Vuoden tulokas 2010-2011

  • 102 490
  • 326

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Tässä tulokaskisassa Armialla on käynyt vain huono tuuri. Tuli 17-vuotiaana liigaan, jossa sattuu olemaan vuoden vanhempi kovan tason pelimies, eli Pulkkinen. Eli tuohan on selvästi Rockyn ja Ässien vika! Olisivat ventanneet vuoden niin kannu olisi varmasti ensi vuonna Armian;)

Onpahan muutamat livenneet kauaksi alkuperäisestä topicista, kun väittelevät jostain inhogallupista. Tehkää nyt jo helvetissä sille oma ketju!
 

Seymon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punakeltaiset och världens bästa Karlsson
Toinen juttu on se, että Porissa iso osa väestöstä elää ja hengittää jääkiekkoa. Siellä Itäkeskuksessa hengitetään vähän jotain muutakin.

En tiedä olenko sitten törmännyt erittäin epäedustavaan otokseen, mutta tietämäni (n. kymmenkunta 30-50-v) porilaiset eivät ole kovinkaan fanaattisia jääkiekon suhteen. Lähinnä niitä on tuntunut kiinnostavan PoPa ja naispuoleisia Pesäkarhut, vaikka itse aina yritän siirtää keskustelut lätkään.

Itiksen spugeista puolet tai olla, toi noi, porilaisia, koska enemmän siellä näkyy Tallinnanaukiolla ässien pipoja kuin muita.

Itse aiheeseen. Kyllä Pulkkinen sen parhaan tulokkaan palkinnon ansaitsee. Eikä se ole Armialta pois. Armiaa ei varmaan hirveästi haittaa ko. palkinnon missaaminen, kun se muutaman vuoden päässä tahkoaa maaleja ja dollareita rapakon takana.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Itse aiheeseen. Kyllä Pulkkinen sen parhaan tulokkaan palkinnon ansaitsee. Eikä se ole Armialta pois. Armiaa ei varmaan hirveästi haittaa ko. palkinnon missaaminen, kun se muutaman vuoden päässä tahkoaa maaleja ja dollareita rapakon takana.

Juuri näin asia on. Palkinto menee Pulkkiselle ihan ansaitusti. Ei tässä kannata helposta asiasta tehdä vaikeaa. Olen aiemminkin sanonut (ja toistan itseäni), että hienoa on seurata nykynuoria liigassa. Varsin lupaavia nuoria pelaajia on useampia liigapeleissä tällä hetkellä. Iloitaan siitä.
 

Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Kyllähän tää nyt ihan selkeesti on sääntöjen mukaisesti ansaitusti Pulkkiselle menossa. Totta kai, harmi Armian kannalta(eipä taida kaveria itseään paljon harmittaa - on muuten antanut huikeita kommentteja haastatteluissa vaikka ujo jannu onkin), että Pulkkisella noilta aiemmilta kausilta sen verran vähän pelejä että kelpaa tällä kaudella vielä tulokkaaksi. Mutta se nyt vaan ei ole kenenkään vika - ei Pulkkisen, ei Jokeri-fanien eikä Hjalliksen. Kyllä minua ainakin umpiporilaisena fanina lämmittää ihan tarpeeksi se, että Armia saanee sen 20 maalia täyteen, joista iso määrä top5 kamaa kierroksilla, on kerännyt median huomiota itselleen ja joukkueelleen paljon, saanut mm. täällä valtavan määrän kehuja ja arvostusta paatuneimmiltakin faneilta ympäri Suomea ja ennen kaikkea näyttänyt että Porilainen kiekkokulttuuri on ja pysyy - tälläiset megalahjakkuudet (jotka tupsahtaa esiin kerran 10 vuodessa) luovat koko organisaatiolle mahdollisuuden menestyä. Omiin junnuihin panostetaan varmasti jatkossa vähintään yhtä paljon ja joukkueen runko koostuu vielä pitkään laadukkaista omista pojista.

Eli, pysti Pulkkiselle, pienemmät paineet Jopelle sille kuuluisalle toiselle kaudelle, molemmille mahtava kausi liigassa vielä ensi kaudella ja sen jälkeen molemmat takomaan nimeään NHL:n tähtikentällisiin - Suomikiekko voittaa ja parin-kolmen vuoden päästä koko Suomi tuulettaa yhdessä kotistudioissaan tämän tulevan Leijona-tutkaparin voittomaalia MM-finaalissa - kuka silloin muistelee, kenelle meni sm-liigan vuoden tulokas-palkinto?? :D

Okei, lähti vähän vanttuusta, mutta kaiken pointtina oli se, että Pulkkinen on pystinsä anasainnut, se hänelle suotakoon. Huikeita nuorukaisia joka tapauksessa molemmat!

(ja selvennykseksi, mikäli ei aiemmista viesteistäni ole käynyt selväksi, en ole mikään Narrien piilokannattaja, vaan päinvastoin - Lukon jälkeen heti seuraavaksi eniten vihaamani joukkue liigassa. Mutta säännöt on sääntöjä ja niiden mukaan pitää pelata)
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Mitä haet? Armia pelaa sarjan toiseksi kovimmassa joukkueessa. Pulkkinen yritti jo viime kaudella sarjan silloisessa jumbossa. Menestyvässä joukkueessa on aivan toisenlaiset paineet.

Pitäisi varmaan perustaa sellainen palkinto kuin "vuoden debyytti", niin voitaisiin antaa se suosista Armialle. Lahjakas kaveri ja erittäin potentiaalinen maalintekijä ja peliasento on loistava maalintekoa ajatellen. Mutta muuten Armialla on vielä paljon tekemistä pelinsä kanssa, mikä nähtiin esim. nuorten MM-kisoissa. Armia on todella paljon riippuvainen pelikavereista eikä siinä mielessä tuntunut olevan ns. kemiapelaaja, joka poikkeuksetta tekee pelikavereistaan parempia. Pulkkinen puolestaan on nimenomaan tätä ja hänet voidaan istuttaa mihin ketjuun tahansa.

Pulkkisen viime kausi oli torso, mutta hyvää siinä oli loistavat otteet kauden alla harkkapeleissä, joissa oli jo silloin usein joukkueen parhaimmistoa sekä sitten hyvin sujuneet junnupelit niin nuorten SM-liigassa kuin 18-v. MM-kisoissa. Liigassa joukkue kuitenkin sukelsi ja koko joukkue pelasi todella huonosti ja sitten tuli loukkaantuminen A-junnuissa (jälleen HIFK:ta vastaan kuten kaikki muutkin Pulkkisen loukkaantumiset). Tervehtymisen jälkeen Pulkkisen otteet oli jälleen todella hyviä ja itse ihmettelin miksei Jortikka missään vaiheessa nostanut Pulkkista enää kokoonpanoon. Tähän tosin vaikutti talvella tullut käsivamma ja joukkueen jälleen kerran sekava tilanne. Vammoista oli varmaan jonkin verran hyötyäkin, sillä ne varmasti kasvattivat henkistä kanttia. Tällä kaudella kehitys on ollut sitten kovaa ja harvinaista, että kahdella kaudella peräkkäin on näin loistavia tulokkaita kuten Granlund, Vatanen ja Pulkkinen. Armia ei ole vielä tällä tasolla, vaikka maaleja onkin tehnyt hienosti.

Joka tapauksessa tulokaskriteerit ovat minusta hyvät, tosin nuoret ulkomaalaiset, jotka eivät ole pelanneet miesten pelejä voitaisiin minusta laskea ihan hyvin myös tulokkaisiin kuten täällä mainittiinkin. Aika vähänhän tällaisia taitaa ylipäänsä olla.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En tiedä olenko sitten törmännyt erittäin epäedustavaan otokseen, mutta tietämäni (n. kymmenkunta 30-50-v) porilaiset eivät ole kovinkaan fanaattisia jääkiekon suhteen. Lähinnä niitä on tuntunut kiinnostavan PoPa ja naispuoleisia Pesäkarhut, vaikka itse aina yritän siirtää keskustelut lätkään.

Olet törmännyt epäedustavaan otokseen, lätkä on Porissa selvä ykköslaji, kaikilla mittareilla. Fanaattisuus on tosin luonteeltaan varsin kieroutunutta ja siinä mielessä Pesäkarhujen naisilla lienee helpompaa.

Peukkua "Pyhän Patrickin" ehdottamalle Vuoden Debyytti - palkinnolle.
 

Terveis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Antaisivat palkinnon suoraan vaikka Kerälälle, jäisivät nämä asiasta taistelevat ihmettelemään. :)

Hieno kausi meillä. Yksi tulokas rikkoo luultavasti tulokkaiden syöttöpörssin, toinen tekee 20 maalia. Ei voi olla pitämättä tästä kehityksestä.

Ja jos viime kauden loukkaantuminen nyt jotain niin kovasti korpea, niin kyllä minun puolestani palkinto voidaan Armialle suoda, ei se sen toisenkaan Teemun uraa hirveästi ole haitannut. ;)

Mites muiden liigojen säännöt muuten tässä tapauksessa? Mietin kun täällä pari kirjoittajaa haukkuu sääntöä paskaksi, minkä osittain ymmärränkin, mutta jäin miettimään, että miten muut liigat ovat tämän hoitaneet? NHL:än säännöissä oli ulkomuistista lueteltun 26v ikäraja, ja edellisenä kautena piti olla vähemmän kuin 25 peliä alla. Niin, ja joku, että kahtena edellisenä kautena ei saanut olla kuutta peliä per kausi pelattuna.

Hmm, pitääpä melkein töiden jälkeen googletella Ruotsin, Sveitsin ja KHL:än vastaavat. :)
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä haet? Armia pelaa sarjan toiseksi kovimmassa joukkueessa. Pulkkinen yritti jo viime kaudella sarjan silloisessa jumbossa. Menestyvässä joukkueessa on aivan toisenlaiset paineet.

Toinen juttu on se, että Porissa iso osa väestöstä elää ja hengittää jääkiekkoa. Siellä Itäkeskuksessa hengitetään vähän jotain muutakin.

Sitä haen että Jokereissa paineet on aivan toista. Vaikka Kekäläinen ja Hjallis sanoisivat, että Jokerit lähtevät kauteen tavoitteena karsinnan välttäminen, niin mediahan ei sitä uskoisi vaan lyttäisi joukkueen ja pelaajat aivan varmasti mikäli joukkue ei olisi kärkikahinoissa. Ja maakunnissa olisivat naamat niin leveellä virneessä, että suupielet vaan ratkeilisivat. Pelaajat kyllä tietävät valtakunnan median odotukset Jokereita kohtaan, olivat ne realistisia tai ei.

Kun taas Armia ja Ässät voi pelata paineettomasti, nyt menee hyvin ja jos joukkueelle tulisi romahtaminen nyt heti tai pleijareissa niin ketään se ei pahemmin häiritsisi, muita kuin porilaisia. Kauteen lähtiessä ei kyllä monikaan edes uskonut, että Ässät näin hienoa kautta tulee pelaamaan. Ei varmasti edes kovin moni porilainenkaan.

Aiheesta sen verran, että alkukaudesta olin sitä mieltä, että kumpi tahansa sen voittaa niin oikein menee. Nyt kun kausi on edennyt pidemmälle niin kyllä vaaka on kallistunut Pulkkisen puolelle, se monipuolisuus ja tasaisuus on vaan niin hienoa.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Kun taas Armia ja Ässät voi pelata paineettomasti, nyt menee hyvin ja jos joukkueelle tulisi romahtaminen nyt heti tai pleijareissa niin ketään se ei pahemmin häiritsisi, muita kuin porilaisia.

Valehtelet etenkin itsellesi.
Tuollainen ajattelu ei sovi edes Ugandan 3-divariin.
JOKAINEN joukkue hakee menestystä ja JOKAISESSA joukkueessa on menestyspaineet. Nykyajan ammattijääkiekkossa on suoranaista paskapuhetta väittää paineiden olevan erilaiset eri paikkakunnilla tai eri organisaatiossa. Muutenkin täällä jatkoajassa on olemassa sellainen jhagmainen koulukunta, missä uskotaan vakaasti että pelaaja X tekee SaiPassa huonompien ketjukaverien kanssa paremmat pisteet kuin Jokereissa parempien ketjukaverien kanssa. Syyt siihen ovat mm. valaistuissa taajama-alueissa. Herätys.
 
Nykyajan ammattijääkiekkossa on suoranaista paskapuhetta väittää paineiden olevan erilaiset eri paikkakunnilla tai eri organisaatiossa.

Onhan sitä jo ihan pelaajienkin suusta kuultu kommentteja että pääkaupunkiseudun joukkueissa pelaaminen on ulkoisten paineiden osalta aivan erilaista, jonka on ymmärtänyt vasta tännepäin siirryttyään(en nyt löytänyt tähän hätään yhtään suoraa quotea, sori). PK-seudun joukkueita seurataan valtakunnallisessa mediassa aivan erilaisella linssillä kuin maaseutua, jossa on helpompi liihotella "tutkan alla" niin hyvässä kuin pahassa. Ei se sattumaa ole että niin moni maakuntastara floppaa totaalisesti kirkkaissa valoissa, vastaavasti taas tällä suunnalla pärjäävät ovat usein myös valmiimpia ottamaan urallaan isompia askeleita eteenpäin(vrt. esim. Leino).
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Onhan sitä jo ihan pelaajienkin suusta kuultu kommentteja että pääkaupunkiseudun joukkueissa pelaaminen on ulkoisten paineiden osalta aivan erilaista, jonka on ymmärtänyt vasta tännepäin siirryttyään(en nyt löytänyt tähän hätään yhtään suoraa quotea, sori). PK-seudun joukkueita seurataan valtakunnallisessa mediassa aivan erilaisella linssillä kuin maaseutua, jossa on helpompi liihotella "tutkan alla" niin hyvässä kuin pahassa. Ei se sattumaa ole että niin moni maakuntastara floppaa totaalisesti kirkkaissa valoissa, vastaavasti taas tällä suunnalla pärjäävät ovat usein myös valmiimpia ottamaan urallaan isompia askeleita eteenpäin(vrt. esim. Leino).
Pelissä on tasan samat paineet riippumatta paikkakunnasta. Käsittääkseni pelaavat kuitenkin samaa sarjaa, ja saman verran pisteitä on tarjolla.
Et tietenkään voi löytää suoraa quotea, koska sellaista tuskin on olemassakaan tältä vuosituhannelta.

Sopeutuminen on toinen asia. Jos olet kotoisin 250 ihmisen taajamasta ja Porikin tuntuu isolta kylältä, voi Turkua isommassa paikassa asuminen ahdistaa. Sillä ei tosin ole mitään tekemistä itse joukkueen nimen kanssa.

Tutkan alla liihottelu on taasen absurdia itsepetosta. Esimerkiksi, onko Liigassa yhtään joukkuetta mistä ei olisi ponnahdettu NHL:ään tai KHL:ään? Ja taasen, miten paljon pelaajat lukevat heistä kirjoitettuja juttuja lehdistä? Tai mitä vaikuttaa medianäkyvyys agenttien tai NHL-seurojen kiinnostukseen?

Näitä asioita voisi joskus miettiä tosissaan ennenkuin suoltaa jotain diipadaapaa valojen kirkkausasteista. Ja ennenkaikkea: voi keskustella jonkun pelaajan kanssa asiasta. Siis ihan oikeasti, ei kuten eräät helsinkiläiset fantasiahahmot jotka jäävät kerran kuussa valheesta kiinni mutta jatkavat silti pelaajien "tuntemista" ja "lähipiiriin kuulumista".
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin, Suomen kaunein, Stadin Jokerit
Nykyajan ammattijääkiekkossa on suoranaista paskapuhetta väittää paineiden olevan erilaiset eri paikkakunnilla tai eri organisaatiossa. Muutenkin täällä jatkoajassa on olemassa sellainen jhagmainen koulukunta, missä uskotaan vakaasti että pelaaja X tekee SaiPassa huonompien ketjukaverien kanssa paremmat pisteet kuin Jokereissa parempien ketjukaverien kanssa. Syyt siihen ovat mm. valaistuissa taajama-alueissa. Herätys.

Ehei, kyllä tuo sinun ensimmäinen lauseesi lainaamassani tekstissä on täyttä paskapuhetta.

Seuratuissa, kiinnostavimmissa ja aina menestymään "tuomituissa" seuroissa paineet ovat kertaluokkaa suuremmat kuin niissä pienemmissä lafkoissa.

Organisaatiotasolla suurimmat paineet onnistua ovat HIFK:ssa, ja sen jälkeen tulee Jokerit. Myös Kärpät on menestyksensä ja kallispalkkaisen joukkueensa "ansiosta" organisaatio, jossa paineet ovat huomattavasti keskimääräistä suuremmat.

Medianäkyvyys, odotukset, budjetti ja status luovat eri organisaatiolle erilaiset lähtökohdat luoda pelaajilleen painetta. Eri asia sitten, mikä sopii kenellekin.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Seuratuissa, kiinnostavimmissa ja aina menestymään "tuomituissa" seuroissa paineet ovat kertaluokkaa suuremmat kuin niissä pienemmissä lafkoissa.

Anna yksikin esimerkki ja todista se.

Teillä kovin nuorilla kiekonseuraajilla on se paha tapa, että menestystä tavoittelee mielestänne vain 1-3 seuraa ja muut vaan pelaa. Mutta kyllä jokainen seura lähtee tavoittelemaan parasta mahdollista menestystä käyttäen niitä resursseja mitä on mahdollista.

Mieti itsesi kautta. Jos sinut palkataan tekemään SaiPassa +25 maalia ja nostamaan SaiPa pleijareihin, tai Jokereihin jonon jatkoksi niin kummassa niitä paineita on enemmän? Siellä isossa puolityhjässä hallissa, missä on 5 kuvaajaa enemmän, on varmaankin sinun vastauksesi. Jos olet huolissasi peilikuvastasi.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän Pulkkinen on tämän kauden elänyt huomattavasti kovempien paineiden alla kuin Armia. Pulkkinen, Granlund ja Vatanen ovat niitä eturivin junnuja joiden harteilla on (median ja suuren yleisön silmissä) koko suomalaisen jääkiekkoilun ja maajoukkueen tulevaisuus. Kaikki puhuvat näistä kolmesta junnusta.

Siinä taustalla on sitten jonkun Armian hyvä kehittyä ja yllättää. Jatkoajankaan kirjoittajista suurin osa muista kuin porilaisista ei ollut edes kuullut Armiasta ennen kauden alkua. Puhumattakaan muusta kansasta. Tietysti tämän kauden kuluessa on Armiakin hyvillä esityksillään kasannut kovia odotuksia itseään kohtaan.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Siinä taustalla on sitten jonkun Armian hyvä kehittyä ja yllättää.

Näin varmasti fantasiakiekossa.
Oikeassa elämässä ne pelajaat pelaavat samaa sarjaa. Sitä ei kannata unohtaa, vaikka miten olisi uponnut manageripelien ihmeelliseen maailmaan.

Ymmärräthän? Armian luistimien alla jää ei ole sen pehmeämpää tai kovempaa kuin vaikkapa Kerälän. Pelissäkin he pääsevät yrittämään maalintekoa samanlaisella kiekolla. Samassa sarjassa. Samoja vastustajia kohtaan.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näin varmasti fantasiakiekossa.
Oikeassa elämässä ne pelajaat pelaavat samaa sarjaa. Sitä ei kannata unohtaa, vaikka miten olisi uponnut manageripelien ihmeelliseen maailmaan.

Harmi vaan että Pulkkisen peliotteita on viimeisen vuoden ajan seurattu suurennuslasin kanssa, toisin kuin Armian. Tämä ei johdu mistään Areenan valoista, vaan siitä yksinkertaisesta faktasta että Pulkkista pidetään Granlundin ja Vatasen ohella suomalaisen jääkiekkoilun toivona.

Mikäli sinulla ei ole urheilutaustaa, niin voit miettiä asiaa tältä kantilta. Kumpi on stressaavampaa, pitää puhe yksin kotona ollessa vai tuhannelle kuuntelijalle?

Ymmärräthän? Armian luistimien alla jää ei ole sen pehmeämpää tai kovempaa kuin vaikkapa Kerälän. Pelissäkin he pääsevät yrittämään maalintekoa samanlaisella kiekolla. Samassa sarjassa. Samoja vastustajia kohtaan.

Eli jos minä menen sinne höntsäämään, on minulla samat paineet kuin Pulkkisella, Armialla tms. Sama jää, sama kiekko vai miten se oli?
 

Taata Musa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun PalloSeura
Varmaan otit huomioon, että Pulkkisen sentterinä pelaa niinikään tulokas, Antti Kerälä, ex-Jokipojat. Toisella laidalla on Lahti, jonka kaksi edellistä kautta ovat menneet perseelleen.

Ai ei se ollutkaan pelannut Eavesin ja kumppanien kanssa. :D (Tiedän kyllä että Eaves loukkaantui.) En rupea sitten mitään pätemään. Viekööt pystin vaan. Kova jannu kyseessä kuitenkin.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Eli jos minä menen sinne höntsäämään, on minulla samat paineet kuin Pulkkisella, Armialla tms. Sama jää, sama kiekko vai miten se oli?

Jahas, ei sitten lukeminenkaan onnistu.
Jos menet SM-liigaan pelaamaan, niin kyllä sinulla pitäisi olevan samat paineet kuin muillakin SM-liigapelaajilla. Eikös vain? Alkaa rautalanka loppumaan.

Mikäli sinulla ei ole urheilutaustaa, niin voit miettiä asiaa tältä kantilta. Kumpi on stressaavampaa, pitää puhe yksin kotona ollessa vai tuhannelle kuuntelijalle?
On pelaajataustaa kahdesta eri kaupungista.
Mutta kenelle pelaaja pelaa peliä? Mietippä sitä. Sinulle ne ovat stigaukkoja fantasiarosterissa, mutta oikeassa elämässä pelaaja on ihminen.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Varmaan otit huomioon, että Pulkkisen sentterinä pelaa niinikään tulokas, Antti Kerälä, ex-Jokipojat. Toisella laidalla on Lahti, jonka kaksi edellistä kautta ovat menneet perseelleen.

Totta, Pulkkinen on saanut nauttia koko kauden ensimmäistä vuotta liigassa pelaavan mestis-sentterin tarjoilusta ja toiseen laitaan on istutettu pelaaja, jonka edellinen piste-ennätys liigasta on peräti 34 pistettä, joka on tehty neljä kautta sitten.

Ensin päätitte, että Pulkkisella on pakko olla huonommat ketjukaverit ja sitten aloitte keksimään perusteluita?

Tällä logiikalla Armia pelaa ketjussa, jonka sentteri oli jo ripustamassa luistimia naulaan, mutta päätti vielä jäähdytellä yhden kauden Ässissä. Toisella laidalla on kaveri, josta piti joskus tulla jotain, mutta ura on näyttänyt laskusuuntaiselta jo muutaman kauden. Viime kaudella huikeat 14 pistettä.

Totuus on kuitenkin se, että Lahti on ollut aivan saatanan hyvä ja Kerälä alun takeltelun jälkeen kelvollinen liigasentteri. Santavuori taas pelaa elämänsä kautta ja AUK:kin ollut parempi kuin odotettiin.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Selkis. Kaikilla SM-liigapelaajilla on samanlaiset paineet riippumatta seurasta, uratilanteesta, kehityksestä, taidoista, roolista tai muista mitättömistä seikoista.

Selkis.
Kaikki fantasiakiekkoharrastajat ovat tyhmiä kuin saappaat, eivätkä osaa lukea.

Mieti uudestaan sanaa IHMINEN.
 
Jahas, ei sitten lukeminenkaan onnistu.
Jos menet SM-liigaan pelaamaan, niin kyllä sinulla pitäisi olevan samat paineet kuin muillakin SM-liigapelaajilla. Eikös vain? Alkaa rautalanka loppumaan.

Kyllä mä kehtaan väittää, että paineet vaihtelevat suuresti pelaajien välillä. Nuoret esimerkiksi stressaavat varmasti enemmän kuin konkarit, lisäksi on yksilöllisiä eroja heikkohermoisten ja viilipyttyjen välillä. Varmaan myös tähtistatuksella pelaavalla on enemmän tulospaineita ku jarruketjun vasemmalla laiturilla. Eikös vain?

