Olin aikoinani mt-kuntoutujien ryhmäkuntoutuksessa, jossa meillä oli vertaistukena eräs keski-ikäinen mieshenkilö, kuivilla oleva alkoholisti, mt-toipilas, erittäin miellyttävä ja paljon kokenut kaveri. Kävimme keskusteluryhmissämme läpi kaikkea inhimillisen elämän alueita, myös viinanjuontia. Totesin silloin muka puolihumoristisesti, että ei osaa rentoutua eikä pääse eroon omista negatiivisista tunteistaan ja ajatuksistaan, kun osaa juoda edes viinaa. Tuo mieshenkilö, vertaistukemme totesi vakavana rauhallisesti, ettei hän tiedä yhtään ongelmaa, ei pientä eikä suurta, jota ei voisi viinalla vielä pahentaa.
Paljon on vettä virrannut mm. kurkustani alas tuon jälkeen ja olen pikkuhiljaa alkanut käsittää, ettei ole suurempaa Jumalaa kuin minä itse itselleni eikä suurempaa Armoa ja Hyväksyntää kuin se, jonka minä voin itselleni suoda. Ei viina tai huumeet, ei muiden ihmisten huomio tai hyväksyntä tai muu korvike voi korvata sitä mielenrauhaa ja mielihyvää kuin minkä itse voi itselleen suoda hyväksymällä itsensä sellaisena kuin on ja olemalla armollinen itselleen huonoinakin hetkillä.
Tieni on ollut pitkä jo tähän pisteeseen eikä määränpäätä tai tasaista valoisaa taivalta sinne ole luvassa, mutta olen myös oppinut, että menneiden tai tulevien murehtiminen luo ja lisää vain negatiivisia tunteita ja stressiä, joista ei seuraa mitään hyvää.
