Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 611 588
  • 4 394

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Totta kai voi olla mutta mikäli siinä samassa puhutaan noista tulonsiirroista niin onhan se selvää ettei niitä silloin henkilö juurikaan halua.

Kirjoittaja tietää mitä tarkoitti ja osaltani kerroin jo mitä yksi sana tarkoitti ja ymmärsin, että hän - kuten itsekin - katsoi Harrisin olleen vasemmalla. Presidenttiehdokkaana hän ei ole minusta ollut liian vasemmalla.

Jos palataan aiheeseen eli vaaleihin, nyt Harris näyttäytyy demokraattien keskustan presidenttiehdokkaana. Samassa muotissa kuin Obama ja Clinton. Miksipä ei myös presidenttinä. Harris ei ole juuri sormeaan heristänyt Israelin suuntaan.

Demokraattien vasemman laita on katkerana Harrisille. Israel pommitti Gazan kivikauteen, kymmeniä tuhansia siviilejä luoli. Sama voi tapahtua Libanonissa ja on hieman jo tapahtunutkin. Biden aseistaa Israelia minkä ehtii ja osa amerikkalaisista katsoo, että voidaan puhua kansanmurha-bidenista. Kun Harris on samaa heimoa, hänen äänestämisensä on vaikeaa.

”Miljoonia dollareita meidän verorahojamme on mennyt Israeliin, ja sillä on tapettu lapsia ja viattomia kansalaisia”, sanoo opiskelija Kendall Susack. Osa jättää todennäköisesti äänestämisen väliin. Susack puolestaan kertoo tukevansa vihreän puolueen ehdokasta Jill Steinia."

Susack kertoo kyllä tuntevansa niitäkin, jotka äänestävät Harrisia kaikesta huolimatta. Heille Trumpin paluu tuntuu liian isolta riskiltä. Häntäkin se hirvittää. ”Olen musta ja olen lesbo – käytännössä he tuntuvat sanovan minulle, että painu pois täältä”, hän sanoo.

”Mutta en silti voi äänestää ketään, joka tukee kansanmurhaa. En pysty äänestämään Harrisia.”
e: linkki USA:n vaalit | Amerikkalaiset avautuvat HS:lle sietämättömästä valinnasta, jonka edessä Trumpilla on vastaansanomaton etu
 
Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Outoa, että täällä puhutaan jatkuvasti Kamala Harrisista jonain oikeistolaisena. Siis mitä helvettiä nyt taas. Harris on äänestyskäyttäytymiseltään ollut tutkitusti koko senaatin aivan vasemmistoliberaaleimmassa ääripäässä.

Since the turn of the century, there have been 11 complete Congresses (107th through 117th), with only five months remaining in the 118th. During this period, there were 109 different Democrats who served in the Senate and cast a sufficient number of roll call votes for a reliable analysis of their ideological position.

Of these 109 Democrats, Harris has the second-most liberal voting record. This makes her slightly less liberal than Warren, but more liberal than all of the remaining 107 Democrats, and significantly more liberal than all but a handful.

Included among these 109 Democrats are President Biden, former President Barack Obama and 2016 presidential nominee Hillary Clinton. The record indicates Clinton is more liberal than 74, Obama more liberal than 62 and Biden’s more liberal than 52.

Biden’s voting record locates him at the ideological center of these 109 Democratic senators (two senators to the right of the median Democratic senator). Obama’s record locates him pretty close to the Democratic ideological center as well (eight senators to the left of the median Democratic senator). Clinton’s record locates her in the Democratic center-left (20 senators to the left of the median Democratic senator).

In sharp contrast, Harris’s roll call record places her on the far-left ideological edge of this cohort of Democratic senators (53 senators to the left of the median Democratic senator).

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Outoa, että täällä puhutaan jatkuvasti Kamala Harrisista jonain oikeistolaisena. Siis mitä helvettiä nyt taas. Harris on äänestyskäyttäytymiseltään ollut tutkitusti koko senaatin aivan vasemmistoliberaaleimmassa ääripäässä.
Oletan, että nuo oikeistoviittaukset viittaavat juurikin suomalaiseen poliittiseen kenttään.

Tämä klassinen, että Kokoomus olisi jenkeissä vasemmistopuolue.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sinulta täysin ala-arvoinen viesti.
Ei mitään ala-arvoista, jos itse sanot tukevasi aina oikeistolaisempaa ehdokasta.

USA:n entinen armeijan komentaja kutsui Trumpia "totaaliseksi fasistiksi".

On täysin relevanttia kysyä sinulta kannatatko mieluummin fasistia vai Harrisia?

Vai uskotko tuntevasi Trumpin paremmin kuin entinen armeijan komentaja (joka tuskin on punaviherwokettajaliberaali), eikä Trump silti mielestäsi ole fasisti, vaan jotain muuta? Kaikissa skenaariossa Trump on hyvin lähellä perinteistä oikeistodiktaattoria - onko vertailukohta keskitysleirejä rakentelevat Hitler vai lähinnä massoja väkivaltaan lietsova Mussolini, jää historiantutkijoiden arvioitavaksi...
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Laitetaan vielä katsaus demokraattien sisäiseen muuttumiseen enemmän keskitien puolueesta yhä liberaalimmaksi puolueeksi. Samalla puolueen politiikka isoissa kaupungeissa on AOC:n ja kumppaneiden sekä monien muiden toimesta osaltaan vasemmistolaistunut. Have Democrats become a party of the left?

Luvut kertovat puolestaan. Clintonin aikana keskitie oli voimissaan, mutta nyt se enää muisto. Liberaalit ovat saavuttaneet enemmistön.

Tämän minusta Harris on hoitanut kohtuullisesti. Mitään sellaista hän ei sano, josta päästäisiin kiinni liialliseen liberaaliuuteen (vasemmistolaisuuteen). Muutama heitto on tullut, mutta hän ei kysyttäessäkään lähtenyt niitä perustelemaan. Koska se ei ollut järkevää.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ei mitään ala-arvoista, jos itse sanot tukevasi aina oikeistolaisempaa ehdokasta.

USA:n entinen armeijan komentaja kutsui Trumpia "totaaliseksi fasistiksi".

On täysin relevanttia kysyä sinulta kannatatko mieluummin fasistia vai Harrisia?

Vai uskotko tuntevasi Trumpin paremmin kuin entinen armeijan komentaja (joka tuskin on punaviherwokettajaliberaali), eikä Trump silti mielestäsi ole fasisti, vaan jotain muuta? Kaikissa skenaariossa Trump on hyvin lähellä perinteistä oikeistodiktaattoria - onko vertailukohta keskitysleirejä rakentelevat Hitler vai lähinnä massoja väkivaltaan lietsova Mussolini, jää historiantutkijoiden arvioitavaksi...

USA:n entinen armeijan komentaja unohti mainita omat soittonsa Kiinaan :D
 
Tuamas

Jäsen
Eli Harrisin vasemmistolaisuus perustuu hänen ”liberal” -äänestyspäätöksiin.

Onkohan tässä osattu tsekata sitä, puhutaanko aidoista oikeisto/vasemmisto-kysymyksistä (talous) vai kulttuurisotahöpönassujen arvokysymyksistä (konsevatiivi-liberaali)?

Arvokysymyksissä liberaalin kutsuminen automaattisesti vasemmistolaiseksi on tätä nykyajan kulttuurisotahöpönassuilun hevonpaskaa, jota ei ole syytä tuoda Suomeen yhtään enempää.
 
Kysehän on konservatiivien ja liberaalien välisistä eroista. Oikeisto- ja vasemmistoliberaaleilla on eronsa. Samoin oikeisto- ja vasemmistokonservatiiveilla. USA:n ongelma on siinä, että republikaaneissa laitaoikeiston konservatiivit/äärioikeiston konservatiivit ovat vallassa. Demokraatit ovat kulkeneet keskipolulta jonkin verran vasemmistoliberaaliin suuntaan, mistä linkitinkin tutkimuksen pari viestiä ylempänä.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Eli Harrisin vasemmostolaisuus perustuu hänen ”liberal” -äänestyspäätöksiin.

Onkohan tässä osattu tsekata sitä, puhutaanko aidoista oikeisto/vasemmisto-kysymyksistä (talous) vai kulttuurisotahöpönassujen arvokysymyksistä (konsevatiivi-liberaali)?

Arvokysymyksissä liberaalin kutsuminen automaattisesti vasemmistolaiseksi on tätä nykyajan kulttuurisotahöpönassuilun hevonpaskaa, jota ei ole syytä tuoda Suomeen yhtään enempää.

Senaattorina Harris on halunnut mm nostaa takaisin yritysverotuksen 21% -> 35% ja kieltää vesisärötyksen eli käytännössä lopettaa Yhdysvaltojen öljyntuotannon. Onko tämäkin oikeistolaista?

Sitten tietysti enemmän niissä ”arvokysymyksissäkin” Kamala Harris haluaa esimerkiksi, että ihonväri on yksi kriteeri yliopistojen opiskelijavalinnoissa. Tälläistä toimintaa voi käsittääkseni kuka tahansa tolkun ihminen vastustaa.

Mutta joo, kova oikeistolainen Kamala Harris. Melkoista pajunköyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Jos asuisin Yhdysvalloissa olisi minulle jotain merkitystä sillä, millaista talous- tai muuta sisäpolitiikkaa pressaehdokkaat harjoittavat.

Mutta kun asu, vaan olen suomalainen ja eurooppalainen, roistovaltion naapurissa olevan maan kansalainen, niin minulle merkkaavat oikeastaan vain seuraavat asiat:

- Voimmeko NATO:ssa luottaa USA:n tukeen liittolaisena, siis USA:n turvatakuisiin?
- Jatkaako USA Ukrainan tukeamista vai pyrkiikö se painostamaan Ukrainan alueluovutuksiin?

Näiden takia toivon hartaasti ettei Trumpia valita pressaksi.
 
En tiedä kuinka varma kortti Harris näille olisi. Itse en suoraan sanoen ole varma, mihin Harris on valmis ja onko edes siihen, että Ukraina saa tulittaa syvälle Venäjälle huhuttujen tuhansien pohjois-korealaisten sotilaiden vyöryessä koulutuksensa jälkeen Venäjän joukkojen mukana Ukrainaan.

Suomessa Stubb ja moni muu ulkoministeriössä suhtautuu Trumpin valintaan siten, että Suomen asema ei paljon muutu jos muuttuu ko. asioissa lainkaan. Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala tapasi ennen Suomen NATO-jäsenyyttä Trumpin vakuuttaakseen hänet Suomen Natoon liittymisen eduista. NATO-vastaisuudestaankin tunnettu Trump ei lopulta asettunut vastustamaan jäsenyyttä, ja senaatti hyväksyi Suomen liittymisen Natoon lähes yksimielisesti.

Hautala on myös tämän jälkeen käynyt keskusteluja Trumpin/hänen edustajien kanssa ja saanut kuvan jonka mukaan Suomi on USA:lle tärkeä (mm. arktinen ulottuvuus, Venäjä). Hautala on kertonut haastatteluissa, että turha Suomen on Trumpia pelätä Suomen NATO-jäsenyyden tai USA:n puolustushalun suhteen. Suomella on toimiva sopimus puolustamisesta suoraan USA:n kanssa.

Stubb kenties seurailee Hautalan antamaa infoa, mutta joka tapauksessa suhteet Trumpiin on luotu ja niihin luotetaan useista syistä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Joo, USA:n nykyhallinnonkin, jota Harris edustaa, tuki Ukrainalle on ollut riittämätöntä ja liian varovaista. Trumpista tiedämme, että hän on vastustanut Ukrainana aseapupaketteja ja hänen vaatimuksestaan republikaanit jarruttivat viimeisintä suurta aseapupakettia yli puolen vuoden ajan.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kysehän on konservatiivien ja liberaalien välisistä eroista. Oikeisto- ja vasemmistoliberaaleilla on eronsa. Samoin oikeisto- ja vasemmistokonservatiiveilla. USA:n ongelma on siinä, että republikaaneissa laitaoikeiston konservatiivit/äärioikeiston konservatiivit ovat vallassa. Demokraatit ovat kulkeneet keskipolulta jonkin verran vasemmistoliberaaliin suuntaan, mistä linkitinkin tutkimuksen pari viestiä ylempänä.

Samaa mieltä sinänsä.

Tosin nykyään merkittävä osa näistä "konservatiivi-liberaali" -eroista juontuu juuri tuota nimim. @Tuamas mainitsemasta kulttuurisotahöpönassuilusta. Eli esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen, naisten oikeuksien omaan vartaloonsa puolustaminen sekä uskonnollisen sekoilun vastustaminen koulun yhteydessä siirtävät henkilöä tai puoluetta kohti "vasemmistoliberaalia" kategoriaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Merkittävä osa näistä "konservatiivi-liberaali" -eroista juontuu juuri tuota nimim. @Tuamas mainitsemasta kulttuurisotahöpönassuilusta. Eli esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen, naisten oikeuksien omaan vartaloonsa puolustaminen sekä uskonnollisen sekoilun vastustaminen koulun yhteydessä siirtävät henkilöä tai puoluetta kohti "vasemmistoliberaalia" kategoriaa.

Näin on. Vasemmistoliberaaleille on kansainvälisesti - siis myös Suomessa - tyypillistä tarttua erilaisten vähemmistöjen oikeuksiin ja vaatia niitä parannettavaksi. Vaalikampanjassa demokraatit tai monille tutummat SDP ja Vasemmistoliitto hyödyntävät tasa-arvovaatimuksia, naisen oikeuksia, globaaleja ihmisoikeuksia jne.

Konservatiivit menevät näiden suhteen neutraalisti tai osassa vastaan (kuten ydinperheen mies, nainen ja lapset) korostaminen. USA:ssa repujen myötä on noussut äärikristilliset äärikonservatiiviset arvot pintaan.
 
Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Accuscore povaa selkeää voittoa Trumpille. Ovatkos noi osuneet aikaisemmin?
Eipä taida enää tehdä hyvää omalle mielenterveydelle seurata näitä uutisia ja vaaleja. Stressaa niin saatanasti, kuinka ihmiset voivat olla noin tyhmiä.

Tässä vielä viimeisintä Trumpin kiihottamista maan sisäiseen väkivaltaan: Trump Wants the Military Used Against Americans Who Don’t Support Him on Election Day
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Kyllä pressalla on paljon valtaa jenkeissä, mutta hän ei voi yksin määrätä mitä tehdään ja milloin tehdään mitäkin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei kyllä povaa vaan lähes tasapeliä - käytännössä kysymys on "too close to call" koska usean vaa'ankieliosavaltion tasolla mennään ihan kolikonheitolla nykytilanteessa.
No joo totta. Ajattelin vähän yksinkertaistetusti vain valitsijamiesmäärää. Tokihan se tiukkaa on kun on kyse vain noista vaa’ankieliosavaltioista.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Kyllä pressalla on paljon valtaa jenkeissä, mutta hän ei voi yksin määrätä mitä tehdään ja milloin tehdään mitäkin.

Pressalla on paljon valtaa, mutta aiemmin sitä valtaa on hillinnyt ns. checks and balances. Republikaanit ovat sitä nakertaneet jo vuosia ja kyllähän Trump koko ajan puhuu siihen malliin ettei tällaiset hidasteet enää häntä estä. Kulttiporukka ympärillä näyttää olevan samaa mieltä. Korkeimman oikeuden hallinnalla pääsee jo todella pitkälle.

Noin persoonana uskon, että Trumpille riittää pitkälle ihailu, pelko, kunnioitus muilta. Lisämausteena vastustajien alistaminen ja nöyryyttäminen. Pääosin Trump varmaan golfaa päivät ja käy paistattelemassa ihailussa aina välillä. Se, että hänen hännysmiehensä pääsevät puuhailemaan ja Trump allekirjoittaa mitä eteen tulee, on omasta mielestäni hyvinkin pelottavaa.
 
rpeez

Jäsen
Eipä taida enää tehdä hyvää omalle mielenterveydelle seurata näitä uutisia ja vaaleja. Stressaa niin saatanasti, kuinka ihmiset voivat olla noin tyhmiä.

Harmi, että tämä Hesarin artikkeli Amerikkalaiset avautuvat HS:lle... on maksumuurin takana. Ihmisillä on tavallaan ihan rationaalisia perusteita mielipiteilleen, ja en sanoisi että kyse on tyhmyydestä varsinaisesti.

Iso tekijä on ehdottomasti talous. Bidenin kaudelle osui kovat hintojen nousut, ja bisnesmies Trumpin uskotaan olevan parempi taloudessa kuin Harrisin ja enemmän pro-amerikka. Ja sitten on uskonnon iso voima siinä aborttikysymyksessä. Trumpin valehtelu ja puheet maahanmuutosta kyllä huomataan, ja ne huolestuttavat heitäkin.

Sanoisin, että heidän systeemissään on jotain vikaa, kun ehdokkaiksi tulee ihmisiä, joita he eivät itsekään oikein haluaisi äänestää.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Mielipiteet ovat sinänsä rationaalisia, mutta toisaalta täydellisen järjettömiä kun miettii, minkälainen ehdokas DTj oikeasti on ja mitä se on ajamassa USA:ssa. Siis jos kyseessä olisi tavalliset vaalit ja käytännössä isossa kuvassa identtiset poliittisen järjestelmän ylläpidosta pääasiassa kiinnostuneet ehdokkaat, niin nuo perusteet esim. "ehkä ennemmin vähän liian liberaali kuin vähän liian konservatiivinen" ehdokas olisi helpompi ymmärtää, mutta tuolla on faktisesti rebujen ehdokkaan taustajoukot heiluttelemassa etelävaltioiden lippuja ja varmaan osa on jo askarrellut valkohuppuiset asutkin valmiiksi voitonpäivänparaatiin. Ja sitten vielä haastateltu tummaihoinen seksuaalivähemmistöön kuuluva, joka tiedostaa että elämänsä todennäköisesti muuttuu huomattavasti vaikeammaksi Trumpin valinnan myötä, muttei vaan millään voi Harrisia äänestää kun se ei ole luvannut lopettaa Israelin tukemista ja suunnilleen siirtymistä Palestiinan puolelle. Täydellisen typerää ja tietoista (sekä sen myötä vielä typerämpää) omaan jalkaan ampumista identiteettipolitiikan nimissä.

Toki noissa juttuun nostetut haastateltavat valitaan sen mukaan keillä on mielenkiintoisinta kerrottavaa ja on siellä luonnollisesti myös ihmisiä jotka tajuavat että vaikka Harriskaan ei sinänsä himoita, niin kaksipuoluejärjestelmässä sitä on pakko äänestää vaihtoehdon ollessa avointa fasismia maahan ajava ihmisperse. Se että demokraatteja äänestävienkin mielikuvissa Trump olisi joku hyvän talouden takaaja on kyllä hämmentävää, kun tosiaan lensi lähinnä Obaman rääppeillä ja onnistui hämärryttämään pelkkään velanottoon perustuneen talouspumppauksensa velanotot "kiinalaisviruksen" syyksi, vaikka tuo velkaantumiseen perustunut tempputalous oli käynnissä jo reilusti talouskasvun kuumimpana aikana. Korporatismista kiihottuvat toki Trumpin valitsisivat kerta kerrasta ykköshepakseen, niillä on myös mahdollisesti varaa asua sen verran tukevasti aidatuissa kiinteistöissä ettei tavallisten ihmisten ahdinko pääse ensimmäisenä vaikuttamaan elintasoon.

edit. Itse asiassa samaa kummastellut, mihin tuo juttukin päättyy:
HS kirjoitti:
...
Hän madaltaa ääntään ja hämmästelee, kuinka moni heidän keskiluokkaisista ystävistään äänestää Trumpia.

”Jostain syystä he uskovat, että Trump pystyy parantamaan juuri heidän elämäänsä.”

Tässäkin ketjussa tulee vastaan viestejä joissa muistutetaan miten Eurooppa on auringonlaskun valtakunta ja USA:ssa elintaso vaan jatkaa ikuista kohisten kasvamista. Käytännössä se bkt:n kasvu on kuitenkin keskittynyt ainoastaan sinne korporaattien johtohahmojen pienenpieneen desiiliin ja keskiluokka on kurjistunut jatkuvasti (myös Trumpin kaudella, joskin toki pandemian aikana jaettu helikopteriraha nosti hetkeksi kulutusmahdollisuuksia). Silti DTj on erinäisistä syistä todella monen kurjistuvan keskiluokan edustajan luottoratsu globalisoituvassa maailmassa. Jollain logiikalla "kunhan woketus saadaan pois, niin tehtaat palaa takaisin ja kaikille mukavan toimeentulon varmistava vakityöpaikka koko elämän ajaksi".
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Harmi, että tämä Hesarin artikkeli Amerikkalaiset avautuvat HS:lle... on maksumuurin takana. Ihmisillä on tavallaan ihan rationaalisia perusteita mielipiteilleen, ja en sanoisi että kyse on tyhmyydestä varsinaisesti.

Iso tekijä on ehdottomasti talous. Bidenin kaudelle osui kovat hintojen nousut, ja bisnesmies Trumpin uskotaan olevan parempi taloudessa kuin Harrisin ja enemmän pro-amerikka. Ja sitten on uskonnon iso voima siinä aborttikysymyksessä. Trumpin valehtelu ja puheet maahanmuutosta kyllä huomataan, ja ne huolestuttavat heitäkin.

Sanoisin, että heidän systeemissään on jotain vikaa, kun ehdokkaiksi tulee ihmisiä, joita he eivät itsekään oikein haluaisi äänestää.

Ihmiset toistavat Amerikassakin sitä mitä ympärillään kuulevat. Kyse ei ole tyhmyydestä. Moni niistä, jotka pilkkaavat amerikkalaisia somessa, toisteli ennen 2/2022 fraaseja, joiden mukaan Suomen ei tule liittyä NATO:n jäseneksi, emme tarvitse sitä mihinkään. Ja ihmetteli - tästä on vaikka kuinka paljon henkilökohtaista kokemustakin - miten jotkut ovat poliittisesti yksinkertaisia ja väittävät Venäjän uhkaavan Suomea...

Varsinkin Trumpin pääkannatusalueilla ihmisten suhtautuminen presidenttiin kulkee oman lompakon kautta. On virheellistä väittää, että inflaatio on Bidenin syy. Mutta samalla tavallahan somessa vasemmisto koko ajan toitottaa Suomessakin, että hallitus ei tee mitään työllisyyttä parantaakseen. Vaikka heistä osa tietää varsin hyvin, että vienti ja siten tuotanto on riippuvaista erityisesti Saksan ja muun EU:n taloustilanteesta. Ja Saksa sukeltaa taantumassa.

Ja niin se vaan on, että Harrisin kampanja alkoi hyvin, mutta ei jatkunut samalla tavalla. Trumpiin oli mahdollista repiä eroa riittävästi, mutta näin ei tapahtunut. Jos omatkin kokevat, että eivät saa vastauksia eivätkä tiedä, mitä Harris ajaa ja tunne hänen politiikkaansa, ainoa vaihtoehtoa sitoutumattomille (joita on luokkaa 46 prosenttia kaikista) on äänestää Harrisia siksi, että äänestää Trumpia vastaan. Moni jättää väliin. Vaikka Trump voi heidän mielestään olla tuhoisa, onko Harris oikeasti vaihtoehto?

Harris voi peiliin tässä katsoa.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa

Accuscore povaa selkeää voittoa Trumpille. Ovatkos noi osuneet aikaisemmin?
Trumpin voitto näyttää todennäköisemmältä Pennsylvaniassa kuin Harrisin, olettaen, että gallupit eivät vieläkään saa täysin kiinni Trumpin kannatuksesta. Edellisissä vaaleissa Bidenillä oli hyvin vahva johto gallupeissa, joissakin jopa 5%.

Tällä hetkellä yksi hyvin merkittävä tekijä vaaleissa on kuitenkin ulkopolitiikka, vaikka se onkin tärkeää vain pienelle osalle äänestäjistä. Israel tulee saamaa lisää aseapua USA:lta ja kiihdyttää edelleen iskuja alueella.Pennsylvaniassa on pieni juutalaisvähemmistö (3%), joka todennäköisesti suhtautuu Harrisiin ja USA:n hallintoon tällä hetkellä suopeasti. USA ei ole tehnyt juuri mitään hillitäkseen Israelin iskuja.

Vastapainona tälle ovat puolestaan vasemmistoaktiivit, jotka taas pidättäytyvät äänestämästä tai äänestävät Steiniä. On kuitenkin huomattava, että vasemmistoaktiivit olivat Bidenin takana edellisissä vaaleissa. Myös juutalaisvähemmistö on perinteisesti ollut kallellaan demokraattien suuntaan, joten tämän hetkinen Lähi-idän politiikka tuskin tukee Harrisin valintaa.

Edellisissä vaaleissa, joissa myös oli erittäin korkea äänestysprosentti (76,5%), Biden voitti Trumpin tuolloin vain 80K äänellä. Toisaalta, demokraattien rekisteröityminen on kangerrellut pahasti. Jos Harris voittaisi, on täytynyt tapahtua massiivinen korvaava siirtymä äänestäjäryhmien välillä. Tämä on mahdollista, esimerkiksi naisten äänissä on ehkä tapahtunut merkittävä siirtymä Harrisille, Biden sai 55% naisten äänistä. Nuorten ääniä saattaa kaikesta huolimatta mennä Harrisille ainakin prosentuaalisesti Bideniä enemmän.

Toisaalta, esimerkiksi mustien miesten kannatus saattaa siirtyä Trumpin suuntaan. Riippumattomat ovat yhtä lailla ratkaisevassa asemassa: mitä he ajattelevat ehdokkaista, mikä ratkaisee heidän mieltymyksensä. Republikaanit joka tapauksessa äänestävät Trumpia, joten olennaista on se, miten demokraatit onnistuvat aktivoimaan empivät äänestäjänsä Harrisin puolelle.

Vaalien jälkeen asiantuntijan, mikäli ei ole valinnut väärää hevosta, on hyvin helppoa keksiä syitä jommankumman voitolle, demografia on tässä mielessä todellinen pandoran lipas.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös