Pystyin olemaan yllättävän pitkään vauhkoontumatta ns. erikeeper-kohusta, vaikka siinä oli kiistatta monia vetäviä piirteitä aina intiaanipäähineistä alkaen. Homma lähti kuitenkin lapasesta siinä vaiheessa, kun näin tämän Ylen jutun. Vaikuttaa vahvasti siltä, että jutulla yritetään vain tehdä hätäpaikkausta siihen todennäköiseen skenaarioon, jossa Tero Hannula valittaa Julkisen sanan neuvostoon samanaikaisen kuulemisen laiminlyönnistä. Hannula totesi hetki sitten Twitterissä, että "tää täytynee katsoa loppuun asti".
Yle siis syytti Hannulaa pitkäkestoisesta häirinnästä sosiaalisen median kanavissa kysymättä hänen omaa kantaansa asiaan. On vaikea nähdä, että jälkikäteinen kuuleminen paikkaisi tätä puutetta: julkisuus on kiistatta kohteelle erittäin kielteistä. No, JSN ratkoo sitten, jos asia sinne asti saapuu.
Noin muuten. En pysty vähääkään ymmärtämään ratkaisua, että ison median isoa mediavaltaa käyttävä toimittaja lähtee ottamaan yhteyttä häntä kritisoineen ns. taviksen työnantajaan. Siis tilanteessa, jossa työnantajalla ei ole asiassa minkäänlaista roolia. Tilanteessa, jossa henkilö ei ole syyllistynyt uhkailuun tai muuhun vastaavaan toimintaan. Twiitit ovat edustaneet hyvin kärjekästä ja osin myös henkilöön menevää ilkeilyä, mutta mielestäni ne ovat täysin sananvapauden piirissä. Sananvapaus suojaa myös epäasiallisuuksia lain sallimissa rajoissa.
Ukkola pohti tänään kirjoituksessaan, että mitä sitten voi tehdä tällaisen henkilön suhteen, kun kyseessä ei kuitenkaan ole poliisiasia. Yksi aika selkeä vaihtoehto nähdäkseni on osallistua itse keskusteluun somessa, puhua henkilön kanssa suoraan. Tai jos ei siihen pysty, nostaa kädet pystyyn, antaa asian mennä. Tiedän omasta kokemuksesta, että välillä ikävät kommentit ottavat päähän, mutta semmoista se on. Toimittajien tehtävä on edistää ja tukea sananvapautta, ei nakertaa sitä pelottelemalla seinäjokelaisia opettajia.
Ehkä yhteydenotossa Hannulan työnantajaan on ollut kyse hetken harkitsemattomasta teosta. Niitäkin joskus sattuu. Nyt olisi jo voinut pahoitella tapahtunutta julkisesti ja jatkaa eteenpäin. Sen sijaan Yle valitsi tien, jossa sen toimittaja ensin syyttää Hannulaa pitkäkestoisesta häirinnästä ilman uskottavia todisteita ja väittää poliisin ohjeistaneen tähän omituiseen toimintatapaan (olemaan yhteydessä työnantajaan). Sitten pomo asettuu julkisesti toimittajan tueksi säestämään näitä syytöksiä. Päivän päätteeksi kuullaan syytösten kohdetta, minkä jälkeen pomo taputtelee homman toteamalla suurin piirtein, että "näin näitä asioita koetaan". Herranen aika, pitäähän siellä päällikköportaassa pystyä tekemään jonkinlainen analyysi siitä, onko kuutisen ilkeää twiittiä lähettänyt henkilö syyllistynyt häirintään vai ei. Olen tässä viime muinoin saanut niin paljon kuulla Ylen erityisen korkeasta eettisyyden tasosta, että pikkuisen enemmän odottaisin nyt tämän keissin käsittelyssä.
