Lätkäturientti
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- MacKinnon & Rantanen
Samanlaista se on vieläkin, tosin kyllä arkipäivisin aika rauhallista on. Skoda Cup se vasta ankaraa aikaa onkin, kun jokaisen jäähyn tai maalin kohdalla kuuluu ylimmästä kerroksesta ihan alas asti huuto.Onko meno samanlaista nykyäänkin?
Itse olen tässä nykyisessä asustellu kolmisen vuotta. Ensimmäisistä kuukausista rauhottunut merkittävästi. Mies ei karju täyttä kurkkua perheelleen joka päivä, pummeja ei näy/kuulu joka yö. Mut pakko sanoo, on tuo kuka tahansa niin kovaa se kuorsaa.
Käy toki katsomassa, itse olen välillä käynyt katsomassa jos ylimmissä kerroksissa melua kuuluu. Pari kertaa meinannut laittaa valitusta menemään, mutta tajunnut että kun itsekkin välillä musiikkia soittelen ja on illanistujaisia enkä itse ole postia saanut, niin annetaan heillekin vapaat kädet. Kunhan vain maun rajoissa pysyvät.