Mainos

Yhdysvaltojen mielenosoitukset ja mellakat

  • 275 066
  • 1 996
Sanders ei edusta kokoomuksen tasoa.
Hänen suunnitelmansa sosialisoida pörssiyhtiöistä osuus annettavaksi työntekijöille on puhdasta kommunismia ja sellaista voisi Suomessa odottaa kuulevansa vain Vasemmistoliiton hörhö-laidalta. Tai no miksei puheenjohtajaltakin. Sanders kannattaa myös protektionismia ja monenlaisia älyttömiä vastuita yrityksille jotka veisivät niiltä autonomiaa ja kohti valtion ohjausta, joita kokoomus ei ikinä ehdottaisi tai hyväksyisi. Vielä tämä päivänäkin minä ottaisin mieluummin presidentiksi Trumpin kuin Sandersin.

Juurikin näin. Onneksi demokraateissa järki voitti ja Biden herätettiin sargofagista hankkimaan ääniä jopa maltillisilta rebuilta, jotka oli kypsyneeet Trumpin perseilyyn.Trump olisi myös voittanut vaalit Sandersia vastaan vuoren varmasti.
 
ijuka

Jäsen
Sanders ei edusta kokoomuksen tasoa.
Hänen suunnitelmansa sosialisoida pörssiyhtiöistä osuus annettavaksi työntekijöille on puhdasta kommunismia ja sellaista voisi Suomessa odottaa kuulevansa vain Vasemmistoliiton hörhö-laidalta. Tai no miksei puheenjohtajaltakin. Sanders kannattaa myös protektionismia ja monenlaisia älyttömiä vastuita yrityksille jotka veisivät niiltä autonomiaa ja kohti valtion ohjausta, joita kokoomus ei ikinä ehdottaisi tai hyväksyisi. Vielä tämä päivänäkin minä ottaisin mieluummin presidentiksi Trumpin kuin Sandersin.

Sandersilla on myös rikkaiden omaisuusverotus, oliko se jotain jos omistaa yli 10 miljardia niin joka vuosi verotetaan 8% omistuksista.

Tuo aiheuttaisi aika nopeaan sen että kaikki rikkaat yritystenomistajat muuttaisivat muualle, vaikka kiinaan kun siellä on halvempaa työvoimaakin.
 
Tuamas

Jäsen
Siellä on ensitietojen perusteella ollut mukana riehumassa vähintään toistakymmentä maakuntatason republikaanipäättäjää sekä suunnilleen sama määrä vapaalla olevia poliiseja ja muita viranomaisia edustavia, jotka ovat esittäneet virkamerkkiään paikalla töissä olleille poliiseille.

Liitteenä kuvavisa, toinen kuvista BLM marssiin valmistautuvia kansalliskaartin joukkoja ja toisessa vastaava etulinja Trum-kannattajien marssiin valmistautuneena.
 
Liitteet

  • D468C80E-47D9-47C7-B1DD-62B66A9204AB.jpeg
    D468C80E-47D9-47C7-B1DD-62B66A9204AB.jpeg
    111,7 KB · kertaa luettu: 256
  • F9339399-4773-4467-AE48-2C8DD55EF32A.jpeg
    F9339399-4773-4467-AE48-2C8DD55EF32A.jpeg
    213 KB · kertaa luettu: 261
K

kiwipilot

Siellä on ensitietojen perusteella ollut mukana riehumassa vähintään toistakymmentä maakuntatason republikaanipäättäjää sekä suunnilleen sama määrä vapaalla olevia poliiseja ja muita viranomaisia edustavia, jotka ovat esittäneet virkamerkkiään paikalla töissä olleille poliiseille.

Liitteenä kuvavisa, toinen kuvista BLM marssiin valmistautuvia kansalliskaartin joukkoja ja toisessa vastaava etulinja Trum-kannattajien marssiin valmistautuneena.

Höpöhöpö. Aamun Hesarissa espoolaistunut amerikkalaislakimies Raymond Bush kertoi, että antifa se oli asialla.

Hämmentävää miten lähtökohtaisesti järkevätkin ihmiset pystyvät laittamaan silmät kiinni tosiasioilta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vaikka tämä on epäreilua politikointia niin olisi suorastaan vaarallista olla antamatta tuomioita järjestelyjen tahallisesta laiminlyönnistä. Se on kuitenkin ainoa edes jollain tavalla hyväksyttävä selitys tuolle epäonnistumiselle Capitolin suojaamisesta.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos tuo Capitol Hill ”kapina demokratiaa vastaan” olisi mennyt automaattiaseilla ja molotovin cocktaililla suoritetuksi kongressin ja senaatin puhdistukseksi, niin presidentti Trumpille ei olisi ollut mikään ongelma julistaa hätätilaa, lykätä vallanvaihtoa ja järjestää uusia vaaleja sitten joskus kun ajat ovat rauhallisemmat. Ja niihin vaaleihin olisi menty tarkan ehdokasasettelun ja rajoitetun äänestysoikeuden ja -tavan kautta. Terveisiä Yhtenäiseltä Venäjältä, siellä sentään homma osataan.

Minun silmissä vallankaappaus olisi kymmenen kaveri systemaattisella yhteistoiminnalla onnistunut enemmän kuin hyvin, mutta kun ei niin ei. ”Siinä on paikka, miksi et lauo”. On vähättelyä puhua kapinasta tai poikien kävelystä museossa.

Tuossa oli palaset enemmän kuin kohdillaan Designated Survivor tosi-tv kausille

Kyllä näin on. Siellä oli joku kommando (kasvot peitossa) varustautunut aika nipulla siteitä panttivankien käsiin. Joukko huuteli hirttävänsä Pencen jne. Jos tuo joukko olisi päässyt poliitikkojoukkoon käsiksi, niin tuskin ainakaan Pence, Pelosi ym. olisi siitä hengissä selvinnyt. Loppuja olisi otettu panttivangeiksi ja vaadittu että Trump jatkaa maan johdossa. Ja Trump tuskin olisi silloin tullut sanomaan, että rauhoittukaa ja menkää kotiin, vaan käyttänyt tilanteen hyväkseen.

Tosin uskon, että vastarintaankin olisi löytynyt halukkaita, saihan Biden paljon enemmän ääniä kuin Trump. Joten siinä joukossa Trumpin hätätilan ja uusien vaalien julistukset tuskin olisi mennyt läpi, vaan olisi vaadittu että kaikesta huolimatta Biden aloittaa 20. tammikuuta, ja Trump astuu syrjään. Sitä voi sitten arvailla, miten siinä olisi käynyt, ja olisiko mennyt väkivaltaiseksi.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En arvaile ampumisen tarpeellisuutta, mutta omaa hölmöyttään tuo sai osuman. Ja ei siis saanut vahingossa luodista, vaan oli sisään kiipeämässä kai jostain oven yläosan ikkunasta(?). Ovi oli pönkätty kiinni, ja sieltä ylempää se putosi videoissa.

Ei tuommoista tarvitse tämmöisessä tilanteessa arvailla. Siellä ovella on ollut porukkaa, jotka työkseen suojelevat presidenttiä ja muita erittäin korkea-arvoisia ihmisiä. Heillä on täysin eri käskyt, oikeudet ja velvollisuudet kun normaaleilla poliiseilla. Siellä on hyvin todennäköisesti annettu komento, että jokainen joka tulee tuosta rajasta yli ammutaan, koska sisällä on äärimmäisen tärkeitä henkilöitä.
 
hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sanders ei edusta kokoomuksen tasoa.
Hänen suunnitelmansa sosialisoida pörssiyhtiöistä osuus annettavaksi työntekijöille on puhdasta kommunismia

Sanders ja USAn kielenkäytössä oleva "sosialismi"-termi on jotain ihan muuta kuin kommunismi tai sosialismi siten, kuten muu maailma ne termit ymmärtävät. Harmillista, jos jenkkien terminologiaväännökset saavat täälläkin jalansijaa.

Euroopassa ja Suomessa tuon kaltaisia vastuita yrityksille on jo ennestään, ja esim. monessa yrityksessä on työntekijöiden edustus hallituksessa.

Sandersin ehdottaman henkilökunnalle rahastoitu osuus yrityksen osakkeista on eräänlainen optio-ohjelma, sillä niissäkin annetaan yhtiön työntekijöille osakkeita palkkioksi. Tällä ei ole kommunismin kanssa mitään tekemistä. Se, että tämä olisi pakotettu malli valtion toimesta olisi tietysti uutta. Monet yritykset tekevät tätä kuitenkin ihan oma-aloitteisesti, myös USAssa, sillä työntekijöiden sitouttaminen osa-omistuksen kautta parantaa heidän sitoutumistaan yritykseen ja siten tuottavuutta.

USAssa yritysten veroaste on Trumpi heille myöntämien verohelpotusten jälkeen niin naurettavan matala, että sen nostaminen luulisi olevan muidenkin kuin vain Sandersin listalla.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Mitä enemmän tästä asiasta selviää, niin sitä enemmän tämä alkaa näyttämään ihan oikealta vallankaappausyritkseltä. Toki suurin osa osallistujista ei tästä ollut tietoisia, mutta siellä oli mukana myös porukkaa, joilla oli selkeästi jokin suurempi agenda taustalla.

Noin varustautuneita tyyppejä siellä oli mukana ja he eivät olleet näitä idiootteja, jotka pyörivät ympäriinsä ottamassa itsestään kuvia ja varastamassa tavaraa, vaan heillä oli jokin selkeä suunnitelma mitä toteuttivat. Liittyivätkö nämä pommit ja molotovin cocktailit tähän, en osaa sanoa. Kaikesta tästä tulee hyvin vahvasti mieleen tämä:

msg

Jäsen
Sitä vain mietin, että luuliko DT ihan oikeasti että tässä vaiheessa prosessia olisi ollut mahdollista jollain tavalla saada tulos vielä muuttumaan vai vetikö tämän loppuvaiheen shown vaan ihan realitystarana. Uskoiko oikeasti, että Pence voisi noin vain julistaa pomonsa voittajaksi.
Lakijutut, panostavat puhelut ja muu kyllä antaisivat ymmärtää että ihan aidosti uskoi voivansa vielä tässä vaiheessa muuttaa vaalituloksen ja mietin että haettiinko tässä lopussa ihan oikeasti sellaista mellakkaa, jonka varjolla olisi voinut keksiä jotain poikkeustilaa tai vastaavaa.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Toisella puolella tellusta ammutaan ja joku kuolee. Helvetinmoinen haloo. Sitten meillä täällä nuoret koittavat tappaa toisiaan ja toisinaan onnistuukin tässä. Ei mitään huolta tai kirjoituksia. No joo, joku voi kommentoida jossakin. Mikä helvetti tätä kansakuntaa oikein vaivaa? Onko tosiaankin niin, että poliittinen kanta määrittelee nämä asiat? Oon kyllä hyvin huolissani.

Tietenkin jokaisen ihmisen elämä on yhtä arvokas, enkä siitä ala kiistelemään. Kuitenkin tässä nyt toisella puolella tellusta tapahtui vallankaappausyritys, mikä olisi voinut eskaloitua vielä pahemmaksi. Lisäksi tässä annetaan vaarallisia malleja ihan muidenkin maiden ääriryhmille, että pystytään tunkeutumaan maan demokratia-laitoksen rakennukseen. Elämme nykyään entistä globaalimmassa maailmassa ja tietysti tällainen tapahtuma nostaa suuremman haloon kuin nuorten toisten tappamiset.
 
Sitä vain mietin, että luuliko DT ihan oikeasti että tässä vaiheessa prosessia olisi ollut mahdollista jollain tavalla saada tulos vielä muuttumaan vai vetikö tämän loppuvaiheen shown vaan ihan realitystarana. Uskoiko oikeasti, että Pence voisi noin vain julistaa pomonsa voittajaksi.
Lakijutut, panostavat puhelut ja muu kyllä antaisivat ymmärtää että ihan aidosti uskoi voivansa vielä tässä vaiheessa muuttaa vaalituloksen ja mietin että haettiinko tässä lopussa ihan oikeasti sellaista mellakkaa, jonka varjolla olisi voinut keksiä jotain poikkeustilaa tai vastaavaa.

Joskus voi olla niin epätoivoinen, että se hämärtyy, mikä oikeasti on realistista. Jos on edes pieni valonpilkahdus jossain, niin siihen voi todella uskoa. Jos Trump todella pelkää hetkeä, kun hän ei ole vallassa ja rikoksia aletaan tutkia tai rahat ovat pahemmassa jamassa kuin tiedetäänkään tai jotain vastaavaa, niin sitä voi todella uskoa. Tai sitten vain hänen egonsa ei kestä tappiota. Mutta mistä tuota tietää ennen kuin lisää tutkitaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
USAssa yritysten veroaste on Trumpi heille myöntämien verohelpotusten jälkeen niin naurettavan matala, että sen nostaminen luulisi olevan muidenkin kuin vain Sandersin listalla.
Trump laski yritysveron 35% 21%:iin. Tätähän voi pitää ihan hyvänä ideana, mutta efektiivinen veroaste on huidellut jossain 15% nurkilla jo ennen tuota alennusta. Biden on nostamassa veron jonnekin 27%, vielä ei ole tietoa miten aikoo nostaa maksettujen verojen määrää.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Twitterissä joku sanoi, että ainakin osan porukasta tarkoituksena olisi ollut tuhota Electoral Collegen äänet, mitä oltiin laskemassa. Kuvissa edustajien avustajat roudaavat ko. puulaatikoita turvaan hörhöjen tieltä, mutta osaako joku sanoa, mitä olisi tapahtunut jos äänilappujen poltto olisi onnistunut? Ovatko siis vain seremoniallinen pino paperia, vai olisiko tuolla ollut jotain reaalimaailman vaikutustakin?
 
Äänet olisi varmaan pitänyt laskea uudestaan noiden valitsijamiesten toimesta.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Enää ei hymyilytä

Kiva kun näitä pellejä joutuu vastuuseen teoistaa. Tulee mieleen ne Vancouverit mellakat hävityn Stanley Cup -finaalin jälkeen ja silloin löytyi paljon kuvia ja videoita jengin riehumisesta. Poliisille meni sitten vihjeitä ja näitä sankareita saatiin kiinni. Kuvittelikohan nämä idiootit pääsevänsä pälkähästä, kun poseeraavat innokkaasti kuvia varten paikassa johon ovat murtautuneet?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sanders ja USAn kielenkäytössä oleva "sosialismi"-termi on jotain ihan muuta kuin kommunismi tai sosialismi siten, kuten muu maailma ne termit ymmärtävät. Harmillista, jos jenkkien terminologiaväännökset saavat täälläkin jalansijaa.
Tosiasiassa maailman 7,7 miljardin väestöstä vain muutaman promillen vähemmistö ymmärtää sosialimin niin kuin se pohjoismaissa nähdään eli jonain hyvinvointiyhteiskuntana. Kaikkialla muualla maailmassa sosialismi on nimenomaan synonyymi kommunismille. Tokihan se johtuu siitä, että 99% maailman väestöstä ei ymmärrä mitä pohjoismainen hyvinvointivaltio tarkoittaa ja heille 45% kokonaisveroaste on vain silkkaa kommunismia. Minusta olisi hienoa jos näin ei olisi, mutta se että minä toivon niin ei vielä muuta faktoja muuksi.
Euroopassa ja Suomessa tuon kaltaisia vastuita yrityksille on jo ennestään, ja esim. monessa yrityksessä on työntekijöiden edustus hallituksessa.
Paskat. Tämä on toki alue, joka on kaikkein abstraktein, mutta ajatusta on kuvattu niin että yrityksien pitäisi alkaa kaikessa päätöksenteossaan huomioimaan asiakkaat, työntekijät, yhteisöt ja muuta. Suomeksi sanottuna yritykset eivät saisi päättää itse omista asioistaan, vaan valtio ohjaisi kaikkea toimintaan. Tuo on ihan oppikirjamääritelmä kommunismille. Vaikka joku vasuri tuon tuuban uskoisi, niin ei kukaan kapitalisti ole niin tyhmä että tuota ei tajuaisi. Olisi lähes hauskaa nähdä, että tuota yritettäisiin (siis jossain helvetin kaukana täällä). Tuloksena olisi neuvostoliitto 2. Se että jossain ruotsissa on 10 hengen hallituksessa on yksi työntekijöiden edustaja on ihan kosmeettinen ele tuon rinnalla.

Ihan näistä samoista kauniista tarkoitusperistä ja vilpittömistä toiveista se kommanismi lähti silloin 100 vuotta sittenkin. Omistava luokka nähtiin ihan samalla tavalla vihollisena kuin mitä Sanders maalaa ja mitään pahaahaan siinä ei tehdä kuin heidän omaisuutensa vain viedään työtä tekevälle luokalle. Sitten jos joku sitä vastustaa, niin saattaa olla tarve ottaa henki pois, mutta sekin on vain näiden itsekkäiden kapitalistien oma vika. Ihan eri asia. Uskokaa pois. Yhtä tyhmää olisi kuvitella, että maailma ei olisi ensimmäisestä maailmansodasta oppinut sen vertaa ettei sellaista nähdä enää koskaan toista.
Sandersin ehdottaman henkilökunnalle rahastoitu osuus yrityksen osakkeista on eräänlainen optio-ohjelma, sillä niissäkin annetaan yhtiön työntekijöille osakkeita palkkioksi. Tällä ei ole kommunismin kanssa mitään tekemistä. Se, että tämä olisi pakotettu malli valtion toimesta olisi tietysti uutta. Monet yritykset tekevät tätä kuitenkin ihan oma-aloitteisesti, myös USAssa, sillä työntekijöiden sitouttaminen osa-omistuksen kautta parantaa heidän sitoutumistaan yritykseen ja siten tuottavuutta.
Sanders ehdotti 20% osuutta. Sellaista ei ole käytössä missään ja tämä tarkoittaa useiden tuhansien miljardien dollarien yksityisomaisuuden sosialisointia eli varastamista niiden nykyisiltä omistajilta. Turha sitä on valkopestä miksikään pikku järjestelyksi, vaan se on puhdas ryöstö. Suurin osa firmoista on pörssissä ja työntekijät saavat niiden osakkeita ihan vapaasti ostaa. Mikään yritys ei tuollaiseen vapaaehtoisesti suostuisi. Joillekin harvoille avainhenkilöille voidaan pienemmissä firmoissa palkitsemismallin myötä antaa optioina osakkeita, mutta on ihan absurdia esittää, että jostain mcDonaldsin 160 miljardin markkina-arvosta vaan jaettaisiin tuosta noin 36 miljardia hampurilaisenpaistajille ja siivoojille.
USAssa yritysten veroaste on Trumpi heille myöntämien verohelpotusten jälkeen niin naurettavan matala, että sen nostaminen luulisi olevan muidenkin kuin vain Sandersin listalla.
Joo, ihan naurattava vajaa 30%. Kyllä se pitäisi nostaa vähintään Suomen 20 prosentiin.
Toki kaikkien USA:n kilpailijoiden ja vihollisten listalla sen nosto varmasti on.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Yksi mellakoitsijoista kertoi FBI:lle tulleensa Washingtoniin Trumpin kehotuksesta. lähteenä CNN.

“On January 7, 2021, CHANSLEY called in to the Washington Field Office of the FBI, to voluntarily speak with law enforcement. Your affiant and an FBI agent spoke on the phone with CHANSLEY, who confirmed that he was the male in the face paint and headdress in the Vice President’s chair in the Senate. CHANSLEY stated that he came as a part of a group effort, with other “patriots” from Arizona, at the request of the President that all ‘patriots’ come to D.C. on January 6, 2021.”

Kyllähän tämä alkaa vaikuttaa ennalta sovitulta jutulta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vaikka eihän nämä mekkalat mikään hieno juttu ole, mutta on minun tunnustettava että vähän kateellinen olen sille kaverille, joka pääsi istumaan senaatin puheenjohtajan tuolilla. Mikäli House of Cards ei ole valehdellut, niin vara-presidenttihän voi sen tuolin ottaa käyttöönsä halutessaan. Jos olisin tuolla ollut ja voinut luottaa, että siitä sakoilla selviää, niin olisin kyllä käynyt kuvan ottamassa siinä itsestäni (ja jos joku olisi kysynyt, niin ehkä jonkun haastattelun olisin voinut antaa).
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mistä lähtien Suomessa tai pohjoismaissa sosialismi on tarkoittanut tuota?
Siitä lähtien kun sosiaalidemokratiaa on täällä harjoitettu. Täällä sosialismia ei pidetä synonyyminä kommunismille, kuten muualla vaan siinä nähdään joku sävyero. Jos asiaa olisi selittämässä elokuvan eläinten vallankumous lampaat, ne määkisivät "kommunismi paha, sosialismi hyvä".

Sanders käyttää itsestään termiä "demokraattinen sosialisti" ja puhuu nimenomaan pohjoismaisesta mallista (joka on tosin valheellista retoriikkaa)
 
Sosiaalidemokratia ja sosialismi on kuitenkin kaksi eri asiaa. Mutta ihan miten vaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös