pääsee kovempaa, vaikka monta vuotta Elisa väitti minulle, että 10Mb on maksimi. Kehitys kehittyy.
Tämä oli tietysti yksittäistapaus, eikä varsinaisesti vastaus sinun kysymykseen.

Sai se ainakin sikäli kiinnostumaan, että minulla on aikoinaan ollut netti puhelinlankaa pitkin ja kuitu on vedetty läheiseen jakamoon.

Tarvitsee kysellä saisiko tuosta toimivan ratkaisun ilman, että tarvitsee ottaa osaa muualle rakennettavan verkon kustannuksiin.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Minä olen muutama vuosi sitten tajunnut itseni vanhaksi ihmiseksi, melko marginaaliseksi kansalaiseksi kiitos Ylen itsetietoisten päättäjätuottajien profiloinnin. Uskomuksen että ns. nuorisoa pystytään viehettämään katsomaan Ylen ohjelmia ja vaikuttamaan heidän aatemaailmaansa.
Aivan varmaan näin hyvin pienessä määrin on tapahtunut, mutta minulle ei syksyn maanantai- illat tarjonneet ikinä mitään, minua ei seksvähemmistöläisten parisuhteilut kiinnosta pätkän vertaa. Eikä kyllä kiinnosta seksenemmistöläistenkään parisuhteilut. En kaipaa lauantaitansseja, mutta en katso myöskään köyhänä vanhuksena mitään Areenasta, eli olen lähetysvirtauksen varassa elävä ylen veronalainen. Toisin kuin nuoriso, joka katsoo ilmaisilla mahtineteillään mitä mieleen juolahtaa.

Yle tekee hyvää urheilu- ja myös uutistoimitusta. Kivoja luonto- ja historia/maailmanmatkailu/taideohjelmia tarjoillaan myös meille vanhuksille, mutta mielestäni liian paljon lähetysvirran kaistaa ja resusseja on päätetty satsata nuorten houkutteluun.
Nuoria ei kiinnosta televisio ja sitten Firma menettää meidän vanhempien kansalaisten luottamuksen siinä sivussa.

Koska helvetin typerät kanavapäälliköt ym. yrittävät epätoivoisina visioida kivaa urakehitystään.
Eivät tajua mikä osa kansasta heidän kanaviaan oikeasti haluaisi katsella.

Mikäli Yle ottaa osumaa resursseihinsa vaikkapa vaalituloksien seurauksena, niin se olisi ikävää. Mutta ehkä pakkorako, mikäli ohjelmat eivät kiinnosta kansalaisia. Ja nuorison käsiin en ylenpalttisen ylimielimenä uskaltaisi oikeastaan, ah niin auvoisaa,!virkaani altistaa.

Kuinka paljon nuoret suomalaiset seuraavat Yleä?

Yle Puheen kuuntelijaosuus on tutkimuksen mukaan 4% väestöstä. Tämä jotenkin eli kai siihen on sitten urheilut eli kiekkokierrokset räknätty mukaan.
Aivan saatanan pieni kuuntelijamäärä verrattuna toimitukseen, organisaatioon.

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
minulle ei syksyn maanantai- illat tarjonneet ikinä mitään,
Minulle maanantai-illat ovat tarjonneet mielenkiintoisia historia-dokumentteja. Tällä hetkellä on kesken kolme osainen sarja Pompeijin viime hetkistä (eka jakso tullut).
 
RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Itse koen saavani erinomaisen vastineen rahalle joka menee Ylen ylläpitoon. Erittäin hyviä dokumentteja, urheilulähetyksiä ja joskus mutta harvoin hyvähköä viihdettäkin.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Tällä hetkellä on kesken kolme osainen sarja Pompeijin viime hetkistä (eka jakso tullut).
Aihe oli kiinnostava, mutta sen alleviivaava ja hehkuttava tyyli närästi. Ja vartin välein tuli koostetta mitä on tehty ja mitä jännää on vuorossa seuraavaksi. Oliko ohjelma alkujaan amerikkalaisille mainoskanaville tehty? Ehkä olen vain alle nelikymppisenä vanha kalkkis ja kanavataistossa mennään kanavasurffareiden ehdoilla?
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse koen saavani erinomaisen vastineen rahalle joka menee Ylen ylläpitoon. Erittäin hyviä dokumentteja, urheilulähetyksiä ja joskus mutta harvoin hyvähköä viihdettäkin.
Näin yleisellä tasolla. Yle tuottaa mahtavaa sisältöä etenkin ajankohtaisohjelmissa ja dokumenteissa.

Pitää kuitenkin olla myös realistinen. Ylellä on aivan huikeat resurssit käytössään, joten laatua pitääkin odottaa. Itse näkisin järkevänä, että Yle laittaisi kaikki paukut sellaiseen sisältöön, jota ei markkinoilta saa: politiikkaan, dokumentteihin, tutkivaan journalismiin ja erityisryhmille suunnattuihin ohjelmiin.

Ulkomaiset tv-sarjat saa nykyisin niin edullisesti ja kätevästi, että alkaa olla yhä vähemmän perusteita sille, että ne kustannetaan verorahoitteisesti. Sama pätee moniin urheilutapahtumiin.

Otetaan vaikka YleX esimerkiksi. Mikä sen funktio on? Soittavat samoja biisejä kuin kaikki kaupalliset kanavat, mutta ilman mainoksia. Joo, siellä täällä on vähän kokeellisempaa musaa, mutta yleisesti ottaen aika samaa kun NRJ:llä tai Loopilla. Miksi tällainen kanava täytyy rahoittaa julkisista varoista?
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Aihe oli kiinnostava, mutta sen alleviivaava ja hehkuttava tyyli närästi. Ja vartin välein tuli koostetta mitä on tehty ja mitä jännää on vuorossa seuraavaksi. Oliko ohjelma alkujaan amerikkalaisille mainoskanaville tehty? Ehkä olen vain alle nelikymppisenä vanha kalkkis ja kanavataistossa mennään kanavasurffareiden ehdoilla?
Hyvin kyllä kiteytit minunkin ajatuksia sarjasta. Meinasin vähän arvostella sarjaa mutta en keksinyt miten sen sanoisin ja sitten tuli muuta menoa. Aihe on kyllä mielenkiintoinen mutta sarjaa olisi sitä voinut tiivistää kunnolla. Sarja ei ole ns. BBC:n laatua vaan vaikutti todellakin joltain amerikan hutulta. Seinämaalaustenkin seksiaktit oli blurrattu (niin amerikkalaisen oloinen ratkaisu). Sarja oli kyllä jonkun brittiyhtiön tekemä.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Otetaan vaikka YleX esimerkiksi. Mikä sen funktio on? Soittavat samoja biisejä kuin kaikki kaupalliset kanavat, mutta ilman mainoksia. Joo, siellä täällä on vähän kokeellisempaa musaa, mutta yleisesti ottaen aika samaa kun NRJ:llä tai Loopilla. Miksi tällainen kanava täytyy rahoittaa julkisista varoista?

Tiedän olevan kysyntää musiikkikanavalle, jossa juontajat eivät ala nauraa omille vitseilleen reilusti ennen punch linea, vaikka en itse YleX:n kohderyhmään kuulukaan. Lisäplussa mainosten puuttumiselle.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Otetaan vaikka YleX esimerkiksi. Mikä sen funktio on? Soittavat samoja biisejä kuin kaikki kaupalliset kanavat, mutta ilman mainoksia. Joo, siellä täällä on vähän kokeellisempaa musaa, mutta yleisesti ottaen aika samaa kun NRJ:llä tai Loopilla. Miksi tällainen kanava täytyy rahoittaa julkisista varoista?

Tarjota sisältöjä myös nuoremmille kohderyhmille. Setämiehestähän ne voivat tuntua hukkaan heitetyltä rahalta, mutta nuorisoa nyt sattuu kiinnostamaan myös toisenlaiset asiat, teemat ja sisällöt. Vai pitäisikö nuorisosisällöt nyt vaan kokonaan unohtaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös