Äänestäjien poliittinen asema noudattaa Gaussin käyrää: Enemmistö on keskellä. Tämän tajusi myös Trump ensimmäisissä vaaleissaan. Ensimmäisessä pressavaalissa Trump ei kosiskellut rebujen äärilaitaa, kun tiesi kuitenkin saavansa ne äänet, vaan keskittyi hakemaan ääniä keskeltä, liikkuvista äänestäjistä.
Koska äänestäjien enemmistö noudattaa Gaussin käyrää, on suomalaisista puolueista tullut monesti niin "keskustalaisia" (en viittaa puolueeseen), että niitä on välillä vaikea erottaa toisistaan. Tietysti puolueilla on myös valtalinjasta, "keskustalaisuudesta", poikkeavia "ääriedustajia". Ne pidetään puolueessa, kun keräävät käyrän laidalta ääniä. Panostukset ovat kaikilla puolueilla kuitenkin lähellä poliittista keskustaa, sillä sieltä on saavutettavissa eniten ääniä.
Kaksipuoluejärjestelmässä on myös hyviä puolia, ja niistä ensimmäisenä tulee mieleen päätöksentekokyky. Joku Kataisen six-pack -hallitus on karmea esimerkki siitä, kun päätöksentekokyky jumiutuu sillä, että kaikista asioista tehdään joku "paketti", johon sotketaan yhtä ja toista, jotta jokainen hallituspuolue saadaan tyytyväiseksi ja sitoutettua päätöksiin. Pahimmillaan pari isoa puoluetta on pienen tai parin pienen puolueen "panttivankina", koska hallituksen hajoamista halutaan välttää. Taitavasti politikoimalla pienet puolueet saavat kokoaan isomman vaikutusvallan, joka sotii sekä demokratian periaatteita että toimeenpanokykyisen hallituksen ajatuksia vastaan.
Eniten Trumpin aiheuttamassa kahtiajaossa vaikutusta on tällä hetkellä korkeimman oikeuden konservatiivisella enemmistöllä. Koska nuo virat ovat elinikäisiä, tuo enemmistö voi olla vallassa siellä vielä pitkään. Noin muutoin epäilen, että demokraattien voittaessa seuraavat pressanvaalit tilanne rauhoittuu. Trump kammetaan syrjään rebuista, ja seuraajan (sitä seuraavat vaalit) on haettava äänestäjiä liikkuvista äänestäjistä, eli keskeltä.