Tällä hetkellä pysti kuuluu mun mielestä Pulkkiselle.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Kyllä mä kehtaan väittää, että paineet vaihtelevat suuresti pelaajien välillä.
Tottakai, mutta sitä fantasiahokimiehen näkökulmaa, että joillakin ei ole lainkaan paineita tai että jollakin paikkakunnalla voi pelata paineettomasti, en voi sulattaa.
Ja tärkeintä: Jokainen käsittelee paineet yksilöllisesti, mutta myös asettaa ne. Monelle pelaajalle on yks paskan hailee, mitä lehdissä lukee. Jokainen loppukädessä asettaa tavoitteensa itse, ja hikoilee niiden eteen.

Tällä hetkellä pysti kuuluu mun mielestä Pulkkiselle.

Tästä ollaan täysin samaa mieltä.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Alkaa rautalanka loppumaan.
Mitä jos yrittäisit ensin ymmärtää toisen osapuolen näkemyksen, ennen kuin alat omaa rautalankaasi vääntelemään täysin käsittämättömiin asentoihin.

Teen tämän sinulle hyvin helpoksi.

Kummalle tulee enemmän paineita:
Tapaus 1: Olet viimeistään 15-vuotiaana kaikkien lätkästä jotain tietävien huulilla ja media seuraa jokaista liikettäsi. Pelaat valtakunnan näkyvimmässä joukkueessa ja samalla suurimmassa kaupungissa. Joukkueen ja siten sinun ylläsi leijuvat menestyspaineet, vaikka oikeasti junnujen niskaan niitä ei tosiaankaan tulisi ladata. Onpa joku myös maininnut, että tulevaisuudessa sinun tulisi kannatella maajoukkuetta.

Tapaus 2: Joku on todistettavasti Porin torilla joskus maininnut, että sinussa saattaa olla potentiaalia liigapelaajaksi. Koko joukkue ei samassa mittakaavassa kiinnosta kaupungin ulkopuolella, kuin ns. suuret ja varsinkin menestyspaineet loistavat poissaolollaan. Sinun nimesi perään ei ole liitetty lauseita kuten "Suomikiekon suurin toivo" ja "Uusi Teemu Selänne." Saat treenata rauhassa ja yllättää kaikki (ansaitusti) ällikällä.

Onhan siinä nyt aivan valtava ero pojilla kauteen lähdettäessä paineiden osalta. Hyvien esitysten vuoksi Armia on kyllä alkanut lunastaa itselleen medianäkyvyyttä ja on välistä Pulkkistakin enemmän jo otsikoissa. Silti tulosta tulee, joten paineensietokyvyssä ei ole kummallakaan vikaa, mutta eipä siitä ollut kysymyskään.

HLe:n esimerkki puheiden pitämisestä sopii tähän ihan oikeasti. Hyvä puheenpitäjä on vakuuttava sekä yksin kotona, että tuhannen ihmisen edessä. Silti hänellä on hyvin todennäköisesti henkisesti vaikeammat oltavat, kun oman peilikuvan sijasta pitää vakuuttaa ne kaikki tuhat ihmistä, jotka ovat kaikki paikalle tulleet juuri sinun osaamistasi arvioimaan.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kummalle tulee enemmän paineita:
Tapaus 1: Olet viimeistään 15-vuotiaana kaikkien lätkästä jotain tietävien huulilla ja media seuraa jokaista liikettäsi. Pelaat valtakunnan näkyvimmässä joukkueessa ja samalla suurimmassa kaupungissa. Joukkueen ja siten sinun ylläsi leijuvat menestyspaineet, vaikka oikeasti junnujen niskaan niitä ei tosiaankaan tulisi ladata. Onpa joku myös maininnut, että tulevaisuudessa sinun tulisi kannatella maajoukkuetta.

Pitäisikö tätä tekstiä oikeasti jonkun lukea nauramatta? Nyt keulii kyllä joka suunnassa. Monet ovat sanoneet, että pääkaupunkiseudun valoissa pelaaminen tuo paiheita. Monet ovat sanoneet, että pienen paikkakunnan ilmapiiri tuo paineita, kun jääkiekkoa et pääse pakoon mihinkään.

Näkisin, että tämä vaikea valinta kulminoituu nimenomaan siihen, miten suomalaiset urheilutoimittajat puntaroivat pelaajien niskaan kasautuvia paineita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös