USA:n yhteiskunnallisissa ja historiallisissa syvärakenteissa lienee tekijöitä, mitkä enemmän, kuin vaikka meitä vakaita ja valistuneita pohjoismaita, korostavat autoritääristä persoonallisuustyyppiä. On melkoisestikin tutkimusaineistoa siitä, että autoritäärinen, kurilla ja kyselemättömyydellä kasvattaminen synnyttää konservatiivista, atavistista, epäanalyyttistä ja epäempiiristä mielenlaatua. Mustavalkoisuutta ja jyrkkyyttä, emotionaalisia refleksejä, eikä kykyä viileään empiiriseen analyysiin yhdistyneenä tiettyyn pohjimmaiseen empatiaan. Rationaalisuus on pääosin liberaalia, irrationaalisuus pääosin konservatismia.
Olin aiemmin ehkä hieman skeptinen tämän näkökannan suhteen, mutta historian kulku tuntuu sitä kyllä aika lailla vahvistavan. USA:n yhteiskunnalliset rakenteet näyttävät tosiaan olevan johtamassa sitä kohti autoritäärisyyttä, kohti anti-liberalismia, anti-tiedettä, anti-rationaalisuutta. Kohti jotain ihmeellistä emotionaalista hysteriaa siinä missä tämä sivilisaatio on yhä tuhoisammin ajautumassa kohti ekologista katastrofia - siis luonnontieteen etabloiman - ilmastonmuutoksen myötä. Viileä järki on turvamme, atavistinen, emotionaalinen hysteria tuhomme.
Meidän pitäisi, voidaksemme todella ymmärtää, mitä USA:ssa tapahtuu, poistaa erinäiset savuverhot tapahtumien ympäriltä. Ongelmana on sekin, ettemme tiedä, mikä on savuverhoa, mikä ei. Näitä pintatason tapahtumia johtaa sokea kenraali, joka sohii miekallaan joka suuntaan ja sinne tietysti joukot ohjautuvat, mukaan luettuna mediaväki.
On olemassa tulkintakehys, jossa tapahtumat nähdään pitkällä perspektiivillä, USA:n liki 250-vuotista historiaa vasten. Tässä historiassa on pelkistetysti kaksi poliittista valtalinjaa, federalistit ja anti-federalistit. Anekdoottina: USA:n alkuaikoina oli kaksi puoluetta vastakkain, demokraatis-republikaanit ja federalistit. Nykyisin puolueiden nimet ovat erilaiset, mutta tämä perusasenne säätelee edelleenkin puolue-elämää. Syvärakenteissa on kuitenkin kysymys vallanjaosta liittovaltion ja osavaltioiden kesken.
USA:n kehityksen hahmottaminen tapahtuu perustuslain ja siihen tehtyjen lisäysten avulla. Näin maallikkona näyttää siltä, että loppujen lopuksi kysymys on ollut historian saatossa vain rahasta, liittovaltion oikeudesta rahoittaa tiettyjä ohjelmia ja niistä koskevista kiistoista. Liittovaltion pitäisi alkuperäisen sopimuksen mukaisesti pitää huolta vain lainsäädännöstä, ulkosuhteista ja puolustuksesta. Kaiken aikaa on kuitenkin ollut olemassa tendenssi kasvattaa liittovaltion valtaa. Tämän kehityksen vastainen liike on trumpismi.
Mutta on toinen kysymys, mikä on liikkeellepaneva voima trumpismissa. Kyseessä on anti-intellektualistinen liike, jota johtaa presidentti, joka tuskin tietää, mitä on tekemässä. Toimii vaistoillaan. Pintatasolla kyse näyttää olevan someilmiöstä, jota vauhdittavat kulttuurisodat, arvoristiriidat. Tai voidaan esittää materialistinen selitys, jonka mukaan liike syvätasolla lähtee liikkeelle niiden parista, joille amerikkalainen unelma on käynyt vieraaksi. Mutta voidaan esittää myös kyyninen tulkinta, jonka mukaan liike ajaa tietämättään superrikkaiden etuja. Se on vain yksi häiriö kapitalistisessa taloudessa.
Kolmas kysymys on se, mitä trumpismi saa aikaan. Jättääkö se vain väreen lammen pintaan vai jotakin paljon enemmän. Tässä mielestäni kuvaan astuu jälleen Monoliitti, perustuslaki. Niin kauan kuin perustuslain varpaille ei astuta, liike ei saa lopultakaan mitään pysyvää aikaiseksi. USA on edelleen valtiollisesti sama kuin aikaisemminkin. Toisaalta, kuitenkin on huomattava, että liike on onnistunut vaikuttamaan jonkin verran perustuslain tulkintoihin, kuten Wade vs. Roeen tai lisäämään presidentin immuniteettiä.
Politiikan pintatasolla luonnollisesti kuohuu, retoriikka on kovaa ja tavoitteet hyvinkin utopistisia tai dystooppisia. Puolueet eivät näytä kykenevän yhteistyöhön, mutta yhteistyön esteenä on kumminkin vain yksi henkilö, Trump. Monet edustajista ja senaattoreista ovat vain toimintakyvyttömiä Trumpin vallankäytön edessä. Varsinkin senaattorit ymmärtävät yleensä perustuslain hengen ja syvärakenteiden merkityksen.
Meillä on täällä nyt tämä Trump, kuin norsu porsliinikaupassa. Hän riehuu aikansa ja sitten todennäköisesti astuu demokraatti valtaan. Muutoksia varmasti tapahtuu, demokraattien on löydettävä kansa uudelleen. Eli näille taaperoille on kerrottava, että jos kansa ei tykkää jostakin asiasta, jätetään se asia ajamatta. On löydettävä tie enemmistön sydämeen, ei vähemmistön.
Ovatko pintatason muutokset pysyviä, ts. kuvaamallasi tavalla? Löytääkö kansa liberalismin uudelleen? Kai se riippuu ennen muuta talouden kyvystä jakaa hyvää laajalle osalle yhteiskuntaa. Silloin melkein kaikki voisivat tässä erittäin positiivisessa kuvitelmassa löytää jälleen tiensä yhteiseen neuvottelupöytään. Silloin 1/6 tapahtumat eivät voisi toistua: kongressissa riidellään ihan sivistyneen demokratian käytäntöjen mukaisesti. Häviäjä tunnustaa häviönsä ja valmistautuu voittamaan seuraavissa vaaleissa tai äänestyksissä.
Molempien puolueiden pitäisi taas lähentyä kohti keskustaa. Olisi luovuttava ajatuksesta kaataa omat arvonsa toisten kurkusta alas. Olisi löydettävä riittävä yhteinen tila ja sopimus keskustella ainakin perustuslain määrittämistä liittovaltion alaan kuuluvista kysymyksistä. Optimistisesti voisi ajatella, että kansa saa lopulta tarpeekseen äärimmäisyysainesten riehumisestä. Trumpin jätettyä pelikentän, kukaan ei astu hänen tilallaan. Voi olla, että tämä johtaa Magan passivoitumiseen. Kulttuurisodat jäävät kytemään, mutta kun kukaan ei heitä bensaa hiillokseen, niin sodat pysyvät osavaltiotasolla. Ihmiset rauhoittuvat hoitamaan omat asiansa, kuten kunnon talousliberaalin tuleekin tehdä. Arvokysymykset jäävät yhteisö- ja henkilötason kysymyksiksi.
