Mainos

Yhdysvaltojen tulevaisuus – jatkuuko kahtiajako?

  • 202 684
  • 1 158

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Äänestäjien poliittinen asema noudattaa Gaussin käyrää: Enemmistö on keskellä. Tämän tajusi myös Trump ensimmäisissä vaaleissaan. Ensimmäisessä pressavaalissa Trump ei kosiskellut rebujen äärilaitaa, kun tiesi kuitenkin saavansa ne äänet, vaan keskittyi hakemaan ääniä keskeltä, liikkuvista äänestäjistä.

Koska äänestäjien enemmistö noudattaa Gaussin käyrää, on suomalaisista puolueista tullut monesti niin "keskustalaisia" (en viittaa puolueeseen), että niitä on välillä vaikea erottaa toisistaan. Tietysti puolueilla on myös valtalinjasta, "keskustalaisuudesta", poikkeavia "ääriedustajia". Ne pidetään puolueessa, kun keräävät käyrän laidalta ääniä. Panostukset ovat kaikilla puolueilla kuitenkin lähellä poliittista keskustaa, sillä sieltä on saavutettavissa eniten ääniä.

Trump enemmänkin tuhosi "keskustaa" ja pilkkasi republikaaneja, jotka olivat maltillisia ja lähempänä demokraattien politiikkaa. Tällä tempulla hän sai reivattua republikaanien politiikkaa oikealle ja vastentahtoisemmatkin keskustarepublikaanit joutuivat hyväksymään oikeistolaisempaa politiikkaa. Ikkunan siirtäminen oikealle toi puskista vielä radikaalimpaa porukkaa framille ja he ovatkin päässeet joissain tapauksissa vaaleissa läpi. Vieläkin republican-in-name-only (RINO) -pilkka pitää porukkaa ruodussa.

Toinen seuraus tällä on ollut, että kun demokraatit ovat kaipailleet hakevansa uusia äänestäjiä "keskustasta" on kyseinen alue autioitettu täysin ja demokraattien pitää flirttailla todella kauas oikeistoon, ennen kuin sieltä alkaa vastakaikua tulla.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Korkeimman oikeuden tuomarinimitykset sitten tosiaan merkittävä juttu ja yllättäen Trump temppuili niillä täysin vastoin yleistä käytäntöä (jota esim. Obama noudatti aivan liiankin pilkulleen kun jätti virkakautensa loppupuolella uuden tuomarin nimittämättä lähinnä siitä pelosta että avaisi matopurkin rebujen hyödyntää. Hyödynsivät silti).
Ei tainnut Obamalla olla mitään sanottavaa asiaa kun McConnell oli päättänyt ettei Obama nimitä yhtäkään tuomaria. Obama otti vielä mahdollisimman sentristisen ehdokkaan, joka ei olisi mitenkään erityisen liberaali, mutta McConnell päätti ettei tuosta äänestetä. Lopputuloksena Trump sai nimitettyä neljäsosan kaikista liittovaltion tuomareista ja kolmasosan korkeimmasta oikeudesta.

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Äänestäjien poliittinen asema noudattaa Gaussin käyrää: Enemmistö on keskellä. Tämän tajusi myös Trump ensimmäisissä vaaleissaan. Ensimmäisessä pressavaalissa Trump ei kosiskellut rebujen äärilaitaa, kun tiesi kuitenkin saavansa ne äänet, vaan keskittyi hakemaan ääniä keskeltä, liikkuvista äänestäjistä.
Oikeastaan päinvastoin. Yhdysvalloissa on liberaalien Gaussin käyrä, ja konservatiivien Gaussin käyrä, ja nykytilanteessa huiput sijaitsevat niin etäällä toisistaan, etteivät ne paljonkaan mene päällekkäin. Keskellä on kuoppa.

Niin kuin siellä sanotaan, tien keskellä on vain auton alle jääneitä opossumeja.

Trumpin vaalimenestykselle oli toki olennaista, että hän sai laajan kannatuksen siitä republikaanien jakamasta. Mutta kyllä hän kosiskeli aika paljon sitä äärioikeaa laitaa, jonka äänestysprosentin sai nousemaan näin korkealle. Esim. hän solvasi kaatuneen sotilaan isää, joka oli muslimi - tämä nosti hänen kannatustaan muslimivastaisessa äärioikeistossa, mutta tuskin sotaveteraaneja arvostavissa maltillisissa republikaaneissa.

Tämä oli kuitenkin voittava taktiikka, koska Clinton ei onnistunut vastaavalla tavalla aktivoimaan oman puolueensa kannattajienkkoko äänestäjäkuntaa.

Bidenin voiton takana taas oli, että 4 vuotta Trumpin hallintoa kärsittyään tuo äänestäjäkunta oli helposti saatavissa yhteiseen Trumpin vastaiseen rintamaan. Ei niinkään se että Biden olisi ollut Clintonia parempi ehdokas.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Hyvää asiaa, mutta silti kommentti Trumpin voitosta Clintonia vastaan. Trump ei saanut 2016 sen enempää ääniä kuin Romney sai edelliskerralla (60.9 milj vs 60.5 milj) vuoden 2012 vaaleissa. Trump valittiin, koska Clinton sai vain 61.1 miljoonaa ääntä Obaman saadessa 2012 vaaleissa 66 miljoonaa ääntä. Voidaan perustellusti sanoa, että Trumpin voiton mahdollisti demokraattiäänestäjistä noin 10 prosentin jääminen kotiin.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Nyt on pakko olla korkeamman tason sarkasmia:D

Ei sinäsä. Sarkasmiksi voi tulkita sen, ettäkö viittaisin yksinään johonkin symboliin tai lippuun. Mutta se mitä tapahtuu sitten, jos tai kun paljastuu Venäjän vaikuttamisyritykset amerikkalaisen yhteiskunnan poliittiseen huohuntaan. Kutsuisin sitä melko häpeälliseksi takaiskuksi kaikille ituhipeille.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Luulin että se oli sarkasmia että venäjä olisi vain äärivasemmiston takana kun se aika selkeästi on lietsonut molempia ääripäitä ja kaikkein kuuluisimmin Trumpin "oikeistoa".
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Luulin että se oli sarkasmia että venäjä olisi vain äärivasemmiston takana kun se aika selkeästi on lietsonut molempia ääripäitä ja kaikkein kuuluisimmin Trumpin "oikeistoa".
Taisi enemmän olla Neuvostoliitto noiden radikaalivasemmistoon luettavien liikkeiden kanssa kaikkialla maailmassa. Rahaa liikkui, ohjeita siitä miten tulisi toimia ja joihinkin maihin aseitakin ihan reilusti. Nyttemmin on siirrytty tukemaan myös äärioikeistoa ja tuo onkin johtanut kummallisen tilanteeseen kun äärioikeisto ja -vasemmisto ovat molemmat Venäjän puolella.
 
Ja se on ongelmallista kun republikaanit ovat ainakin vielä toistaiseksi Trumpin puolue niin jenkeissä on tämä radikaalivasemmisto jolla ei ole mitään lihaksia, demokraatit ja sitten on Tähtien Sodasta tuttu pimeä puoli eli imperiumi-republikaanit jotka ovat niin paljon kallellaan oikealle että se vene tekee eskimokäännöksiä. Ja näillä on päätöksentekovoimaa.

Venäjä hieroo käsiään yhteen(tosin menivät perseilemään ukrainaan joten ei sielläkään mitään neroja olla.)
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Venäjä hieroo käsiään yhteen (tosin menivät perseilemään ukrainaan joten ei sielläkään mitään neroja olla.)
”An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur”, sanoi Oxenstierna eli puistattaa, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa johdetaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Demokraatit ovat valinneet mielestäni järjettömän tien. He aikovat tuhota republikaanien maltilliset ja nostaa lisää Trumpin kannattajia valtaan ja ehdokkaiksi.

Esimerkiksi republikaani John Gibbs haastoi Trumpin tukemana Meijerin paikan republikaanien esivaaleissa, ja demokraatit tukivat Gibbsin kampanjaa 435 000 dollarilla. Se oli enemmän kuin rahoitus, jonka Gibbs itse keräsi. Gibbs ei ole yksittäistapaus. Kampanjarahoitusta seuraavan Open Secrets -organisaation mukaan demokraatit ovat kesän aikana rahoittaneet Trumpin liittolaisia lähes 44 miljoonalla dollarilla.

Taustalla on Bidenin surkea kannatus. Alle 40 prosenttia, välillä jopa 35 prosenttia. Demokraattien "ajatus" tuntuu olevan se, että rahoittamalla ääripäitä republikaaneissa, demokraattien mahdollisuudet vaaleissa paranevat.

Ei voi olla totta! Valitettavasti on. Demokraatit arvostelevat syystäkin republikaanien oikean laidan toimia ja tavoitteita, mutta tukevat tällaisia ehdokkaita ja näkemyksiä kymmenillä miljoonilla dollareilla.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hämmentävällä tavalla näissä yhden laidan ääriporukoissa väitetysti ajamissaan asioissa lyövät kättä yhteen antikapitalismi, antifasismi, antirasismi, feminismi, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja etnisten vähemmistöjen oikeudet oikeasti fasististen, etnisiä vähemmistöjä ja seksuaalivähemmistöjä vainoavien (semi-)diktatuurien fanittamisen kanssa.

Täytyy olla täysin vieraantunut empiirisestä todellisuudesta jos aidosti päätyy moiseen koktailiin. Vähän samaa kuin toisella laidalla "pro life".

Joskus olen täälläkin kirjoittanut esim. näihin kotoisiin natsien vastaisiin mielenilmauksiin liittyen, että enpä näe natseja niin suurena uhkana meillä että tekisi mieli mennä marssimaan toisen äärilaidan mukana heidän järjestämäänsä kulkueeseen. Tämä tapaus oli räikeä havainnollistus siitä, minkälaisia asioita jonkun "kivan" agitoinnin taakse voi kytkeytyä ja miksi niistä on hyvä olla tietoinen. Johtaja Caleb Caupin siis ollut aloittamassa Occupy Wall Street -liikettä, joka sekin entistä enemmän näyttäytyy kenties vieraan vallan yrityksenä horjuttaa länttä.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Demokraatit ovat valinneet mielestäni järjettömän tien. He aikovat tuhota republikaanien maltilliset ja nostaa lisää Trumpin kannattajia valtaan ja ehdokkaiksi.

Esimerkiksi republikaani John Gibbs haastoi Trumpin tukemana Meijerin paikan republikaanien esivaaleissa, ja demokraatit tukivat Gibbsin kampanjaa 435 000 dollarilla. Se oli enemmän kuin rahoitus, jonka Gibbs itse keräsi. Gibbs ei ole yksittäistapaus. Kampanjarahoitusta seuraavan Open Secrets -organisaation mukaan demokraatit ovat kesän aikana rahoittaneet Trumpin liittolaisia lähes 44 miljoonalla dollarilla.

Taustalla on Bidenin surkea kannatus. Alle 40 prosenttia, välillä jopa 35 prosenttia. Demokraattien "ajatus" tuntuu olevan se, että rahoittamalla ääripäitä republikaaneissa, demokraattien mahdollisuudet vaaleissa paranevat.

Ei voi olla totta! Valitettavasti on. Demokraatit arvostelevat syystäkin republikaanien oikean laidan toimia ja tavoitteita, mutta tukevat tällaisia ehdokkaita ja näkemyksiä kymmenillä miljoonilla dollareilla.

Täähän meni helvetin hyvin jo 2016 kun demokraatit katsoivat Trumpin olevan helpoin mahdollinen voitettava Hillarylle.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Fox Newsin kahjot ja Trumpin takataskussa olevat republikaanit jatkaa näköjään suuren johtajansa puolustamista ja hokee tätä FBI on korruptoitunut tarinaansa. Ei tota aivopestyä sakkia herätä mikään ja eiköhän tääkin entisestään vahvista tota kahtiajakoa. En tuu elää niin vanhaksi että näkisin toon maan joskus yhtenäisenä, mutta sen voin kyllä nähdä että meno menee vielä tästä hullumaksi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Fox Newsin kahjot ja Trumpin takataskussa olevat republikaanit jatkaa näköjään suuren johtajansa puolustamista ja hokee tätä FBI on korruptoitunut tarinaansa.
Fox Newsin lähetystä kun vilkaisin, niin aika paljon siellä tunnuttiin hokevan tuota, että "The president can declassify whatever he likes." FBI:n korruptoituneisuuden lisäksi. Asiahan ei todellisuudessa ole ihan noinkaan kun ydinasioista puhutaan:

The Atlantic kirjoitti:
The Atomic Energy Acts of 1946 and 1954 produced an even stranger category of classified knowledge. Anything related to the production or use of nuclear weapons and nuclear power is inherently classified, and Trump could utter whatever words he pleased yet still be in possession of classified material. Where are our nuclear warheads? What tricks have we developed to make sure they work? This information is “born secret” no matter who produces it. The restrictions on documents of this type are incredibly tight. In the unlikely event that Trump came up with a new way to enrich uranium, and scribbled it on a cocktail napkin poolside at Mar-a-Lago early this year, that napkin would instantly have become a classified document subject to various controls and procedures, and possibly illegal for the former president to possess. Of course if he did so, no prosecutor would pursue him. A certain amount of leeway is crucial to the system.

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Siellä idiootit on jo aseiden kanssa osoittamassa mieltään FBI:n toimistojen edessä.

Eipä nyt ylättäs jos tuolla jossain tunteet kuumenee ja tilanne eskaloituu niin että sielä vielä ammuskellaan. Republikaanien ja Fox Newsin pitäs nyt ottaa järki käteen, mutta sen sijaan heittää gasoa liekkeihin.
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Miksi pitäisi? Mitä ne hyötyvät siitä, että ottavat järjen käteen verrattuna siihen, että siirrytään bensasta napalmin kautta pikkuhiljaa TNT:n heittelemiseen liekkeihin? Kaksipuoluejärjestelmän hauskuuksia on se, että puolueiden kannatus heiluu siellä viidenkympin hujakoilla aina. Yleensä se johtuu siitä, että puolueiden on reagoitava äänestäjäkunnan näkemyksiin, mutta jos puolueet onnistuvat saamaan aikaan tilanteen, jossa äänestäjäkunta mukautuukin puolueen muutoksiin, niin sehän vasta mukavaa on. Parhaimmillaan n. 50% kansasta saadaan uskomaan diktatuurin ihanuuteen. Tuskin se rebujehuista pahalta kuulostaa sekään. Jos rebut eivät ala häviämään vaaleja selvästi, niin hanaa vaan. Ja tosiaan se vaihtoehto on sitten demarit eikä mikään taivastie. Jos voit äänestää USAssa, niin anna ääni jollekin joka ajaa koko vaalisysteemin muutosta. Kaikki muu on toissijaista.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miksi pitäisi? Mitä ne hyötyvät siitä, että ottavat järjen käteen verrattuna siihen, että siirrytään bensasta napalmin kautta pikkuhiljaa TNT:n heittelemiseen liekkeihin?
Väkivallan lietsominen ei yleisesti ottaen ole moraalisesti kestävä, kaukonäköinen, tai millään tapaa järkevä tapa tehdä politiikkaa länsimaisessa demokratiassa.

Esimerkiksi siksi.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Siellä idiootit on jo aseiden kanssa osoittamassa mieltään FBI:n toimistojen edessä.

Eipä nyt ylättäs jos tuolla jossain tunteet kuumenee ja tilanne eskaloituu niin että sielä vielä ammuskellaan. Republikaanien ja Fox Newsin pitäs nyt ottaa järki käteen, mutta sen sijaan heittää gasoa liekkeihin.

Mietin että mitä nämä asehenkilöt kuvittelevat saavuttavansa tuolla toiminnallaan ja lisäksi, miten pitkälle pystyvät menemään tuossa. Siellä kuitenkin oletusarvoisesti näillä on todella voimakas, joskin äärimmäisen vinksahtanut oikeudentaju eikä varmasti kukaan koe olevansa terrorisoimassa oikeuslaitoksen toimintaa väkivallalla uhkaillen. He kokevat siis olevansa oikealla asialla, vaikka miten älyttömältä se vaikuttaisikin (samaan tyyliin kuin vaikka klaanilainen kokee olevansa oikealla asialla lynkatessaan tummaihoisen henkilön "opetukseksi muille" tms.).

Mutta tosiaan tähän käytännön toimintaan. Siellä mennään patsastelemaan pelottavan näköisesti oikeuslaitoksen rakennuksille pyssyjen kanssa, ilmeisesti tarkoituksena jotenkin muistuttaa eliitille siitä miten heillä oman tulkintansa mukaan on peräti velvollisuus taistella asein sortohallintoa vastaan. Tuossa on sisäänrakennettuna suora eskaloitumisen uhka, vaikka tuskin nämä sankarit ovatkaan mitenkään erityisen valmiita aloittamaan ammuskelua (jos olisi, niin aseellisia yhteenottoja olisi jo nähty, tämähän ei ole trumpeteereille mitenkään ainutlaatuista tai edes harvinaista toimintaa). Jossain vaiheessa voi hyvinkin tulla vastaan tilanne jossa näiden patsastelijoiden bluffi katsotaan ja siinä on sitten erittäin kiusallinen ja hankalasti ennakoitava päätöksentekoprosessi tiedossa kun pelkkä aseistettuna patsastelu kun bluffi on katsottu, ei ole enää lainkaan niin tehokasta kuin se erittäin näkyville jätetty ja korostettu väkivallan uhka ennen bluffin katsomista. Toisaalta ammuskelun aloittaminen olisi näille patsastelijoille äärimmäisen tuhoisa vaihtoehto, liittovaltiolla on kuitenkin tulivoimaa melkoisesti enemmän vaikka kotitarverambo warzonepärinöissään muuta kuvittelisikin.

Erityisen hankala tilanne on toki siitäkin syystä kun oikein millään logiikalla ei voi trumpkultistien vakaumusta kääntää, jos haluaa uskoa että liskojuutalaiset ja avaruuden väki itse Saatanan johdolla taistelee maankuoressa pyhien joukkoja vastaan ja suuri johtaja Trump on ihmiskunnan messias ja ainoa toivo, niin milläpä perustelet että ei nyt välttämättä ihan näin kuitenkaan? Toki esim. rebueliitti ja niiden hallussa oleva media tiedostaa ettei ehkä näin ja jopa että DTj hävisi ne vaalit ihan pystyyn ja liian tarkka syynäys paljastaa lähinnä rebujen puolelta harrastettua vilppiä, mutta kun koko systeemi on rakennettu suunnilleen Murdockin USA:han muutosta lähtien vastakkainasettelulle ja vastapuolen demonisoinnille ja oma asema perustuu siihen (ja pelkästään siihen, kompetenssi ja näytöt ovat lopulta tolkuttoman epäoleellisia, samoin kuin ehdokkaan ajamat asiat), niin sitä kyytiä on sitten pakko mennä katkeraan loppuun asti. Ei tässä vaiheessa voi ns. nostaa kättä pystyyn virheen merkiksi, kun se "virhe" on vuosikymmeniä jatkunut tietoinen kannattajiston harhaanjohto ja maan heikentäminen riidankylvöllä. Eikä sillä että tuota kannattajisto pystyisi tässä vaiheessa edes uskomaan, siellä tuommoista kertova julistettaisiin demokraattiluopioksi ja satanistimyyräksi. Eikä toki sillä että demokraatit olisivat mitenkään erityisen aktiivisia olleet kättään ojentamaan, kyllä nekin tietää kaksipuoluejärjestelmän sisäänrakennetut valuviat ja sen että oma tekeminen on herttaisen yhdentekevää niin kauan kun vastapuoli on perkeleestä seuraava huonompaan suuntaan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voikohan Trumpismi lopulta johtaa aseellisen kansannousuun vallanpitäjiä vastaan... ei kun ai niin, se johtikin jo.

Mutta iso kysymys lienee, tuleeko vielä joku isompi ja organisoidumpi vallankaappausyritys ja verilöyly, vai hajanaisia yrityksiä kuten tämä FBI:n kimppuun hyökännyt yksittäinen kapinoitsija. Venäjä tekee varmasti kaikkensa että tulisi iso otatus. Mahdollisia vaarallisia hetkiä voi olla Trumpin pidätys (jos siihen mennään), tuomion julistus (jos tulossa on vankeutta tai edes kielto hakea enää julkiseen virkaan), ja tietysti 2024 presidentinvaalit (joko heti äänestyspäivänä tai tuloksen selvitessä, jos Trump näyttää häviävän).
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Väkivallan lietsominen ei yleisesti ottaen ole moraalisesti kestävä, kaukonäköinen, tai millään tapaa järkevä tapa tehdä politiikkaa länsimaisessa demokratiassa.

Esimerkiksi siksi.
Toki, mutta moraalisesti kestävä ja kaukonäköinen eivät ole vaikuttaneet olevan kovin korkealla prioriteetilla ja jos tavoite on valta lyhyellä tähtäimellä seurauksista välittämättä, niin tämä polku voi olla siihen ihan hyvä. Kuten idän suunnallakin nähdään, niin ei ne ruumiskasat välttämättä mikään ongelma ole, kunhan ovat muiden ruumiita.

Poliitikolle TrumpAnon on oikein kiva asia. Kunhan vastutaa abortteja ja aselakeja, niin saa tehdä ihan mitä lystää ja jos joku yrittää jostain laillisuuksista yskiä, niin asemiehet hilluu heti kaduilla. Eikä mikään todiste todista mitään, koska ne on kaikki vaan kusetusta ja salalliittoa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toki, mutta moraalisesti kestävä ja kaukonäköinen eivät ole vaikuttaneet olevan kovin korkealla prioriteetilla ja jos tavoite on valta lyhyellä tähtäimellä seurauksista välittämättä, niin tämä polku voi olla siihen ihan hyvä.
Ihan kiva juttu joo. Mutta tuollainen kääntyy vääjäämättä itseään vastaan joten sikäli komppaan alkuperäistä kommenttia jonka mukaan jossain vaiheessa olisi hyvä ottaa järki käteen ja lopettaa tuo leikkiminen.

Eikä tämä ole vain Yhdysvaltojen vaan koko maailman asia.
 
En missään tapauksessa ole eri mieltä kanssasi tästä. En vaan näe, että niin käy, koska ne, joiden se pitäisi nähdä järkeväksi tuskin tulevat niin tekemään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös