Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 485
  • 5 374

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Milläköhän ihmeellisen nurinkurisella ja omistuisella logiikalla se on Yle Femin ja suomenruotsalaisuuden/suomenruotsalaisten tappio, että Yle Teeman oma kanavapaikka lakkautetaan ja ko. kanavan ohjelmistolle annetaan muutama tunti ohjelma-aikaa uuden yhteiskanavan (siis nyk. Femin) arki-illoissa johon sovitetaan mm. pitkät elokuvat. Femin ohjelmisto saa valmiiksi yhden arki-illan ja yhden viikonloppuillan ja tarpeen tullen sille sorvataan lisää illoista Teeman ohjelmiston kustannuksella.

Yllätys, yllätys radio- ja tv-uudistusten myötä kulttuuria ja asiaa karsitaan Yleisradiosta edelleen.

Joo ja jos tuota liikaa tappioksi alkaa kutsua voisihan tuota TV-aikaa muutama tunti napata pois suomenruotsalaisilta ja tilalle enemmän venäläistä ja Somalilaista ohjelmaaa kun kummankin kielen puhujia alkaa suhteessa olemaan jo aika paljon.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
1. Olisi ottanut Sipilään yhteyttä vaikkapa edes päivää ennen ensimmäistä uutista ja pyytänyt kommentia. Tämä on normaali tapa. YLE valitsi toisen tien.
2. YLE:n uutinen aiheesta ei voi uutisena antaa mielikuvaa, jonka mukaan Sipilä tai hänen sukulaisensa ovat toimineet vilpillisesti. Tämäkin on normaali tapa, mutta YLE valitsi toisen tien.

Samaa mieltä. Ylen kohdalla täytyy ottaa huomioon vielä se, että asiasta kertoi ensimmäisenä Kansan Uutiset, joten Yle olisi pitänyt tuoda asia eri tavalla eli kattavammin – etenkin, kun Yle teki asiasta jutun vuorokautta Kansan Uutisia myöhemmin. Nyt Yle toisti Kansan Uutisten juttua, mikä sai mielestäni näyttämään siltä, että Yle oli tässä asian paljastaja, eikä alunperin asiasta kertonut Kansan Uutiset. Nimenomaan journalistisesta näkökulmasta tämä meni huonosti, on pääministeri toiminut itse miten tahansa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En tiedä varoituksen perumisesta mitään faktoja, mutta varoitus oli ehdottomasti paikallaan tälle julkidemarille. Ei YLE vielä sentään ole mikään puna-armeija, jossa rivimiehet tekevät mitä sattuvat haluamaan, ja vastoin päätoimittajan/toimituspäälliköiden päätöksiä.

Kun YLE:n toimituksellinen johto vihdoin päätyi siihen, että tästä Sipilä casesta ei enää uusia ohjelmakokonaisuuksia, Stiller jatkoi vastoin päätöstä ja valmisteli perjantain 2. joulukuuta lähetystä Ylen ”uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti” (varoituksen muotoilu). Varoituksessa uhataan lisäksi, että Stiller irtisanotaan, jos hän vielä jatkaa ohjelman valmistelua toimituksen johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti.

Stiller halusi demarina oman palansa kepulaisen pääministerin nöyryyttämisestä. YLE:n toimituksellinen johto puuttui peliin ja esti sen. Sanoisin, että kerrankin journalismimielessä järkevää toimintaa.

Nämä YLE:n poliittiset venkoilut demarien toimesta olisivat edes jossain määrin oikeutettuja, jos he kohtelisivat Antti Rinnettä, SDP:tä ja ay-liikettä samalla tavalla. Rinne saa tehdä ja höpistä mitä sattuu ja puhua aivan löysiä, mutta YLE ei kiinnostu. Ja sama pätee koko demarilinnakkeeseen, varsinkin ay-mafiaan, joka lypsää järkyttävällä ja osin verottomalla voitolla köyhiä ihmisiä mm. VVO:n ja ay-liikkeen kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Varmistan, että ymmärrän oikein. Mielestäsi YLEn toimittajat harjoittivat jutuillaan poliittista ajojahtia ja päätoimittaja esti sen ansiokkaasti kertomalla julkisuuteen, että poliittinen ajojahti YLEssä ei käy.

Harakka taisi kuitenkin väittää että esimies politikoi ja minä taisin liikkua faktoilla toivoen, että Sipilää vastaan tai Ylen toimitusjohtoa vastaan olevat faktat tuodaan esille. Ei ole vielä näkynyt.

Nyt meno on kuin ns. vaihtoehtomedioissa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä oli perustelu Stillerille annetulle varoitukselle ja vielä mielenkiintoisempaa tietää, mikä oli perustelu varoituksen perumiselle. Vaikkaan että YLEssä edelleen eletään brezhneviläistä kökkötraktoriaikaa eikä asiasta pressiklubissa puhuta.

Näin. Yleensä kirjallisen varoituksen peruminen kai on seurausta siitä, että varoituksen antanut tajuaa itsekin, ettei varoituksen perusteet ole kunnossa. Todennäköisenä pitäisin sitä, että niin oli tässäkin tapauksessa.

Edit: Siinäkin mielessä kirjallinen varoitus oli erikoinen veto, että jo maanantaina Stiller twiittasi, ettei aio enää kritisoida Sipilää, koska pitää tätä yhtä erehtymättömänä kuin Sauli Niinistöä.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Stillerin olisi ehdottomasti pitänyt saada Sipilä vieraaksi. Älyttömintä on kuitenkin se, että vallan sylikoira haluaa miettiä, antaako luvan Suomen pääministerin mediakäyttäytymisen käsittelyyn.

Olisiko johtopäätösten aika muutenkin kuin siten, että todennäköisesti lähiaikoina pari ammattitoimittajaa löytävät uusia töitä? Ylelle maksuton tiedonanto: potkut ovat isompi uhka Ylelle kuin näille toimittajille.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Eihän tuo eilinen A-studio ollut mitään muuta kuin täyttä teatteria, jolla Jääskeläinen pyrki pelastamaan kasvonsa. Pääministerin harkinta petti, mutta Jääskeläisen harkinta petti sitäkin pahemmin. Vaikea hänen on tämän jälkeen jatkaa tehtävässään.

Suurta teatteria, jossa Päivärinnalla oli käsikirjoitettu rooli.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ylen pääuutislähetyksen juttu Imatran tapauksesta osoitti taas sen, mitä minä pidän Ylen uutisten heikkoutena. Ymmärrettävästi jutun toimittaja oli maakuntatoimituksen toimittaja, mikä valitettavasti näkyi sen laadussa. Ennen kuin uutisessa oli saatu kerrottua kaikki faktat, ml. otteita poliisin tiedotustilaisuudessa, päästettiin ääneen ja kuvaan joku paikallinen ihminen kertomaan keittiöpsykologisia näkemyksiään. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan toimittaja kysyi vielä ulkona liikkujilta, milloin kuulivat keitä uhrit olivat. Vasta seuraavissa jutussa pääsi ääneen Imatran kaupunginjohtaja ja hyvinvointikoordinaattori, joiden mielipiteillä on uutisarvoa. Vaikka tapaus on miten järkyttävä ja vakava tahansa, en toivoisi tv-uutisten toimivan vastaavanlaisena tunteiden tulkkina.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Heh, irtisanoutuu koska kokee, ettei hänellä on täydellistä sananvapautta Ylellä ja juuri itse meni väittämään, että Sipilän palaute omasta epäpätevyydestä oli painostamista.

Hienoahan se on heittäytyä marttyyriksi. Ei jää ikävä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olen tänään sanonut itseni irti omista töistäni. En pysty täällä tekemään työtäni omien arvojeni mukaan. Tulin taloon vuosia sitten ja olisin halunnut toteuttaa omia intohimojani. Talon johto on viestittänyt toistuvasti viime viikkojen aikana työntekijöille, että jos he eivät pysty hyväksymään johdon linjauksia, pitää miettiä, voiko talossa olla töissä. Myös tätä viestiä olen kuunnellut tulevaisuuttani pohtiessa. Oma polkuni vie nyt toiseen suuntaan.

Kukaan ei ole painostanut minua irtisanoutumaan. En myöskään lähde vihaisena, vaan toiveikkaana.

dana77
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kukaan ei ole painostanut minua irtisanoutumaan. En myöskään lähde vihaisena, vaan toiveikkaana.

Minusta tämä uutinen kuitenkin kertoo sangen tulehtuneesta ja epäterveestä ilmapiiristä maamme ylivoimaisesti tärkeimmässä laatumediassa. Joskus apu voi myös olla johdon vaihtamisessa, mene ja tiedä.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei voi kun ihmetellä toimittajien herkkänahkaisuutta. Toivotaan, että löytävät uusia haasteita tulevaisuudessa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei voi kuin arvostaa joidenkin toimittajien asennetta ja arvostusta journalismia kohtaan. Toivottavasti palaavat vielä takaisin korjattuun Yleisradioon.

Tässä on kaksi puolta. Työtä ei tehdä juuri missään pelkästään omien arvojen mukaan. Yleensä arvot ovat työnantajan arvoja. Myös johtaminen on työantajan tehtävä, sillä yleensä työpaikalla ei tehdä töitä miten sattuu ja kenenkään johtamatta. Journalistin ohjeisiin kuuluu, että ratkaisut tehdään journalistisin perustein ja päätösvalta on toimituksen sisällä.

YLE on kuitenkin kärsinyt jo pitkään poliittisesta sanelusta, jota olen monta kertaa avannut. Jos nyt tehdyt ratkaisut auttavat YLE:n johtoa palauttamaan sekä työrauhan ja työilmapiirin että oikealla tavalla tapahtuvan toimituksellisen johtamisen, hyvä niin. Epäilen kyllä, että näin ei tapahdu, mutta toivon sitä.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Peukku rohkeasta päätöksestä Juuri nyt: Ylen päällikkötoimittaja eroaa – raju tviitti Ylen hallintoneuvostosta, ristiriita päätoimittajan kanssa | Uusi Suomi
"Hallintoneuvosto ilmoitti myös, että likapyykkiä ei pestä julkisesti eli asia käsitellään sisäisesti." Verovaroilla pyöritettävä lafka ei voi peitellä asioita ja taputella toisiaan selkään sisäisesti. Taas kerran poliitikot yrittivät lakaista ongelmat maton alle ja seuraus on tämä.

"Hallintoneuvosto ilmoitti uskovansa Ylen johdon aloittamien puhd.... uudistusten voimaan." Alkaa olemaan meno kuin turkkilaisissa tiedotusvälineissä.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Ei voi kuin arvostaa joidenkin toimittajien asennetta ja arvostusta journalismia kohtaan. Toivottavasti palaavat vielä takaisin korjattuun Yleisradioon.
Juuri näin. Esimerkiksi Jussi Eronen on ollut JSN:n jäsen 2008-2010, joten voisin kuvitella hänen tietävän vaikkapa journalismin etiikasta jotain.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Erdogan etelässä, Putin idässä, Sipilä meillä. Median puhdistus vääristäjistä ja kieroilijoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös