Mainos

Yhteistilaisuus 23.10.2007 / kysymykset ja vastaukset

  • 63 789
  • 190

#76

Jäsen
Tää on aivan huikea perustelu. Kun Jere oli kallis niin korvaavaan pelaajaan ei ollut varaa. Hetkinen, siis kun säästettiin paljon ei varaa korvaajaan ollut. Aivan vastaanpanematonta logiikkaa.
Itse ainekin ymmärsin, että kysyttiin miksei Jerelle ostettu korvaajaa ennen kuin Jere lähti, kun kerran lähtöhetkellä markkinoilta ei ollut enään pätevää pakkia saatavilla. Silloin raha on minusta pätevä perustelu, jos vielä arvotaan pelaako Jere vai ei.

Se että mitään hankintoja ei ole vieläkään tehty pakistoon tai maalin suulle onkin sitten eri juttu vai odotellaanko verorajoja?
 

Stigu

Jäsen
Hauskaa muuten, että huippu-urheiluun osallistuvan HIFK:n yksi tärkeä tehtävä on tarjota ihmisille työpaikkoja.
Näinä TV-kilpailuiden luvattuina aikoina olisi varmasti tilausta vielä yhdelle TV-kisalle. Kisan nimi voisi olla vaikka "suurin Pentti" tai "RY:n kita". Kisan alussa osallistujalle annettaisiin esim. 3 miljoonaa euroa rahaa, ja kilpailijan pitäisi koko rahalla koota jääkiekkojoukkue, joka ei menesty. Mitä enemmän virheitä kilpailija joukkueen kokoamisessa, sekä ylipäänsä kauden aikana tekisi, sitä enemmän kilpailija saisi ns. Pentti-pisteitä. Bonus-Penttipisteitä saisi myös esim. siltojen polttelemisesta pelaajiin ja organisaation työntekijöihin, sekä älyttömistä kommenteista kuten " meillä ei ollut tuuria" tai "sopivia pelaajia ei ole markkinoilla". Vastapainona virheille ja menestymättömyydelle kilpailijan pitäisi yrittää "penailla" kisassa niin, ettei saisi hallitukselta kauden lopuksi kenkää. Kisa voisi kestää vaikkapa seitsemän tuotantokautta, ja kisan lopussa "suurin Pentti" palkittaisiin heittämällä hänet betonipainon kanssa Pieliseen.

Ja suuri kiitos raporteista paikallaolleilta!
 

#76

Jäsen
Hauskaa muuten, että huippu-urheiluun osallistuvan HIFK:n yksi tärkeä tehtävä on tarjota ihmisille työpaikkoja. Tämä ulottuvuus ei ollut aikaisemmin käynyt mielessäni. Ei ihme, että Raimo Summasta ei nähtävästi haluta mukaan sparraamaan organisaatiota.
HIFK on sisältänyt liigan virallisen kannan, johan Urpo jokin aika sitten totesi ettei liigaa voi avata, koska kyse on ihmisten työpaikoista, jos joku seura putoaisi. Penahan on myös ilmoittanut kannattavansa suljettua liigaa.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Näinä TV-kilpailuiden luvattuina aikoina olisi varmasti tilausta vielä yhdelle TV-kisalle. Kisan nimi voisi olla vaikka "suurin Pentti" tai "RY:n kita".
Itse taas olen miettinyt Tosi-TV ohjelmaformaattia nimeltään: "Haluatko Jääkiekkoseuran toimitusjohtajaksi". Nimittäin tulee vielä aika (ja toivottavasti nopeasti) jolloin armoitettu johtajamme Isä Pentti jättää puuhastelut Hifkissä jolloin tulee ajankohtaiseksi paikata tämä suuri menetys.

Mm. UTJ vaatimuksiin on vastattu ettei sellaisia löydy (koska hakijat eivät tajua itse tule ilmoittautumaan toimistolle), niin tehdään siitä suuri tapahtuma joita myös katsojat pääsevät seuraamaan. Haettavan henkilön pitää tavoiltaan tietenkin olla mahdollisimman lähellä esikuvaansa Penttiä. Aluksi 10 hakijaa joista joka jakson jälkeen potkitaan yksi ei tarpeeksi penamainen henkilö pois. Hakijan kuuluu rymistellä ja poltella siltoja ylimieliseen Pentti-tyyliin ja toistella pelaajille, agenteille, yhteistyökumppaneille ym. että Just nyt ei oo käyttöö, näillä mennään, tämän parempia ehtoja et muualta saa, lähe menee vielä kun ehdit, vittu mä koulutan sua, on ollut huonoa tuuria, sopivia pelaajia ei löydy jne.

Voittaja on tietenkin se joka penamaisesti onnistuu ryssimään joukkueen asiat totaalisesti. Hänestä tulee Hifkin uusi Pentti.
Ja koska Hifkissä sattuu ja tapahtuu, niin ohjelman päätösjaksossa Pentti kertoo ettei hän oikeasti ole mihinkään lähdössä ja ajaa voittajan ulos toteamalla: Näillä mennään - lähe menee vielä kun ehdit. Tämä ulos ajettu melkein-Pentti päätyy Salattujen Elämien näyttelijäksi.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erään merkittävän mainostajan edustaja oli minuun yhteydessä pari viikkoa sitten ja kysyi, että tunnenko HIFK:sta X-nimistä henkilöä, hän on kuulemma myyntipäällikkö? Sanoin, että en tunne ja sain vastaukseksi pienen hiljaisuuden jälkeen "just, näin arvelinkin".

- - -

Neljä myyntispedeä ei ole kallista alle 10 miljoonan liikevaihdon yrityksessä, jolla on tasan yksi ja hyvin rajoitettu toimiala?

Makkosesta, jos se oli toi tarkoittamasi henkilö: Olen ollut hänen kanssaan tekemisissä tiiviisti muutamana kautena ammatillisesti, ja mun täytyy sanoa, että mitään ongelmia ei ollut. Kaikki meni erittäin ok. Sen perustella on ollut vaikea ymmärtää sitä kritiikkiä mitä häntä kohtaan esitetään, mutta ilmeisesti hänessä on oma pimeä puolensa.

Myyntispedet ja markkinointiplayboyt nyt ei maksa mitään, mikäli eivät ole johtopaikalle palkattuja ja siten tärkeitä miehiä. Mainosmyyjä on provikkapalkalla kaikissa media- ja viihdebisneksen muodoissa, enintään joku pikku pohjapalkka, joka on todella marginaalinen. Siksi kunnollisia myyjiä ei enää saakaan mistään, ja jos saa, se lähtee saman tien kävelemään. HIFK voi pitää palkkalistoillaan näitä muuhun työhön kykenemättömiä ex-pelaajia provikapalkalla mun puolesta vaikka 20. Kontaktimääristä tulee tulos.

En tiedä diilistä aiemmin tai nyt, mutta jos nyt HIFK on saanut jään ja laidat ja saa niiden myyntitulot itselleen, on se 100 % enemmän kuin aiemmin, jolloin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kaikki fyrkka niistä meni mainoksia puoli-ilmaiseksi kaupitelleelle Stadille (mikä on hyvin uskottavaa kaupungin varainhankinnan tuntien, Toyota Kluuvin Kaisanimen alueen kadut tonnilla puoleksi päiväksi, Nokia 1500 euroa Kaisaniemen puisto henkilöstötapahtumaan koko päiväksi [kun samaan aikaan Tuska maksaa ~ 10 000/päivä], jne.). Näin ollen on helppo sanoa, että ollaan edellä viime vuotta. Mutta aika oudolta tuntuisi, että HIFK ei olisi aiemmin saanut prosentteja mainonnasta, mutta: mistä näistä tietää, kun urheilujournalismi nyt on eksaktiudessaan omassa sporde-kastissaan kokonaisuutenakin.

UTJ on hyvä idea ja Kekäläinen todella toi tappionsa takaisin, mutta se on totta, että kova sellainen maksaa ja kova sen pitää olla, joku "kuka vaan" ei ole ratkaisu mihinkään. Markkinointijätkien palkoilla ei ole mitään tekemistä Kekäläis-luokan UTJ:n palkkaamisen kanssa, se nyt on selvä. Tosin jos katsotaan kunnianhimoisen Kekäläisen saavutuksia jääkiekkojohtajana ennen ja jälkeen, Suomesta ei löydy sellaista historiasta eikä taida löytyä Euroopastakaan - onko edes syntynyt vielä uutta?
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Eli tilaisuus oli siis viime vuosina varsin tutuksi tullut "jääkiekkokommentoinnin alkeet-kurssi"? Jääkiekosta puhuminen on mennyt aika pitkälle tuohon poliittisen kommentoinnin puolelle. Itse asiassa Tanja Karpela on paras esimerkki tällaisesta "en vastaa kysymykseen, vaan jaarittelen itsestään selvyyksiä vanhoja fraaseja niin kauan, että varsinainen kysymys unohtuu".

Tulee mieleen Nykäsen kommentti, kun siltä kysyttiin että "Mistä se johtuu Matti, että sä oot koko ajan Nykänen?" :)
http://www.youtube.com/watch?v=9N_-zopnwp8

Jos totta puhutaan, niin tärkein anti mielestäni, eli se että mitä nykyisessä tilanteessa tehdään pelillisen parantamisen eteen on tuollainen Nykäs vastaus Baxterilta, niin kyllä asiat on aika huonolla tolalla silloin. Eli ts. kierrellään se että homma ei toimi. Uskotaan johonkin mestaruuksiin, vaikka jokainen katsojakin näkee että homma kusee ja pahasti. Täytyykö tässä nyt vaan toivoa että niitä tappioita tulee, että IFK:lle ei jää vaihtoehtoja? Kun ei taida muuten olla mitään toivoa muutoksista.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kokonaisuutena

Ehdin olla paikalla 40min ja sen lisäksi sain jälkikäteen kysymyksiin vastauksia. Tämän hetken lyhyt oma mielipiteeni tilanteesta:

Baxter:
Vakuuttaa olemuksellaan, uskoo kevään mestaruuteen ja ÄIJÄ. Saa toistaiseksi lisäaikaa, koska sopimus loppuu kauden jälkeen. Kompetenssi mentaalivalmentajana riittävä, mutta pelillisenä valmentajana puutteellinen.

Rindell:
Valmennustaidot ja keinot kohdallaan, mutta "kiva Harri" taakka liian iso päävalmentajaksi tutuissa piireissä. Jos hinta-laatu suhde kohdallaan niin loistava kakkosvalmentaja.

Makkonen & Rolle:
Clubit & kalleimmat liput maksavat touhun ja homma pyörii sillä rahalla. Kuitenkin työpanosta voisi myös käyttää "huonommin maksaviin" katsojiin. Onko hahmotettu kokonaisviihtyvyys ottelutapahtumissa ja tulevaisuuden maksavien katsojien hankinta. Jos ottelutapahtumaa halutaan kehittää, niin yksi puhelinsoitto entisille HIFK-kasvoille riittäisi... Marko Rönkkö(pelaaja) / Matti Kautto(valmentaja) kertoisivat mielellään Halmstad Hammersin ottelutapahtumista Ruotsin kakkosdivarissa. Hammers oli silloin Ruotsissa ilmiö, josta päivälehdet kirjoittivat isoin kirjaimin. Reilun 4000 kapasiteetin hallista toinen sivu oli varatttu pelkästään faneille, avausottelussa tupa ääriään myöten loppuuunmyyty, hallille yli sadan metrin jono jo tunti ennen ottelun alkua. Kärpät eli silloin divarin nousun läheisiä hurmoshetkiä, mutta kun Kärppäkannattaja ystäväni kanssa olimme ottelussa, niin olimme aika sanatttomia... peli itsessään oli täyttä paskaa, mutta ohjelmaa riitti ennen ottelua ja erätauoilla.

Kibe & Remmari:
Jatkakoon nyt, kun parempiakaan ei ole markkinoilla tarjolla ;-)

Pena:
Plussat: Lätkäjätkä, osaa hoitaa taloudenpitoa, itseluottamuskunnossa(ei kyykistele organisaation ulkopuolelle), HIFK:n tyylinen.

Miinukset: Kritiikin sietokyky huono, itsearviointikykyä puuttuu, liian suuri tehtäväkenttä(kaikkia asioita ei tehdä huolella, joista karmeana esimerkkinä puutteellinen pelaaja&valmentaja scout).

Kysymyksiä:
Onko oikeasti niin vahva jätkä, että tekee operattiivisesti päätökset TJ:nä vai sortuuko "dinosaurusten" paineen alla, kun oma työpaikka kyseessä?
Jos tekee päätökset ja epäonnistuu, onko kykyä muuttaa asioita ja tehdä niitä paremmin seuraavalla kerralla? Tämän hetken näytöillä ei ole uskoa siihen, koska 2000-luvun epäonnistumisia olisi helppo antaa anteeksi, jos uskoa asioiden muuttumiseen tulevaisuudessa olisi enemmän.

Ei nauti varauksetonta luottamustani! Osaamista jääkiekon parissa en kyseenalaista, mutta jotenkin on sellainen tunne, että eväät on syöty TJ:n tehtävissä loppuun. Organisaatiosta löytyy kyllä järkevää käyttöä tälle herralle, joten potkut eivät ole ratkaisu... miten olisi, jos Pena siirtyisi tyylikkäästi kokopäivätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi tämän kauden jälkeen? Työpaikka säilyy, jota hän eilen korosti itsekin... ja kuluja kompensoitaisiin hallituksen kokoonpanoa pienentämällä Pena+2, joka lainsäädännölilsesti riittänee? Tuohimaan sijainti on tällä hetkellä ulkomailla, joten ei aiheuttaisi ristiriitoja puheenjohtajavalinnassa.
 

Wuolle

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
TULIKO TÄHÄN VASTAUSTA

Kysyttiinkö Penalta ja jos niin, mitä Pentti vastasi;

Miksi liigan suurimpiin lukeutuvalla pelaajabudjetilla toimiva seura menestyy kuin pienen budjetin joukkueet ja rämpii pohjamudissa lähes vuodesta toiseen?
Kenellä on tästä vastuu ja kantaako kukaan oikeasti vastuuta mistään?

Voihan siitä rahasta puhua loputtomasti. Oleellinen kysymys on jo esitetty.

Miksi liigan isoimmalla budjetilla ei tule tulosta?
Koko 2000 luvun ajan liigan 1.-2. suurin budjetti jolla saavutettu ka. sijoitus 6.


Mikä on vastaus?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Makkosesta, jos se oli toi tarkoittamasi henkilö: Olen ollut hänen kanssaan tekemisissä tiiviisti muutamana kautena ammatillisesti, ja mun täytyy sanoa, että mitään ongelmia ei ollut. Kaikki meni erittäin ok. Sen perustella on ollut vaikea ymmärtää sitä kritiikkiä mitä häntä kohtaan esitetään, mutta ilmeisesti hänessä on oma pimeä puolensa.

Kyseessä ei ollut Makkonen, hänet tunnen. Siksi nimenomaan vastasinkin nimen kuultuani "nevöhööd". HIFKin markkinointi- ja myyntijohto , Rolle ja Makkonen, ovat ihan kuukausipalkalla sisällä ja ne pari muuta myyjää ovat ilmeisimmin kiinteistönvälittäjä-pohjalta; pieni kiinteä palkka ja provikat päälle. Taustoista vielä sen verran, että Bookers Oy (mm. Kölli) myy myös suoraa mainontaa, kausikortteja, klubipaketteja ym ja ottaa tästä tietyn provan HIFKiltä. HIFK ei omista Bookersista mitään, tietääkseni Bookers on HIFK:ta isompi yritys liikevaihdoltaan. Bookers on täynnä ammattimyyjiä ja he olisivat mielellään ottaneet myös kaukalon laidat, joka heiltä on puuttunut, mutta HIFK:lla ei ollut just nyt käyttöä tän tyyppiselle diilille. Jos otetaan esimerkiksi mainostaja, joka on ties monennen polven ifk-fani, veikkaan ja tiedän, että hänestä on nastempaa tehdä handelia ifk-legenda Köllin kanssa kuin tuntemattoman Mister X:n. Joten kaikkia asioita ei voi rahassa mitata ja tietenkin jos on kitsas maksamaan provikkaa ulkopuolisille yrityksille, saa hoitaa asiat itse ja pitää kaiken. Mutta se summa saattaa olla paljon pienempi kuin mitä provikan jälkeen olisi jäänyt käteen toisen toimijan kanssa. Ylimielistä ajattelua tuokin Penalta.

Vieläkin toistan, että kysmyksissä ja kysyjissä ei ole ollut mielestäni mitään vikaa. Vastaukset ovat täyttää komiikkaa. Baxter ei selvästikään tiedä HIFK-brändistä hevonpersettä, jos puhuu yleisesti ottaen vain voittamisesta. Joten kivastipa on Pena miehen briiffannut.

Hyviä noi Pena-formaatit telkkariin. Mun mielestä tällainenkin olisi hyvä: "Amazing Pena-race". Siinä fanit ja yhteistyökumppanit keräävät rahasumman, joka luovutetaan Penalle sillä idealla, että hän matkustaa rahalla ympäri maailmaa. Kun rahat ovat loppuneet, hän palaa lähtöruutuun Nordikselle, ja siellä hänelle annetaan lisää rahaa ja taas lähtee Pena reissuun. Televisiossa ei seurata lainkaan, mitä Pena reissuillaan tekee. Vain rahanluovutustilaisuudet televisioidaan, jotta kaikki näkevät, että tämä on oikeasti totta. Jari Porttila juontaa ne. Rahanluovutuksen jälkeen seurataan Penan matkaa Helsinki-Vantaan lentokentälle ja tien reunat ovat täynnä hurraavia faneja. Kun Penan kone oikeasti nousee ilmaan, lähetys voidaan lopettaa. Tämä on televisiossa halpa formaatti, ei mitään isoja kuvausreissuja ulkomaille, ainoastaan ehkä kerran kahdessa vuodessa tuo Helsinki-osuus. Katsojamenestys olisi näissä lähetyksissä kuitenkin pomminvarmaa tasoa ja tunnelma lähenee Suomen euroviisuvoiton tasoa.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
IFK:n tilanteessa koomista on juuri se että lähes vuodesta toiseen valmentaja-ja pelaajavalinnat menevät metsään, mutta pääarkkitehti Matikainen ei ilmeisesti kuitenkaan kanna minkäänlaista vastuuta viime vuosien menestymättömyydestä? Varsinkin noi Pentin valmentajavalinnat tuntuvat enemmän tai vähemmän arpapeliltä, Aravirtaa ja Sheddeniä(lotto osui kohdalleen..) lukuunottamatta. Jos IFK meinaa lähitulevaisuudessa menestyä, on sen ensin löydettä laadukas koutsi jonka varaan voi rakentaa pidemmälläkin tähtäimellä. Jos valmentaja vaihtuu lähes joka kauden päätteeksi, on turhaa mitään menestystä hakea, ainakaan kestävää sellaista. Oikeastaan eniten tässä viimeaikojen IFK-kuohunnassa ihmetyttää se ylimielinen tapa millä IFK suhtautuu uskollisiin ja aiheestakin kriittisiin faneihinsa, ei kai seuralla kuitenkaan tuollaiseen rimanalitukseen ole enää varaa?
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Hyviä noi Pena-formaatit telkkariin. Mun mielestä tällainenkin olisi hyvä: "Amazing Pena-race" jne.jne

Kiitos JHag! Tämä herättikin heti seuraavanlaisen formaatti-idean:

Pena-brother

Pena-brotherissa koko HIFK:n ydinryhmä eristetään muusta maailmasta (lähinnä faneista ja todellisuudesta) pena-taloon. Ensimmäisenä tehtävänä on ns "kausitehtävä". Siinä tehtävänä on koota mahdollisimman kallis joukkue ja tämä on annettu tehtävänä yhdelle kilpailijalle (asukas P). Tehtävän suorittaja kokoaakin joukkueen muiden pena-talon asukkaiden ruokarahoilla, mutta ei hätää Pena-brother antaa ruokaa, juomaa ja sirkushuveja taloon riittävästi, joten tämä ei sotke pena-talon päivärytmejä, eikä muut pena-talon asukkaat ole moksiskaan tästä.

Tässä tehtävässä ei voi epäonnistua ja ei edes haittaa vaikka kausibudjetti ylittyy. Hauska lisämomentti tässä tehtävässä on se että pena-talon asukkaat hallinnoivat pena-talon ulkopuolella olevaa n. 30 hengen ryhmää, johon voidaan ottaa ketä vaan ja toisaalta pudottaa kuka vaan.

Ulkomaailman rymyäminen ja kuohuminen ei häiritse pena-talon päivärytmiä, sillä koko porukka on eristetty mukavasti siitä. Päiväkirjahuoneessa on lupa käyttää vain sanoja: vielä, menee, kerkeät, lähe, kun, onni, mennään, näillä, epäonni, lotto, kertoimet, pomppia, ei, kimppa, työpaikka, valmistautuminen ja asenne.

Kivointa pena-talossa on ettei sieltä tiputeta ketään, koska kaikki ovat saaneet äänestyssuojan. Tässä poikkeuksen tekevät asukkaat 1. V ja 2. V, jotka ovat ainoat jotka voivat pudota pena-talosta. Pena-brotherin voittajia on taloon viimeiseksi jääneet asukkaat, jotka saavat jäädä taloon seuraavaksikin tuotantokaudeksi.

Edit. Kiitos Ruoska! Tosiaan kaksi tärkeintä sanaa jäivät puuttumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Pena-brother

Ulkomaailman rymyäminen ja kuohuminen ei häiritse pena-talon päivärytmiä, sillä koko porukka on eristetty mukavasti siitä. Päiväkirjahuoneessa on lupa käyttää vain sanoja: vielä, menee, kerkeät, lähe, kun, onni, mennään, näillä, epäonni, lotto, kertoimet, pomppia, ei, kimppa, työpaikka, valmistautuminen ja asenne.

Kaksi tärkeätä sanaa unohtui, nimittäin sanat: 'peili' ja 'katsoa'. Muuten formaatti vaikuttaa täydelliseltä, ja olen aivan varma, että se keräisi paljon enemmän katsojia kuin erään nimeltämainitsemattoman jääkiekkojoukkueen nimeltä HIFK esitykset kaukalossa tällä kaudella. Huomasiko muuten kukaan eilen kysyä, koska Pena-brother saapuu televisioon?
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pena-brother

Pena-brotherissa koko HIFK:n ydinryhmä eristetään muusta maailmasta (lähinnä faneista ja todellisuudesta) ....

Eivätkö he ole tehneet sen jo ihan itse...

Lahjakkaasti menee taas puurot ja vellit sekaisin. "Pentti ulos" -mielenilmaus vaati Penaa lähtemään huonon toimitusjohtajuuden takia koko IFK-uransa aikana, ja ainakin tämä fanitapaaminen keskittyi juuri niihin tämänhetkisiin pelillisiin pikkuseikkoihin. Penasta eroonpääseminen ja mahdollinen valmentajan vaihtaminen ovat mielestäni täysin kaksi eri asiaa, joita tosin taitavasti koplaamalla saa huomion olennaisesta pois.

Pate: -järjestäkää vastaava tilaisuus, jossa on paikalla uusi hallitus nykyisine puheenjohtajineen, jotta kannattajat voivat puuttua kaikkeen muuhun, kuin tämän hetkiseen sairastupatilanteeseen. Uusilla hallituksen jäsenillä luulisi olevan intressi tulla esittäytymään ja keskustelemaan näkemyksistään ja visioistaan. Luulisi.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En saanut tämän tilaisuuden infosta irti mitään, joka toisi toivoa etenkään tälle kaudelle ja tulevaisuuttakin ajatellen anti oli todella vähäistä.

Nauraen on moni tullut, mutta itkien lähtenyt.
 

scholl

Jäsen
Pena selittää siitä, että kasvunmahdollisuuksia ei ole. Silti on olemassa kaikenmaailman Bookersia, KSB Sportia ja kumppaneita, jotka nappaavat siivut välistä. Jos asioita olisi aikoinaan ajateltu oikein niin IFK voisi olla konserni, johon kuuluisi muutakin kuin lätkän lätkiminen.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taustoista vielä sen verran, että Bookers Oy (mm. Kölli) myy myös suoraa mainontaa, kausikortteja, klubipaketteja ym ja ottaa tästä tietyn provan HIFKiltä. HIFK ei omista Bookersista mitään, tietääkseni Bookers on HIFK:ta isompi yritys liikevaihdoltaan. Bookers on täynnä ammattimyyjiä ja he olisivat mielellään ottaneet myös kaukalon laidat, joka heiltä on puuttunut, mutta HIFK:lla ei ollut just nyt käyttöä tän tyyppiselle diilille.

Bookersista sen verran, että hyvä että ei ollut käyttöä diilille. Olen ollut aikanaan tekemisissä myöskin Bookersin kanssa, ja paskempaa firmaa en ole ennen tavannut mitä mediamyyntiin tulee. Toki mukana oli ns. - trendifraasia käyttääkseni - "huonoa tuuria" heidän henkilöstörekrynsä puolelta (bönari meidän kannaltamme heidän tärkeimmälle työntekijälle, joka katoaa ulkomaille lopullisesti hermoromahduksen saatuaan), mutta asoiden hoito yleensäkin katkaisi yhteistyön kitkuttelun jälkeen.
 

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Pena selittää siitä, että kasvunmahdollisuuksia ei ole. Silti on olemassa kaikenmaailman Bookersia, KSB Sportia ja kumppaneita, jotka nappaavat siivut välistä. Jos asioita olisi aikoinaan ajateltu oikein niin IFK voisi olla konserni, johon kuuluisi muutakin kuin lätkän lätkiminen.

Mutta oleellisin pointtihan on se, että mitään kasvunvaraa tai konserneja ei tarvita! Riittää, kun käyttää nykyisen pelaajabudjetin oikein.
 

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Organisaatiosta löytyy kyllä järkevää käyttöä tälle herralle, joten potkut eivät ole ratkaisu... miten olisi, jos Pena siirtyisi tyylikkäästi kokopäivätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi tämän kauden jälkeen? Työpaikka säilyy, jota hän eilen korosti itsekin... ja kuluja kompensoitaisiin hallituksen kokoonpanoa pienentämällä Pena+2, joka lainsäädännölilsesti riittänee? Tuohimaan sijainti on tällä hetkellä ulkomailla, joten ei aiheuttaisi ristiriitoja puheenjohtajavalinnassa.

Mitä helvettiä? Ai Pentti pitäisi vielä palkita elinikäisellä palkkioviralla siitä hyvästä, että on hoitanut asiat päin persettä. Ei mene minun jakeluuni. Tosin Tuohimaa on helppo korvata ja ei kai tuosta hommasta mitään mahdottomia makseta.
 

scholl

Jäsen
Mutta oleellisin pointtihan on se, että mitään kasvunvaraa tai konserneja ei tarvita! Riittää, kun käyttää nykyisen pelaajabudjetin oikein.

Riippuu mihin tähtää. Kyllä kasvua tarvitaan, jos haluaa olla ehdottomasti Suomen suurin seura, minkä täytyisi olla ykköstavoite. Siihen päälle vielä pärjääminen Euroopan liigassa. Ihan hyvin voisi tavoitella vaikkapa neljän miljoonan pelaajabudjettia ja yli kymmenen miljoonan liikevaihtoa. Silloin voisi alkaa jo olemaan kilpailukykyinen ruotsalaistenkin kanssa.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Formaatteja

Kiitos JHag! Tämä herättikin heti seuraavanlaisen formaatti-idean:Pena-brother.
Kun nyt näitä formaatti-ideoita alkaa sadella, niin tässä olisi seuraava. IFK:n paita tunnushan menisikin sellaisenaan uuden formaatin logona.

Tässä ohjelmassa Pena, Frank ja Heino yhdessä Tuohimaan ja Päxterin kanssa istuvat Isoissa nahkanojatuoleissa sikaria poltellen ja Brändiä suuresta lasista nautiskellen ylimieliset hymyt kasvoillaan karehtien. Sisään astuisi vuorollaan maailman huippupuolustajia ja maalivahteja sekä ykköshyökkääjiä, ja tietenkin jättimäisillä nykyjääkiekon vaatimustasoa noudattelevilla pelikirjoilla varustettuja valmentajia, unohtamatta tietenkään suurella IFK sydämellä varustettuja junioreita, ja vielä, ei kuitenkaan vähäisimpänä, nippu suurella lompakolla varustettuja halukkaita sponssoreita sekä IFK faneja bussilastetittain. Nämä kukin vuorollaan tulisivat esittelemään vaihtoehtoja, palveluksiaan , rahojaan ym. ym. Näille suurille IFK miehille, jotka sitten esitykset kuultuaan voisivat suositella näille mitättömyyksille seuraavia ratkaisuita: Ei kiinnosta, ei ole just nyt käyttöä, lähe menee nyt kun vielä ehdit, katsosit peiliin, me osataan tää jo paremmin, ei ole rahaa tommoseen, ja jos me tähän lähetään, niin muista ettet muulta saa tällasia etuja.. jne. jne..
Lopulta pentti antaa haastattelun, ettei mitään ollut tarjolla mikä ylittäisi hänen ylivertaiset lahjansa asioiden hoitamisessa, jonka jälkeen hän jatkaa palveluksiaan IFK:n ja ennenkaikkea muiden SM-liiga seurojen hyväksi seuraavankin 10-vuotiskauden.

Toisaalta mallia jokin Biggest Loser:kin voisi toimia. Tässä mallissa IFK palkkaisi 16 valmentajaa jotka jaettaisiin kahteen jengiin. Kumpikin saisi vuorollaan valmentaa IFK:ta, ja se kumman joukkueen pelikirjalla IFK tippuu eniten liigassa saa jatkaa, ja toinen jengi joutuu äänestämään liian hyvällä pelikirjalla varustetun valmentajan pois joukkueestaan, kunnes lopulta vain yksi "valmentaja" jää jäljelle. Tämän onnellisen Biggest Loserin kanssa IFK solmii valmennussopimuksen mallia 18+1 ja erottaa miehen tietenkin saman kauden aikana mutta maksaa palkkaa mestaruusbonuksien kera seuraavat 17 + meneillään olevan kauden. Tietenkin heti erottamisen jälkeen aloitetaan seuraava tuotantokausi. Tätä mallia voisi niinikään jatkaa tuon 7 tuotantokautta, tai niin kauan että IFK:lla on enemmän valmentajia joille pitää maksaa palkaa kuin pelaajia. Tämän rahoittamiseksi nostetaan tietenkin lippujen hintaa +300% joka kauden jälkeen. Faneja rauhoitetaan kertomalla että seuraavalla kaudella on tulossa ainakin Timonen, Jokinen ja Pelle joukkueeseen, jolloin kausikorttimyynti on taas taattu. Hienoa eikö?

Ja nyt vielä OT osuuden jälkeen: Tuli itsellekin sellainen tunne, että nyt menee tosi huonosti. Tuntuu talous olevan kuralla tutkimuksista huolimatta ja todellista halua muutoksiin ei tunnu olevan kellään. Päxterikin puhuu mestaruudesta koko ajan, että jos hänet erotetaan voi hänkin oikeusteitse periä IFK:lta mestaruusbonukset. Tuli tässä vaan mieleen, että kyllä tällä kaudella IFK kannattajaa piestään molemmille poskille. Ennenkautta JErenkin erottamisen jälkeen ajateltiin, että nyt vihdoinkin alkaa uusi ja parempi aikakausi IFK:ssa. Ja ketun pallit, sehän on totta, se alkoikin todellinen uusi aikausi: Penan projekti 3. Nimi ei vaan ole selvillä, mutta jotenkin se liittyy Brändin tuhoamiseen. Eli ensin se rakennettiin ja sitten tuhottiin. PRKL. Niinkuin joku jo täällä terävästi totesikin: Aina sattuu ja tapahtuu oli tuo slogan, ja nyt se on se: Enempi sattuu kuin tapahtuu! Kiitos Pentti ja hallitus, jatkakaa samaan malliin, niin ei montaa vuotta tartte enää jääkiekkoa seurata.
 

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Riippuu mihin tähtää. Kyllä kasvua tarvitaan, jos haluaa olla ehdottomasti Suomen suurin seura, minkä täytyisi olla ykköstavoite. Siihen päälle vielä pärjääminen Euroopan liigassa. Ihan hyvin voisi tavoitella vaikkapa neljän miljoonan pelaajabudjettia ja yli kymmenen miljoonan liikevaihtoa. Silloin voisi alkaa jo olemaan kilpailukykyinen ruotsalaistenkin kanssa.

Eiköhän IFK:n olisi syytä ensi tähdätä edes sinne play-offien puolivälieriin pääsyyn. Välierät olis jo kiva ylläri.

Ei HIFK:n tarvitse olla mikään Suomen suurin seura. Minulle riittää, että voittaa mestaruuden noin 5 vuoden välein. Tuokin on epärealistista nykyisellä johdolla, mutta sen ei pitäisi olla epärealistista jo nykyisin käytettävissä olevilla resursseilla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei HIFK:n tarvitse olla mikään Suomen suurin seura.

Ei HIFK:n tarvitse olla, muuta HIFK voisi olla. Tällä hetkellä puuttuu vaan kunnianhimo sekä taloudelliselta että urheilulliselta puolelta. Sopivat palikat on annettu, niitä ei vaan osata/haluta käyttää.
 

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei HIFK:n tarvitse olla, muuta HIFK voisi olla. Tällä hetkellä puuttuu vaan kunnianhimo sekä taloudelliselta että urheilulliselta puolelta. Sopivat palikat on annettu, niitä ei vaan osata/haluta käyttää.


Voisi voisi, mutta edetään nyt kuitenkin askel kerrallaan. Kunniahimoa olisi jo silloin riittävästi jos joka vuosi pystyttäisiin kasaamaan joukkue, joka pelaa uskottavasti mestaruudesta. Ei tarvitse olla joka vuosi suurin suosikki, riittää että on kolmen suurimman joukossa. Sitten kun joskus päästään edes tähän (ei onnistu koskaan nykyjohdalla) voi alkaa suunnitella seuraavan askeleen ottamista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös