Totta kai voi olla mutta mikäli siinä samassa puhutaan noista tulonsiirroista niin onhan se selvää ettei niitä silloin henkilö juurikaan halua.
Kirjoittaja tietää mitä tarkoitti ja osaltani kerroin jo mitä yksi sana tarkoitti ja ymmärsin, että hän - kuten itsekin - katsoi Harrisin olleen vasemmalla. Presidenttiehdokkaana hän ei ole minusta ollut liian vasemmalla.
Jos palataan aiheeseen eli vaaleihin, nyt Harris näyttäytyy demokraattien keskustan presidenttiehdokkaana. Samassa muotissa kuin Obama ja Clinton. Miksipä ei myös presidenttinä. Harris ei ole juuri sormeaan heristänyt Israelin suuntaan.
Demokraattien vasemman laita on katkerana Harrisille. Israel pommitti Gazan kivikauteen, kymmeniä tuhansia siviilejä luoli. Sama voi tapahtua Libanonissa ja on hieman jo tapahtunutkin. Biden aseistaa Israelia minkä ehtii ja osa amerikkalaisista katsoo, että voidaan puhua kansanmurha-bidenista. Kun Harris on samaa heimoa, hänen äänestämisensä on vaikeaa.
”Miljoonia dollareita meidän verorahojamme on mennyt Israeliin, ja sillä on tapettu lapsia ja viattomia kansalaisia”, sanoo opiskelija Kendall Susack. Osa jättää todennäköisesti äänestämisen väliin. Susack puolestaan kertoo tukevansa vihreän puolueen ehdokasta Jill Steinia."
Susack kertoo kyllä tuntevansa niitäkin, jotka äänestävät Harrisia kaikesta huolimatta. Heille Trumpin paluu tuntuu liian isolta riskiltä. Häntäkin se hirvittää. ”Olen musta ja olen lesbo – käytännössä he tuntuvat sanovan minulle, että painu pois täältä”, hän sanoo.
”Mutta en silti voi äänestää ketään, joka tukee kansanmurhaa. En pysty äänestämään Harrisia.”
e: linkki USA:n vaalit | Amerikkalaiset avautuvat HS:lle sietämättömästä valinnasta, jonka edessä Trumpilla on vastaansanomaton etu
Viimeksi muokattu: