Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 813
  • 5 374

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ukkola on sikäli Ylelle arvokas toimittaja, että hän vetoaa persuhenkisesti ajattelevaan väestöön tuoden samalla somehuomiota talolle. Käsittääkseni hän ei ainakaan ole ollut perussuomalaisiin kallellaan, eli Ukkola on joko omaksunut äijältään vaikutteita tai sitten päättänyt vetää roolia.

Sannikasta en ole oikein ikinä saanut kiinni. Kivannäköinen mutta mitä muuta?

YLE on lähtenyt kilpailemaan katsojista kaupallisten medioiden kanssa. Voittaaksen kisan, YLE:n tulee telkkarin puolella lyödä erilaiset tositeeveet ja radion puolella tyhjäpäiset aamu- ja iltapäivälässytykset. Minusta aivan järjetön tilanne, sillä eihän YLE:n tarvitsisi kisata katsoja- ja kuuntelijamäärillä, vaan laadulla. Ja laatua on vähennetty radiosta ja telkkarista jo jonkin aikaa. Seuraus on odotettu: YLE:n osuus pienenee katsoja- ja kuuntelijamäärissä, ja YLE (Areena) on käynnistysmäärissä selvästi jäljessä mm. Katsomoa. En ymmärrä, miksi lähteä mutapainiin. Ukkola ja Sannikka, noin esimerkkinä, on täydellistä mutasarjaa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Ukkola on sikäli Ylelle arvokas toimittaja, että hän vetoaa persuhenkisesti ajattelevaan väestöön tuoden samalla somehuomiota talolle. Käsittääkseni hän ei ainakaan ole ollut perussuomalaisiin kallellaan, eli Ukkola on joko omaksunut äijältään vaikutteita tai sitten päättänyt vetää roolia.

Sannikasta en ole oikein ikinä saanut kiinni. Kivannäköinen mutta mitä muuta?

Ukkola on Ylen virallinen hieman toisinajattelija, Jouko Jokisen maskotti luomassa vaikutelmaa, että uutis-ajankohtaistoimituksessa on monia mielipiteitä. Ei kun siis tietysti monia tiedonvälittäjiä. Ei kun siis faktojen esittäjiä. Tai ei kun siis,, no tiedätte kyllä, lukekaa Ylen ohjesääntö.

Sannikka on sitten sitä normiporukkaa. Tai ehkä jopa sitä kirkkaimman veheriäästä toimittajalinjaa: luultavasti jätti pikkuhousut pukukaappiin aina kun Ville Niinistö oli studioon tilattu, puoluejohtajan "grillaaminen" tai "hiillostaminen" voi saada nimenomaan toimittajan kuumaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Rankkari

Jäsen
Yleisradio kertoi Tv-1 päälähetyksessään, päivän politiikan julistekohua.
Miksi se ei näyttänyt julistetta, ja siten, että tekijöiden nimi olisi ollut peitettynä??
Tällöin jokainen olisi voinut arvioida parhaiten tätä kohua, että oliko se aiheellinen vai ei.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa

Olihan se siinä. Tai oikeastaan siinä oli ruutukaappaus siitä Lauran twiitistä.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Yleisradio kertoi Tv-1 päälähetyksessään, päivän politiikan julistekohua.
Miksi se ei näyttänyt julistetta, ja siten, että tekijöiden nimi olisi ollut peitettynä??
Tällöin jokainen olisi voinut arvioida parhaiten tätä kohua, että oliko se aiheellinen vai ei.

Julisteen sisältö on käytännössä täysin toissijainen tässä tapauksessa. Älä mene persujen jekkuihin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ukkola on Ylen virallinen hieman toisinajattelija, Jouko Jokisen maskotti luomassa vaikutelmaa, että uutis-ajankohtaistoimituksessa on monia mielipiteitä. Ei kun siis tietysti monia tiedonvälittäjiä. Ei kun siis faktojen esittäjiä. Tai ei kun siis,, no tiedätte kyllä, lukekaa Ylen ohjesääntö.
Ehkä yksi toisinajattelija mahtuu joukkoon, jossa on paljon demokraatteja ja tiedonantajia, pyrkimässä kansan tahdon mukaisesti vasenta kaistaa eteenpäin kohti uutta aikaa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Ehkä yksi toisinajattelija mahtuu joukkoon, jossa on paljon demokraatteja ja tiedonantajia, pyrkimässä kansan tahdon mukaisesti vasenta kaistaa eteenpäin kohti uutta aikaa.

Tuntuu pahasti särähtävän tiedostavien mediavaikuttajien korvissa ja silmissä tuo yksikin.
 
Rankkari

Jäsen
Yle uutisoi jälleen puolueellisesti. Tälläkertaa uutiset Tv-1 klo 15.00.
Kyse oli bussilakosta, jossa kuljettajat haluavat tukea, työpaikasta poispotkittua kuljettajaa.
Olisi ollut asiallista mainita, että väkivaltaisen kohtauksen vuoksi potkut saaneen bussikuskin tapauksessa, on olemassa toinenkin video. Video, jossa lakkolaisten kertoman mukaan, ns. asiakas käyttäytyi ensin uhkaavasti ja provosoiden, ei ole laitettu julkisuuteen.
Sekä kuljettaja, että asiakas, ovat saaneet syytteen pahoinpitelystä.
Tietysti pahoinpitely/pahoinpitelyt ovat väärin, mutta yle uutisoi jälleen puolueellisesti, ja jätti kertomatta lakkolaisten koko syyn lakkoon.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Ylen nettisivujen uutisessa nämä samat asiat on kyllä kerrottu.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Lindgren & Sihvonen tänään: Yleisradion uutis-ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Jouko Jokinen.

Jännä nähdä/kuulla, miten keskustelu etenee, vai meneekö firman sisäiseksi seläntaputteluksi. No, tuskinpa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Julisteen sisältö on käytännössä täysin toissijainen tässä tapauksessa. Älä mene persujen jekkuihin.

Jospa mukulat olisivat keksineet jonkin suomalaisen kulttuuriperinnettä, kalevalaisen tai ehkä viisikymmenlukulaisen Suomi-filmi teemaisen vastakkais-asettelun, hieman konservatiivisesti, jopa persuvivahteisesti ilmehtivän julisteen ja sen olisi koulu sivullaan julkaissut?
Väitän, että sanomista olisi tullut, jo keväällä.

Tietysti tuollainen näkökulma on täysin väärä, opettajat olisivat opettaneet, korjanneet eikä sellaista olisi syntynyt eikä siten mihinkään The Koulun Instagrammiin päässyt ikinä livahtamaan eli hypotermiaa.
Eikun siis liian kuumaa vaihtoehtoista ajattelua nykypäivään. Kunhan funtsin, näitä pelipaidan vaihtoja tuomarien päätöksien suhteen olen tottunut käyttämään. Mutta meitin joukkuehan lopulta se aina on vääryyttä kärsinyt.

edit lisäys: tämähän olikin YLE ketju, jossa ei syytä tätä keskustelua mielestäni jatkaa.
Sorry siitä, eikun tästä lainauksesta ja vastauksesta.
 
Viimeksi muokattu:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Vahvasti "persumaisesti" toteutettu tämä klippi mutta on siinä pientä YLEäkin mukana. Vai mitä mieltä olette? Linkissä Huhtiksen haastattelusta toimittajan kyssäreitä. Aikoinaan sanottiin, että Laura vaikuttaa joltain psykolta, kun hymyilee jatkuvasti. No, onneksi toimittelija pehmentää tilannetta, eikä vaikuta laisinkaan mielenvikaiselta.

Sebastian Tynkkynen

Edit. Tarkennukseksi vielä, linkki vie Tynkkysen facesivulle, josta tuon pääsee katsomaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Vahvasti "persumaisesti" toteutettu tämä klippi mutta on siinä pientä YLEäkin mukana. Vai mitä mieltä olette? Linkissä Huhtiksen haastattelusta toimittajan kyssäreitä. Aikoinaan sanottiin, että Laura vaikuttaa joltain psykolta, kun hymyilee jatkuvasti. No, onneksi toimittelija pehmentää tilannetta, eikä vaikuta laisinkaan mielenvikaiselta.

Sebastian Tynkkynen

Laitatko vielä tiedon, että mihin tämä linkki vie, jotta sen klikkaamisen järkevyyttä voi arvioida.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Uskaltauduin katsomaan A-studion. Ylivieska sai ansaitut kehut esimerkillisestä kehityksestä seutukaupunkina. Jutussa nostettiin isona työllistäjänä näkyville Kärkkäinen Oy. Tätäkään asiaa toimittaja ei kyennyt kertomaan, etteikö huomauttanut Juha Kärkkäisen olevan poliittisesti kiistelty hahmo.

Olisiko vastaava kölin alta vetäminen tehty, mikäli Kärkkäinen heiluttelisi Antifan lippuja?
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pirun hyvä romanialainen elokuva televisiossa. Ja vielä ensiesitys, miettikääpä sitä. Verorahoilla saa tuollaista, mainosrahoilla vain Bondia ja Turhapuroa ikuisina uusintoina.
 
Rankkari

Jäsen
Yle paikallisuutisissa oli juttu, jossa kerrottiin etttä kouluruokailuun tuli kasvisvaihtoehto ruoka, perusruoan rinnalle.
Toimittaja haastatteli pikkutyttöä koulussa. Tyttö kertoi, että joskus syö kasvisruokaa, mutta yleensä liharuokia. Toimittaja kysyi, selvästi itse kasvisruokaa kannattavana tytöltä että miksi syöt liharuokaa.
Tyttö olikin vahva persoona, ei hämmentynyt, ja vastasi: Se on hyvää.
No pienen pieni esimerkki, kuinka YLE toimii, toimittajalla on mahdollisuus olla puolueellinen näkökantansa mukaan.
Muita esimerkkejä näkee viikoittain yleltä. On politiikkaa, pakolaismyönteisyyttä, meetoo tuomitsemista, ja muutakin. Ja tämä tehdään verovaroin! Muutoin voisivat tehdä, kuten haluavat.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toimittaja kysyi, selvästi itse kasvisruokaa kannattavana
Nämä on just näitä juttuja... Tulee mieleen se erotuomari, joka näki HIFK pelaajan SILMISTÄ, että tämän tarkoitus oli vahingoittaa vastustajan pelaajaa kontaktitilanteessa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
YLE:n hallintoneuvoston jäsenet Jari Ronkainen ja Olli Immonen (pers molemmat) vaativat, että YLE erottaa toimittaja Sara Rigatellin. Itse näen, että hallintoneuvoston tulee pysyä roolissaan, ja se ei ole YLE:n henkilöstön erottaminen. Rigatellin erottaminen ei muutenkaan voi olla seuraus hänen tekemisistään, koska ne eivät ylitä erottamiskynnystä. Vaatimus Rigatellin erottamisesta on puhdasta poliittista ajojahtia, ja perseestä, vaikka Rigatelli toimistaan virkavapaalla pyyhkeet ansaitseekin.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
YLE:n hallintoneuvoston jäsenet Jari Ronkainen ja Olli Immonen (pers molemmat) vaativat, että YLE erottaa toimittaja Sara Rigatellin. Itse näen, että hallintoneuvoston tulee pysyä roolissaan, ja se ei ole YLE:n henkilöstön erottaminen. ....
Kaikkien valtionyhtiöiden hallintoneuvostot ovat erittäin kyseenalaisia järjestelyitä. Miksi hallitus ja yhtiökokous ei riitä kun se riittää niillekin, joilla oikeasti omat rahat pelissä? Ai niin, halutaan ilmaiset viinat ja palkkiot.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kaikkien valtionyhtiöiden hallintoneuvostot ovat erittäin kyseenalaisia järjestelyitä. Miksi hallitus ja yhtiökokous ei riitä kun se riittää niillekin, joilla oikeasti omat rahat pelissä? Ai niin, halutaan ilmaiset viinat ja palkkiot.

Hallintoneuvostot ovat mun mielestä todellakin tarpeettomia. Niiden lakkauttamista on esitetty useamman kerran. Esimerkiksi pressa Niinistö on tätä aiemmin esittänyt. Mutta puolueille hallintoneuvostot ovat sopiva työkalu, eikä niitä lakkauteta.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Satuin katsomaan tuon ohjelman ja kyllähän tämä punapää liiteli aivan omissa sfääreissään. En tiedä millainen porukka on Helsingin polkupyöräilijät ry, mutta luulisi joukostaan löytyvän joku paremmin heitä edustava. Tai sitten ovat samanlaisia tai vielä pahempia tiivitaaveja kaikki, voihan se olla. Pitkän kokemuksen erinäisten päihteiden vaikutuksen alaisena olemisesta omaavana uskaltaisin melkein väittää, että ei ollut mimmi ihan selvin päin. Mutta en väitä. Joka tapauksessa tuon hörhöilyt hellävaroen teilattiin jopa sen Vihreiden edustajan toimesta. En muista tämän edustajan nimeä, mutta melko asiallinen, raikaskin kuva jäi tästä naisolettamasta ja juttunsakin olivat pääosin järkeviä.

Vaan toisaalta rationaalisuuden Kauno Saariolta ja kaikin puolin järkimieheltä vaikutti Simon Elokin kun tähän fillarimimmiin vertasi, ei siinä mitään.

Linkin otsikko johtaa mielestäni harhaan, tai ainakin mulle syntyi siitä sellainen kuva, että tämä punapää olisi ollut tuolla puhumassa Vihreiden suulla, ei ollut.

*e* Helsingin polkupyöräilijöiden fb-sivulta löytyikin vähemmän yllättäen keskustelua tästä esiintymisestä. Paljon on perus "se meni ihQhyvin" -tsemppiviestejä, mutta kriittisempiäkin äänenpainoja esiintyy.

Helsingin polkupyöräilijät ry. (HePo)
 
Viimeksi muokattu:

Byvajet

Jäsen
Pitää kittää Yleäkin joskus ja tässä on yksi viime vuosien suurimmista kiitoksen aiheista, sillä nuo ovat kaikki todella mielenkiintoisia lajeja.

Kiitollinen olen minäkin. Olen kuitenkin huomannut, että monet ihmiset, jotka toivovat Ylen supistamista ja Yleltä keskittymistä ydintehtäviinsä, kuitenkin suhtautuvat suopeasti Ylen urheilutarjontaan, vaikka on kyseenalaista, kuuluuko se Ylen tehtäviin. Ylen urheiluun pistämän rahan voisi käyttää monella muullakin tavalla.

Mukavaa nähdä tässä kaupallisessa maailmassa vielä haikuja historiasta. Kaikki mikä yksityistetään, tuppaa heikkenemään laadultaan, muuttumaan vaikeammin tavoitettavaksi ja maksamaan paljon. Nyt sen sijaan voi olla melkein varma, että tarjolla on vähintään tyydyttävällä osaamisella ja laadulla tuotettuja lähetyksiä koko kansan katsottavaksi.

Kaikille avoimet lähetykset ovat myös merkittävä kulttuurinen tekijä. Koska Yle on avannut moniin juttuihinsa kommentointimahdollisuuden, niin myös netin urheilu-uutisketjut alkavat kerätä kansaa yhteen. Syntyy urheilukulttuuria eli yhteinen urheiluun liittyvä todellisuus, josta keskustellaan.

On surkeaa, että huuhkajien muutama suonenveto ja käänne parempaan on piilotettu maksujen ja striimien taakse. Se on suomalaiselle jalkapalloilulle paha takaisku, koska lajikulttuurin kehittymiselle tuulipukukansan kiinnostus olisi tärkeää. Lajin poistuminen Ylen kanavilta on lajille aina valtava tappio.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On surkeaa, että huuhkajien muutama suonenveto ja käänne parempaan on piilotettu maksujen ja striimien taakse. Se on suomalaiselle jalkapalloilulle paha takaisku, koska lajikulttuurin kehittymiselle tuulipukukansan kiinnostus olisi tärkeää. Lajin poistuminen Ylen kanavilta on lajille aina valtava tappio.
Yle Puheen kautta olen Huuhkajien viime otteluita seurannut suorina ja oikein hyvin pääsee tunnelmaan käsiksi myös tällä tavoin. Toki nätimpää olis tuijottaa matsia näköradiosta, mutta on väärin sanoa että suomifutis on kokonaan poistunut Ylen kanavilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös