Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 742
  • 5 374

Tuamas

Jäsen
Ukkola olisi voinut ennen yhteydenottoa Hannulan työnantajaan lukea kaksi omaa tekstiään:

https://yle.fi/uutiset/3-8525364

https://yle.fi/uutiset/3-6795505

”Totta kai Hannulan* möläytys oli hölmö eikä edes hauska, mutta onko tosiaan jokaisesta möläytyksestä nostettava tällainen valtaisa meteli?”

”Milloin meistä on tullut loukkaantujien valtakunta, mimosayhteiskunta? Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä ihan kaikesta? Eikö ihminen saa heittää enää herjaa ilman, että hänet ristiinnaulitaan?”

*nimi muutettu

”Joten pitäisikö keskustelussa siirtyä seuraavaan vaiheeseen: ymmärtää, että jos ottaa vahvasti kantaa julkisesti, palautetta tulee aina – toistan: aina – eikä se palaute ole useinkaan positiivista. Mutta se ei myöskään yleensä ole vaarallista.”

”Ehkä meidän kaikkien olisi aika karaista nahkamme ja lopettaa antamasta näille kirjoittelijoille juuri sitä huomiota, jota he hakevat. Poleemiset yhteiskunnalliset keskustelijat eivät voi väistää nettitörkyä – mutta he voivat vaikuttaa siihen, miten itse nettikuraan suhtautuvat.”

”Ainoa huomio, joka roskaviestittelijälle kannattaa antaa, on blokkaus somessa, ilmoitus moderaattorille tai vakavassa tapauksessa poliisille – ja sen jälkeen täydellinen unohdus.”

Practice what you preach?
 
Onko sinulla lukutaidossa vikaa?

Kuten sanoin, twitterissä Hannulalla ei ollut edes nykyisenlaista mainintaa työnantajasta (sana työnantaja) profiilissaan ennen tätä keissiä.
Facebookissa oli vielä muutama tunti sitten tietoa työnantajasta... Etelä-Pohjanmaan opisto. Luulin, että kyse oli jostain peruskoulun opettajasta mutta FB:sta luin, että kyseessä oli joku opisto. Enää ei tietoa löydy. Ajattelin, että opettaja näyttää esimerkkiä lapsille somekiusaamisesta, mutta onneksi oppilaat ovatkin aikuisia.
 
Ei ole julkisella puolella kyllä ollut ainakaan tänään, nimimerkki @DAF voinee vahvistaa.
Kavereille on toki ilmeisesti näkynyt.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ukkola olisi voinut ennen yhteydenottoa Hannulan työnantajaan lukea kaksi omaa tekstiään:

https://yle.fi/uutiset/3-8525364

https://yle.fi/uutiset/3-6795505

”Totta kai Hannulan* möläytys oli hölmö eikä edes hauska, mutta onko tosiaan jokaisesta möläytyksestä nostettava tällainen valtaisa meteli?”

”Milloin meistä on tullut loukkaantujien valtakunta, mimosayhteiskunta? Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä ihan kaikesta? Eikö ihminen saa heittää enää herjaa ilman, että hänet ristiinnaulitaan?”

*nimi muutettu

”Joten pitäisikö keskustelussa siirtyä seuraavaan vaiheeseen: ymmärtää, että jos ottaa vahvasti kantaa julkisesti, palautetta tulee aina – toistan: aina – eikä se palaute ole useinkaan positiivista. Mutta se ei myöskään yleensä ole vaarallista.”

”Ehkä meidän kaikkien olisi aika karaista nahkamme ja lopettaa antamasta näille kirjoittelijoille juuri sitä huomiota, jota he hakevat. Poleemiset yhteiskunnalliset keskustelijat eivät voi väistää nettitörkyä – mutta he voivat vaikuttaa siihen, miten itse nettikuraan suhtautuvat.”

”Ainoa huomio, joka roskaviestittelijälle kannattaa antaa, on blokkaus somessa, ilmoitus moderaattorille tai vakavassa tapauksessa poliisille – ja sen jälkeen täydellinen unohdus.”

Practice what you preach?

Suomalainen huipputoimittaja sai Turkissa tuomion ”terrorismipropagandan levittämisestä” – Journalistien tilanne vaikeutuu entisestään maassa | Yle Uutiset | yle.fi

Toden totta, jossain päin maailmaa toimittajia heitetään tyrmään kirjoituksistaan.
 
Ei ole julkisella puolella kyllä ollut ainakaan tänään, nimimerkki @DAF voinee vahvistaa.
Kavereille on toki ilmeisesti näkynyt.
En ole hänen Facebook-kaverinsa ja tänä iltana siellä luki Etelä-Pohjanmaan opisto, kun hänen profiiliaan katsoin... Ensimmäistä kertaa vierailin hänen profiilissaan. Hänen kavereitaan näyttää olevan monet Rasmus-aktiivit sekä Alpo Suhonen, Li Andersson, Touko Aalto, Anna Kontula, Suvi Auvinen, Veikka Lahtinen... Aikamoista vihervassukuplaa edustaa.

Itseasiassa, kun laittaa Facebookiin hakusanaksi "Tero Hannula" niin hänen nimensä alla lukee Etelä-Pohjanmaan opisto vaikkei sitä enää profiilin tiedoista löydy.

Tero Hannula profiilit | Facebook
 
Kah, tuon hakukentän kautta tuo syystä tai toisesta näkyy.

Kun profiilin avaa ei siellä ole eikä näy ko. tieto.

Tuon takia varmaan Ukkolakin kysyi työnantajasta vahvistuksen ennen työnantajan kontaktointia.
Hieman erikoista että ”pitkään piinanneeseen nettihäirikköön” otetaan näin ainoa suora kontakti, muuten keskittyen moukarointiin Ylen tarjoamalla alustalla sekä ottamalla yhteyttä työnantajaan. Joku voisi puhua jostain kostoretkestä ja oman aseman väärinkäyttämisestä.
 
Liitteet

  • 6C705815-409D-459B-8166-C3633A602224.jpeg
    6C705815-409D-459B-8166-C3633A602224.jpeg
    32,6 KB · kertaa luettu: 245

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei ole julkisella puolella kyllä ollut ainakaan tänään, nimimerkki @DAF voinee vahvistaa.
Kavereille on toki ilmeisesti näkynyt.

Ei ole ollut eikä ole. Näkyy siinä haussa, johon Fabon algoritmi nostaa sen jonkun paikan jonka olet valinnut, mutta profiilista et voi edes varmistaa sitä, onko kyseessä työ- vai opiskelupaikka, onko nykyinen vai entinen vai mikä on. Siitä, mitä profiilissa tällä Hannulalla näkyy kirjoitin jossain aiempana jo.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itseasiassa, kun laittaa Facebookiin hakusanaksi "Tero Hannula" niin hänen nimensä alla lukee Etelä-Pohjanmaan opisto vaikkei sitä enää profiilin tiedoista löydy.

Tero Hannula profiilit | Facebook

Löytyy se profiilinkin tiedoista, kun se tuossa näkyy, muttei julkisen. Itselläni tuossa näkyy muistaakseni opiskelupaikka, sitä ennen näkyi entinen työnantaja. Nykyisenkin tieto on tuolla, mutta en ole perehtynyt miten Fabo tuon poimii. Välttämättä ei todella ole nykyinen työpaikka.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mitä tähän koko juttuun, Ylen reagointiin siihen (päivänselvää, että menee JSN-keikaksi) jne. tulee, on kyllä mielenkiintoista seurata tätä juuri Ylegaten lukeneena. Suosittelen muillekin; kirja ei yritäkään väittää olevansa objektiivinen totuus poliittisesti siitä, mitä Ylessä tapahtui, mutta itse tapahtumat ovat dokumentaationsa kautta faktaa. Mitään en väitä, mutta salaliittoteoreetikot saisivat ehkä hyvinkin materiaalia yhdistämällä tämän päivän Ylen virallisen puheenvuoron, siinä kirjoittaneen ja siinä mainitun yleläisen henkilön ja Ylegaten jutut.
 
kende

Jäsen
Suosikkijoukkue
sport
Tässä siis on syytä olla räksyttävän twitteraktivistin kelkassa? Huom. somekäytännöiltään hahmon, joka jakelee Suvi Auvisen elämänviisauksia ja kuten Suvi, pahoittaa oikeasti mielensä lähes kaikesta.

Sitten on toimittaja, joka on vähemmän herkkänahkainen kuin toimittaja Rebekka Härkönen. Tämä johtopäätös siksi, kun ei sentään ala kirkumaan kolmannen henkilön tekemästä masinoinnista ja somekampanjasta, vaan tekee omasta mielestään integriteettiään parhaiten suojaavan liikkeen, eikä jaksa väitellä nollakeskustelua kaikestaräksyttäjän kanssa twitterissä loputtomiin.

Koska asia ei ole pohjimmiltaan poliisiasia, hän katsoo silti parhaaksi saattaa räksytykset kolmannen osapuolen tietoon. Kenties ihan vilpittömänä toiveenaan saada vähän rauhallisempaa ja asiallisempaa kritiikkiä jatkossa. Mikä tässä menettelyssä on niin ilmiselvän VÄÄRIN? Millaisen erilaisen toimintamallin siis Ukkola on näihin sementoinut jutuillaan, josta hänen kuuluisi pitää kiinni? Toki hän olisi voinut antaa jutun myös kokonaan olla, joka toki jälkikäteen sanottuna olisi kenties voinut olla fiksumpaa, mutta tämäkö tosiaan on nyt ylitsepääsemätöntä?

Eli te practise what you preach -henkilöt, tulkaapa kertomaan, missä Ukkola sanailee niin, että julkiskuvan häirintään ja halpamaisiin markan halventeluihin ei pitäisi puuttua ikinä mitenkään? Jos tuohon nyt halusi kuin halusikin Ukkola puuttua, on tuo melkein paremmanoloinen keino kun täysin turha twittermiekkailu. Ukkolan teesinä on mimosa-tekstissä uhristatuksella pelaamisen lopettaminen feminismiaatteen levittämisessä ja TÄHÄN LIITTYVÄN HERKKÄNAHKAISUUDEN vähentämisen toivominen.

Ukkolan puheenaoleva arvostelu keskittyy lähinnä henkilöön, tälle tahalliseen ilkeilyyn. Minusta suoraan itseensä (omaan nahkaansa) kohdistuvat arvioinnit saa kukin puntaroida vakavuusasteiltaan, mutta Ukkolan kirjoittelut eivät keskity niinkään tämän "päätösvallan" perusteiden haastamiseen vaan ihan nykyfeminismin dogmaattiseen (puolesta)loukkaantumiseen.

Uskomatonta, kuinka hurjat uhriutumisolympialaiset Ukkola saikaan käynnistettyä "haastamalla" kilpaan Twitterin ammattilaiset. Muistakaahan seuraavan rebekkahärkös- tai jessikkaaro -casen yhteydessä oikeamieliset sitten nimenomaan nämä omat arvostelumallinne :D

Jessikka Aron arvosteluunpuuttumisstrategia, jota hän siis suoraan suosittelee kaikille häirityille: Ihan rento rikosilmoittelu :) Koska häiriköt on niitä just jotka on väärässä, ryssätrolleja yms. Ne vaan räksyttää.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Millaisen erilaisen toimintamallin siis Ukkola on näihin sementoinut jutuillaan, josta hänen kuuluisi pitää kiinni?
"Ainoa huomio, joka roskaviestittelijälle kannattaa antaa, on blokkaus somessa, ilmoitus moderaattorille tai vakavassa tapauksessa poliisille – ja sen jälkeen täydellinen unohdus".
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan helvetin sama joku intiaanipäähine. Siitä ei puhuta, koska se ei tämän keissin kannalta ole kovin relevantti. Sitä twitteristiä Ukkolan hattuleikit tuntui joko ärsyttävän tai huvittavan ja siksi hassutteli twitteriin pari viestiä. Normaalia ja ihan jokapäiväistä intternetissä.
Se, että Hannula sanoi suoraan Ukkolan olevan rasisti kokonaista kansaa kohtaan koska piti hattua päässään, ei ole pientä hassuttelua. Se päähineestä loukkaantuminen oli todella laajamittaista ja aloitti koko sotkun. Siten se ei ole ihan sama. Omasta mielestäni loukkaantuneisto (pääsin käyttämään sto-päätteistä termiä!) ymmärsi Ukkolan eleen aivan täysin päin vittua. Jokainen joka on nähnyt sen jakson, on taatusti samaa mieltä ellei ole älyllisesti yksinkertainen.

Oletko lainkaan miettinyt, miltä suomalaisista Amerikan alkuperäiskansojen edustajista tuntui katsella tuota Ukkolan lapsellista provokaatiota?
Juttelin eilen kaverini kanssa asiasta. Hän on 1/4 cherokee, isänsä kautta. Ihmetteli koko sotkua. Tultiin siihen lopputulokseen että Suomessa asiat ovat helvetin hyvin kun pahimmat loukkaantumisen aiheet ovat tällaisia. Mutta mitä Ukkolan provokaatioon tulee, se oli sitä keskustelulle, ei alkuperäiskansojen itsmääräämisoikeudelle tms. Ukkolahan ei todellakaan irvaillut kenellekään tai mitään muutakaan. Sanoi vain, että tällaisesta nousi iso kohu ja että ennen tällainen päässä sai esim. leikkiä, mutta ei enää. Sen jälkeen hän otti päähineen pois ja myöhemmin haastoi päähineloukkaantujia kritisoivia vieraitaan.

Tästä Ukkolalle loukkaannuttiin, häntä haukuttiin ja hänelle vaadittiin eroa pitkin somea ja YLEn palautekanavia.

Koskakohan Auvinen ja Hannula löytävät BlackHawksin ja Red Skinsin...
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Se, että Hannula sanoi suoraan Ukkolan olevan rasisti kokonaista kansaa kohtaan koska piti hattua päässään, ei ole pientä hassuttelua. Se päähineestä loukkaantuminen oli todella laajamittaista ja aloitti koko sotkun. Siten se ei ole ihan sama. Omasta mielestäni loukkaantuneisto (pääsin käyttämään sto-päätteistä termiä!) ymmärsi Ukkolan eleen aivan täysin päin vittua. Jokainen joka on nähnyt sen jakson, on taatusti samaa mieltä ellei ole älyllisesti yksinkertainen.

Juttelin eilen kaverini kanssa asiasta. Hän on 1/4 cherokee, isänsä kautta. Ihmetteli koko sotkua. Tultiin siihen lopputulokseen että Suomessa asiat ovat helvetin hyvin kun pahimmat loukkaantumisen aiheet ovat tällaisia. Mutta mitä Ukkolan provokaatioon tulee, se oli sitä keskustelulle, ei alkuperäiskansojen itsmääräämisoikeudelle tms. Ukkolahan ei todellakaan irvaillut kenellekään tai mitään muutakaan. Sanoi vain, että tällaisesta nousi iso kohu ja että ennen tällainen päässä sai esim. leikkiä, mutta ei enää. Sen jälkeen hän otti päähineen pois ja myöhemmin haastoi päähineloukkaantujia kritisoivia vieraitaan.

Tästä Ukkolalle loukkaannuttiin, häntä haukuttiin ja hänelle vaadittiin eroa pitkin somea ja YLEn palautekanavia.

Koskakohan Auvinen ja Hannula löytävät BlackHawksin ja Red Skinsin...

Juurikin näin.

Eikä muuten sitten unohdeta Cleveland Indiansia. Siellä itse asiassa pari vuotta sitten oikeasti keskusteltiin logon muuttamisesta
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jostain syystä case Ukkolassa unohdetaan ydin: muutama twiitti sai Ukkolan ottamaan yhteyttä tavistwiittaajan työnantajaan ja taviksen nimeä myöten YLE:n puolustamaan tällaista toimintaa. Ja tämä siis alkuun ilman, että tavikselta mitään kysyttiin.

YLE:stä lähtenyt Salla Wuorikoski tiivisti asian hyvin. Löytyykin jo linkkinä pari viestiä ylempää, joten en laita uudestaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se, että Hannula sanoi suoraan Ukkolan olevan rasisti kokonaista kansaa kohtaan koska piti hattua päässään, ei ole pientä hassuttelua. .

Olet epälooginen. Aiemmin mielestäsi se, että Eskolin kirjoitteli jokaisen persun kuuluvan uuniin ja Huhtasaaren olevan Isis-jäsen, sai näppikseltäsi ymmärrystä:

mielestäni nuo lainaukset ovat ihan suhteellisen hyviä nostoja, joskin tietysti provokatiivisia. Huhtasaari on Suomen ylivoimaisesti vastenmielisin "eturivin" poliitikko. Täysi rasistisika, joka pitäisi ja todennäköisesti tullaan vielä tuomitsemaan oikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan aivan kuin esikuvansakin. Tätä taustaa vasten nuo lainaukset ovat siis hyvin loogisia.

Nyt Hannulan muutama twiitti sai pääsi sekaisin, mutta Eskolinin persujen uunittaminen on lainausten (joita sinulle esitettiin) osalta "suhteellisen hyvä nosto, joskin provokatoorinen".

Todellisuudessa kysymys lienee siitä, että Ukkolan ja YLE:n toiminnalle haetaan epätoivoisesti jotain hyväksyntää vierittämällä keskusteluun kaikki, mistä viime kädessä ei ole kysymys. Ja viittaan vielä kerran Wuorikosken kirjoitukseen sen osalta, mistä on kysymys.
 
Undrafted

Jäsen
Mitään tuollaisia lainauksia ole olemassa vaan Ukkola väittää poliisin näin sanonaan. Toki suoria lainauksia ei ollut poliisilta.

Poliisi tätä ehti jo kommentoimaan ja sanoi, että tuollaisia ohjeita ei ole koskaan annettu vaan aina poliisin yhteyttä.
YLE:ssä varmaan pidetään henkilöstölle eri asioissa koulutuksia ja siellä on hyvin voinut olla poliisi kouluttamassa. Mitä tälläisessä tilaisuudessa yksittäinen poliisi on oikeasti sanonut tai miten Ukkola on sanomisen ymmärtänyt emme tiedä. Se ei kuitenkaan muuta etteikö Ukkola tehnyt väärin, täysin riippumatta mitä mahdollisesti poliisi on sanonut.

Ylipäänsä häirinnän kohdalla on rima hilattu jo niin alas, että pidän tilannetta naurettavana. Esimerkiksi paskoja vitsejä on kerrottu aina muttei niistä ennen tarvinnut loukkaantua suuremmin. Sisään yhdestä korvasta ja ulos toisesta. Somen osalta samaa voisi soveltaa jokainen. Media voisi auttaa ja olla nostamatta säännöllisesti "someraivoa" otsikoihin.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olet epälooginen. Aiemmin mielestäsi se, että Eskolin kirjoitteli jokaisen persun kuuluvan uuniin ja Huhtasaaren olevan Isis-jäsen, sai näppikseltäsi ymmärrystä:
Nyt tarkkana: en kertaakaan puolustanut Eskolinin tapaa käyttää kieltä ja tuomitsinkin sen vaikka kuinka useaan otteeseen. Sanoin myös että tämä on se syy miksen lue Eskolinin blogia. Lainaamasi kirjoitus liittyi liittyi toisen kirjoittajan tekemiin nostoihin Laura Huhtasaaresta. Perustelin, miksi niissä oli mielestäni logiikka mukana. Miksi muuten pätkäisit tuon lainauksen? Huhtasaari sortuu hyvin usein likimain rikollisiin keinoihin kielenkäytössään, ja sitä taustaa vasten kirjoitin tuonkin kommenttini. Hannulaan verrattuna Eskolin käytti retorista keinoa, joskin kömpelöä, mutta ymmärrettävästi, siis selkeästi. Hannula puolestaan sanoi KKK-kommenttinsa jälkeen, että pitää Ukkolaa rasistina. Se luo jännittävän valokeilan tuolle KKK-"vitsille".
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olet epälooginen. Aiemmin mielestäsi se, että Eskolin kirjoitteli jokaisen persun kuuluvan uuniin ja Huhtasaaren olevan Isis-jäsen, sai näppikseltäsi ymmärrystä:

Nyt Hannulan muutama twiitti sai pääsi sekaisin, mutta Eskolinin persujen uunittaminen on lainausten (joita sinulle esitettiin) osalta "suhteellisen hyvä nosto, joskin provokatoorinen".

Todellisuudessa kysymys lienee siitä, että Ukkolan ja YLE:n toiminnalle haetaan epätoivoisesti jotain hyväksyntää vierittämällä keskusteluun kaikki, mistä viime kädessä ei ole kysymys. Ja viittaan vielä kerran Wuorikosken kirjoitukseen sen osalta, mistä on kysymys.

Onkohan tässä tarkoituksellinen vedätys menossa? @V-G- n täyskäännös viitaa @Kavanagh ja @Kirjoittelija jalanjälkien seuraamiseen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt tarkkana: en kertaakaan puolustanut Eskolinin tapaa käyttää kieltä ja tuomitsinkin sen vaikka kuinka useaan otteeseen.

Ihan turha kommentti ainakin mun tekstin lainauksen osalta, koska en ole sinun kirjoittanut puolustaneen Eskolinin kirjoituksia. Lainasin tekstin siinä vaiheessa, kun sinulle vyörytettiin nämä persujen uunitukset, mutta vielä silloin alkuun reagoit lainaamallani tavalla. Myöhemmässä vaiheessa toki huomasit, että pakkohan noista Eskolinin teksteistä on itsensä irrottaa, ja tuomiot tuli. Vaikka siitä ei edes ollut kysymys silloin, vaan Eskolinin kuulumisestä ääripäähän.

Juuri siksi kopioin tuon pätkän. Irroita itsesi päähineistä ja KKK-lakista ja äänetyksistä, ja keskity asiaan. On helpompi keskustella, jos ei vilistetä kaikissa epäolennaisissa koko ajan. Ydin on tuotu esille monta kertaa, ja YLE:n ja tämän ketjun osalta sen tiivisti parhaiten YLE:stä lähetenyt Salla Wuorikoski. Lue se teksti alkuun.

Kyse on siis siitä, että yhtiönä YLE menetteli väärin. Lisäksi intiaanipäähineen kopiota päässään pitänyt toimi typerästi, mutta se taas ei liity päähineeseen. Myös KKK-lakkia äänestyksessa kysellyt tavis oli provokaattori, mutta sen taas ei pitäisi ohjata YLE:n toimintaa.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Se, että Hannula sanoi suoraan Ukkolan olevan rasisti kokonaista kansaa kohtaan koska piti hattua päässään, ei ole pientä hassuttelua. Se päähineestä loukkaantuminen oli todella laajamittaista ja aloitti koko sotkun.
Hannula puolestaan sanoi KKK-kommenttinsa jälkeen, että pitää Ukkolaa rasistina.
Missä sanoi rasistiksi? Mikä KKK-kommentti? Ilmeisesti multa puuttuu jotain kriittistä infoa tapausta koskien kun en ole tuollaisista tietoinen ollenkaan.

Ukkola halusi todistaa, että intiaanipäähineen käyttö on nykyään provosoivaa ja olihan se jonkun mielestä. Kuinka yllättävää. Ja kun netissä provosoitiin takaisin, alettiin vetämään työnantajia mukaan ja valehdeltiin ohjeistuksen tuleen poliisilta. Mun matematiikalla se ei mitenkään ole hyväksyttävä tapa reagoida tilanteeseen. Ja korrrostan, että ärsyttävältä jätkältä vaikuttaa tämä Hannulakin. Tätä sotkua hän ei kuitenkaan ansainnut.

Yhdistelin lainauksia kahdesta eri viestistä.
 
axe

Jäsen
Onkos tää nyt ala-asteelta? Kirjoitellaan vähän hassuja yhdestä tyhmästä tyypistä ja se nirppanokka ottaa itseensä, vaikka mitään pahaa ei ole tehty, vähän vaan hassuteltu ja suurimmaksi osaksi muutenkin vaan selän takana eikä päin naamaa. Ei ketään olla kiusattu, pitäähän nyt pieniä vitsejä kestää itse kunkin. Varmasti se on itsekin jostain asiasta sanonut ilkeästi. Sitä paitsi jos on väärät mielipiteet, niin saahan fiksummat ja paremman näkemyksen veikkoset sen kustannuksella vähän vitsailla, vähän niin kuin saa rumia vaatteita tai rillejä käyttävillekin naureskella ja pilkata. Ja sitten se luuseri menee vielä kärtsäämään opelle ihan pienestä!
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Myöhemmässä vaiheessa toki huomasit, että pakkohan noista Eskolinin teksteistä on itsensä irrottaa...
Höpö höpö! Älä viitsi.

Juuri siksi kopioin tuon pätkän. Irroita itsesi päähineistä ja KKK-lakista ja äänetyksistä, ja keskity asiaan. On helmpompi keskustella, jos ei vilistä kaikissa epäolennaisissa koko ajan.
Mun mielestä tässä on kaikkein olennaisinta se, miksi helvetissä siitä lakista piti tehdä niin iso juttu! @Kirjoittelija on ainoa, joka on kunnolla ottanut aiheeseen kantaa, jos kohta en voi olla täysin varma siitä, miten tosissaan hän kirjoituksissaan on. Toisekseen on aika olennaista se, millä tavoin tätä koko hommaa lähdettiin heti alussa levittämään.

Ydin on tuotu esille monta kertaa, ja YLE:n ja tämän ketjun osalta sen tiivisti parhaiten YLE:stä lähetynyt Salla Wuorikoski. Lue se alkuun.
Luin sen eilen . kuusi minuuttia sen jälkeen kun Wuorikoski asiansa twiittasi. Joo, YLEllä on ollut aiheessa parannettavaa. Mä ymmärrän kyllä toisaalta oikein hyvin, että protokollan kanssa menee ns. vituiksi sillon kun paskaa tulee joka tuutista. Kylmänä pysymisessä siellä on harjoiteltavaa itse kullakin, eikä ihme. Mutta ei se mikään yksiselitteinen ydin tässä asiassa mielestäni ole. Tuntuu uskomattomalta, että joku Auvinen tuntuu pääsevän kirjoituksestaan kuin koira veräjästä koska on oikeaa mieltä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös