En tiedä asiasta enempiä, eikä mitään virallista (tai puolittastakaan) tietoa taida asiasta ollakaan liikkeellä. Mutta loogisin toimintatapa olisi, että NTC sopimus voisi olla suojaamaton koska se kieltää pelaajakaupan, mutta ei oikeuksista luopumista (waiver lista). NMC taas estää kaikki siirrot joten pitäisi olla automaattisesti lukittu suojattujen listalle.
Itse en tosiaan asiaa sen kummemmin tutkinut, joten ajattelin, jos jossain olisi ollut asiasta enemmän, ihan vaikka uskottavaa spekulaatiotakin.
Tuo tosiaan kuulostaisi ihan loogiselta, että NMC-pelaajat olisi suojattava, mutta NTC-pelaajia ei. Jos nyt katsoo noita asiasta kirjoitettuja artikkeleita, niin tämänhetkisessä tilanteessa pelaajat, joilla on NMC ja jotka varmasti ilman kyseistä klausuulia jätettäisiin suojaamatta ovat: Clowe, Clarkson, Tyutin, Umberger (sopimusta enää ensi kausi), Horton (NMC loppuu ensi kauteen ja muuttuu NTC:ksi), Lecavalier (taitaa kuitenkin olla eläköitymässä tämän kauden jälkeen) ja Enström. Tilanne tietysti elää ja ainakin alkukaudesta näytti siltä, että esimerkiksi Pominville kuuluisi myös tähän osastoon. Muita rajatapauksia ehkä Pronger, josta on kuitenkin Arizonalle hyötyä palkkalattiaan pääsemiseksi jne. minimaalisella rahan kulutuksella ja esimerkiksi Girardi, jonka NMC loppuu ensi kauteen. Varmasti joku jäi vielä sanomattakin, kun en kaikkien joukkueiden tilanteita niin hyvin tunne. Lähteenä NMC:n olemassaolon osalta käytin Generalfanageria.
Käytännössä ainakaan kukaan noista ei-rajatauksista ei taida laajennusvarauksessa liikkua, mutta esimerkiksi Columbukselle tuo saattaa olla todella kova paikka, jos Clarkson ja Tyutin on pakko suojata, jolloin sinne jäänee lähes varmasti joku kovempi pelaaja suojaamattomaksi. NTC-pelaajia jäisi suojaamattomaksi sitten todennäköisesti myös iso liuta, jos se olisi sallittua.