Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 612 136
  • 4 394
Elämme pelottavia aikoja. Synnytyksen jälkeinen abortti, kissojen ja koirien syöminen, globaalien konfliktien lopettaminen 24 tunnissa, tyhmät marxistivastustajat ja lukuisat käynnissä olevat oikeusprosessit olisivat vielä reilu 10 vuotta sitten kaataneet kenen tahansa ehdokkaan yksittäisinäkin tapauksina.

Oikeastaan Trump ainakin jossain vaiheessa muotoili asian jotenkin siihen suuntaan ettei kyse ole abortista, vaan koska se tehdään syntymän jälkeen niin kyseessä on teloitus.
Mikä tietenkin kuulostaakin heti paljon uskottavammalta, eikö vain?

Amerikkalaisethan ovat kaikki siirtolaisten jälkeläisiä, ellei alkuperäiskansoja lasketa mukaan. Siksi ei varmaan Trumpin suvunkaan maahanmuuttotustaa sen kummemmin ihmetellä. Ovathan kaikki suomalaisetkin, saamelaisia lukuunottamatta, maahanmuuttajia. Persujen nykykielellä maahantunkeitujia.

Ajattelin juuri samaa. Tai oikeastaan vielä pitemmällekin: onhan oletettu että Amerikan alkuperäiskansat (intiaanit) tulivat alkujaan manteereelle Beringin salmen yli Aasian puolelta - eli viime kädessä hekin ovat siirtolaisia.
Joku amerikkalainen ajattelija tai kirjailija taisi sanoakin että "me kaikki olemme siirtolaisten jälkeläisiä."
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Elämme pelottavia aikoja. Synnytyksen jälkeinen abortti, kissojen ja koirien syöminen, globaalien konfliktien lopettaminen 24 tunnissa, tyhmät marxistivastustajat ja lukuisat käynnissä olevat oikeusprosessit olisivat vielä reilu 10 vuotta sitten kaataneet kenen tahansa ehdokkaan yksittäisinäkin tapauksina. Nyt kaikki sama nähdään yhdessä vaaliväittelyssä ja suomalaiset laatumediat Helsingin Sanomista lähtien, jatkoaikalaisista puhumattakaan, näkevät melko tasaisen väittelyn, jossa Harrisin aseman ei voi sanoa merkittävästi vahvistuneen.

Tämä on järkyttävä tilanne Yhdysvalloille ja sitä kautta koko maailmalle monen muun sopan päälle. Vaikka historioitsija voi olla joskus epärealistisenkin kyyninen, on tällä hetkellä hyvin vaikea nähdä yhtä pitkää suhteellisen rauhan aikaa länsimaissa edessä- kuin takana päin. Vaikka tilanne on eskaloitunut varsin nopeaa, noin vuosikymmenessä, ihmiset ovat nopeatahtisessa somemaailmassa tottuneet siihen, että asiat menevät näin. "Normalisoitumista" sanana vähän inhoan, mutta tähän se sopii. Ihan kahjo, mielipuolinen poliittinen ilmapiiri jenkeissä juuri nyt.
Onhan tuo aika surullinen ja pelottavakin tilanne, että Trump on tavallaan saanut normalisoitua huonon käytöksen, jatkuvan valehtelun ja absurdien salaliittoteorioiden levittämisen niin, että kaikki ajattelee vaan että "No se on Trump". Tällainen normalisoituminen on toki vielä ihan OK, jos kyseessä on joku karvahattu päässä polkupyörällä kylillä kiertelevä kylähullu, mutta kun tuollainen henkilö on hakemassa toista kertaa USA:n presidentin virkaan, ja on siinä virassa yhden kauden ollutkin, niin mennään kyllä jo pelottavan ja hämmästyttävän puolelle. Että miten ihmiset antavat tuon tapahtua ja hyväksyvät tuollaisen?

Täältä katsottuna tuota USA:n todellisuutta on vaan jotenkin niin vaikea hahmottaa ja ymmärtää. Kun itsellä ei mikään puolue ole koskaan ollut niin tärkeä, että olisin tuon puolueen ehdokkaalta valmis hyväksymään mitä tahansa käytöstä. Puolue ei voi koskaan mennä moraalin edelle ainakaan minulla, vaan henkilön pitää olla sellainen jota voin katsoa pystyväni ihan selkä suorana äänestämään. Mutta kun puolueita on iät ja ajat ollut käytännössä vain kaksi, niin amerikkalaisten silmään tuo tilanne näkyy ilmeisesti aika erilaisena. Silloin se puolue menee kaiken edelle, vaikka se niin käsittämättömältä tuntuukin, että miten kukaan ihan tervejärkiseltä muuten vaikuttava ihminen voi taipua äänestämään tuollaista valehtelevaa ja narsistista persläpeä.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa

Tätä asiaa olen aikani pohtinut ja kyllästynyt asiaan. Mitään kaikenkattavaa vastausta tähän kysymykseen ei ole olemassa. Voidaan tiivistää asiaa kahteen vastaukseen: osa Trumpin äänestäjistä kuuluu kulttiin, toinen osa ei vain voi äänestää vastakkaisen ideologian omaavaa ehdokasta.

Oikeastaan vielä arvoituksellisempi ryhmä on "empivät äänestäjät". Ne, joille puolue ei ole kovin tärkeä, vaikka ovatkin kallellaan republikaaneihin. Joku saattaa olla jopa demokraattimielinen. Kumpaankohan äänestäisi, tyyppiä, joka meinasi aikaansaada vallankaappauksen, on tuomittu rikoksista ja tunnettu koijari vai jotakin yleistä syyttäjää. "Hmmm, vaikea valinta".

Empivien kohdalla toki myös informaation vähyys aiheuttaa itseaiheutetun ongelman. Kun ei tiedä ehdokkaista paljoakaan, silloin mainoskampanja voi vaikuttaa todella paljon äänestämiseen. Ja sen ympäristön, millä alueella elät, enemmistön kantoja kuuntelet.

Joku tekee päätöksensä nopeasti ja sulkee sitten vastaan sanovat asiat pois mielestään. Ei viitsi keskittyä asiaan, koska elämässä on tärkeämpiä asioita. Koska poliitikot valehtelevat aina, on jokseenkin samantekevää, minkälainen roisto sinne tällä kertaa valitaan. Liittovaltion asiat eivät ole kovin tärkeitä.

Ja sitten ovat demokraattien puolella nämä yksisilmäiset ideologit, joille yksi kysymys ratkaisee äänestämisen, vaikka pelissä nyt on paljon muutakin kuin se, onko Harris tarpeeksi vasemmalla. Ehdokkaan pitää olla täydellinen, jotta sitä voi äänestää, vaikka vastaehdokas edustaisikin kaikkea sitä, mitä vastaan pitäisi tapella.

On sitten vielä sellaisia äänestäjiä, joiden kannat ovat tavallaan niin äärimmäisiä, että ne kohtaavat toisensa, kuten vaikkapa Saksassa. Äärivasemmisto ja äärioikeisto kannattavat käytännössä samantyyppisiä asioita. Mitäpä jos kannattaa Ukrainan tuen lakkauttamista, ilmeinen ehdokas on Trump.

Eli kuten kaikkialla maailmassa, politiikan liepeillä majailee kaikenlaisia ihmisiä. Demokratian ideaali, kuten vaikkapa markkinoiden, on kuvitelma päätöksenteosta lähes täydellisen informaation varassa. Todellisuudessa ihmiset elävät elämäänsä, vaalit tapahtuvat joskus ja valintaprosessiin suhtaudutaan kovin eri tavalla. Monet ottavat äänestämisen tosissaan, jotkut äänestävät muodon vuoksi.

Ne numerot, jotka vaaleista seuraavat ovat seurausta kovin monenlaisista yleensä "arvopohjaisen realismin" aiheuttamista valinnoista.
 
rpeez

Jäsen
Demokratian ideaali, kuten vaikkapa markkinoiden, on kuvitelma päätöksenteosta lähes täydellisen informaation varassa.
Ja siksi demokratia on niin haavoittuvainen, etenkin nykyaikana.

Mielestäni lännen pitäisi tehdä kaikkensa informaation oikeellisuuden takaamiseksi ja turvaamiseksi.
Säätää jopa lakeja väärän informaation levittämisen rangaistavuudeksi ja teknologisia varmenteita kuviin, videoihin jne jne.

Nyt asiaan ei suhtauduta tarpeellisella vakavuudella, sananvapauden nojalla voi syöttää mitä tahansa soopaa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Onhan tuo aika surullinen ja pelottavakin tilanne, että Trump on tavallaan saanut normalisoitua huonon käytöksen, jatkuvan valehtelun ja absurdien salaliittoteorioiden levittämisen niin, että kaikki ajattelee vaan että "No se on Trump". Tällainen normalisoituminen on toki vielä ihan OK, jos kyseessä on joku karvahattu päässä polkupyörällä kylillä kiertelevä kylähullu, mutta kun tuollainen henkilö on hakemassa toista kertaa USA:n presidentin virkaan, ja on siinä virassa yhden kauden ollutkin, niin mennään kyllä jo pelottavan ja hämmästyttävän puolelle. Että miten ihmiset antavat tuon tapahtua ja hyväksyvät tuollaisen?

Täältä katsottuna tuota USA:n todellisuutta on vaan jotenkin niin vaikea hahmottaa ja ymmärtää. Kun itsellä ei mikään puolue ole koskaan ollut niin tärkeä, että olisin tuon puolueen ehdokkaalta valmis hyväksymään mitä tahansa käytöstä. Puolue ei voi koskaan mennä moraalin edelle ainakaan minulla, vaan henkilön pitää olla sellainen jota voin katsoa pystyväni ihan selkä suorana äänestämään. Mutta kun puolueita on iät ja ajat ollut käytännössä vain kaksi, niin amerikkalaisten silmään tuo tilanne näkyy ilmeisesti aika erilaisena. Silloin se puolue menee kaiken edelle, vaikka se niin käsittämättömältä tuntuukin, että miten kukaan ihan tervejärkiseltä muuten vaikuttava ihminen voi taipua äänestämään tuollaista valehtelevaa ja narsistista persläpeä.

Se vastaus on edelleen tähän hyvin yksinkertainen: He uskovat, että Trumpin johdolla heidän oma ja maansa tilanteensa paranee. Heidän mielestään kun Trumpin aikaisemmalla kaudella heidän tilanteensa oli koronapandemiaan asti huomattavasti parempi. Reaalitulot kasvoivat vahvasti joka vuosi. He muistavat tämän. Asiaa ei myöskään auta se, että Biden/Harrisin kauden jäljiltä maailma on sotien runtelema.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rexa

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Vedonlyöntikertoimissa tapahtui väittelyn jälkeen isoin muutos koko kisan aikana. Ennen väittelyä Trump johti noin 4% turvin ja väittelyn jälkeen Harris on 4% johdossa. 8% muutos on yhden vuorokauden sisällä valtava.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kertoo paljon 78-vuotiaasta "miehestä", kun tämä lähtee uhkailemaan itseään yli puolet nuorempaa naista kostotoimenpiteillä, kun tämä ei äänestäkään häntä. Magalaisten keskuudessa se tuskin herättää parranpärinää, kun taas useammissa muissa tahoissa se taatusti niin tekee. Pardon my French, mutta Trump on aivan helvetin sekaisin.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Ja siksi demokratia on niin haavoittuvainen, etenkin nykyaikana.

Mielestäni lännen pitäisi tehdä kaikkensa informaation oikeellisuuden takaamiseksi ja turvaamiseksi.
Säätää jopa lakeja väärän informaation levittämisen rangaistavuudeksi ja teknologisia varmenteita kuviin, videoihin jne jne.

Nyt asiaan ei suhtauduta tarpeellisella vakavuudella, sananvapauden nojalla voi syöttää mitä tahansa soopaa.
Tosi iso osa ongelmaa on se, että yksi suurimmista sosiaalisen median alustoista on aut right hörhön omistama. Alustoilla pitää olla ihan oikea riski siitä, että toiminta päättyy, jos moderointi ei ole kunnossa.
 
Laajentaisin sanktiot koskemaan sisällön tuottajiin, moderoinnin varaan jääminen pelkästään ei toimi.

Sillä mistä moderoija tietää mikä on disinformaatiota mikä ei. Samoin moderoija voi itse vääristää sisältöä poistamalla itselleen epämieluisaa materiaalia. Alustat on mahdollistajia, ei tuottajia ja tuottajia pitäisi rangaista.

Tarkoitan samaa ideaa disinformaatiota vastaan mitä on esimerkiksi kunnianloukkauksissa, kiihottamisessa kansanryhmää vastaan jne.
 
Rexa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kertoo paljon 78-vuotiaasta "miehestä", kun tämä lähtee uhkailemaan itseään yli puolet nuorempaa naista kostotoimenpiteillä, kun tämä ei äänestäkään häntä. Magalaisten keskuudessa se tuskin herättää parranpärinää, kun taas useammissa muissa tahoissa se taatusti niin tekee. Pardon my French, mutta Trump on aivan helvetin sekaisin.
Katsoitko tämän Trumpin kommentin vai huuteletko täällä vain iltapäivälehtien klikkiotsikoiden perusteella? Jäitä hattuun.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se vastaus on edelleen tähän hyvin yksinkertainen: He uskovat, että Trumpin johdolla heidän oma ja maansa tilanteensa paranee. Heidän mielestään kun Trumpin aikaisemmalla kaudella heidän tilanteensa oli koronapandemiaan asti huomattavasti parempi. Reaalitulot kasvoivat vahvasti joka vuosi. He muistavat tämän. Asiaa ei myöskään auta se, että Biden/Harrisin kauden jäljiltä maailma on sotien runtelema.
Taloudessa ei objektiivisesti mennyt sen kummemmin Trumpin kaudella kuin Obaman loppuaikoina tai Bidenin kaudella. Kyse siis valikoivasta muistamisesta Trumpin äänestäjien keskuudessa.

Sodista (kaukaisissa maissa) en tiedä miten paljon keskiverto amerikkalainen välittää.

Eiköhän kyse siis ennemmin ole ideologisista asioista. Trumpiin kallellaan oleva äänestäjä ei halua että "woketus', feminismi, "sosialismi" ja "jumalattomuus"pääsevät amerikkalaisessa yhteiskunnassa valtaan.

Ja tarkoitus pyhittää keinot, eli kun Trump on hyväksytty parhaana keinona saavuttaa nämä tavoitteet, niin hänen ilmeisiä puutteitaan (kuten että hän on aika "jumalaton" itsekin) katsotaan läpi sormien.

Yleisesti seuraa sitten rationalisointi, kuten Ford Transitin hankkineella miehellä. Eli kun valinta on tehty, niin omaa valintaa puolustetaan, ja tyyppiviat kääntyvät omassa mielessä pikkuhiljaa vahvuuksiksi. "Sen takajarru säätyy itsestään"

Vankkumaton usko, että Trump on omalle taloudelle parempi ja saa sodatkin maailmasta loppumaan, on siis tämän rationalisoinnin tulosta, ja siitä ollaan varmoja vaikka mikään tosiseikka ei tue ajatusta että näin olisi asianlaita. Alkuperäiset syyt miksi Trumpin kelkkaan on hypätty on muualla.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Katsoitko tämän Trumpin kommentin vai huuteletko täällä vain iltapäivälehtien klikkiotsikoiden perusteella? Jäitä hattuun.
Olen seurannut Trumpin uraa ainakin 15 vuoden ajan, lukenut ainakin yhden hänen elämäkerroistaan sekä useammankin opuksen, joissa käydään läpi hänen henkilöhistoriaansa, nähnyt useammankin dokumentin hänestä sekä seurannut hänen käyttäytymistään sosiaalisessa mediassa sekä ylipäänsä julkisuudessa. Näin ollen katson olevani oikeutettu ilmaisemaan mielipiteeni hänestä, johon vain marginaalisesti on vaikuttanut tuo Taylor Swiftiä kohtaan osoitettu kommentti.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertoo paljon 78-vuotiaasta "miehestä", kun tämä lähtee uhkailemaan itseään yli puolet nuorempaa naista kostotoimenpiteillä, kun tämä ei äänestäkään häntä. Magalaisten keskuudessa se tuskin herättää parranpärinää, kun taas useammissa muissa tahoissa se taatusti niin tekee. Pardon my French, mutta Trump on aivan helvetin sekaisin.

En nyt haluaisi Trumpia puolustella, mutta hän taisi sanoa, että Swift joutuu maksamaan ulostulostaan markkinoilla, eli lipputuloissa ja muissa tuloissa. Mistään kostotoimenpiteistä hän ei puhunut. Tuskin Swiftin markkina-arvo kuitenkaan laskee, ei hänen ilmoituksensa voinut tulla kellekään yllätyksenä.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Amerikkalaisethan ovat kaikki siirtolaisten jälkeläisiä, ellei alkuperäiskansoja lasketa mukaan. Siksi ei varmaan Trumpin suvunkaan maahanmuuttotustaa sen kummemmin ihmetellä. Ovathan kaikki suomalaisetkin, saamelaisia lukuunottamatta, maahanmuuttajia. Persujen nykykielellä maahantunkeitujia.
Totta. Mutta on sikäli huvittavaa, että Trump puhuu siirtolaisten syövän lemmikkieläimiä, vaikka itse on vasta kolmannen polven amerikkalainen. Toivoisin vaan jonkun joskus kommentoivan Trumpille: "Wait, didn't your grandfather move in America from Germany?"
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Onhan toi touhu aivan päätöntä ollut koko ajan, mutta luulisi edes jokseenkin järjissään olevien ihmisten saavan jossain vaiheessa tarpeekseen näistä täysin älyttömistä paskapuheista. Kaikille ei ole tietysti kauhallakaan annettu, mutta ei kenenkään jollain muotoa täyspäisen pitäisi hyväksyä keneltäkään moisia väitteitä/satuja, mitä nyt ovatkaan. Olisi hienoa, jos politiikassa kyettäisiin toimimaan jokseenkin asialinjalla tällaisen helvetin sirkuksen sijaan ja samalla saataisiin maailmastakin parempi paikka.

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Totta. Mutta on sikäli huvittavaa, että Trump puhuu siirtolaisten syövän lemmikkieläimiä, vaikka itse on vasta kolmannen polven amerikkalainen.
Ja tarkkaan ottaen äitinsä puolelta Trump on vasta toisen polven maahanmuuttaja.

Eli kun tästä Englannissa lapsia puukottaneesta puhuttiin "maahanmuuttajana", vaikka hän on Englannissa syntynyt maahanmuttajien lapsi, niin eipä Trump hänestä paljon poikkea. Tosin poikkea yhden - joidenkin mielestä ilmeisen merkittävän - ominaisuuden verran: Trump on valkoihoinen...
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Ja kaksi Trumpin kolmesta vaimosta on maahanmuuttajia.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Springfieldissä Ohiossa on tullut pommiuhkauksia useisiin rakennuksiin. Uhkaukset saattavat liittyä virheellisiin tietoihin siitä, että haitilaiset maahanmuuttajat olisivat syöneet lemmikkieläimiä.
 
PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Trump ei uudestaan uskalla Harrisin kanssa televisioväittelyyn.

Toki itsensä mukaan voitti kyselyjen mukaan väittelyssä "toveri" Harrisin, joten ei tarvitse enää nousta uudestaan kehään.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
Trump ei uudestaan uskalla Harrisin kanssa televisioväittelyyn.

Toki itsensä mukaan voitti kyselyjen mukaan väittelyssä "toveri" Harrisin, joten ei tarvitse enää nousta uudestaan kehään.

Jutun kommenteissa tarkkanäköisiä huomioita, että kehäänhän ehdokkaat nousevat vasta parin kuukauden kuluttua:

Niin tarkempi analogia nyrkkeilymaailmasta olisi, että Trump ei tahdo osallistua tulevan ottelun toiseen lehdistötilaisuuteen ja face offiin. Ei tarvinne analysoida mitä sellainen tarkoittaisi kamppailu-urheilijalle.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Katselin highlightit Suomen lehdistöistä tästä väittelystä. Aika odotettua otsikoineen - aina joku jostain repäisty asiantuntija kertoo kuinka Harris vei.

Ihmeellistä mielipidevaikuttamista kun me suomalaiset ei voida Teukkaa ja Sirpaa lukuunottamatta edes äänestää koko skabassa.

Tuleehan nämä tulokset sitten vähän puun takaa tavikselle. Ehkä nyt ei ole enää ihan niin räikeää kuin Hillaryn kierroksella. Minä toki äänestäisin katulamppua jos vastaehdokkaana olisi Trump jos voisin, mutta ei sillä ole mitään väliä kun en voi äänestää ja Euroopan pitää pyrkiä joka tapauksessa tekee yhteistyötä jenkkien kanssa huolimatta kuka siellä on pressana.

Hyvä Harris! Tsemppiä!
Noinhan tuota oli jenkeissäkin todettu, että Harris vei. Potentiaalisilta äänestäjistä kun oli kysytty vaikutelmia väittelyn voittajasta. Ei Trump koiranpaistojuttuineen pärjännyt. Että sikäli suomalaiset asiantuntijat on saattanut olla jyvällä asioista.

Ja kun Biden hävisi ensimmäisen debatin ihan pystyyn(kuolleena) niin kyllä sekin silleen Suomessa totuudenmukaisesti uutisoitiin, että turpIin tuli, ja demokraatit on paniikissa.

2016 tulokset oli yllätys vähän ympäri maailmaa, ei oikein pollaukset saaneet kiinni Maga-meiningin nousua. 2020 meni sitten paremmin odotusten mukaan. Tiedä sitten miten tällä kerralla.

Ja kyllähän Euroopasta Orban tulee Trumpin kanssa juttuun. Voi olla ettei Trump muiden eurooppalaisten kanssa yhteistyöhön suostukaan jos palaa presidentiksi.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
En ollut tietoinen, että ei ole mitään virallisia pakollisia TV-debatteja ehdokkaiden välillä. No en tiedä onko Suomessakaan pakollista, mutta kaipa siellä jokainen ehdokas haluaa olla mukana kun kerran kisaan lähtenyt.

Katselin highlightit Suomen lehdistöistä tästä väittelystä. Aika odotettua otsikoineen - aina joku jostain repäisty asiantuntija kertoo kuinka Harris vei.
No veihän se. Ihan kunnolla veikin. Ja Trump on ilmoittanut ettei väittele enää Harrisin kanssa. Se oikeastaan on ihan hyvä. Nyt mielikuva sekavasta Trumpista jää ilmoille. Ja nimenomaan Trumpin on nyt ilmoittanut ettei enää väittele. Sanoo ukon tiimi mitä vain se on aina heikkouden osoitus.

Mitä tulee väittelyiden pakollisuuteen, ei kai kenenkään tarvitse tehdä ylipäänsä mitään jos ei huvita, jos muuten pärjää. Voihan sitä olla ehdolla johonkin ja vaikka istua pimeässä koko ajan jos uskoo voittavansa.

Trumpin epätoivostako kertoo tämä nyt pari päivää sitten alkanut tekoälykuvien jakaminen ainakin Facebookissa? En ukkoa seuraa muilla kanavilla.

Yritän kovin kelata mitä tällä yritetään saavuttaa? Ajatellaanko tässä että tavan äänestäjä luulee näitä aidoiksi?

Onkohan Trump koskaan koskenut mitään eläintä muuten kuin hampaillaan?

En tiedä. Hämmentää. Toki se taatusti on tarkoituskin.
 
Liitteet

  • PSX_20240913_052427.jpg
    PSX_20240913_052427.jpg
    190,6 KB · kertaa luettu: 117
  • PSX_20240913_052411.jpg
    PSX_20240913_052411.jpg
    146,8 KB · kertaa luettu: 117

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Se, että Trump on ehtinyt jo vaatia potkuja koko ABC:n "epäreilulle" henkilöstölle ja ilmoittanut että ei aio enää suostua väittelyihin, kertoo siitä että ihan perseelleenhän se väittely meni ja tietää sen itsekin. Ja ihan Trumpin itsensä vuoksi, koska ei vaan pysty peittelemään mikä hän pohjimmiltaan on ja Harris osasi sopivasti heittää täkyjä että sai Trumpin näyttämään vanhalta, höperöltä ukolta.

Ei tuo Trumpin suosioon oman MAGA-kultin ja HC-republikaanien joukossa vaikuta, mutta empivien äänestäjien kohdalla saattaa olla ihan hyväkin juttu jos tämä jäi viimeiseksi väittelyksi. Tuolla esityksellä Trump ei nimittäin kyllä montaa uutta äänestäjää hankkinut.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Harris-Trump -asetelma väittelyssä ja mediassa on täysin odotettu. Harris vie tilanteita mennen tullen. Trump on ollut niin tyhmä, että on onnistunut sössimään etunsa, jonka "sai" käsittämättömästä murhayrityksestään. Silti kaikki on vielä auki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös