Yhdysvaltojen tulevaisuus – jatkuuko kahtiajako?

  • 210 892
  • 1 208

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Kertoo paljon maailman ja Amerikan nykytilanteesta, jos McConnellia kuvaillaan nykyään tolkun kaveriksi (verrattuna muihin). Kyseessä kuitenkin yksi Washingtonin pahimmin korruptoituneista suohirviöistä. Good riddance.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Molemminpuolin typeriä aborttilakeja osavaltioissa tuolla on, käytännössä toisella puolella abortin täyskielto (Alabama), ja toisella puolella abortin saaminen syntymään asti (Oregon). Moni rebublikaani itseasiassa on puhunut liittovaltion laista, joka kieltäisi abortin 15 rv jälkeen. Tuotakin pidetään liberaalisiivessä naisten alistamisena ja kehojen hallitsemisena, vaikka laki olisi lähellä Länsi-Eurooppalaista keskiarvoa.

Onko Länsi-Euroopan keskiarvo sitten joku absoluuttisen moraalisesti oikea malli? Lähtökohtaisesti kaikki aborttioikeuden rajoittaminen on yritys rajoittaa naisen itsemääräämisoikeutta, ja näennäisesti "maltillisetkin" rajoitukset ovat republikaaneille vain keino hitaasti hivuttaa lakia kohti entistä kireämpiä rajoituksia. Tuo "abortin saaminen syntymään asti" on juuri sellaista pelottelun retoriikkaa jolla luodaan mielikuvaa abortista vauvojen tappamisena. Käytännön esimerkkejä lähellä syntymää tehdyistä aborteista ei ole hirveästi otsikoihin noussut, ja todennäköisesti Oregonin laissa on enemmän kyse siitä, että lääkärien ei tarvitse pelätä syytteeseen joutumista tapauksissa joissa lapsi kuolee sekä äidin että lapsen ollessa hengenvaarassa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Minä en tiedä mikä on absoluuttisen moraalisen oikea malli, eikä taida tietää kukaan muukaan. Molemmilla puolilla on tässä asiassa mielestäni hyvät argumentit. Ainoa keino siis on kenties antaa kansan enemmistön päättää, niin kuin USA:ssa Roe v Waden kumoamisen jälkeen tapahtuu. Minä en mitään ole pelotellut, vaan tuollainen on laki Oregonissa.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Minä en tiedä mikä on absoluuttisen moraalisen oikea malli, eikä taida tietää kukaan muukaan. Molemmilla puolilla on tässä asiassa mielestäni hyvät argumentit. Ainoa keino siis on kenties antaa kansan enemmistön päättää, niin kuin USA:ssa Roe v Waden kumoamisen jälkeen tapahtuu.

”Good people on both side”

Kerrotko vielä mitkä ovat täyskiellon hyvät argumentit? Jeesus ja Jumala eivät kelpaa
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Yli puolet kannattaa valinnanvapautta (2022). On huvittavaa miten tässä asiassa huudetaan valtiota ja lainsäädäntöä määräämään ihmisten yksityisasioista, kun kaikessa muussa ollaan niin fuhreedomia. Samoin vääräleuka voisi sanoa että pro life loppuu syntymään, sen jälkeen olet omillasi. Väittelyssä DeSantis taisi toistaa muistaakseni sen älyttömän synnytyksen jälkeisen abortin tai mitä roskaa se oli.

(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Vaikkapa se jos oman vakaumuksen mukaan pienen ihmisen tappaminen on väärin.
Onko se oma vakaumus oikeasti hyvä syy kieltää se kaikilta muiltakin?

Kuvitellaan tilanne, meillä on henkilöt A ja B. A:n vakaumuksen mukaan abortissa on kyse pienen ihmisen tappamisesta ja se on väärin. B:n vakauksen mukaan kyseessä ei ole pieni ihminen ja abortti ei B:n vakaumuksen mukaan ole väärin.

Miksi A:n vakaumuksen pitäisi ajaa B:n vakaumuksen yli ja estää myös B:ltä abortin teko? Eikö oikeammin olisi, että molemmat saavat toimia oman vakaumuksensa mukaan? Kukaan ei pakottaisi A:ta aborttiin ja hän saisi elää vakaumuksensa mukaisesti. Mutta B voisi tarvittaessa saada abortin ja myös hän voisi elää vakaumuksensa mukaan.

Jos lainsäädäntö ja päätökset tehdään A:n vakaumuksen mukaisesti, sillä estetään B:tä elämästä oman vakaumuksensa mukaisesti. Jos taas tehdään B:n vakaumuksen mukaan, niin jokainen saa elää ja toimia oman vakaumuksensa mukaisesti. Jotenkin näkisin, että tällainen tapa toimia voisi olla parempi kuin se, että pakotetaan muita elämään oman vakaumuksen mukaisesti.
 
Siksi, jos A:n vakaumuksen mukaan syntymä tai joku tietty rv-määrä ei tee eroa siihen, missä vaiheessa kyse on ihmisestä, ja missä vaiheessa kyse ei ole ihmisestä. Ihmisen tappo (ml. kohdussa asustavat) on siis aina väärin A:n mielestä, eikä kenelläkään ole siihen oikeutta, kuten kenelläkään ei tule myöskään olla oikeutta tappaa omaa 1 kuukauden ikäistä lastaan. vaikka joku oman vakauden mukaan näin haluaisikin tehdä. Hyvää pohdintaa sinulta kuitenkin.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Onko ihminen kykeneväinen elämään kohdun ulkopuolella? Jos ei, voidaanko silloin puhua ihmisestä?

Jonkun toisen mukaan kyseessä on ihminen, ja jonkun toisen mukaan kyseessä ei ole ihminen. Itse rakastin omaa lastani ainakin siitä hetkestä, kun kuulin hänen sydämen lyöntien äänet. Se oli erittäin tunteikas hetki. En välittäisi, jos joku väittää että eihän kyseessä ollut edes ihminen.
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Ehkä seuraava askel aborttikieltojen jälkeen on tehä runkkaamisesta laitonta. Jos abortti on murha, niin masturbaatio on joukkomurha.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Jonkun toisen mukaan kyseessä on ihminen, ja jonkun toisen mukaan kyseessä ei ole ihminen. Itse rakastin omaa lastani ainakin siitä hetkestä, kun kuulin hänen sydämen lyöntien äänet. Se oli erittäin tunteikas hetki. En välittäisi, jos joku väittää että eihän kyseessä ollut edes ihminen.
Juu, oli se hienoa omankin lapsen kohdalla. Eri fiilis varmaan olisi jos "kantaja" olisi raiskattu alaikäinen eikä silti aborttiin mahdollisuutta. Tätähän tapahtuu jenkkilässä nykyään useammassa osavaltiossa.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tällaista asennetta kaivattaisiin lisää USA:n vahvasti ukkoutuneeseen politiikkaan:

”Suoraan sanottuna on uusien johtajien sukupolven aika. Heidän on tehtävä päätökset, jotka muovaavat sitä maailmaa, jossa he elävät”, nyt 76-vuotias Romney sanoo.

Sinällään kyllä huono juttu, että Romneyn kaltaiset maltillisemmat republikaanit väistyvät, koska se saattaa tarkoittaa sitä että tuo sakeampi siipi ottaa puolueen ihan kokonaan haltuunsa. Romneyhan on ollut viime aikoina tavallaan oppositiossa oman puolueen sisällä, ja jonkinlainen järjen ääni tuota MAGA-kulttia vastaan.

Ja ihan turhaahan nuo Romneyn toiveet Bidenin, Trumpin tai noiden muidenkaan kasikymppisten patujen väistymisestä ovat. Nämä sedät haluavat itse roikkua vallankahvassa kiinni niin kauan kun edes toinen jalka on vielä puolittain haudasta ulkona, ja toisaalta demokraattien tilanne on nyt sikäli hankala että kunnollista haastajaakaan ei nyt ole, joten he ovat vähän ehkä jumissa Bidenin kanssa ja toivovat että tämä säilyisi edes jotakuinkin järjissään vaalien yli. Jos Biden tässä vaiheessa luovuttaisi, niin käytännössä presidenttiys ojennettaisiin takaisin tuolle oranssille aikuisvauvalle.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Monesti miettinyt että mihin tää USA:n kahtiajakautuminen lopulta johtaa. Mitään merkkiä siitä että asiat menis toiseen suuntaan kun ei ole, vaan pahemmaksi vaan on menossa. Joten jossain vaiheessa tullee sitten hetki että ollaan siinä pisteessä että jotain todella mullistavaa tulee tapahtumaan. Hajoaako USA rauhallisesti kahteen leiriin vai rähistäänkö ihan kunnolla?
 
Onko missään muussa demokraattisessa maassa tilanne se, että n 50 prosenttia kansasta vihaa toista 50 prosenttia? Republikaaneille demokraatit ovat pahempi vihollinen kuin Venäjä. Ihan uskomaton maa tuokin.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu

Muistan, kuinka joskus vähän Trumpin valinnan jälkeen heitin muutamalle kaverille vitsillä, että nähdäänköhän Yhdysvalloissa sisällissota seuraavan kymmenen vuoden aikana. Enää ei kauheasti tuo ajatus naurata
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onko missään muussa demokraattisessa maassa tilanne se, että n 50 prosenttia kansasta vihaa toista 50 prosenttia? Republikaaneille demokraatit ovat pahempi vihollinen kuin Venäjä. Ihan uskomaton maa tuokin.
Tuo on sisäsyntyisenä riskinä anglosaksisessa "winner takes all" -vaalitavassa, mikä pakottaa kaksipuoluejärjestelmään ja altistaa houkutukseen vastapuolueen demonisoinnista. Lädien saarella tuntuu yleiset käytöstavat (vaikka britit ei toki niistä etenkään turisteina liian kuuluisia ole) estävän tuommoiset suorat vastapoliitikkojen demonisoinnit ja kannattajien masinoinnit niiden kimppuun väkivalloin.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Monesti miettinyt että mihin tää USA:n kahtiajakautuminen lopulta johtaa. Mitään merkkiä siitä että asiat menis toiseen suuntaan kun ei ole, vaan pahemmaksi vaan on menossa. Joten jossain vaiheessa tullee sitten hetki että ollaan siinä pisteessä että jotain todella mullistavaa tulee tapahtumaan. Hajoaako USA rauhallisesti kahteen leiriin vai rähistäänkö ihan kunnolla?

Mietin vaan, että minkälaisiin maantieteellisiin osiin USA hajoaisi? Demokraatteja ja republikaaneja on ympäriinsä eikä ole jotain selvää aluejakoa. Republikaanien hallitsemissa osavaltioissa voivat kaupunkialueet olla demokraattien hallussa. Pelkään, että USA:ssa rähinöidään jollakin tapaa ennen pitkään, mutta on vaikea kuvitella, miten maa hajoaisi ellei se sitten pirstaloituisi useammaksi valtioksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin eurooppalaisesta kuplasta (kerran jenkeissä vierailleena) käsinhän sitä toivoisi, että tähtien ja raitojen alla patrioottinen kansa kuitenkin yhdistyisi jakolinjoista huolimatta. Kiitollinen olen kyllä yhtäältä monipuoluejärjestelmästämme (blokkiutumisen kuitenkin edetessä :? ) ja että tiettyjen fundametaalien äärellä me suomalaiset pidämme valtaosin yhtä.

En osta väitteitä Jenkeistä jonain banaanitasavaltana, mutta polarisaatiokehitys on joka tapauksessa ollut huolestuttavaa ihan joka kantilta. Iso ja diversi maa totta kai, mutta näin NATO-liittolaisnäkökulmasta, toivoisin Lännen johtavan valtion olevan vahva, edistysmielinen ja yhtenäinen.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Näin eurooppalaisesta kuplasta (kerran jenkeissä vierailleena) käsinhän sitä toivoisi, että tähtien ja raitojen alla patrioottinen kansa kuitenkin yhdistyisi jakolinjoista huolimatta. Kiitollinen olen kyllä yhtäältä monipuoluejärjestelmästämme (blokkiutumisen kuitenkin edetessä :? ) ja että tiettyjen fundametaalien äärellä me suomalaiset pidämme valtaosin yhtä.
Olen aikaisemmin sanonut että ehkä kaksipuoluejärjestelmä pelasti demokratian USAssa pari vuotta sitten tammikuussa. Jos olisi ollut useampia puolueita, niin ehkä maa olisi matkalla Trumpin diktatuuriin, vähän Saksan -30-luvun malliin.
Sitten lahjusasiaa, New Jerseyn senaattori Bob Menendez (demokraatti) sai syytteet lahjusten ottamisesta, sekaantumisesta oikeusjuttuihin:
"A federal grand jury in New York indicted Sen. Bob Menendez (D-N.J.) and his wife, charging the two with bribery in connection with their relationship with three New Jersey businesspeople, according to an indictment unsealed Friday.
Federal prosecutors accused the couple of accepting hundreds of thousands of dollars in bribes in cash, gold bars, a Mercedes-Benz C-300 convertible and home mortgage payments in exchange for using the senator’s position to benefit the businesspeople and the government of Egypt between 2018 and 2022. The two were charged with conspiracy to commit bribery, conspiracy to commit honest services fraud and conspiracy to commit extortion."

Tämä oli jo toinen kerta kun häntä syytettiin lahjusten ottamisesta kun hän auttoi etelä-floridalaista silmälääkäriä laskutusongelmien kanssa (miljoonia taaloja), juttu päättyi siihen että valamiehistö ei pystynyt tekemään päätöstä (hung jury).

Mikä tekee asiasta mielenkiintoisen että senaatissa on fifty/fifty tilanne ja Menendeziä on vaadittu eroamaan, mm. New Jerseyn kuvernööri (demokraatti), joka sitten nimittää uuden senaattorin Menendezin loppukauden ajaksi. Mutta jos kävisi niin että Bidenin syytteet etenisivät edustajainhuoneesta (republikaani enemmistö), senaattiin (republikaani enemmistö 50-49). Voisi tulla "hauska" tilanne.

Mutta kuten olen aikaisemminkin sanonut, USA on maailman korruptoitunein maa.

JOL
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vähän nyt haisee tuo liittovaltion hallinnon alasajo sille, että aseellinen apu esim. Ukrainaan halutaan keskeyttää ja ukrainalaisten pakottamiseen neuvottelupöytään. USA:n julkinen talous on ylivelkaantunut ja silti aseapua annetaan miljardeissa dollareissa, en tiedä mitä on sitten sovittu takaisin maksusta. Tällainen tilanne ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös