Vuoden tulokas 2010-2011

  • 102 485
  • 326

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harmittavan lähellä käydään kyllä Pulkkisen kohilla tulokkaiden piste-ennätystä. Olisivat voineet siellä SM-liigan hallituksessa tehdä jonkun päätöksen, että kansa haluaa nähdä lisää pelejä, ja säätäneet kauden 65 pelin mittaiseksi. :P
Joo, ikävä kyllä JYP:iä vastaan Pulkkinen tuskin vääntää neljää saati viittä pojoa, ja tähän paikkaan voikin sitten sopivasti luvata syövänsä hatullisen mämmiä, jos noin kuitenkin käy.

Ihan älyttömän kova kausi tosiaan on Pulkkisella menossa. Ennen kaikkea ällikällä on lyönyt se, miten kokonaisvaltainen pelaaja hän on kiekollisena. Kiekottomana ja varsinkin puolustussuuntaan on vielä paljon puutteita, mutta kenellä tuossa iässä ei ja toisaalta niin kauan kun +/- lukema on nähdynkaltainen, niin eipä sitä liikaa voi valittaakaan. Todellisen uhan Pulkkisesta vastustajan puolustukselle tekee se, että mies on arvaamaton. Vielä viime kauden lopussa tai tämän kauden alussa saattoi kuvitella, että kundin ratkaisuyritykset ovat aina hentusmaisia lämäreitä huonoista kulmista, mutta mitä vielä! Homma on kääntynyt päälaelleen ja kauden aikana on saanut useaan otteeseen kirota, että mies hakee vielä sitä viimeistä syöttöä ketjukavereilleen, kun olisi paikka skodata. Hieman itsekkäämmällä pelaamisella tulokasennätys saattaisi olla jo historiaa, mutta kelpaahan tämäkin. ;)
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Todellisen uhan Pulkkisesta vastustajan puolustukselle tekee se, että mies on arvaamaton. Vielä viime kauden lopussa tai tämän kauden alussa saattoi kuvitella, että kundin ratkaisuyritykset ovat aina hentusmaisia lämäreitä huonoista kulmista, mutta mitä vielä! Homma on kääntynyt päälaelleen ja kauden aikana on saanut useaan otteeseen kirota, että mies hakee vielä sitä viimeistä syöttöä ketjukavereilleen, kun olisi paikka skodata. Hieman itsekkäämmällä pelaamisella tulokasennätys saattaisi olla jo historiaa, mutta kelpaahan tämäkin. ;)

Itse kiinnitin huomiota tähän Pulkkisen peliälyyn jo aikoinaan C-junnuissa, kun Pulkkinen takoi tehot 47+43=90 parissa kymmenessä pelissä. Toki siellä oli ketjukavereilla vaikea pysyä perässä, mutta kuitenkin huomasi, kuinka hyvin Teemu luki peliä ja pystyi tekemään koko ajan tehokkaita ratkaisuja. Pulkkinen ei ole mikään kikkaileva taitoniekka, mutta todella hyvällä syöttö- ja laukaisutaidolla on erittäin tehokas pelaaja. Hienoa nähdä, että Pulkkinen on pystynyt käyttämään näitä taitoja näin hyvin jo aikuistenkin tasolla. Granlund on varmasti taitavampi kaveri nimenomaan tuolla kikkailu- ja taito-osastolla, mutta Pulkkinen mielestäni monipuolisempi ja vaarallisempi uhka omilla vahvuuksillaan. Ja hienoahan tässä on se, että näiden kaverusten kemiat toimii loistavasti yhteen kuten ollaan jo vuosia nähty junnumaajoukkueessa.

Tulokkaiden piste-ennätys vaatisi tosiaan 5 pisteen peliä Jypiä vastaan, joten aikamoista ihmettähän se vaatisi. Täytyy toki muistaa, että Selänne oli tuon 58 pistettä tehdessään jo melkein 21-vuotias ja Peltola 24-vuotias. Ja mitä tulee vastaaviin tulokaskausiin, niin kyllä viime vuonna sekä Granlund, että Vatanen pelasivat ainakin lähes yhtä hyvät kaudet, joten siinä mielessä näinä parina kautena ollaan saatu todistaa varsin poikkeuksellisia pelaajia SM-liigassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös