Hyvää pohdintaa myös edeltävät viestit draftaamiseen ja pelaajakehitykseen liittyen, vaikka osittain vastakkaisia mielipiteitä edustavatkin. Tästä samasta aiheesta olikin näköjään myös artikkeli uusimmassa Urheilulehdessä, joten sielläkin ollaan selvästi hereillä sen suhteen, mitä on valtakunnan suurimpien kiekkotietäjien mielen päällä keskustelupalstoilla. Kovasti ammattilaiset haastatteluissa vakuuttelivat, että jokaisella seuralla on älytön määrä pelidataa valintojen taustalla, paljon haastatteluja pelaajien vanhoista opettajista lähtien ja rautaiset ammattilaiset auttamassa pelaajakehityksessä. Hieman tätä voi ehkä kyseenalaistaa, mutta pakko se on itsekin olla sitä mieltä, että eteenpäin on menty 80-luvusta ja jopa vuosikymmenen takaisesta. Jo pelkästään datan ja videoiden määrä on kasvanut niin räjähdysmäisesti nyt älypuhelin- ja some-aikakaudella.
Sen verran täytyy kuitenkin
@larzzon in viestiä myötäillä, että jostain syystä kuitenkin suhteellisesti tasoerot hyvien ja huonojen organisaatioiden välillä ovat kaikesta tästä huolimatta olemassa niin kuin ennenkin. Samoin kun miettii sitä, millasilla kriteereillä jopa GM:iä tai päävalmentajia edelleen palkataan tai jätetään palkkaamatta NHL:ssä, on pakko hieman kyseenalaistaa osan pelaajatarkkailijoista tai pelaajakehityksestä vastaavien henkilöiden ammattitaitoa. Keskimääräisellä NHL-seuralla on kuitenkin nykyään parikymmentä tällaista henkilöä listoillaan, joten en millään usko, että kaikki ovat rooliinsa päässeet puhtaasti kykyjensä mukaan. Ja kun katsoo, millaisia ex-pelureita noissa taustajoukoissa välillä pyörii, niin eivät varmasti olekaan.
Ehkä osa ongelmaa onkin sitten nykyään tuo
@heikkik in mainitsema, eli dataa ja taustaryhmää on jo niin paljon, että miten sieltä onnistutaan poimimaan ne tärkeimmät tiedot. Parikymmentä pelaajatarkkailijaa, apulais-GM ja GM pyörittelevät satoja pelaajaraportteja, ja lopulta käytössä on vain kourallinen varausvuoroja, joilla pitäisi saada järkeviä ratkaisuja tehtyä. Ehkä tässä on osa sitä, mikä nykyään erottaa hyvät ja huonot organisaatiot toisistaan.
Sivuhuomiona mainittakoon, että Urheilulehden haastatteluissa vanhaa liittoa edustanut Göran Stubb oli painokkaasti sitä mieltä, että enää nykyään ei ole mahdollista löytää Kucheroveja tai Pointeja myöhemmiltä varauskierroksilta. On kuitenkin pakko itse asettua hieman artikkelissa haastateltujen nuorempien pelaajatarkkailijoiden puolelle ja todettava, että ei varmaan ikinä tulla löytämään sellaista viisasten kiveä, etteikö joku 18-vuotias voisi vielä kehittyä ja breikata isosti kirkkaimmissa valoissa myöhemmällä iällä.
Urheilulehden artikkelissa puhuttiin myös jonkin verran siitä, miten peli kehittyy jatkuvasti, ja draftissa ollaan melko hitaasti muutettu kriteerejä pelin evoluution mukana. Tämä on myös yksi asia, jota olen itse pohtinut, mutta en pelkästään draftin osalta vaan myös seurojen osalta. Esimerkiksi jalkapallossa monet huippuseurat ovat paaluttaneet itselleen tietynlaisen peli-identiteetin vuosiksi tai vuosikymmeniksi eteenpäin, ja tekevät sitten koko organisaationa töitä siihen suuntaan. NHL:ssä valmentajat vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja monesti tuntuu, että jopa joukkueen peli-ideologiassa saatetaan tehdä nopeita täyskäännöksiä (jonkun tutkimuksen mukaan kesikmääräinen päävalmentajakausi kestää 2,4 vuotta, ja tähän vaikuttaa eittämättä sarjan monet tasausjärjestelmät: sarja on niin tasainen, että jo muutamalla loukkaantumisella tai pelkästään huonolla tuurilla voi joutua ulos päävalmentajan paikalta kärsimättömissä organisaatioissa). Yllättävän harvalla GM:llä (jos saavat edes itse asiasta päättää) tuntuu olevan pitkällistä visiota siitä, millaista peliä joukkueen tulisi pelata tai ketkä ovat siihen sopivia valmentajia ja pelaajia. Ehkä tämä on hieman kärjistettyä, mutta oma tuntuma on, että monessa organisaatiossa hankitaan ne parhaat saatavilla olevat soittajat, ja sitten vasta aletaan miettimään, millaista musiikkia tämä bändi pystyy soittamaan. Ei siis ihme, että monet joukkueet eivät suoriudu nimilistansa edellyttämällä tasolla.
...ja pakko oli vielä kerran mennä mehustelemaan tuota Tampa Bayn varaustaikaa 2010-luvun alusta. Ei sen vaan pitäisi olla mahdollista, että jopa näin modernina aikakautena yksi seura pystyy varaamaan viiden vuoden aikana Namestnikovin, Kucherovin, Palatin, Vasilevskin, Paquetten, Drouinin, DeAngelon, Pointin, Cirellin ja Josephin käyttämällä ainoastaan yhden top 3 varauksen. Ja vielä kun samalla aikajänteellä hankkivat draftaamattomista pelaajista Johnsonin ja Gourden, sekä "AHL-treideillä" Marchessaultin ja Verhaeghen, niin huhhuh. Jonkinlainen viisasten kivi tuolla on ollut pakko olla käytössä.
Olisi kiva tietää enemmänkin tilastoja draftien takaa, mutta itse jaksoin ainoastaan laskea sen verran, että vuosina 2011-2016 Tampa Bayn varaamista pelaajista 34,78% on pelannut yli 100 ottelua NHL:ssä. Vertailun vuoksi Edmontonissa luku oli kyseisellä ajanjaksolla 29,78% (sisältäen kolme top 1 varausta) ja Arizonalla 26,66%. Jos puhuttaisiin pisteistä ja mestaruuksista, niin Lightningin etumatka olisi vertailukohtiin nähden varmaan vieläkin isompi.
Pelaajakehityksen täytyy nostaa esiin se fakta, että monet Tampa Bayn prospectit ehtivät kyllä marinoitumaan myös Syracusessa, ja joukkue myös pärjäsi AHL:ssa ihan mukiinmenevästi. Ehkä tuossa on ainakin osa siitä taiasta ja viisasten kivestä, mitä kaikki joukkueet eivät ole käyttäneet läheskään tarpeeksi. Samanlainen tilanne on esimerkiksi aiemmin mainitsemallani Carolinalla, jonka AHL-joukkue on voittanut kaksi viimeisintä Calder Cupia. Ei siitä ole montakaan vuotta aikaa, kun viimeeksi luin jutun siitä, miten AHL:ssa pelaajat yrittävät vain yksinään ja koittavat ansaita paikkaansa auringossa joukkuepelin kärsiessä. Olisikohan tässä myös yksi sellainen asia, jota monet NHL-organisaatiot pystyisivät vielä parantamaan pelaajakehityksen osalta..? Mene ja tiedä. Pelaajakehityksestä olisi vielä enemmänkin puhuttavaa, mutta ehkä tämä viesti on jo niin pitkä (ja sekavaa ajatuksenjuoksua), että jätetään ne mielipiteet toiseen kertaan.