Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 839
  • 5 374

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Joka tapauksessa Ukkolan suhteen kritiikki meni totaalisen yli eikä "satiirissa" pysytty hyvän maun rajoissa. Ukkola olisi voinut lähestyä suoraan poliisia, mutta toisaalta se tuskin olisi ottanut yhteyttä Hannulaan sillä rikosta ei ollut tapahtunut.

Minusta Ukkolan suhteen piirros ja äänestys tehtiin satiirisin silkkihansikkain. Muistat varmaan Charlie Hebdon pilakuvat Muhammedista. Nekin olivat satiiria, eikä niiden julkaisemisessa tapahtunut rikosta. Länsimaiseen demokratiaan ja sananvapauteen kuuluu tämäkin. Rikos tosin tapahtui, mutta vasta kun jihadistit iskivät Charlie Hebdonin toimitukseen tappaen ihmisiä. Ukkolan kohdalla aasinhattu tai vastaava on kevyttä ja jos sitä ei kestä, kannattaa hakea muita töitä. Paljon kovempaakin pilkaa joutuu kestämään, koska sananvapaus ja demokratia.

Tuotakoon sekin osaltani lopuksi esille, että en kannata Hannulan näkemyksiä, Auvisen ideologiaa tai Suomi Ensin mielenosoituksen sanomaa Vesalan(?) koulun lähellä. Kaikkia oikeutta sanomaansa olen puolustanut. Tällä palstalla ulkomuistista joskus myös Ukkolan, kun oikeus on kyseenlaistettu. Mutta nyt. Oli todellinen virhe Ukkolalta ottaa suomettumisen ajan keinot käyttöön. Piste.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mä näen ja näin asian tällä tavalla:

1. Ukkola piti intiaanipäähinettä ja sanoi, että näin ei enää ole sopivaa tehdä.
2. Hän otti päähineen pois ja veti aivan normaalin Pressiklubin. Haastoi sekä Anderssonia että niitä kahta muuta jotka olivan Lin kanssa eri mieltä päähineasiassa.
3. Tässä kohtaa mitään pahaa ei ole tapahtunut.
4. Päähineen laittamisesta nousee jostain syystä haloo, vaikka kyseessä oli ainoastaan siitä, miten yksinkertainen asia on nykyään loukkaavaa joillekin.
5. Haloo saa todella rumia äänenpainoja, kuten Hannulan tapauksessa. Ukkolaa syytetään milloin mistäkin, mutta aika selvää on että enemmän kuin Pressiklubin sisältö, tähän vaikuttaa kuvakaappaus Ukkolasta päähine päässä.
6. Suvi Auvinen kirjoittaa kolumninsa Hannulan tultua julkisuuteen.
7. Käy ilmi että YLEssä on ymmärretty poliisin ohjeistus huonosti tai se on ollut puutteellinen.

Joka tapauksessa Ukkolan suhteen kritiikki meni totaalisen yli eikä "satiirissa" pysytty hyvän maun rajoissa. Ukkola olisi voinut lähestyä suoraan poliisia, mutta toisaalta se tuskin olisi ottanut yhteyttä Hannulaan sillä rikosta ei ollut tapahtunut. Se on selvää, että tuollaisten Auvisten ja Hannuloiden kanssa ei voi keskustella, sillä he näkevät vain yksioikoisia mustavalkoisuuksia ja huutavat niitä kovaan ääneen.

Toistan, että onneksi en ole journalisti. Toistan myös, että on suuri synti että Auvisen kaltaiset ajatusterroristit luulevat olevansa.

Minä näen asian hieman toisella tavalla:

1. Hannula laittoi twitteriin leikkimielisen äänestyksen siitä millaista päähinettä Ukkolan tulisi pitää seuraavassa Pressiklubi-lähetyksessä.
2. Ukkola ei äänestyksestä ilahtunut vaan tiedusteli Hannulan työpaikkaa twitterissä.
3. Ukkola lähestyi Hannulan työnantajaa sähköpostilla tiedustellen (Ukkolan kertomaa) onko Hannulan twitterikäytös työnantajan mielestä sopivaa.
4. Hannula tulee julkisuuteen yllä mainitussa asiassa jonka jälkeen Auvinen kirjoittaa asiasta blogikirjoituksen.
5. Ukkola väittää että poliisi on ohjeistanut häiriköinnin kohteeksi joutunutta ottamaan yhteyttä kolmanteen tahoon eli häirikön työnantajaan.
6. YLE:ssa ei olla ymmärretty poliisin ohjeistusta yhtään mitenkään vaan esimies on luottanut asiassa Ukkolan sanaan.
7. Käy ilmi että poliisi ei todellakaan kehoita ottamaan yhteyttä häiriköijän esimieheen/työnantajaan.
8. Käy myös ilmi että mistään massiivisesta häiriköintikampanjasta ei ole kyse vaan muutamasta twiitistä.

Minä näen asian niin että Ukkolan ylpeys ei kestänyt vitsailun kohteeksi joutumista ja hän ylireagoi ottamalla omatoimisesti yhteyttä Hannulan työnantajaan.

Yle Sanna Ukkolan Twitter-riidasta: Tuemme toimittajiamme heihin kohdistuvissa häirintätapauksissa

Kuten tuosta jutusta käy ilmi, Ukkola toimi asiassa omin päin keskustelematta Pihlajamäen kanssa. Jatkossa toimitaan toisin.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Minä näen asian hieman toisella tavalla:

1. Hannula laittoi twitteriin leikkimielisen äänestyksen siitä millaista päähinettä Ukkolan tulisi pitää seuraavassa Pressiklubi-lähetyksessä.
2. Ukkola ei äänestyksestä ilahtunut vaan tiedusteli Hannulan työpaikkaa twitterissä.
3. Hannula meni hät'hätää modailemaan tietoja työpaikastaan sometileillään. Jos omatunto on puhdas, niin miksiköhän moinen vekslaus.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Koko SJW-pelleily on itsestään epävarmojen ihmisten vääristyneen maailmankuvan oire, jossa hyvinvointivaltion hoivassa eläneet ja idealismin sokaisevat ihmiset kokevat loukkaantumisen olevan maailman suurin ongelma. Muiden "törkeiden ja moukkamaisten" ihmisten käyttäytymisen tuomitseminen sillä varjolla, että joku voi henkisesti loukkaantua (iik!) nostaakin näiden epävarmojen SJW-pellejen itsetuntoa ylemmyydentunteen myötä. Sananvapaus ei enää merkkaakaan mitään, kun voi sijaisloukkaantua ja ryhtyä some-marttyyriksi.

Moisia ihmiskunnan syöpiä sietääkin provoilla.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minusta Ukkolan suhteen piirros ja äänestys tehtiin satiirisin silkkihansikkain. Muistat varmaan Charlie Hebdon pilakuvat Muhammedista. Nekin olivat satiiria, eikä niiden julkaisemisessa tapahtunut rikosta. Länsimaiseen demokratiaan ja sananvapauteen kuuluu tämäkin.
Jos olet tuota mieltä niin siitä vain. Itse en pidä (aasinhatuista viis!) KKK-leimaamista hyvän maun mukaisena, vaan se oli todella noloa ja loukkaavaa. Se, että jossain on tehty rajumpaa vittuilua, ei oikeuta vähäisempääkään tekoa. Kritisoin aikanaan Charlie Hebdon piirroksia: mielestäni oli aivan turhaa mennä tietoisesti loukkaamaan muslimiväestöä. Tuollainen vittuilu edellä tehty poliittinen satiiri on varsin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tosi löysää ja laiskaa. Ikään kuin oikaistaan älyn käytön suhteen, jotta saadaa oma agenda ja ideologia isosti esille. (Tähän lienee pakollista sanoa, että CH-iskut olivat aivan hirveitä tapahtumia, loukkaus ei ole oikeutus väkivallalle.)

Minä näen asian niin että Ukkolan ylpeys ei kestänyt vitsailun kohteeksi joutumista ja hän ylireagoi ottamalla omatoimisesti yhteyttä Hannulan työnantajaan.
Periaatteessa mahdollista. Itse veikkaan, että Ukkola yksinkertaisesti koki jatkuvan vasemmistopohjaisen kritiikin paineen liialliseksi ja toimi sen hetkisen ajattelunsa perusteella. Edelleenkään en usko hänen yrittäneen vaikuttaa Hannulan asemaan työpaikallaan, sillä mikään hänen julkaisemissaan viesteissä ei viittaa sellaiseen. Paskanpuhumiseen kyllästyneenä sitä tekee mitä pystyy, näemmä, ja Hannulahan oli nillittänyt ihan järjenvastaista paskaa Ukkolasta niin mies-asiassa, missi-casessa kuin tasa-arvoajattelussa yleisemminkin.

Miten muuten näet, aloittiko Hannula mielestäsi tuon Ukkolan mustamaalaamisen hyvästä syystä? Tarkoitan siis tuota twitterpollia ja sitä, että hän sanoi suoraan Ukkolan olevan mielestään rasistinen kokonaista ihmisryhmää kohtaan. Mikä Pressiklubin tapahtumista oikeutti hänet tuollaiseen twitteröintiin?
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Koko SJW-pelleily on itsestään epävarmojen ihmisten vääristyneen maailmankuvan oire, jossa hyvinvointivaltion hoivassa eläneet ja idealismin sokaisevat ihmiset kokevat loukkaantumisen olevan maailman suurin ongelma. Muiden "törkeiden ja moukkamaisten" ihmisten käyttäytymisen tuomitseminen sillä varjolla, että joku voi henkisesti loukkaantua (iik!) nostaakin näiden epävarmojen SJW-pellejen itsetuntoa ylemmyydentunteen myötä. Sananvapaus ei enää merkkaakaan mitään, kun voi sijaisloukkaantua ja ryhtyä some-marttyyriksi.

Moisia ihmiskunnan syöpiä sietääkin provoilla.

Hauska postaus tämän aiheen sekaan - nyt kun ei ole hajuakaan tarkoitatko "ukkoloita" vai "hannuloita" vai jomman kumman puolustajia. Todennäköisesti vähän kaikkia. Olen samaa mieltä että kaikkia pitää vähän provota.

Miten muuten näet, aloittiko Hannula mielestäsi tuon Ukkolan mustamaalaamisen hyvästä syystä? Tarkoitan siis tuota twitterpollia ja sitä, että hän sanoi suoraan Ukkolan olevan mielestään rasistinen kokonaista ihmisryhmää kohtaan. Mikä Pressiklubin tapahtumista oikeutti hänet tuollaiseen twitteröintiin?

Olet siinä mielessä hyvin erikoinen keskustelija, että olet nyt toistuvasti suurennellut Hannulaa jotenkin mitenkään merkittäväksi somehahmoksi tai vaikuttajaksi. Varsinkaan siis siltä ajalta kun nuo twiitit oli lähettänyt.

Ihan niinkuin random somettaja tarvitsisi jonkun oikeuden heittää läppää Twitterissä.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Twitter
Hannula on kyllä vekkuli kaveri, kun on ottanut jostain syystä Ukkolan maalitaulukseen. Täyttääkö tämä twiitti satiirin määritelmän vai mennäänkö siinä jo henkilöön? Onneksi Suvi Auvinen antaa tässäkin asiassa Terolle tukea, niin saavat taputella toisiansa selkään oikein urakalla.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Twitter
Hannula on kyllä vekkuli kaveri, kun on ottanut jostain syystä Ukkolan maalitaulukseen. Täyttääkö tämä twiitti satiirin määritelmän vai mennäänkö siinä jo henkilöön? Onneksi Suvi Auvinen antaa tässäkin asiassa Terolle tukea, niin saavat taputella toisiansa selkään oikein urakalla.
Moni on kehoittanut Hannulaa tekemään rikosilmoituksen. Hannulana olisin nyt erittäin varovainen toimenpiteissä. Voi napsahtaa kutsu kuulusteluun itsellekin. Tuskin tästä siviilikeissiä saa, JSN:n asian ehkä.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jos olet tuota mieltä niin siitä vain. Itse en pidä (aasinhatuista viis!) KKK-leimaamista hyvän maun mukaisena, vaan se oli todella noloa ja loukkaavaa. Se, että jossain on tehty rajumpaa vittuilua, ei oikeuta vähäisempääkään tekoa. Kritisoin aikanaan Charlie Hebdon piirroksia: mielestäni oli aivan turhaa mennä tietoisesti loukkaamaan muslimiväestöä. Tuollainen vittuilu edellä tehty poliittinen satiiri on varsin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tosi löysää ja laiskaa. Ikään kuin oikaistaan älyn käytön suhteen, jotta saadaa oma agenda ja ideologia isosti esille. (Tähän lienee pakollista sanoa, että CH-iskut olivat aivan hirveitä tapahtumia, loukkaus ei ole oikeutus väkivallalle.)


Periaatteessa mahdollista. Itse veikkaan, että Ukkola yksinkertaisesti koki jatkuvan vasemmistopohjaisen kritiikin paineen liialliseksi ja toimi sen hetkisen ajattelunsa perusteella. Edelleenkään en usko hänen yrittäneen vaikuttaa Hannulan asemaan työpaikallaan, sillä mikään hänen julkaisemissaan viesteissä ei viittaa sellaiseen. Paskanpuhumiseen kyllästyneenä sitä tekee mitä pystyy, näemmä, ja Hannulahan oli nillittänyt ihan järjenvastaista paskaa Ukkolasta niin mies-asiassa, missi-casessa kuin tasa-arvoajattelussa yleisemminkin.

Miten muuten näet, aloittiko Hannula mielestäsi tuon Ukkolan mustamaalaamisen hyvästä syystä? Tarkoitan siis tuota twitterpollia ja sitä, että hän sanoi suoraan Ukkolan olevan mielestään rasistinen kokonaista ihmisryhmää kohtaan. Mikä Pressiklubin tapahtumista oikeutti hänet tuollaiseen twitteröintiin?

Minä en pidä tuota twitter-äänestystä mustamaalaamisena, minusta se oli hyvin kevyttä huumoria. Se että Ukkola työskentelee toimittajana Suomen vaikutusvaltaisimmassa mediatalossa asettaa hänet asemaan jossa pitäisi kyetä harkitsemaan toimiaan paremmin. Se että hän otti yhteyttä Hannulan työnantajaan keskustelematta asiasta oman esimiehensä kanssa on erittäin harkitsematonta käytöstä. Ja se että hän valehtelee poliisin näin ohjeistaneen pahentaa tilannetta entisestään. Jos tekee provosoivaa televisiota pitää pystyä myös kritiikki kestämään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos olet tuota mieltä niin siitä vain. Itse en pidä (aasinhatuista viis!) KKK-leimaamista hyvän maun mukaisena, vaan se oli todella noloa ja loukkaavaa. Se, että jossain on tehty rajumpaa vittuilua, ei oikeuta vähäisempääkään tekoa. Kritisoin aikanaan Charlie Hebdon piirroksia: mielestäni oli aivan turhaa mennä tietoisesti loukkaamaan muslimiväestöä. Tuollainen vittuilu edellä tehty poliittinen satiiri on varsin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tosi löysää ja laiskaa.

Yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että demokratia ja sananvapaus edellyttävät meitä sietämään toisenkinlaisia mielipiteitä ja käsityksiä asioista kuin omamme ovat, ja se edellyttää meitä kestämään kärjistyksiä. Tähän caseen liittyen: jos joku kysyy, sopiiko Ukkolan päähän KKK-hattu, sen kysymyksen voi tehdä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olet siinä mielessä hyvin erikoinen keskustelija, että olet nyt toistuvasti suurennellut Hannulaa jotenkin mitenkään merkittäväksi somehahmoksi tai vaikuttajaksi. Varsinkaan siis siltä ajalta kun nuo twiitit oli lähettänyt.

Ihan niinkuin random somettaja tarvitsisi jonkun oikeuden heittää läppää Twitterissä.
Niin siis kyselin tietysti muidenkin kuin Hannulan osalta tätä samaa asiaa. "Somemyrsky" on ollut melkoinen. Enkä mä tuossa lainauksessasikaan mitään suurennellut, vaan tiedustelin mielipidettä siihen, saiko Ukkola kritiikkinsä aiheesta vaiko ei. Se on paljon mielenkiintoisempi ja laajempi kysymys kuin se, minkä verran netissä saa loukata ja kuinka paljon pitää kestää.

Ukkolahan tosiaan piti lätsää päässä. Sen jälkeen otti sen pois ja oli e-r-i-t-t-ä-i-n tasapuolinen. Oliko se loukkaavaa?

Minä en pidä tuota twitter-äänestystä mustamaalaamisena, minusta se oli hyvin kevyttä huumoria. Se että Ukkola työskentelee toimittajana Suomen vaikutusvaltaisimmassa mediatalossa asettaa hänet asemaan jossa pitäisi kyetä harkitsemaan toimiaan paremmin. Se että hän otti yhteyttä Hannulan työnantajaan keskustelematta asiasta oman esimiehensä kanssa on erittäin harkitsematonta käytöstä. Ja se että hän valehtelee poliisin näin ohjeistaneen pahentaa tilannetta entisestään. Jos tekee provosoivaa televisiota pitää pystyä myös kritiikki kestämään.
Juu tämä mielipide on jo selvinnyt. Minua kiinnostaisi puhua jo muustakin, kuten tuosta Ukkolan inkkarien loukkaamisesta.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se on selvää, että tuollaisten Auvisten ja Hannuloiden kanssa ei voi keskustella, sillä he näkevät vain yksioikoisia mustavalkoisuuksia ja huutavat niitä kovaan ääneen.

Toistan, että onneksi en ole journalisti. Toistan myös, että on suuri synti että Auvisen kaltaiset ajatusterroristit luulevat olevansa.

Nyt sitten Auvinen ottaa yhteyttä sun työnantajaan ja huomenna käydään asiasta vähän keskustelua pomon kanssa. Myös muut somekanavat tutkitaan ja niin Voimassa kuin Imagessa teikäläinen yhdistetään toimittajiin kohdistuneeseen vihapuheeseen ja nettihäiriköintiin antamatta sulle mahdollisuutta puolustautua. Keskustelupalstoille postataan sun viestihistorian maukkaimmat palat ja todetaan, että täysin keskustelukyvytön pellehän toi on.

Puolusta siinä sitten itteäs.

Tästähän tässä on kyse. About kenen tahansa somesta löytyy juttuja, joista hyvin monen työnantajalla (etenkin jos olet vaikka opettaja, poliisi tms. viranomainen) ois sanomista, kun Ukkolankin tasoinen yhteiskunnallinen vaikuttaja vähän pistää meiliä.

Ukkola saa palkkaa kärkkäiden mielipiteiden esittämisestä julkisesti ja omalla naamallaan ja persoonallaan. Siinä asemassa tässä tapauksessa varsin laimea vittuilu & satiirinen piikittely pitää kestää, eikä lähteä säälittävälle kostoretkelle kantelemaan tyypin työnantajalle tai paisuttelemaan tätä julkisesti itseään pitkään äärimmäisellä tavalla piinanneeksi häiriköksi. Ukkolahan ei käsittääkseni ees ollu blokannu tätä tyyppiä twitterissä ennen eilistä, mutta nyt esittää tulleensa yht'äkkiä äärimmäisen häirinnän kohteeksi ja puhuu tästä opettajasta kuin tämä olisi mikäkin toimittajien vainoaja, jonka esimieheen poliisi on kehoittanut ottamaan yhteyttä.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Korostetaan nyt vielä sitäkin, että jopa Ukkolan esimiehen tiedotteeseen (mikä on kaikin puolin irvokasta) jäi asiavirhe tästä poliisin ohjeistuksesta. Ihan kiistaton JSN:n paikka koko tiedote ennen kuin on edes kuultu vastapuolta.

Voisiko olla, että ohje on ollut ottaa yhteyttä kolmanteen, ja se on tulkittu koskemaan Hannulan työnantajaa? Sitten säälittävä kysely, oletko vielä tuolla töissä ja mailia perään. Ja kun Auvinen itse tarjoaa yhteystiedot, lähtee valivalia sinnekin.

Vielä kerran, ryhtiä Yle, jos vaikka katastrofi vielä vältetään.

JSN:n langettava on vähintä, mitä voi seurata. Ja tahdon uskoa, että vielä Suomessa ei sallita mediatalon arvalla valitsevan Twitteristä, kenet nostavat uutiseensa häiriköksi.

Katsokaa #ylegate sisältöä. Siellä olisi ollut ainesta jo herjaussyytteisiin. Montako syytettä nousi? Aivan.

Verratkaa nyt Ukkolan kaltoinkohteluun, ja edelleen sanon, että kokemusta ei vähätellä. Yle vain ei voi tehdä casea työntekijänsä tunteiden perusteella.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tuon Ukkolan toiminnan pitäisi aiheutttaa jo sisäisen siirron johonkin hömppätoimitukseen. Esim. urheilutoimitukseen korvaamaan Kaj Kunnasta.
 

Undrafted

Jäsen
Ja se että hän valehtelee poliisin näin ohjeistaneen pahentaa tilannetta entisestään.
Valehtelee tai oikeasti ymmärtänyt väärin. Vaikka olisikin ymmärtänyt poliisin ohjeen väärin, niin silti erittäin typerää toimintaa lähestyä kenenkään työnantajaa. En kauheasti keksi, miksi muunkuin viranomaisen tarvitsisi olla ikinä kenenkään työnantajaan yhteydessä asiassa, mikä ei suoraan liity henkilön työhön.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Valehtelee tai oikeasti ymmärtänyt väärin. Vaikka olisikin ymmärtänyt poliisin ohjeen väärin, niin silti erittäin typerää toimintaa lähestyä kenenkään työnantajaa. En kauheasti keksi, miksi muunkuin viranomaisen tarvitsisi olla ikinä kenenkään työnantajaan yhteydessä asiassa, mikä ei suoraan liity henkilön työhön.

Jos poliisi kertoo että se ohjeistaa häirintätapauksissa aina ottamaan yhteyttä kolmanteen tahoon eli poliisiin niin miten tuon voi ymmärtää niin että härityksi tulleen pitää ottaa yhteyttä häiritsijän työnantajaan? Ei Ukkola tyhmä ole, tuo on pesunkestävä meriselitys. Vielä kun tuo yhteydenotto on tehty keskustelematta oman esimiehen kanssa niin kuulostaa erittäin epäuskottavalta. Muuten olen kanssasi asiasta samaa mieltä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
En kauheasti keksi, miksi muunkuin viranomaisen tarvitsisi olla ikinä kenenkään työnantajaan yhteydessä asiassa, mikä ei suoraan liity henkilön työhön.
Ukkola on halunnut hiljentää Hannulan ja aiheuttaa tälle ongelmia. Päällikkö Riitta Pihlajamäki ensimmäisessä tiedotteessaan täysin hyväksyi Ukkolan menettelyn välittämättä edes kuulla Hannulan käsityksiä asiasta. Tiedotteessa Hannula myös leimattiin häiriköksi. JSN:n päätöstä odotellessa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ukkola on halunnut hiljentää Hannulan ja aiheuttaa tälle ongelmia.
Hiljentää halusi, totta kai, kuten kuka tahansa tuollaista paskaa kuuntelemaan joutunut. Mutta mikä niiden viestien sisällössä viittaa sinusta siihen, että Ukkola olisi halunnut aiheuttaa ongelmia?

Ja miksei kukaan vieläkään puhu siitä päähineestä ja siitä, että mikä vittu siinä oikein loukkasi, että toimittaja näytti mitä ei enää nykyään sovi tehdä?

Nojoo, palataan huomenna tähän. Mä menen nukkumaan, öitä!
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Hiljentää halusi, totta kai, kuten kuka tahansa tuollaista paskaa kuuntelemaan joutunut. Mutta mikä niiden viestien sisällössä viittaa sinusta siihen, että Ukkola olisi halunnut aiheuttaa ongelmia?

Ja miksei kukaan vieläkään puhu siitä päähineestä ja siitä, että mikä vittu siinä oikein loukkasi, että toimittaja näytti mitä ei enää nykyään sovi tehdä?

Nojoo, palataan huomenna tähän. Mä menen nukkumaan, öitä!

Mistä lähtien twitter on puhunut? Toimittaja joka haluaa hiljentää kritiikin, hmm. Minusta tuo intiaanipäähine sopi Ukkolan päähän oikein hyvin, minkähänlainen päähine hänellä on seuraavassa lähetyksessä.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ukkolahan tosiaan piti lätsää päässä. Sen jälkeen otti sen pois ja oli e-r-i-t-t-ä-i-n tasapuolinen. Oliko se loukkaavaa?

Mistä lähtien twitter on puhunut? Toimittaja joka haluaa hiljentää kritiikin, hmm. Minusta tuo intiaanipäähine sopi Ukkolan päähän oikein hyvin, minkähänlainen päähine hänellä on seuraavassa lähetyksessä.

Jep. Ukkola voi vetää vaikka kuinka upeasti ja täydellisesti - ja silti on ok, että hän joutuu muutaman twiitin verran pöljäilyn kohteeksi.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Mistä lähtien twitter on puhunut? Toimittaja joka haluaa hiljentää kritiikin, hmm. Minusta tuo intiaanipäähine sopi Ukkolan päähän oikein hyvin, minkähänlainen päähine hänellä on seuraavassa lähetyksessä.
Jos olisin Ukkola, laittaisin sen ihan saman päähineen.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ja miksei kukaan vieläkään puhu siitä päähineestä ja siitä, että mikä vittu siinä oikein loukkasi, että toimittaja näytti mitä ei enää nykyään sovi tehdä?
Ihan helvetin sama joku intiaanipäähine. Siitä ei puhuta, koska se ei tämän keissin kannalta ole kovin relevantti. Sitä twitteristiä Ukkolan hattuleikit tuntui joko ärsyttävän tai huvittavan ja siksi hassutteli twitteriin pari viestiä. Normaalia ja ihan jokapäiväistä intternetissä. Ongelmia tuli vasta kun rva toimittajalla meni erikeepperiä pikkareihin ja lähti näyttämään vitsailijalle kaapin paikkaa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kyllähän tuo Hannulan liimakidutusfantasiointi on melko kekseliästä, ellei nyt #parempaa, niin ainakin #erilaisempaa.

Muutoinhan tässä nyt mennään hyvin läheisesti Jessikka Aro vs Ilja Janitskin casen aihiolla. Opettajamies haluaa kaataa liimaa YLE:n väärämielisen naistoimittajan päähän ja on onnistunut lietsomaan muita suvaitsevaisia hurmoshenkisellä somevihallaan. YLE toimi täysin oikein puolustaessaan toimittajansa sananvapautta. Näinhän toimittiin myös Jessikka Aron suhteen.

Kyllä minusta sekin on ihan oikein rehtorin pohtia, edustaako tuollaisia naisiin kohdistuvia kidutusfantasioita julkisesti viljelevä opettaja oppilaitoksen arvoja? Ja tästä rasmuslaisesta työnantajalle soittelusta/ilmoittelusta on tullut ihan maan tapa. Nyt on sitten monilla paha mieli ja ollaan kovasti pöyristyneitä, kun muuttuvat tekijät heittävät häränpyllyä ja kakka iskee tuulettimeen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös