Tässähän ollaan jo lähellä paradoksaalisten tulkintojen kategorioita. Tietenkin voisi lähteä purkamaan Sihvosen ylläolevan viestin kontekstuaalisia yhteyksiä ja niiden linkkejä hänen aiempien viestiensä keskinäiseen yhteismitallisuuteen/yhteismitattomuuteen. Älkäämme kuitenkaan rohkaisko Sihvosta jatkamaan paitsi keskenään, myös suhteessa todellisuuteen ontuvia, lähinnä mediavektorilla tapahtuvia kompastelujaan.
Perinteisesti on kuitenkin ajateltu, että "viesti" on palautettava takaisin sen lähettäneen yhteisön tulkinnallisiin kategorioihin (kts. artikkeli "Hollywood Iconography: A Warlpiri Reading", London: BFI 1987) - näin etenkin, mikäli sen väärintulkinnat aiotaan purkaa kriittisesti. Tämä vaatimus olisikin mielekäs, jos kritiikissä ei tarvitsisi ainoastaan punoa yhteen pöyhkeän egon rispaantuvia langanpäitä, ja tietäisimme, ettei "viestin" takana ole (lähes) yksinomaan yhden ihmisen tapa sijoittaa itsensä projektion keskipisteeksi (kuvitteellisella) näyttämöllä.
(Post)moderni Sihvonen valittaa tappiota, jonka "lätkäjätkät" ovat kärsineet. Hän ei kuitenkaan huomioi - tai ainakaan tuo esiin - sitä, että maailma/todellisuus on rakenteistunut sekä affektiivisesti että semanttisesti. Tulisiko meidän sitten ymmärtää "viestin" mahdolliset ironiset tasot? Silloin meidän on palattava jälleen "viestin" kontekstisidonnaisuuteen - ja kyllä, kenties myös Sihvosen mielihyvän diskurssiin, siis fantasiaan, jossa hän itse tuntee edustavansa todellisuuteen verbaaliveitsellään tunkeutuvaa kirurgia (eräänlainen penetraatiofantasia, siis): "viesti" artikuloikin näin positioita ja suhteita, jotka ovat (muka) objektiivisessa (siis Sihvosen kaikkinäkevässä) kontekstissa.
Mutta paskat: Sihvosen tavoitteena ei ole tunnistaa objektiivisia konteksteja, vaan rekonstruoida yksi(selitteinen) ideologinen konteksti muutaman harhailevan teeman ympärille, hieman kuten murrosikäiset tekevät, kun jäävät kiinni vaikkapa valehtelusta: "Mä tiedän ja tajuun, muut ei". Miksi siis konstruoida Sihvosen "viestistä" esimerkiksi intertekstuaalisia ulottuvuuksia? Sihvonen haluaa määrittää lukijoiden yhtenäisyyttä "lukijoina" vain suhteessa tekstiin(sä), vaikka tosiasiassa hänen tekstinsä pyrkivät pikemminkin konstruoimaan omaa, hänelle sopivaa yleisöä. (Mieli)valtapeliä, siis. Älkää menkö halpaan.
-ML-
Tässä haiskahtaa nyt sellainen mahdollisuus, että olen astumassa (keskialueen 1-2-2) aate- ja käsitehistorialliseen ansaan. Kärkikarvaaja Maple Leaf ohjaa kärkikarvaajana, minä lähden yrittämään ainutta tarjottua reittiä laidan kautta – ja joku Maple Leafin kaveri ajaa vastaan ja lyö ansan kiinni…
Mutta lätkäjätkä on lätkäjätkä – eikä yrittänyttä laiteta. Eikä tämä ainakaan latauksesta jää kiinni!
Jos abstrahoin oikein ansiokasta tekstiänne, niin nostan siitä esiin seuraavat teemat:
1) Tekstien näkeminen tai ohittaminen tekstien kudelmasta eli kontekstista
2) Sihvosen kannattaminen tai dissaaminen
3) Viestin lähettäjän ja vastaanottajan dilemma
4) Sihvosen egosentrisyys / harhaisuus
5) Sihvonen ohittaa joko tunteet tai merkityksen – tai molemmat - journalismissaan
6) Onko Sihvonen salaivainen
7) Kontekstiin palauttaminen – eli Sihvosen motiivien paljastaminen kaikkitietävänä (ekstradiegeettisenä) kertojana
8) Yllättäen Sihvoselta vaaditaankin objektiivisuutta, vaikka sitä pidettiin aiemmin mahdottomuutena
9) Rekonstruktion ja dekonstruktion ero (ynnä jokunen vastahuomautus dialektiikasta)
10) Reseption eli vastaanoton kysymys – eli kirjoittaako tekijä jo olemassa olevalle yleisölle vai luoko hän ainakin osin yleisönsä
11) Halvalla menee
Siispä kommentoimaan:
1) Jos ei halua tai kykene näkemään tekstejäni osana laajempaa tekstikudelmaa, syyllistyy aliarviointiin tai hahmottaminen on vaikeaa tai pelaa omaa (mieli)valtapeliään tai toimii niin kuin tekstien kanssa ei länsimaissa tavata toimia tai on yksinkertaisesti kade.
2) The Strategian mukaan vihaajat ja kannattajat toivotaan jakautuvan 50/50. Ja mieluummin niin, että jos vaihtelua on, niin vihaajia mieluusti 55. Ja tämä kaikki yllä mainitulla mediavektorilla.
3) Ensin vaaditaan, ettei lähettäjän (Sihvonen) konteksteja ja motiiveja tarkastella. Ja jo kohta vaaditaan ja tarkastellaan lähettäjän (Sihvonen) viestien puutteita akselilla affektio / semantiikka. Olisikin syytä päättää, että tarkastellaanko lähettäjän viestiä (kuten koko tässä ansiokkaassa kokonaisuudessa ML koko ajan tekee) vai ei. Sinänsä artikkeliin "Hollywood Iconography: A Warlpiri Reading", London: BFI 1987 ei ole huomauttamista. No, ehkä se alleviivaus, että viestin läpimenon ongelma ei ole vastaanottajan ongelma vaan lähettäjän ongelma. Ja tämä äsken sanottuhan on sinänsä nykykäsityksen mukaan pelkkää triviaa.
4) Jäävi sanomaan.
5) Päinvastoin. Affektiivisuuteen on pyritty jopa siinä määrin, että esimerkiksi sekä Jokereiden että HIFK:n kannattajat ovat suorastaan sotajalalla tähän suuntaan. Ja tämä on saatu aikaan nimenomaan huomioimalla se, että ihmisten elämismaailmat ja elämä yleensä rakentuvat hyvin affektiivisesti. Eikä ole edes tarvinnut olla helsinkiläisten suhteen muuta kuin toteava ja rehellinen. Ja mitä semantiikkaan tulee, niin merkitysten luominen ja jopa ”pysäyttäminen” on ollut kuitenkin päätarkoitus. Jääkiekkomaailman merkitykset ovat vuoteen 2003 ”kelluneet”. Enää ne eivät kellu niin pahasti. Niitä paikannetaan ja kiinnitetään. (Niitä ei tosin rekonstruoida vaan pikemminkin dekonsturoidaan muun muassa jäältä ja valmentajien teoista ja puheista, mutta siitä tuonnempana.)
6) Totta kai. On sekä itseironiaa että ironiaa erinäisiä asetelmia kohtaan.
7) Kyse ei ole ekstradiegeettisestä kertojasta allekirjoittaneen kohdalla. Kyse on yhden lätkäjätkän tulkinnasta. Kertomus ja kertoja vain vaikuttavat kaikkitietäville, koska aiemmat alan kertojat ovat olleet niin vaatimatonta tasoa siltä osin, mitä tulee itse PELIN ymmärtämiseen. Ja jos ei ymmärrä PELIÄ, myös ilmiötaso on vaikea hahmottaa.
8) Tässä kohdassa kädet nousevat pystyyn. Ja kannattaa lukea ML:n tekstiä dekonstruoivat (purkavat) kohdat 1-3 ja 5-7 sekä 9-11.
9) Siitä kai olemme 2007 yhtä mieltä, ettei objektiivisia konteksteja ole olemassa. Ja siksi toisekseen tarkoitukseni ei ole rekonstruoida (uudelleen rakentaa) mitään. Pikemminkin minä dekonstruoin (puran) valtaa pitävien diskurssia (puhetapaa). Mutta keskeisin metodini ei ole todellakaan dekonstruktio, koska se on menetelmänä spatiaalinen ja sijaitsee tilassa. Oma metodini on historiallinen. Jos Kummola ja kumppanit ylläpitävät valtaapitävää TEESIÄ, niin minä yritän tuottaa ANTITEESIÄ. SYNTEESIN muodostavat sitten ”lukijat”.
10) Tästä päästääkin reseptioon eli lukijuuteen ja vastaanottoon. Tarkoitus ei ole luoda ja määritellä tiukasti lukijuutta. Tarkoitus on tuottaa ANTITEESI, jonka nojalla täysi valta on lukijoilla ja kaikilla kiekko-diskurssin vastaanottajilla. Saattaa olla, että Kummolan ”teesi” on asenteellinen. Saattaa lisäksi olla, että Sihvosen ”antiteesi” on myös asenteellinen (tarkoituksella, koska vahvat kertomukset vaativat vielä vahvempia vastakertomuksia). Mutta lukijoiden kanta ja tuomio on lahjomaton. He tekevät sen itsenäisesti. Heidän päissään kaikki keskustelut TEMATISOITUVAT. He vastaavat omassa päässään kysymykseen: mitä kummaa tämä kaikki oikein merkitsee? Eikä kyse ole siitä, että onko teesi vai antiteesi parempi. (Keskustelupalstoilla tosin käydään juupas-eipäs –väittelyä, mutta keskustelupalstat ovat tässä vain sivujuonne.) Tärkeintä on, että TEESISTÄ ja ANTITEESISTÄ lukijoiden päässä syntyvä SYNTEESI on jollakin tapaa uutta mieltä ja merkitystä luova kategoria. Näin syntyy JÄÄKIEKKOSIVISTYSTÄ!
11) Halvalla menee mutta menköön. Halpaan ei kuitenkaan kannata mennä. Jokainen käyttäköön omia aivojaan. Kykynsä mukaan. Jääkiekko on kuitenkin maailman turhista asioista vain se kaikkein tärkein asia. Ei enempää.
-sihvonen-
PS. :)
