En pyydä anteeksi vieraisiin pöytiin huutelua. Haluan ihmetellä ääneen, milloin IFK:sta tuli näin hajuton, mauton ja väritön.
Muistan kun IFK tuli -90 -luvulla meidän kylään, niin aina tapahtui jotain. Kortelainen ja Järvi luistelivat leuka pystyssä taklaamaan ja meidän poikia pelotti. Jopa Sakke Lindfors kentän pienimpänä onnistui hankkimaan ulosajon itselleen. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.
Ymmärrän toki, että ajat ovat muuttuneet, eikä ysäri koskaan palaa. Mutta kyllä liigassa tänäkin päivänä saa taklauksilla henkistä yliotetta. Peltosen IFK tuntuu varmistelevalta ja epäonnistumisia pelkäävältä. Ihan kuin IFK:n pukuhuoneessa lukisi ”parempi vajarit kuin överit”.
Näin vastustajan näkökulmasta Peltosen jatkaminen tehtävässään ei olisi kovinkaan huono asia. Tuskin JYP ja IFK taistelevat tulevallakaan kaudella samoista sijoituksista, mutta olisipa yksi vastustaja, jolta edes saattaisi herua pisteitä. Peltonen antaa sellaisen vaikutelman, että hänellä ei ole nöyryyttä opiskella peliä, vaan päinvastoin – hän tietää kaiken jo valmiiksi. Jos onnistumisia ei tule, niin vika on aina muualla kuin peilissä. Toki tämä sama ongelma on monilla muillakin menestyneillä pelaajilla, jotka koittavat saavuttaa jotain myös valmentajina.
Täällä on keskusteltu Peltosen asemasta IFK:n ikonina. Näin ulkopuolisenkin silmin on vaikeaa ymmärtää narri-paidan päälle pukeminen. Haen vertailukohtaa siitä, että jos JYPin ikoni Eric Perrin olisi pukenut Kalpa-paidan päälleen ja johdattanut savolaiset mestaruuteen, niin takaisin ei olisi ollut tulemista. Turussa vierailun saa vielä anteeksi, mutta ei hyppäämistä pahimman vihollisen leiriin.
Eikö Peltosen vierailu Jokereissa kerro jotain Villen IFK-sydämestä? Arvostaako hän faneja, IFK:n perinteitä ja identiteettiä silloin, jos hyppää pahimman vihollisen kelkkaan? Ihminen saa tietenkin vapaassa maassa tehdä mitä haluaa, mutta kuvitteleeko Peltonen, että faneille se on yhdentekevää? Syntyy vaikutelma, että Peltoselle oma menestys merkitsee enemmän kuin seuran kulttuuri ja perinteet. Eikä Peltonen ainakaan suuruuttaan näytä sillä, että arvostelee faneja tappion jälkeen. Vaikutelma olisi voinut olla toinen, jos Ville olisi hävityn sarjan jälkeen kirjoittanut fläppitaululle ”anteeksi fanit, en pystynyt parempaan”. Ainakin se olisi osoittanut jonkinlaista nöyryyttä. Tai suoraselkäinen ilmoitus, että ”IFK ansaitsee parempaa kuin, mitä olen saanut aikaan, ja siksi jätän tehtäväni”.
Kirjoitan tämän sen vuoksi, että mielestäni menestyvä IFK kuuluu suomalaiseen kiekkokulttuuriin, enkä näe Peltosen johdolla tämän olevan mahdollista. Haluan vastustajaksi IFK:n, johon suhtaudutaan altavastaajan kunnioituksella. Haluan että voitto IFK:sta tuntuu paremmalta kuin melkein mikään muu.
En kuulu niihin maalaisiin, jotka toivovat IFK:lle ja Helsingille pahaa. Helsinki on tarjonnut minulle niin paljon ystävyyttä ja rakkautta, että en millään löydä katkeruutta sisältäni. Häpeästä kärsineen pikkukaupungin pojan estot jäivät Vironkadun pieneen yksiöön. Siellä ei katsottu IFK:n peliä, mutta luulenpa, että porraskäytävässä kaikuu edelleen nam, nam, nam.
Näen IFK:n oleellisena osana Helsinkiä. Toivon vilpittömästi, että seuraavan kerran, kun katselen kaunista Krunikkaa, niin IFK on menossa hyvään suuntaan. Toivon että IFK on ensi keväänä joukkue, jonka bandwagoniin tahdon hypätä sen jälkeen, kun oma joukkueeni on taas kerran ollut runkosarjan 13. Peltosen IFK pelasi niin tylsää kiekkoa, että välillä piti vaihtaa Kärpät - Jukurit pelin äärelle. Tulisipa teille valmentaja, joka ottaisi joukkueen historian ja identiteetin haltuun kuin Jürgen Klopp Liverpoolissa. Ja veisi IFK:n myös pelillisesti rohkeaan suuntaan.