Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 261 519
  • 28 700

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siten, että jos he omaavat tuon saman asenteen, eivät hekään tule tänne integroitumaan ja sopeutumaan. Siihen vaikuttaa olennaisesti se mitä heiltä tullaan vaatimaan ja edellyttämään. Vastikkeeton sosiaaliturva ja ylläpito ei hirveästi houkuttele töihin, yhdistettynä alhaiseen koulutustasoon ja osaamiseen.

Kaiken lisäksi Suomi ja EU mallia 2017 on aivan erilainen kuin vaikkapa Suomi mallia 1980. Niitä töitä mitä silloin oli, ei ole enää. Tämän takia olisi äärettömän valttämätöntä, että kotouttaminen tehtäisiin siten, että sellainen 65 prosenttia ainakin pääsee työnsyrjään kiinni 3-6 vuoden aikana. Mutta tähän ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Kunnat ovat sitoutuneet ottamaan vasta 1 200 pakolaista kotouttamisen piiriin. Loput - myös hyväksytyt pakolaiset - katkeroituvat vokeissa.

Hallitus ei pysty pakottamaan kuntia ja kunnat eivät halua vapaaehtoisesti ottaa lisää. Nyt on käynnissä viivytystaistelu. Kävi siinä miten tahansa, nykyinen menettely kertoo sen, kuinka surkeasti hallitus on toiminut ja rakentanut pakolaisstrategiaansa. Sanalla sanoen, strategiasta ei voi edes puhua. Nykytilanne aiheuttaa paheksuntaa kunnissa ja vittuuntuneisuutta ja kenties radikalisoitumista pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Päätökset viipyvät.

Tälläkin palstalla on useampi kirjoittaja, joka näkee ongelman muiden asenteissa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kohtaan. Varmaan meidän asenteissakin on korjaamista, mutta kyllä tällä puolelle on valtava määrä fiksuja kirjoittajia, jotka ovat kirjoittaneet asiallisesti tulevista ongelmista ja niistä aiheutuvista lisäkuluista ja lisäriskeistä alusta asti.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa vokeissa on säilötty turvapaikanhakijoita vajaa vuosi ja siellä on myös paljon henkilöitä, joille on myönnetty pakolaisstatus, mutta joita ei kukaan ota vastaan. Kysymys on rahasta, kuinkas muutenkaan. Hallituksen ilmoitukset kustannusten korvaamisesta ovat lähinnä naurattaneet kuntia niiden huomatessa sen, että todelliset kulut ovatkin paljon suuremmat.

Kuinka suuret, sitä tuskin koskaan julkaistaan. Varovaisestikin puhutaan kahdesta miljardista (2 000 000 000).
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea

Kyllähän ilmapiirin huonontumiseen vaikuttaa myös se että nyt leikkuri osuu niihin jo muutenkin huonossa jamassa olevien kohdalle. Olisi toki osunut muutenkin, mutta nyt taas toisessa päässä työnnetään rahaa "turvapaikanhakijoihin" ja niiden varjolla vailla mitään järkeä.
 
Ehdottomasti vaikuttaa kun leikkuri osuu huono-osaisiin ja samaan aikaan rahaa jaetaan niiden turvapaikanhakijoiden menoihin satoja miljoonia, jotka eivät edes Suomeen jää ja vielä enemmän sitten niihin, jotka jäävät. Se että huono-osaiset ja heidän hätäänsä ymmärtävät reagoivat, on vain loogista. Jos halutaan muunlaisia asenteita pakolaisia kohtaan, ensin tulisi auttaa huono-osaisia Suomessa.

Aivan kuten Fadumo Dayib telkkarin paneelikeskustelussa linjasi.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ongelma ratkeaa, kun Suomi ilmoittaa sulkevansa kaikki ulkorajansa. Ihan sama, vaikka Venäjä tunkisi 2 miljoonaa ihmistä sinne rajalle.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ongelma ratkeaa, kun Suomi ilmoittaa sulkevansa kaikki ulkorajansa. Ihan sama, vaikka Venäjä tunkisi 2 miljoonaa ihmistä sinne rajalle.

Meinaatko noin? Väkisin yrittäjät ammuttaisiin, vai? Onko mitään hajua kuinka paljon tämä liike maksaisi Suomelle esim. verotulojen menetyksenä ja kuinka moni suomalainen joutuisi työttömäksi kun työt loppuisivat rajan sulkemiseen?
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Meinaatko noin? Väkisin yrittäjät ammuttaisiin, vai? Onko mitään hajua kuinka paljon tämä liike maksaisi Suomelle esim. verotulojen menetyksenä ja kuinka moni suomalainen joutuisi työttömäksi kun työt loppuisivat rajan sulkemiseen?

Nuorisotyöttömyys nyt ainakin laskisi, kun puolustusvoimat joutuisivat palkkaamaan työttömiä nuoria miehiä vartiohommiin. Ei nyt vältämättä kovilla tarvitsisi ampua, mutta kyllä semmonen 40 000-70000 varusmiestä ja sotilasta siinä raja-asemien kupeessa pitäisivät rajan rauhallisena.

Verotulojen menetys toki kirpaisisi, mutta kun katsoo sitä laskua, mikä viime vuoden puolella tulleista pitkäaikaisturisteista tuli, niin lyhyt aikainen verotulojen menetys ei siinä laskussa ole hinta eikä mikään. Venäjäkin on niin persaukinen, että ei heillä ole kovin pitkää aikaa varaa ylläpitää sitä kollonnaa siinä Suomen rajan tuntumassa. Ja paras sivuvaikutushan on se, että tulijamäärät Venäjälle noista maista laskisivat nollaan piakkoin, kun eteenpäin ei pääsisi.

Muutenkin kun ollaan korvia myöten veloissa, niin ei semmoinen uusi sadan miljardin pikakakku muuttaisi mitään. Tätä tahtia ollaan jo muutenkin hyvin pian siellä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nuorisotyöttömyys nyt ainakin laskisi, kun puolustusvoimat joutuisivat palkkaamaan työttömiä nuoria miehiä vartiohommiin. Ei nyt vältämättä kovilla tarvitsisi ampua, mutta kyllä semmonen 40 000-70000 varusmiestä ja sotilasta siinä raja-asemien kupeessa pitäisivät rajan rauhallisena.

Verotulojen menetys toki kirpaisisi, mutta kun katsoo sitä laskua, mikä viime vuoden puolella tulleista pitkäaikaisturisteista tuli, niin lyhyt aikainen verotulojen menetys ei siinä laskussa ole hinta eikä mikään. Venäjäkin niin persaukinen, että ei heillä ole kovin pitkää aikaa varaa ylläpitää sitä kollonnaa siinä Suomen rajan tuntumassa. Ja paras sivuvaikutushan on se, että tulijamäärät Venäjälle noista maista laskisivat nollaan piakkoin, kun eteenpäin ei pääsisi.

Muutenkin kun ollaan korvia myöten veloissa, niin ei semmoinen uusi sadan miljardin pikakakku muuttaisi mitään. Tätä tahtia ollaan jo muutenkin hyvin pian siellä.

Ok, kuulostaa realistiselta.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Nuorisotyöttömyys nyt ainakin laskisi, kun puolustusvoimat joutuisivat palkkaamaan työttömiä nuoria miehiä vartiohommiin. Ei nyt vältämättä kovilla tarvitsisi ampua, mutta kyllä semmonen 40 000-70000 varusmiestä ja sotilasta siinä raja-asemien kupeessa pitäisivät rajan rauhallisena.
Tämä idea pääsee tämän palstan "tyhmimmät ehdotukset koskaan"-listan top kymppiin helposti. Kuka vittu lähtee jonnekin Raja-Joosepille vartioon tammikuussa jollain 1500€/kk -palkalla? Vai paljonko tästä puuhasta osallistujille maksettaisiin?
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Pikku keppostelua:
Syrian Refugee in Germany Accused of Arson, Trying to Frame Neo-Nazis - NBC News
Syrian Refugee in Germany Accused of Arson, Trying to Frame Neo-Nazis

MAINZ, Germany — A Syrian refugee set a shelter for migrants where he was living ablaze and tried to frame neo-Nazis by painting swastikas on its walls, according to authorities in Germany.

A total of 26 people were in the building when the fire was intentionally started on Thursday. Two firefighters and four residents suffered minor injuries during the incident. The shelter house refugees as well as migrant workers from other European countries.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lain puolesta äänesti 107 edustajaa: Oleskelulupaa ei voi enää saada humanitaarisen perustein

"Humanitaarisen suojelun perusteella ei ole enää mahdollista saada oleskelulupaa.
Viime vuonna Suomessa myönnettiin 119 oleskelulupaa humanitaarisen suojelun perusteella, mikä on noin seitsemän prosenttia kaikista myönnetyistä luvista.
Humanitaarisen suojelun perusteella myönnettiin eniten oleskelulupia somalialaisille.

Hallitus perusteli muutosta sillä, että Suomen lainsäädäntö ei eroaisi muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainsäädännöstä."

Askel kerrallaan oikeaan suuntaan.

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16

Ja vittu kun tämän on nähnyt jo aikoja sitten kaikki, jotka osaavat vähäänkään ajatella, mutta ei! Vielä täällä on kaiken vitunnäköisiä torspoja, jotka eivät vieläkään ymmärrä mistä tässä on kyse. Hohhoijaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhä useampi alaikäiseksi turvapaikanhakijaksi luultu onkin täysi-ikäinen

"Oikeushammaslääkäri Vivian Visnapuun mukaan viime vuonna tehdyissä tutkimuksissa 70 prosenttia tutkituista olikin täysi-ikäisiä. Täysi-ikäiseksi osoittautuvien prosenttiosuus on hänen mukaansa noussut.

”Tiedän tapauksen, jossa poliisit hakivat turvapaikanhakijan pois koulusta kesken koulupäivän tulosten selvittyä”, Visnapuu kuvailee."

Rasistit poliisit estävät lasta oppimasta!

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners

Ullatus ullatus. Yhtä ullattava uutinen oli taannoin Iltiksessä, jossa tuotiin esille, että pakolaisvirran mukana saapuu maahan myös ISIS tastelijoita. Ihanko totta?
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Yhä useampi alaikäiseksi turvapaikanhakijaksi luultu onkin täysi-ikäinen

"Oikeushammaslääkäri Vivian Visnapuun mukaan viime vuonna tehdyissä tutkimuksissa 70 prosenttia tutkituista olikin täysi-ikäisiä. Täysi-ikäiseksi osoittautuvien prosenttiosuus on hänen mukaansa noussut.

”Tiedän tapauksen, jossa poliisit hakivat turvapaikanhakijan pois koulusta kesken koulupäivän tulosten selvittyä”, Visnapuu kuvailee."

Rasistit poliisit estävät lasta oppimasta!
Pahus, oli varmaan jo löytänyt tyttöystävänkin. Elämä sirpaleina.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Yhä useampi alaikäiseksi turvapaikanhakijaksi luultu onkin täysi-ikäinen

"Oikeushammaslääkäri Vivian Visnapuun mukaan viime vuonna tehdyissä tutkimuksissa 70 prosenttia tutkituista olikin täysi-ikäisiä. Täysi-ikäiseksi osoittautuvien prosenttiosuus on hänen mukaansa noussut.

”Tiedän tapauksen, jossa poliisit hakivat turvapaikanhakijan pois koulusta kesken koulupäivän tulosten selvittyä”, Visnapuu kuvailee."

Rasistit poliisit estävät lasta oppimasta!

Tämähän aiheuttaa hirveää stressiä lapsille.. Li Andersson: Ikätestit loukkaavat turvapaikanhakijoita – "voi olla stressaava prosessi" - Kotimaa - Verkkouutiset
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Suosikkijoukkue
HIFK
Siirtolaiskriisissä äkkikäänne - Libyan reitti räjähti "hälyttäväksi"

"Myös saapuvien ihmisten taustat ovat aivan erilaiset kuin vain pari kuukautta sitten. YK:n pakolaisjärjestön mukaan alle joka kuudes tulija on tavanomaisista pakolaismaista: nyt eniten ihmisiä tulee Afrikan runsasväkisimmästä maasta Nigeriasta."

Kyllähän tämä siihen menee, että virta ei tule loppumaan, vaan sitä pitää alkaa estämään jopa voimatoimia käyttämällä. Jossain Nigeriassakin kasvoi väkimäärä vuosina 1990-2008 57 miljoonalla. Väestöstä noin puolet on alle 14-vuotiaita. Eikä ne elinolot ole niin paljon parantunut ja kun taistelu elintilasta ja perusedellytyksistä kasvaa alkaa se Eurooppa houkuttelemaan.

Kyllähän tämän väestökehityksen täälläkin jo näkee. Lapsia syntyy varsin vähän ja syinä on ihan yksinkertaisesti sellainen, että ei ihmisillä ole varaa tai aikaa sellaisia hommata, kun pitää kouluttautua ja työskennellä.
Sitten taas jossain erilaisessa uskontoryhmässä isukki pistää tulille kahdeksan lasta ja KELA ja muut virastot saavat ison liudan uusia asiakkaita, kun eihän se isäkään missään töissä käy ja tämä eläminen kustannetaan niiden edellä mainittujen kiireisten uraihmisten verorahoista. Kestävää kehitystä, ei.
 
Rankkari

Jäsen
Eli sinun mukaasi kaikki tulijat ovat haluttomia ja kyvyttömiä sopeutumaan.
Tämän osoitit toki toiselle kirjoittajalle, mutta tartun tähän, sillä tämän ongelman toin esille viime viikolla, kun vastasin kirjoitukseesi. Et siihen enää vastaillut..

Ehkäpä pakolaistaen oletukset ovat liian suuret, tullessaan Suomeen? Sekä pakolaiselle, että meille suomalaisille olisi hienoa, mikäli ajattelutapa olisi tuo aikaisemmin mainitsemani.. maassa maan tavalla, nöyrä, haluan oppia sopeutua tänne tyyliin.
Ääriesimerkki suurista haaveista oli esim. yksi syksyllä oleva haastattelua, jossa ilman peruskoulutusta oleva pakolainen haluaa Suomessa lääkäriksi. Hyvin vaikea toive, ehkei ihan mahdoton, mutta lähes kuitenkin.
 
ja kun taistelu elintilasta ja perusedellytyksistä kasvaa alkaa se Eurooppa houkuttelemaan.
Mistäköhän kirjallisuudesta sinäkin tämän "taistelun elintilasta" olet oikein bongannut...

jJossain Nigeriassakin kasvoi väkimäärä vuosina 1990-2008 57 miljoonalla. Väestöstä noin puolet on alle 14-vuotiaita. Eikä ne elinolot ole niin paljon parantunut ja kun taistelu elintilasta ja perusedellytyksistä kasvaa alkaa se Eurooppa houkuttelemaan.
Nigerian väkiluku kasvaa 4% vuosivauhtia ja talous 6% vuosivauhtia. Vuosi vuodelta niitä perusedellytyksiä on siis enemmän per nigerialainen. Yleismaailmallisena faktana tunnetaan myös se, että talouden kasvu johtaa syntyvyyden laskuun.

Kyllähän tämä siihen menee, että virta ei tule loppumaan, vaan sitä pitää alkaa estämään jopa voimatoimia käyttämällä.
Vai voimakeinoja? Vai miten olisi EU:n pakolaispolitiikan koordinoiminen niin, etteivät massat vaella pitkin Eurooppaa ja sen jälkeen makaa vastaanottokeskuksissa, koska salakuljettajat ovat kusettaneet että täältä saa töitä/sossutukia/turvapaikan/whatever. Nuokin nigerialaiset kävisivät vain Libyassa/tms. kääntymässä jossa heille pääsääntöisesti todettaisiin ettette näytä olevan oikeutettuja turvapaikkaan. EU:ssa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämän osoitit toki toiselle kirjoittajalle, mutta tartun tähän, sillä tämän ongelman toin esille viime viikolla, kun vastasin kirjoitukseesi. Et siihen enää vastaillut..

Ehkäpä pakolaistaen oletukset ovat liian suuret, tullessaan Suomeen? Sekä pakolaiselle, että meille suomalaisille olisi hienoa, mikäli ajattelutapa olisi tuo aikaisemmin mainitsemani.. maassa maan tavalla, nöyrä, haluan oppia sopeutua tänne tyyliin.
Ääriesimerkki suurista haaveista oli esim. yksi syksyllä oleva haastattelua, jossa ilman peruskoulutusta oleva pakolainen haluaa Suomessa lääkäriksi. Hyvin vaikea toive, ehkei ihan mahdoton, mutta lähes kuitenkin.

Aivan varmasti maahan tulee ihmisiä, joilla ei ole kunnon käsitystä mitä esim. lääkärin työ vaatii. Ja ihan varmasti joukossa on porukkaa, joka pettyy odotuksissaan, siitä on jo uutisoitukin. Minusta kaikkien turvapaikanhakijoiden leimaaminen sopeutumattomiksi on hyvin lähellä rasismia, vähintääkin ennakkoluuloisuutta. Miksi turvapaikanhakijoiden pitää olla nöyriä? Korostat tätä monissa viesteissä. Eikö normaalikäytös riitä?
 
Kiitoksia kun vastasit.
Luulen että meistä suurin osa tietää, että kaikki turvapaikan hakijat eivät ole sitä, mitä yleisesti negatiivisesti tulee osasta heistä esille. On helppoa, ja osittain luonnollista, mutta toki väärin, että mikä joukossa on useita huonoja "juttuja", leimataan kaikki.
Tämä on toinen kerta, kun mainitsen sanan nöyrä. Tässä viestissäni, ja edellisessä, johon et vastannut. Mikäli itse menisin toiseen maahan, etsimään uutta tulevaisuuta, olisi mielettömän tärkeää että menisin sinne nöyrin mielin, valmiina sopeutumaan ja oppimaan lisää. Vaikkakin en kokisi aina saavani sitä kaikkea, mikä minulle kuuluisi.
Olen nähnyt pakolaisissa väärää asennetta, ja mainitsemani "nöyrä mieli" helpottaisi sopeutumista yhteiskuntaamme.
 
Ylärima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yhä useampi alaikäiseksi turvapaikanhakijaksi luultu onkin täysi-ikäinen

"Oikeushammaslääkäri Vivian Visnapuun mukaan viime vuonna tehdyissä tutkimuksissa 70 prosenttia tutkituista olikin täysi-ikäisiä. Täysi-ikäiseksi osoittautuvien prosenttiosuus on hänen mukaansa noussut.

”Tiedän tapauksen, jossa poliisit hakivat turvapaikanhakijan pois koulusta kesken koulupäivän tulosten selvittyä”, Visnapuu kuvailee."

Rasistit poliisit estävät lasta oppimasta!
Oikaisu uutiseen, joka käsitteli turvapaikanhakijoiden ikätestausta | Oikaisut | Kaleva.fi

70 % osumaprosentti kertoo lähinnä että viranomaiset suhteellisen hyvin osaa bongata testiin epäilyttävät tapaukset. Hyvin pieni prosentti kertoisi valtavasta turhasta testaamisesta ja joku sataa lähentelevä prosentti että tapauksia on luultavasti paljon enemmän ja niitä pitäisi ottaa testiin tiukemmalla seulalla.

Ja niitä huijareita jäi viime vuonna kiinni siis reilu sata. Siihen tämä maa kaatuu.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hallitus myönsi eilen epäsuorasti sen, että julkisuuteen toimitetut laskelmat turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kustannuksista julkiselle sektorille ovat olleet väärät. Turvapaikanhakijoihin liittyviä menoarvioita on nostettu edelliseen kehyspäätökseen verrattuna noin 400 miljoonalla eurolla vuodessa vuosina 2017–2019 ja 340 miljoonalla vuonna 2020. Ja tämä samaan aikaan kun hakijoiden määrää on pudotettu ainoastaan keskimäärin 10 000 ihmiseen vuosittain. Maahanmuuttoa koskevat menot on laskettu sen mukaisesti.

Kun hallituksen laskelmat oli tehty aiemmin vähintään 15 000 mukaan, faktaksi jää se, että hallitus joko valehteli kustannuksista tai sipilöi ja stubbiloi ymmärtämättä luvuistaan yhtään mitään.

Kuntaliiton pääekonomisti ei tyydy edes tähän. Minna Punakallion mukaan arvio maahanmuuton kustannuksista ei ole realistisella pohjalla. Turvapaikanhakijoiden määräksi arvioitu 10 000 vuodessa on Punakallion mukaan ”aika varovainen arvio”.

”Maahanmuutosta tullee satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset, joista sitten tehdään lisätalousarvioita. Kuntien saamat kotouttamisen määrärahat ovat jäljessä todellisista kustannuksista”, Punakallio sanoo.

Punakallio on oikeassa. Hallitus todennäköisesti kusettaa uudelleen kustannusten suhteen. Määristä on toki paha sanoa vielä mitään, mutta 10 000 turvapaikanhakijan keskiarvo lähivuosina on toivottavasti liian suuri arvio. Valitettavasti näin ei taida olla.

Pakolaiskriisin kustannukset paisuvat Suomessa, turvapaikanhakuun varataan 400 miljoonaa lisää | Hallitus | HS
 
Viimeksi muokattu:

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Kannattaa lukea Hesarista Kirjailija-toimittaja Mona Eltahawyn haastattelu. Eltahawy käy kiinni juuri niihin asioihin jotka minua ärsyttävät pakolaiskriisin keskellä elävässä Euroopassa. Poliittisen korrektiuden, sinisilmäisyyden ja ymmärtämättömyyden vuoksi ei uskalleta puhua asioista oikeilla nimillä. Jos olisimme rehellisiä, uskaltaisimme sanoa että Islam on eurooppalaisille arvoille haaste ja ongelma. Tämän asian ja siitä nousevien epäkohtien lakaiseminen maton alle ruokkii puolestaan lähes lukutaidotonta kansanosaa, joka suuntaa voimansa erilaisten äärioikeistolaisten liikkeiden taakse.

Eltahawystä Hesarissa:

"Naisten sorrosta kirjoittaminen on kuitenkin kuin ”kulkisi miinakentällä”. Vastassa eivät ole vain muslimimaiden miehet, jotka pelkäävät menettävänsä kontrollin naisista. Viestiä vierastavat muutkin. Eltahawy kirjoittaa olevansa hyvin tietoinen myös siitä, että Lähi-idän ja muslimimaiden naisvihasta muistuttaminen antaa aseita länsimaiden äärioikeiston ja rasistien käsiin. Hän ei kuitenkaan suostu olemaan hiljaa. ”Me emme saa uhrata naisia poliittisen korrektiuden alttarille.”

Eltahawy on pettynyt muun muassa eurooppalaiseen vasemmistoon, joka on laiska puolustamaan musliminaisen oikeuksia. Jopa täyspeittävää niqab-huivia voidaan pitää lännessä ”omana valintana”, vaikka useille musliminaisille huivi on kaikkea muuta kuin valinta-asia.
Monet koulutetut ja avarakatseiset länsimaalaiset haluavat ymmärtää ja kunnioittaa vieraita kulttuureja. Siksi ongelmistakaan ei aina haluta puhua loukkaamisen pelossa. Tästä kärsivät Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan naiset, joiden ihmisoikeudet unohdetaan, Eltahawy esittää.
”Kulttuurirelativismi on vihollinen aivan samalla tavalla kuin sorto, jota vastaan taistelen kulttuurissani ja uskonnossani.”

Egyptiläis-amerikkalainen kirjailija: ”Nimeä yksi arabimaa, niin luettelen, miten naisia siellä sorretaan” | Ihmisoikeudet | HS
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös