Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitääpä itsekin antaa kommenttia tähän aiheseen. Järki kyllä sanoo ettei pitäisi koskea pitkällä tikullakaan. Saa nähdä tuomitaanko natsiksi vai suvakiksi.

Suuri ihmetyksen aihe on kuolleen lapsen kuvan aiheuttama empatia turvapaikanhakijoita kohtaan. Juuri tämän kuvan pitäisi osoittaa kuinka sairas systeemi on kun kannustetaan hädänalaisia ihmisiä lähtemään rikollisten järjestämälle riskialttiille matkalle. Voi hyvin olla että tämänkin lapsen veneestä heittänyt kaveri anoo turvapaikkaa jostain länsimaasta, ja myös sen saa. Minulle tuli kuvasta ainakin niin puistattava olo, että mielestäni koko kyyditysbisnes tulisi tehdä kannattamattomaksi niin nopeasti kuin mahdollista, vaikka se sitten aiheuttaisi ihmisoikeusloukkauksiakin.

Selvää on että joka tapauksessa tämä kriisi tulee maksamaa todella paljon, halusimme sitä tai emme. Kysymys onkin sijoitetaanko rahat näihin hyväosaisiin nuoriin miehiin jotka ovat päässeet tänne asti, vai auttaisimmeko oikeasti hädänalaisia.

Oma ehdotukseni olisi että kaikki veneillä tulleet pakolaiset sijoitettaisiin takaisin jo olemassa oleville pakolaiseireille. Näille leireille länsimaat voisivat perustaa omia lähetystöjään joista hädänalaiset voisivat anoa turvapaikkaa. Myönnettävien turvapaikkojen määrät voitaisiin nostaa kerralla sellaisiksi että niillä olisi oikeasti jotain vaikutusta, Suomi voisi ottaa esimerkiksi sen 50000 oikeasti hädänalaista vaikka aluksi, pääosin naisia ja lapsia. Näin saataisiin karsittua sellaiset miehet heti jonosta, jotka ovat itse oman vainonsa aikaansaaneet. Uskon että näin pakolaisten vastaanotto olisi paljon helpompi myös myydä tavallisille ihmisille ja auttamishalukin olisi isompaa.

Nuorille miehille tarjottaisiin turvaa reippaan sotilaskoulutuksen parissa. Perustettaisiin "Vapaan Syyrian" armeija joka toimisi EUn alaisuudessa. Kun tämä joukko olisi kasvanut noin parisataatuhatpäiseksi, niin heidät voitaisiin lähettää valtaamaan alueet takaisin ja rakentamaan maata uudestaan.

Tämä kaikki tulisi tietenkin maksamaan mielettömän määrän rahaa, mutta oikein toteutettuna olisi varmasti halvempaa Euroopalle kuin miljoonien ja taas miljoonien turvapaikanhakijoiden vastaanotto ja huolto.
 
ipaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Power forwardit ja stay-at-home pakit
. Luulen, että monet hänelle taputtaneet persujen kannattajat tosissaan uskoivat muutokseen, jos persut pääsevät hallitukseen.
Kertoo enemmän äänestäjistä kuin puolueesta ja sen pyrkimyksestä edustyksellisessä demokratiassa. Persujen äänestäjät ehkä luulivat että Persut pystyvät yksin päättämään kaikesta, mutta kun edes Suomen edustuslaitos ei ole niin yksinkertainen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitääpä itsekin antaa kommenttia tähän aiheseen. Järki kyllä sanoo ettei pitäisi koskea pitkällä tikullakaan. Saa nähdä tuomitaanko natsiksi vai suvakiksi.

Suuri ihmetyksen aihe on kuolleen lapsen kuvan aiheuttama empatia turvapaikanhakijoita kohtaan. Juuri tämän kuvan pitäisi osoittaa kuinka sairas systeemi on kun kannustetaan hädänalaisia ihmisiä lähtemään rikollisten järjestämälle riskialttiille matkalle. Voi hyvin olla että tämänkin lapsen veneestä heittänyt kaveri anoo turvapaikkaa jostain länsimaasta, ja myös sen saa. Minulle tuli kuvasta ainakin niin puistattava olo, että mielestäni koko kyyditysbisnes tulisi tehdä kannattamattomaksi niin nopeasti kuin mahdollista, vaikka se sitten aiheuttaisi ihmisoikeusloukkauksiakin...
Näitä uskomuksia ja tarinoita somessa leviään kovalla vauhdilla.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä mielenkiintoinen juttu Australian mallista. Erittäin kustannustehokkaalta toiminnalta näyttää. Australian malliahan ollaan täällä kehuttu oikein urakalla. Pitäisiköhän Suomenkin ottaa Australian malli käyttöön? Ainoa ongelma on se, että meillä ei ole Nauru saarten tai Papua-Uusi Guinean kaltaisia pikkumaita naapurissa mihin dumpata turvapaikan hakijat, mutta ainahan me voidaan neuvotella vaikkapa...niin, kenen kanssa?

Helsingin Sanomiin viepi linkki.
Jos tuosta vähän tiivistää, niin Australian malli...
1. ...on järjettömän kallis
2. ...on eettisesti kestämätön
3. ...ei sovi Suomeen ihan jo maantieteen takia.

Toisin sanoen ei ole mikään ihme, että Australian malli on niin monen persun suosikkimalli.

Tämä taitaa olla taas yksi niistä Halla-ahon ajatuksista, jotka opetuslapset nielaisevat täysin kritiikittä ja ilman minkäänlaista käsitystä mitä se ajatus oikeasti pitää sisällään. Olen jo oppinut, että jos mamu-ketjussa useampi vihakki toistaa samaa outoa, kummallista tai typerää ajatusta, niin yleensä se on saanut alkunsa Halla-aholta. Niinkuin nyt viimeksi tämä "ottakaa mamu kotiin" typeryys.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Tarkkuutta lainauksiin! Mielelläni ottaisin tuon @kahden suunnan sentteri kirjoittaman tekstin omiin nimiini, mutta kun en vaan osaa noin hienoa tekstiä tuottaa.
Viestiä muokattu, ei pitäisi kirjoitella kännykällä.

Tällä hetkellä kukaan ei tiedä miten määrät tulevat kehittymään. Mihin sinä perustit tietosi tulevista pakolaistulvista? Kukaan ei ole pystynyt tähän kysymykseen vastaamaan.
En ole mielestäni veikkaillut täällä mitään, enkä aio veikata tilannetta tästä eteenkäänpäin. Voi olla ettei turvapaikanhakijoita tule enää ensi viikolla, tai voi olla että niitä tulee enemmän kuin nyt.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Jos tuosta vähän tiivistää, niin Australian malli...
1. ...on järjettömän kallis
2. ...on eettisesti kestämätön
3. ...ei sovi Suomeen ihan jo maantieteen takia.

Toisin sanoen ei ole mikään ihme, että Australian malli on niin monen persun suosikkimalli.

Tämä taitaa olla taas yksi niistä Halla-ahon ajatuksista, jotka opetuslapset nielaisevat täysin kritiikittä ja ilman minkäänlaista käsitystä mitä se ajatus oikeasti pitää sisällään. Olen jo oppinut, että jos mamu-ketjussa useampi vihakki toistaa samaa outoa, kummallista tai typerää ajatusta, niin yleensä se on saanut alkunsa Halla-aholta. Niinkuin nyt viimeksi tämä "ottakaa mamu kotiin" typeryys.
Jos tuosta Australian mallista jätetään pois nuo ulkomaille siirretyt pari tuhatta pakolaista, niin ei se Australian järjestelmä edelleenkään ole yhtään sen kalliimpi kuin Suomenkaan.

Mitä se nyt oli, 20k$ per maihin päässyt turvapaikanhakija. Mites täällä?

Kahden suunnan sentterin tilastotykitystä näin viime kerralla, oliko sellaiset 130k$ per turvapaikanhakija pielessä, mites sulla?

Koskas muuten kerrot sen Ruotsin sosiaaliturvan määrän oleskeluluvan saaneille, mitä tuossa aikaisemmin kyselin?
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TOVERIT, FC Barcelona
Kertoo enemmän äänestäjistä kuin puolueesta ja sen pyrkimyksestä edustyksellisessä demokratiassa..
Varmaan kertoo hyvin paljon puolueen äänestäjistä. Mutta kertoo se siitäkin, miten puolue käyttää äänestäjien tietämättömyyttä hyödykseen.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Kokeili googlea, eihän sitä tiedä, jos vaikka tykkäisit siitä.
Ai, minäkun luulin että sinulta saa aina lähteet väitteillesi.
No, minähän en ole sinun kaltaisesi öyhöttäjä, vaan tarvittaessa voin toki esittää väitteilleni lähteet.
Mutta sinustakin on siis tullut vain öyhöttäjä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Jos tuosta Australian mallista jätetään pois nuo ulkomaille siirretyt pari tuhatta pakolaista, niin ei se Australian järjestelmä edelleenkään ole yhtään sen kalliimpi kuin Suomenkaan.
Niin, mitä tarkoitat ulkomaille siirretyillä pakolaisilla? Aussithan tätä on ulkoistanut mm. Nauru saarille, mutta ei se nyt mitenkään halvin mahdollinen menetelmä ole ollut.

Mitä se nyt oli, 20k$ per maihin päässyt turvapaikanhakija. Mites täällä?
Niin oliko tuo nyt mitä kulua? ja mitä dollaria? Meillä noin 45 eukkaa per maahanmuuttaja per vuorokausi.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai, minäkun luulin että sinulta saa aina lähteet väitteillesi.

Mutta sinustakin on siis tullut vain öyhöttäjä.
Huomasit ehkä tuon sanan tarvittaessa. Minä kun viime viikon keskiviikkona edellisen kerran nuo luvut sinulle laitoin, niin nyt sitä tarvetta ei enää ole.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Mä olisin muuten oikeasti uskonut, että kaltaisesi kristitylle ihmisten auttamisella olisi jo itsessään arvoa...
Kristitylle? En ole kuulunut kirkkoon enää kohta vuoteen eikä minulla roiku kaulassakaan ristiä.

Jos kristityt oikeasti uskoisivat noin, niin varmaan rajat olisi jo poistettu ja Afrikan(kin) käsittämätön nälänhätä myöskin. Täydellistä tekopyhyyttä.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
"I want 100 euros in a day"

Olen sanaton.

Migrant crisis pushing Greek island of Kos to the limit - YouTube

linkki youtubeen
Saahan sitä vaatia. Talvisodassa oli paha tulla meiltä vaatimaan - nyt ei. Kreikassakin voi tosiaan jälleenrakennus hieman touhusta kärsiä.

Ei tarvitse olla kovinkaan suuri visionääri jotta voi ennustaa Euroopan sisälle moniin eri maihin merkittävän kokoisia rasistisia mellakoita tulevina vuosina. Yhdessä talouden kurjistumisen kanssa jokunen noista kehittyy sisällissodaksi. Siinähän on Putinille lisää marjoja noukittaviksi.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Niin, mitä tarkoitat ulkomaille siirretyillä pakolaisilla? Aussithan tätä on ulkoistanut mm. Nauru saarille, mutta ei se nyt mitenkään halvin mahdollinen menetelmä ole ollut.
Ei olekkaan halvin, muttei Australian mallikaan esimerkkinä tarkoita, että Suomi alkaisi siirtää humamamujaa muihin maihin, vaan kuten tuossa uutisessakin todetaan:
Sovereign Bordersiksi nimetty operaatio asetti "nollatoleranssin" ihmissalakuljetukselle: Kaikki pakolaisveneet alettiin käännyttää Australian vesiltä takaisin. Samalla hallitus aloitti tiedotuskampanjan, jossa tehtiin selväksi, että veneitä ei missään tapauksessa päästetä Australiaan asti.

Australia vastaanottaa silti kyllä pakolaisia. noin 15k vuodessa.

Niin oliko tuo nyt mitä kulua? ja mitä dollaria? Meillä noin 45 eukkaa per maahanmuuttaja per vuorokausi.
En nyt muista tarkkoja summia, olisiko ollut jotain 35k australian dollaria vuodessa per mamu.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Oma mutuun perustuva arvioni on, että kun iphone miehet saavat organisoitua kotimaidensa porukat tosissaan pakkauspuuhiin, on ensi vuoden massa-invaasio Eurooppaan jotain ihan muuta kuin nyt nähty pieni pilottitesti.
Kyllähän noistakin monet tekevät jotain töitä ja sitten lähettävät Western Unionin kautta rahaa perheelleen ja nekin pääsevät tulemaan.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En nyt muista tarkkoja summia, olisiko ollut jotain 35k australian dollaria vuodessa per mamu.
Noita sun lukuja ei kai kukaan jaksanut lähteä tarkistelemaan, kun et silloinkaan tainnut laittaa ensimmäistäkään lähdettä. Jos laitoit, niin se meni multa ohi. Muistelisin myös, että se Aussien summa oli sinun lähteettömillä luvuillakin selkeästi korkeampi, kuin Suomen kustannukset. SItä paitsi miksi ne ulkomaille tuupatut pitäisi poistaa kuviosta, kun ne kerran siihen kovasti kehuttuun malliin kuuluvat?
 
Ei kai tarvitse linkittää lähteitä erikseen, kun itsekkin löysin nuo lähteet ihan sieltä sinun itsesi linkkaamalta sivulta.

Voin nyt silti kertoa, että lähteenä toimi Australian maahanmuuttoviraston virallinen budjetti, itselle ei tuo blogitekstien lainaaminen lähteinä, oikein kuulosta järkevältä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertoo enemmän äänestäjistä kuin puolueesta ja sen pyrkimyksestä edustyksellisessä demokratiassa. Persujen äänestäjät ehkä luulivat että Persut pystyvät yksin päättämään kaikesta, mutta kun edes Suomen edustuslaitos ei ole niin yksinkertainen.
Niin pystyisivätkin, jos heillä olisi enemmistö eduskunnassa. Puolue kertoo teesinsä siitä, mitä tehdä jos pääsee valtaan, 20% ääniosuus ei anna valtaa päättää yksin mistään. Nyt vaan joudutaan tekemään kompromisseja, joissa on mahdollisimman paljon omaa aatetta mukana.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Invaasion kasvukäyrä näyttäisi olevan eksponentiaalinen ja matemaattisesti suuntautuneet tilastoniilot osaisivat varmaankin vasurilla heittää luvut pöytään ensi kesän tilanteesta, mikäli kehitys jatkuu nykyisenä. Viikko sitten tarve 3 VOKkia/vko ja nyt 5 VOKkia/vko. Pari kuukautta sitten Suomen viranomaisarvio tämän vuoden mamuista 5000kpl, muutama viikko sitten 15000kpl ja nyt 30000kpl. Onko siis lokakuussa arvio tarkentunut 50000kpl ja joulukuussa 80000kpl? Vai hyytyykö invaasio mystisesti ihan justiinsa kohta?....
Tässä ketjussa on käyty keskustelua vuosikausia ja nuivien puoli on aina kyseenalaistanut tilastot. Nyt ilmeisesti pitäisikin uskoa tilastoihin ja laskea tulevan vuoden turvapaikanhakijat matemaattisen kaavan avulla, vaikka tilastot eivät annan kovin luotettavia lähtötietoja.
 
T1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa
Yritin muutama sivu sitten avata keskustelua tulevaisuudesta, siitä miten pakolaisvirta kehittyy. Ei ottanut tulta alleen, tärkeämpää on kauhukuvien maalailu, huonosti käyttäytyvien pakolaisten touhujen videointien linkittäminen ja sarkastinen jeesustelu. Tässä ketjussa on turha yrittää keskustella ja syy on yksinkertaisesti palstan maahanmuuttokriitikoissa. Muutamat maltilliset nimimerkit, esim. MustatKortit, ovat yrittäneet kääntää keskustelua, ei onnistu.
En haluaisi kärjistää asiaa yhtään enempää, mutta tuohon boldaamaani kohtaan on pakko ottaa kantaa. Tosiasia on, että tälläkin palstalla MOLEMMISTA ääripäistä löytyy henkilöitä, jotka provosoivat toisen katsantokannan omaavia. Ja jos tarkkaan luet omiakin tekstejäsi, sieltä löytyy viestejä, jotka ovat tällaisia. Se kuka milloinkin tuon provosoinnin aloittaa, selvinnee kun lukee aina muutamia sivuja taaksepäin.
Omasta mielestäni meillä on liikaa ongelmia näiden humamu statuksella saapuneiden henkilöiden kanssa jo tänäkin päivänä. Sen takia en olisi valmis ottamaan tänne yhtään lisää määrätyistä maista. Joillekin kansakunnille työllistyminen, käyttäytyminen ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen vaan näyttää olevan erittäin vaikeaa jopa mahdotonta. Syytä tuohon en osaa sanoa, koska monista muista maista tulevilla samoja ongelmia ei näyttäisi olevan.
Joissain aiemmassa viestissä ehdotin noiden sodissa eniten kärsivien, eli orpolasten tänne tuontia ja sitä kautta pakolaistaakan kantamista. Ei ottanut tulta alleen, yksikään teistä jotka olette valmiit ottamaan tänne suuria joukkoja sodan jaloista turvaan, ei kommentoinut puolesta tai vastaan. Suomessa on paljon adoptiolasta odottavia pariskuntia, puhutaan tuhansista. Hieno tilaisuus auttaa niitä täysin puolustuskyvyttömimpiä ja samalla suuri joukko omaa lasta kaipaavia saa itselleen elämän sisältöä. Kielen, kulttuurin ja muun oppiminen tulee pienelle lapselle itsestään, ei tarvitse "sopeuttaa" yhteiskuntaan sen kummemmin.
Eli lyhykäisyydessään, ilmoitetaan että Suomi on valmis ottamaan orpolapsia näistä maista ja näin on autettu niitä kaikkein heikommassa asemassa olevia, ei niitä joilla on koulutus ja mahdollisuus työllistyä missä päin maailmaa tahansa ja osalla jopa varallisuutta "paeta" minne vaan.
 
T1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa
Minä ymmärsin ennen vaaleja Soinin puheet niin, että kaikki muuttuu, kunhan persut pääsevä valtaan. Luulen, että aika monet puolueen äänsetäjätkin uskoivat Soinin puheita. Sattumalta olin ennen vaaleja Turussa kävelykadulä, missä Soini vaahtosi Suomen EU-politiikkaa vastaan. Luulen, että monet hänelle taputtaneet persujen kannattajat tosissaan uskoivat muutokseen, jos persut pääsevät hallitukseen. Luulen, että nyt osa heistä tuntee itsensä kusetetuksi ainakin, jos heidän asumistukensa laskee perusoikeistolaisen hallituksen suunnitelmien mukaisesti.
Ihan totta, älä jaksa. Tuo persujen "lupauksista" ja vastaavista paasaaminen ketjussa kuin ketjussa, antaa loppujen lopuksi kuvaa vain itsestäsi.
Välillä olisi suotavaa olla tuomatta tuota persu vihaasi esille joka tekstissä.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Tässä ketjussa on käyty keskustelua vuosikausia ja nuivien puoli on aina kyseenalaistanut tilastot. Nyt ilmeisesti pitäisikin uskoa tilastoihin ja laskea tulevan vuoden turvapaikanhakijat matemaattisen kaavan avulla, vaikka tilastot eivät annan kovin luotettavia lähtötietoja.
Tässä ketjussa on keskusteltu nyt aika tarkkaan kuukauden, vink vink, hymiö.

Mikä muuten sinun mielipiteesi olisi tähän ns. Australian malliin, eli estetään veneiden tulo ja palautetaan heidät lähtöpaikkaansa, eikä muutenkaan päästetä Eu:n alueelle laittomasti pyrkiviä. Sen sijaan perustetaan Eu:n tasolla leirit vaikka Turkkiin ja Libyaan, missä sitten turvapaikkahakemukset saa jättää.

Turvapaikkaa tarvitsevat ja sen ansainneet päästetään niihin maihin, mihin hakemuksensa tekivät, tietenkin tasoittaen taakkaa jokaisen Eu maan kesken, kts. Kiintiöpakolaiset. Maat saisivat itse päättää määristä näiden kiintiöpakolaisten lisäksi. Tällä päästäisiin eroon salakuljettajien bisneksistä, turhista onnenonkijoista ja ennen pitkää myös välimeren uhreista, kun selviää että veneellä on turha lähteä henkensä uhalla edes yrittämään.
 
Juu, olet oikeassa, viittasin monikulttuurisuus ketjuun...

Salakuljettajien veneillä tulevat pakolaiset palauttaisin lähtösatamaan ja tuhoaisin veneet. Leirit eivät mitään ratkaise, länsimaat jättäisivät lähialueiden kriisit hoitamatta ja ne eskaloituisivat ennemmin tai myöhemmin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En haluaisi kärjistää asiaa yhtään enempää, mutta tuohon boldaamaani kohtaan on pakko ottaa kantaa. Tosiasia on, että tälläkin palstalla MOLEMMISTA ääripäistä löytyy henkilöitä, jotka provosoivat toisen katsantokannan omaavia. Ja jos tarkkaan luet omiakin tekstejäsi, sieltä löytyy viestejä, jotka ovat tällaisia. Se kuka milloinkin tuon provosoinnin aloittaa, selvinnee kun lukee aina muutamia sivuja taaksepäin...
Voisitko nyt kertoa, ketkä tällä palsalla ovat suvakkipuolen ääripäätä ja miten se ilmenee. Ja odotan ehdottomasti niitä omia viestejäni, jotka edustavat tätä ääripäätä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK - Ilves
  • 2.45
  • 3.95
  • 2.50
JYP - SaiPa
  • 1.40
  • 5.80
  • 5.60
Lukko - Kärpät
  • 3.40
  • 3.90
  • 1.95
Pelicans - Jukurit
  • 2.15
  • 3.95
  • 2.90
Sport - Ässät
  • 2.05
  • 4.10
  • 3.00
Tappara - KalPa
  • 1.40
  • 5.50
  • 6.00
IPK - Ketterä
  • 2.55
  • 4.10
  • 2.15
Jokipojat - Hermes
  • 2.18
  • 4.30
  • 2.45
K-Vantaa - KOOVEE
  • 2.60
  • 4.20
  • 2.10
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös