Voiko huippu-urheileva homo olla kannustuksesi arvoinen?

  • 116 309
  • 749

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Toki ymmärsin viestistäsi palavan rakkautesi homoutta kohtaan, sehän suorastaan tulvi riveiltä ja rivien välistä, mutta eiköhän sinun pitäisi ymmärtää että liika suosiminenkin voi olla jonkinlainen fobian muoto. Ylistämällä ja ihailemalla homoja ja homoutta noin rajattomasti nostat heidät täysin epärealistiselle jalustalle. He ovat aivan yhtä vaihtelevia ja epätäydellisiä ihmisiä kuin me muutkin. Älä eristä heitä palvonnalla. Anyway, näin kahden pienen pojan tuoreehkona isänä se peräkammari voisi muuten välillä houkutellakin!

Perinteistä keskustelupalstojen jargonia. Ensin puhutaan paskaa, sitten käännetäänkin asia 180 astetta ja vielä päälle "hauska" loppukaneetti. Täytyy taas sinunkin kohdalla toivoa että pojasta polvi paranee ettei tarvitse 15 vuoden päästä samanlaista huttua lukea nimimerkeiltä mjr jr ja mjr III. Jos on minun vuoroni lukea rivien välistä niin veikkaisin ettet henkilökohtaisesti tunne yhtään seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvaa tai vaikka tuntisitkin niin omilla näivettyneillä näkemyksilläsi olet karkoittanut heidät läheltäsi niin etteivät he edes uskalla sitä tunnustaa. Kaikesta huolimatta sinulla on kompulsiivinen tarve esiintyä ko. vähemmistön etujen puolustajana ja tukijana, aka hyvänä ihmisenä, kunhan vaan sinun ei tarvitse asian eteen tehdä mitään muuta kun lukea keskustelupalstoilla "riveiltä ja rivien välistä".
 
ProCoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Oilers, Arsenal
Haluan myös julisteet ja kampanjat läskeille, nörteille, naisten alusasuista pitäville, eläinpornoa katsoville ja kaikille muille joilla ei ole helppoa varsinkaan joukkueurheilussa.

Aikoinaan yksi joukkuetoverini ilmoitti saunaillassa olevansa homoseksuaali. Muutama sälli alkoi selvästi välttelemään tätä, ei kuitenkaan haukkumaan tai mitään sellaista. Joukkue tuli kuitenkin toimeen keskenään.

Yksi joukkuekaveri oli egoistinen kusipää, joka luuli olevansa maailman paras lajissaan. 2/3 joukkueesta ei pitänyt hänestä ja vältteli tämän kanssa keskustelua. Joukkue tuli kuitenkin toimeen keskenään.

Kaikista ei tarvi tykätä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Siinä oma mottoni joukkueurheilussa.

Ja vastaus ketjun kysymykseen: Voi olla. Mutta ilmeisesti en saa olla kannattamatta häntä hänen seksuaalisen suuntautumisen takia.
 
Fordél

Jäsen
2. Miksi siis on olemassa kaksi eri sukupuolta, jos samansukuisten keskinäinen parittelu olisi jotenkin tervettä?

Terveen vastakohta on epäterve ja onko homoilu jotenkin epätervettä? Ovatko homot epäterveellisempiä kuin heterot? Eikait sukupuolten luomisella ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Eihän lisääntyminen ole mitenkään terveyttä edistävää.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Olet siinä oikeassa että Jumala kieltää sanassaa homoseksuaalisuuden ja se riittää mulle. Hän on korkein auktoriteettini ei kukaan muu.
2. ja 3. Mooseksen kirjahan on nykyaikanakin täysin yleispätevää. Kukapa meistä ei olisi myynyt tytärtään orjaksi sopivasta hinnasta!
Se että onko homous sairaus vai ei niin eiköhän se ole itsestään selvää. Jos ihmiset olisivat olleet alusta asti homoja niin aika pian tämä laji olisi kuollut sukupuuttoon. Eiköhän tuo ole tarpeeksi faktaa myös niille joiden mielestä kaikkien kukkien pitää kukkia.
Hämmentävä näkemys. Eikö homoseksuaalisuutta ole esiintynyt siis aikojen alusta lähtien? Monissa dokumentoiduissa muinaiskulttuureissa (joita tietenkään uskonnon mukaan ei ole ollut olemassa, d'oh) homoseksuaalisuutta esiintyy. Eikä nykyaikanakaan kaikki ole homostelemaan ryhtyneet. Itsekin tykkään heteroida, vaikka olen todistetusti Jatkoajan homoin mies. Se jäi toki vielä epäselväksi, että onko se homous nyt sitten sairaus?
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon pelaaja saa minun puolestani kuksia vaikka lampaita kunhan peli kulkee. Pidemmin tätä on turha perustella kun ollaan sentään 2000-luvulla.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kerhon pelaaja saa minun puolestani kuksia vaikka lampaita kunhan peli kulkee. Pidemmin tätä on turha perustella kun ollaan sentään 2000-luvulla.
Ja kerhon kannattajien mielestähän kaikki vastustajat on kuitenkin homoja. Ei siis mitään uutta auringon alla, julisteet vaan seinille ja tasa-arvoisempaa jääkiekkoliigaa kohti!
 
Fordél

Jäsen
Haluan myös julisteet ja kampanjat läskeille, nörteille, naisten alusasuista pitäville, eläinpornoa katsoville ja kaikille muille joilla ei ole helppoa varsinkaan joukkueurheilussa.

Mikä sinua estää aloittamasta tällaisia kampanjoita? Keskustelun alainen kampanjakin on alkanut vain neljän tavallisen ihmisen toimesta, joten voit ihan hyvin aloittaa omat kampanjasi. Sitä ei tämä kampanja eikä kukaan muukaan kiellä esim. nörttien kohdalla. Onko tämä kampanja jotenkin muilta pois?

Kaikista ei tarvi tykätä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Siinä oma mottoni joukkueurheilussa.

Kyllä ja sitä tämä kampanja varmasti juuri ajaa takaa. Näin ollen luulisi sinunkin tukevan sitä, koska se ei tosiaan ole muilta pois.
 
1.Terveen vastakohta on epäterve ja onko homoilu jotenkin epätervettä?
2.Ovatko homot epäterveellisempiä kuin heterot?

3.Eihän lisääntyminen ole mitenkään terveyttä edistävää.

1.Narsistisuuskin katsotaan epäterveeksi, vaikkei välttämättä itsensä yliampuvaa kehumista pidetäkään epäterveenä.

2.Voivat elää monin tavoin terveellisemmin, aivan samoin kuin narsistit voivat elää terveemmin kuin ei-narsistit. Ei kuitenkaan tarkoita, etteikö itse narsismia pidettäisi häiriönä.

3.Hyvä terveys edistää lisääntymistä ja lisääntyminen on perusta toimivalle yhteisölle.
 
Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Kyllä arvostaisin erittäin paljon ketä tahansa ammattilaisurheilijaa joka myöntäisi julkisesti olevansa homo. Erityisesti toivoisin, että kyseessä olisi joku mahdollisimman kova kaveri, tyyliin Georges Laraque. Se todistaisi taantuneimmillekin homovihaajille, että stereotypiat tosiaan ovat vain stereotypioita.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mites nyt, kun meneekin suihkuun, niin börje-petteri tiirailee heppi tanassa?

Tämä on muuten hauska pointti eli ilmeisesti nämä äärimmäiset homouden vastustajat pitävät itseään kuitenkin homojen silmissä täysin vastustamattomina ja homopojilla onkin varmasti suuria vaikeuksia pitää näppinsä irti näistä namupaloista. Noh, onhan terve itsetuntoa aina hyvästä. Perustuuko tämä sitten siihen, että näillä veikoilla itsellään on "heppi tanassa" jokaisen mervituksutapolan kohdalla?
 
Fordél

Jäsen
1.Narsistisuuskin katsotaan epäterveeksi, vaikkei välttämättä itsensä yliampuvaa kehumista pidetäkään epäterveenä

Narsistisuus ei ole sama asia kuin homous. En ymmärrä miksi vertaat näitä kahta asiaa. Heterous ei ole mielestäni sairaus, joten samalla tavalla toinen seksuaalinen suuntautuminen eli homouskaan ei ole sairaus tai epätervettä.

2.Voivat elää monin tavoin terveellisemmin, aivan samoin kuin narsistit voivat elää terveemmin kuin ei-narsistit. Ei kuitenkaan tarkoita, etteikö itse narsismia pidettäisi häiriönä.

Tämä logiikka ei kuitenkaan tarkoita, että homous olisi häiriö, koska narsismilla ja homoudella ei kaiketi ole mitään yhteyttä.

3.Hyvä terveys edistää lisääntymistä ja lisääntyminen on perusta toimivalle yhteisölle.

Kyllä, mutta lisääntyminen ei edistä terveyttä. Terveydellisiä tarpeita ei siis ole lisääntymiselle, joten siksi tämä peruste on harvinaisen huono.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Narsistisuus ei ole sama asia kuin homous. En ymmärrä miksi vertaat näitä kahta asiaa. Heterous ei ole mielestäni sairaus, joten samalla tavalla toinen seksuaalinen suuntautuminen eli homouskaan ei ole sairaus tai epätervettä.
Tämän lisäksi myöskään narsismi ei ole sairaus. Narsistisen persoonallisuushäiriön omaavat ihmiset voidaan luokitella sairaiksi, mikäli häiriö on kehittynyt väkivaltaiseen suuntaan. Muuten kyseessä on vain epämiellyttävä luonteenpiirre.
 
1. Terveempään sinun mielestäsi. Minä en enää seksuaalisuudessa vapaudessa mitään uhkaavaa tai sairasta. Kuitenkaan suurimmalla osalla meistä ei ole mitään erikoisempia taipumuksia joten "homojen räjähdysmäinen lisääntyminen" ei ole todennäköinen vaihtoehto.

2. Älä lähre tonne...Seksuaalinen poikkeavuus on nimenomaan poikkeavaa, ei sairasta. Nautinnon ja lisääntymisen vertailu ei ole järkevää. Tämä on sama kuin väittäisi että lestadiolaiset ovat ainoita terveitä ihmisiä sillä he lisääntyvät kuin kanit. Poikkeavan käytöksen leimaaminen sairaudeksi ilman kunnon perusteita on turhaa.

3. Tämän voisi kuitata sanomalla että lasten sotkeminen seksuaalisuuteen on aina sairasta. Se olisi se helppo tie väistää keskustelu mutta tiedän ettet sitä tarkoittanut ja varmasti ymmärrät että ongelma on moninaisempi.

4.Netti ja kaverit eivät vaan ole niitä parhaita tiedon lähteitä epävarmoille ja kokemattomille. Valistus liian aikaisin on siis pienempi paha kuin väärä tieto. Harvemmin asioiden peittelystä seuraa mitään hyvää. Homous on hyväksyttyä toimintaa nykyisin. Sitä ei saa tuputtaa kenellekkään, kyllä ne taipumukset omaavat henkilöt hakeutuvat sinne muutenkin. Heteroille tuollainen kampanja voi olla ok, ennakkoluulojen poistamisen nimissä ainakin. Kun vaan kaikki ymmärtäisivät että sekin on ihan ok eikä häpeän aihe.

5. Eli kuten pointtini oli, kromosomihäiriö ei selitä kuin murto-osan homoseksuaalisuudesta. Myös päävammat voivat muuttaa ihmisen seksuaalisuutta rajustikkin. Nämä ovat siis marginaali-ilmiöitä.

Sori jos teksti hieman pomppii, vastailen työn lomassa ja työt perkele häiritsee hyvää keskustelua...

1.Niin, kyllä ihmisellä itsellään on itsemääräämisoikeus oman kroppansa suhteen, mutta pakkoko sille on hakea laajempaa hyväksyntää? Seksuaalisen kanssakäymisen peruslähtökohta on jokatapauksessa lisääntyminen. Alitajunnassaan terve mies halajaa kapeavyötäröistä ja leveälanteista 17-30-vuotiasta naista, koska tämä edustaa hedelmällisyyttä. Iän myötä hedelmällisyys laskee ja siitä syystä myös seksuaalinen vetovoima.

2.Lestadiolaisiin mahtuu varmasti yhtä ja toista, mutta sukupuolielämältään jokseenkin terveitä. Muita ongelmia sitten varmaankin on. Poikkeavuuksien perusteellahan lapsillakin saatetaan diagnosoida esim. ylivilkkaus: poikkeavan vilkas suhteessa muihin ikäisiinsä.

3.Lapset saavat alkunsa seksuaalisuuden kautta, joko parittelemalla tai masturboimalla purkkiin.

4.Tästä olen samaa mieltä. Nopea tiedonsiirto vaatii tiedonkäsittelyä aikaisempaa enemmän ja moni nuori saattaa olla sen suhteen ymmällään.

5.Ei selitä, mutta osan kuitenkin. Toisaalta en voi varmasti sanoa olisiko XX-miehiä myös heteroina. Tuon ohjelman perusteella ei moisia ainakaan tullut ilmi.
 
ProCoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Oilers, Arsenal
Mikä sinua estää aloittamasta tällaisia kampanjoita? Keskustelun alainen kampanjakin on alkanut vain neljän tavallisen ihmisen toimesta, joten voit ihan hyvin aloittaa omat kampanjasi. Sitä ei tämä kampanja eikä kukaan muukaan kiellä esim. nörttien kohdalla. Onko tämä kampanja jotenkin muilta pois?

Ei toki ole muilta pois. Mielestäni tälläiset kampanjat ovat vain väärä tapa hakea itselleen hyväksyntää. Mutta jos tuntuu hyvältä ratkaisulta, niin siitä vaan.

Kyllä ja sitä tämä kampanja varmasti juuri ajaa takaa. Näin ollen luulisi sinunkin tukevan sitä, koska se ei tosiaan ole muilta pois.

Kuten tuossa jo totesin, en tue koska uskon sen olevan väärä tapa. Tämä toki vain oma mielipide. Ja lupaan tulla toimeen näiden kampanjaihmisten kanssa (jos joskus tutustun) vaikka en heistä pitäisikään :)
 
Heterous ei ole mielestäni sairaus, joten samalla tavalla toinen seksuaalinen suuntautuminen eli homouskaan ei ole sairaus tai epätervettä.

narsismilla ja homoudella ei kaiketi ole mitään yhteyttä.

Kyllä, mutta lisääntyminen ei edistä terveyttä.

Ei tietenkään ole. Heterous on terveen ihmisen luonnollinen ominaisuus. Homous on luonnollisuuden poikkeama tai häiriö.

On niillä. Molemmat ovat häiriöitä.

Edistää kansakunnan terveyttä.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Ei ole, mutta voisi olla.
Voisi olla ihan yhtä paljon kuin homojenkin.
Tosin yhdenvertaisuuteen kuuluu, että tosiasiallista tasa-arvoa voidaan joutua edistämään toimilla, joilla jokin ihmisryhmä nostetaan muita "parempaan" asemaan tämän ryhmän yhdenvertaisuuden parantamiseksi.
Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset? Näinhän se on kaltaistesi ajatusmaailma tainnut aina kulkea.

Varmaankin siis kannatat esim. urheilujoukkueiden homokiintiöitä? Nehän ovat juuri yksi "tosiasiallista tasa-arvoa edistävä toimi".

Noin yleisesti kiinnittäisin huomiota siihen, että Suomessa on homoja n. 0,7 % väestöstä. Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Homous

Kyllähän se tällöin pitäisi olla kaikille selvää, että sen 99,3 % säännöillä mennään ja he määrittävät mikä on normaalia. Sallitaan homoille kuitenkin oikeus olla ja homoilla, mutta heteroiden asettamien rajojen puitteissa.

Jos joku jossain laukoo homolle homovitsejä tai kieltää ripustelemasta homojulisteita ympäri kaupunkia, niin se on voi voi. Painakaa homot pahkaanne, tai menkää takaisin kaappiin. Sama tilanne se on kaikilla muillakin. Yhteisiä sääntöjä tässä joudumme noudattamaan me heterotkin. Ei se homous tee kenestäkään niin erityistä tai arvokasta, että sen varjolla olisi oikeus ruveta vaatimaan erikoiskohtelua tai -huomiointia.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuolla kampanjasivulla oli juttua jostain norjalaisesta käsipalloilijasta joka oli saanut hiljaisuuden aikaiseksi pukukopissa kerrottuaan olevansa homo. En vaan kertakaikkiaan tajua miksi homoseksuaalisuudesta pitäisi puhua urheilussa, mutta en tajua ylipäätänsä miksi heteroseksuaalisuudesta tulisi puhua urheilussa. Tälläinen "in your face"-tyylinen omassa seksuaalisuudessa piehtarointi hämmentää minua.
Oletko ihan varma että kyseinen norjalainen käsipalloilija oli oma-aloitteisesti kilistänyt lusikalla lasin reunaa ja pyytänyt puheenvuoroa kertoakseen asiansa, vai olisiko tapahtuman kulku voinut mennä niin että siellä on kyselty kavereiden siviilijutuista ja mahdollisesti jopa tiedusteltu kaverin seurustelustauksesta?

Itse useita kertoja pukukopissa ja joukkueen saunailloissa olleena voin kertoa, että aika yksityiskohtaisesti siellä on puhuttu pillusta, nussimisesta ja ämmistä yleensäkin ja mielestäni se juttu on sinne kuulunutkin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Perinteistä keskustelupalstojen jargonia. Ensin puhutaan paskaa, sitten käännetäänkin asia 180 astetta ja vielä päälle "hauska" loppukaneetti. Täytyy taas sinunkin kohdalla toivoa että pojasta polvi paranee ettei tarvitse 15 vuoden päästä samanlaista huttua lukea nimimerkeiltä mjr jr ja mjr III. Jos on minun vuoroni lukea rivien välistä niin veikkaisin ettet henkilökohtaisesti tunne yhtään seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvaa tai vaikka tuntisitkin niin omilla näivettyneillä näkemyksilläsi olet karkoittanut heidät läheltäsi niin etteivät he edes uskalla sitä tunnustaa. Kaikesta huolimatta sinulla on kompulsiivinen tarve esiintyä ko. vähemmistön etujen puolustajana ja tukijana, aka hyvänä ihmisenä, kunhan vaan sinun ei tarvitse asian eteen tehdä mitään muuta kun lukea keskustelupalstoilla "riveiltä ja rivien välistä".

Jopas nyt, tuntuu kalikka jatkuvasti kalahtelevan, kun noin tuskissaan ulvahdellaan. Kuten jo sanottu niin ystäväpiirini on hyvin vaihteleva. Se ei vain oikein merkkaa mitään, puoleen tai toiseen, yksilö itse on olennainen, ei hänen puuhansa makuuhuonessa, joista en oikein ole kiinnostunut. Se miksi sitten erittäinkin voimakkaasti puolustan näitä vähemmistöjä liittyy lähinnä yleisiin käsityksiini liberalismista, valistuksesta ja emansipaatiosta. Sukupuolisten vähemmistöjen oikeudet näyttäytyvät minulle eräänlaisena ilmapuntarina, jotka mittaavat sen eteneekö emansipaatio edelleen lännessä vai onko se pysähtynyt tai peräti taantumassa. Aallonharja nyt vain sattuu olemaan tällä kohdalla. Olen jotenkin onnistunut haalimaan lähipiirini sellaisia henkilöitä, joita tälläiset abstraktit pohdiskelut eivät juuri kiinnosta, joten ei ole kauheasti tullut puheeksi. Jotkut asiat sitä paitsi vain ovat itsestäänselvyyksiä. Vaikka eivät ehkä JA:ssa.
 
Mikäänhän tässä ei kalahda. Sinulla näyttäisi olevan samanlaista paatosta TOJ:n kanssa, että kirjoitellaan mitä mieleen tulee ja sitten käännetään vastaus mieleiseen muotoon. Muutenkin samanlainen yhden katsantokannan meininki, tosin osaltasi ehkä monimuotoisempi. TOJ:lla aiheena on suuri ja mahtava ja sinulla mikä aate milloinkin sattuu miellyttämään. En sitäpaitsi kommentoinut vähemmistöjen puolustamistasi, vaan sitä että (ilmeisesti) tartuit johonkin termiin viestissäni, sen jälkeen leimasit minut ajamasi asian vastaiseksi ja sitten aloit jeesustelemaan. Mitkähän sitten ovat niitä asioita jotka kiinnostavat sinun lähipiiriisi haalittuja henkilöitä? Edelleenkään en pysty ymmärtämään miten saat minusta seksuaalisten vähemmistöjen halveeraajan. (insert: tähän kohtaan joukko sivistyssanoja, jotta palstan muut lukijat pitäisivät minua viisaampana kun olenkaan.).
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei heijastele omia käytösmalleja mitenkään. Mainitsin jo olevani hieman ennakkoluuloinen, jos hengailen pukuhuoneessa alastomana homon kanssa. Pari kertaa olen joutunut homon iskuyrityksen kohteeksi vaatteet päällä, joten tuskin ihan mahdotonta on, että näin käy myös ilman vaatteita? Mutta ketjun aiheeseen vielä sen verran, voisin urheilukilpailussa kannustaa myös minua verbaalisesti iskemään tullutta homoa.

Onko se sitten ihan kauheaa jos joku homo yrittää iskeä, jos nyt ei ihan suoraan meisseliin käy kiinni tai ala väkisin survomaan moloaan hanuriin (minkä näen kyllä aika epätodennäköisenä vaihtoehtona)? Kyllä esim. minua on joskus tulleet iskemään "ei-niin-viehättävät" naisetkin mutta ei se saa minua pelkäämään kaikkia naisia. Miksi pelkäisin siis kaikkia homoja jos joku homo tulee iskemään? Oikeastaan melkein luulisin että esim. jossain baarissa känniset vanhat naiset tulevat useammin kourimaan ja iholle kiinni kuin homot.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mikäänhän tässä ei kalahda. Sinulla näyttäisi olevan samanlaista paatosta TOJ:n kanssa, että kirjoitellaan mitä mieleen tulee ja sitten käännetään vastaus mieleiseen muotoon. Muutenkin samanlainen yhden katsantokannan meininki, tosin osaltasi ehkä monimuotoisempi. TOJ:lla aiheena on suuri ja mahtava ja sinulla mikä aate milloinkin sattuu miellyttämään. En sitäpaitsi kommentoinut vähemmistöjen puolustamistasi, vaan sitä että (ilmeisesti) tartuit johonkin termiin viestissäni, sen jälkeen leimasit minut ajamasi asian vastaiseksi ja sitten aloit jeesustelemaan. Mitkähän sitten ovat niitä asioita jotka kiinnostavat sinun lähipiiriisi haalittuja henkilöitä? Edelleenkään en pysty ymmärtämään miten saat minusta seksuaalisten vähemmistöjen halveeraajan. (insert: tähän kohtaan joukko sivistyssanoja, jotta palstan muut lukijat pitäisivät minua viisaampana kun olenkaan.).

Rauhoitu, hengitä syvään, ota lasi vettä. Hyperventilaatio helpottaa kyllä. Asiahan ei ole elämää suurempi, homous on tosiaan yhtä normaali asia kuin vaikka heterous - kun kerran molemmat olemme tästä samaa mieltä niin ei tarvita noita hysteerisiä kohtauksia. Sinä ehkä ihannoit vähän liikaakin, kun taas itse suhtaudun vähän arkipäiväisemmin asiaan, mutta hyvä näin. Elämä jatkuu.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Noin yleisesti kiinnittäisin huomiota siihen että lähteesi on varsin heikko. Yleisesti hyväksyttynä pidetään arviota 4-6%, kun siis puhutaan homoseksuaalien määrästä väestössä.
Sinun lähteesi näkyy olevan oma pääsi. Pidän wikipediaa rutkasti luotettavampana. En usko lukuihisi pätkän vertaa.

Toisekseen vaikka luku vaihdettaisiin 0,7 %:sta esim. 6 %:iin, ei mikään muutu. Edelleen puhutaan pikkuvähemmistöstä, jonka olisi syytä osata elää sovussa muiden kanssa.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kelatkaa nyt, kuinka upeaa olisi jos vaikkapa homoseksuaali Teemu Selänne tekisi olympiafinaalissa Suomelle voittomaalin transseksuaalin Saku Koivun namupassista. Täydellinen jääkiekkoelämys? KYLLÄ!

Se olisi kyllä upeaa, mutta ei sen takia että maalintekijänä olisi homoseksuaali ja syöttäjänä transseksuaali, vaan ihan sen takia että Suomen olympiavoitto olisi helvetin upea juttu ja täydellinen jääkiekkoelämys noin yleensäkin. Sillä ei taas ole siinä tilanteessa mitään väliä vaikka maalintekijänä olisi hermafrodiitti.
 
Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Rauhoitu, hengitä syvään, ota lasi vettä. Hyperventilaatio helpottaa kyllä. Asiahan ei ole elämää suurempi, homous on tosiaan yhtä normaali asia kuin vaikka heterous - kun kerran molemmat olemme tästä samaa mieltä niin ei tarvita noita hysteerisiä kohtauksia. Sinä ehkä ihannoit vähän liikaakin, kun taas itse suhtaudun vähän arkipäiväisemmin asiaan, mutta hyvä näin. Elämä jatkuu.

Tämäkin viesti vahvistaa edellisiä näkemyksiäni. Kauniisti taas kiersit koko asian ja sen jälkeen otit holhoavan asenteen minuun ja samalla kaikkiin jotka uskalsivat olla sinun kanssasi eri mieltä. Varsin poliitikkomainen piirre, joten oletankin sinun olevan vähintäänkin jossain keski-Suomen pikkupitäjän valtuustossa. Eri asia sitten juontaako tämä pätemisen tarpeesi juurensa siitä ettet ole päässyt haluamallasi uralla eteenpäin vai jostain muusta lapsuuden traumasta? Älä huoli, olet varmasti avokkisi ja äitisi mielestä tosi viksu kaveri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös