Vihreä Liitto

  • 1 406 518
  • 10 668

12961

Jäsen
Väärin ja väärin. Kiinan tavoite on että 60% väestöstä asuu kaupungeissa 2020 mennessä.
Iso osa on länsimaihin vietävän tuotannon päästöjä, muttei valtaosa. Kiinaan on rakennettu ja rakennetaan valtavasti infraa. Moottoritiet, rautatiet, pilvenpiirtäjät, sähköverkot, lentokentät ym. nielevät järkyttävän määrän terästä, betonia, öljyä ja muita raaka-aineita. Niiden valmistus ei saastuta, eihän.

Kiinassa kasvaa talouskasvun myötä länsimaista kulutusta haluava ja siihen kasvavalla vauhdilla pystyvä ”keskiluokka”. Tätä tulevaa kulutusta vartenhan kinkit rakentavat infraa ja jo tehtaitakin erityisesti Afrikkaan. Kiinalaisen kulutusjuhlan tuotteita ei valmisteta Kiinassa, vaan he luovat omalla kysynnällään itselleen uudet halvan työn maat muualle.

Kiinan kasvava keskiluokka ei ole kiinnostunut vihreiden valintojen esimerkkimaasta, vaan länsimaisen kulutustason saavuttamisesta. Valtio voi toki isolla pensselillä maalaten ohjata kulutusta. Ei esimerkiksi ole sattumaa, että muutamassa vuodessa kiinalaisten merkkien hybridiautot ovat vallanneet Kiinan teknisen näyteikkunan, Shanghain kadut.

Isossa kuvassa Kiinan kotimainen kulutus vasta odottaa räjähdysmäisen kasvun kautta. Kulutusjuhlaa elävä ja saastuttava ihmismassa vain kasvaa tulevaisuudessa, riippumatta siitä millaisia omia talouksia ja kansoja kuristavia päätöksiä länsimaissa ilmastoasioissa tehdään.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Silloin sen tuottamisesta ei pääsääntöisesti aiheudu suoranaisia päästöjä ja kuten sanottua niin sähkö toissijaisiin vaikutuksiin (valaistus, lämmitys) voidaan erityisesti kaupunkioloissa tuottaa päästöttömästi tai hyvin vähäpäästöisisti.

No eihän sitä sähköä kaupungeissa tuoteta vaan pääasiassa maaseudulla. Helsingin hiilivoimalat tosin taitaa olla kaupungin rajojen sisällä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No eihän sitä sähköä kaupungeissa tuoteta vaan pääasiassa maaseudulla. Helsingin hiilivoimalat tosin taitaa olla kaupungin rajojen sisällä.
Lainatussa kohdassa oli mukana lämmitys ja kaukolämpö tuotetaan. Toki sähkönsiirrossa on myös hävikkiä etäisyyden kasvaessa eli tiiviiseen asumiseen se saadaan tuotettua tehokkaammin, mutta siinä kuviossa on muitakin liikkuvia osia.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lainatussa kohdassa oli mukana lämmitys ja kaukolämpö tuotetaan. Toki sähkönsiirrossa on myös hävikkiä etäisyyden kasvaessa eli tiiviiseen asumiseen se saadaan tuotettua tehokkaammin, mutta siinä kuviossa on muitakin liikkuvia osia.

Mutta kaukolämpöhän tuotetaan hiilellä sitä todennäköisemmin mitä isompi kaupunki. Ympäristöystävällisimpiä on pikkukaupungit joissa menee haketta pönttöön. Tai haja-asutusalueilla jos asunto lämpenee puulla.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kiinassa kasvaa talouskasvun myötä länsimaista kulutusta haluava ja siihen kasvavalla vauhdilla pystyvä ”keskiluokka”. Tätä tulevaa kulutusta vartenhan kinkit rakentavat infraa ja jo tehtaitakin erityisesti Afrikkaan. Kiinalaisen kulutusjuhlan tuotteita ei valmisteta Kiinassa, vaan he luovat omalla kysynnällään itselleen uudet halvan työn maat muualle.

Kiinan kasvava keskiluokka ei ole kiinnostunut vihreiden valintojen esimerkkimaasta, vaan länsimaisen kulutustason saavuttamisesta. Valtio voi toki isolla pensselillä maalaten ohjata kulutusta. Ei esimerkiksi ole sattumaa, että muutamassa vuodessa kiinalaisten merkkien hybridiautot ovat vallanneet Kiinan teknisen näyteikkunan, Shanghain kadut.

Isossa kuvassa Kiinan kotimainen kulutus vasta odottaa räjähdysmäisen kasvun kautta. Kulutusjuhlaa elävä ja saastuttava ihmismassa vain kasvaa tulevaisuudessa, riippumatta siitä millaisia omia talouksia ja kansoja kuristavia päätöksiä länsimaissa ilmastoasioissa tehdään.

Niin, mikä on oma näkemyksesi ilmastonmuutoksen hoidosta, vai oletko sitä mieltä, mitä viesti antaa ymmärtää, että sitä ei voi hoitaa? Jos olet tätä mieltä, niin minkä takia keskustella, koska osa väestöä - tietäen nämä luvut - ajattelee, että kannattaa kuitenkin yrittää. Tämähän on vähän niin kuin mielipidekysymys.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samalla olisi kuitenkin syytä olla romantisoimatta syrjäkyläelämäntyylin ympäristörasitetta, jos ja kun esim meidän mutsin tyyliin talot lämpeää öljyllä ja fossiilisähköllä, kaikki matkat postilaatikkoa pidemmälle tehdään omalla autolla, ja koko palkka työnnetään sinne lähikauppaan josta kannetaan viikosta ja vuosikymmenestä toiseen jääkaappi täyteen maito-ja lihavalmisteita laidasta laitaan pilaantumaan, jotka on ne kolme suurinta päästölähdettä.

Tuota autoilun korostumista taikka pyöräilyn vähäisyyttä maaseudun ihmisten keskuudessa ihmettelen itsekin. Vielä 2000-luvun alkuvuosina läpi vuoden pyöräilevää aikuista ihmistä pidettiin jos ei nyt hulluna, niin ainakin hieman omituisena hiipparina. Toivon mukaan tilanne on nykyään parempi. Koska ne etäisyydet ainakin omassa syntymäkunnassa oli sellaiset, että huomattava osa työssäkävijöistä olisi työmatkan myös fillarilla pystynyt sotkemaan. Ostettiin sisarusten kanssa äidille 60-vuotislahjaksi kunnon polkupyörä, jolla voisi sitten reilun parin kilometrin työmatkan polkea. Nyt on reilu vuosi kulunut, ja pyörällä on ajettu ehkä muutama kilometri... Ja kyseessä siis hyväkuntoinen naisihminen. Asenteet ovat tietyissä asioissa syvällä, ehkä uusi sukupolvi tuo muutoksen asiaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mutta kaukolämpöhän tuotetaan hiilellä sitä todennäköisemmin mitä isompi kaupunki. Ympäristöystävällisimpiä on pikkukaupungit joissa menee haketta pönttöön. Tai haja-asutusalueilla jos asunto lämpenee puulla.
jotkut tuottaa ja jotkut eivät.
Kuopio on maamme top-10 kaupunkeja kokonsa mukaan ja tuottaa lämmön hakkeella ja biokaasulla. Varmaan Shanghaita ja New Yorkia ei hakkeella lämmitetä, mutta Suomessa hakkeella ja jätteenpoltolla pystytään useimmat meidän mittakaavassa isot kaupungit lämmittämään. Puun hajautetusti polttamisesta taitaa pienhiukkaset olla ongelma.
 
12961

Jäsen
Niin, mikä on oma näkemyksesi ilmastonmuutoksen hoidosta, vai oletko sitä mieltä, mitä viesti antaa ymmärtää, että sitä ei voi hoitaa? Jos olet tätä mieltä, niin minkä takia keskustella, koska osa väestöä - tietäen nämä luvut - ajattelee, että kannattaa kuitenkin yrittää. Tämähän on vähän niin kuin mielipidekysymys.

Ilmaisin kyynisyyteni ehkä vähän turhan kärkkäästi. Uskon, että mahdollisuutemme vaikuttaa ovat pienet. Omassa mittakaavassamme merkittävienkään tekojen ilmastovaikutus ei välttämättä ole järin suuri - monilla tälläisillä päätöksillä voimme silti aiheuttaa itsellemme taloudellisesti merkittävän negatiivisen vaikutuksen.

Olen silti sitä mieltä, että kannattaa yrittää, sellaisin keinoin joilla on kohtuullinen taloudellinen vaikutus.

Ilmastonmuutoksen todellinen ratkaiseminen vaatisi ennennäkemättömän laajaa kansainvälistä konsensusta. Ehkä sellainen joskus olosuhteiden pakosta syntyy, mutta on eri asia, kannattaako "esimerkin näyttämisestä" nykyisessä välitilassa kasata meille ylimääräisiä kustannuksia jos se ei vaikuta kehityksen suuntaan kuin minimaalisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Ihan samat taulutelkat, kotiteatterit, kännykät, läppärit ja muut härpäkkeet löytyy ainakin minun maaseudulla asuvilta ystäviltäni. Lisäksi sieltä löytyy pihasta ja autotallista kakkosautoa, mönkijää, skootteria jne. Ja saa minun puolestani löytyäkin, mutta älkää nyt herranjumala viitsikö selittää että tämä olisi jotenkin ekologisempi tapa elää.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuota autoilun korostumista taikka pyöräilyn vähäisyyttä maaseudun ihmisten keskuudessa ihmettelen itsekin. Vielä 2000-luvun alkuvuosina läpi vuoden pyöräilevää aikuista ihmistä pidettiin jos ei nyt hulluna, niin ainakin hieman omituisena hiipparina. Toivon mukaan tilanne on nykyään parempi. Koska ne etäisyydet ainakin omassa syntymäkunnassa oli sellaiset, että huomattava osa työssäkävijöistä olisi työmatkan myös fillarilla pystynyt sotkemaan.

Onko se nyt niin vähäistä sitten, kyllä mun havaintojen mukaan työmatkapyöräilyä maaseudullakin tapahtuu. Tietty riippunee maaseudun määritelmästäkin. Mutta jos on vähäistä etenkin talvella, niin se selittynee hankalilla & vaarallisilla olosuhteilla, ja kun se auto kuitenkin on oltava niin sama mennä sitten sillä. Pyöräteitä ei välttämättä ole tai ainakaan ne ei ole aurattuna töihinmenoaikaan mennessä.
 
Analyzer

Jäsen
Minua kyllä kovasti kiinnostaa vihreiden kanta tähän Kemin uuteen biotuotetehtaaseen. Nimenomaan hallitusneuvotteluiden näkökulmasta. Toteutuessaan tehdas vaatii 6 miljoonaa kuutiota lisähakkuita.
Kemin kaupunginjohtaja: Metsä Groupin uusi biotuotetehdas on loistouutinen

Vihreiden oma kanta hakkuisiin on kotisivujensa mukaan, että pitäisi palata vuoden 2014 tasoon 65 miljoonaan kuutioon. Tällä hetkellä hakkuutaso on 76 miljoonaa kuutiota. Jos tämä tehdas toteutuu, niin ollaan jo 82 miljoonassa kuutiossa. Metsä group vaatii infrakustannuksiin valtiota ja kaupunkia mukaan ja Rinne on tämän jo ykkösaamun haastattelussa luvannut. Jos valtiovalta ei ole hankkeelle myötämielinen, se tuskin toteutuu. Tämä on nyt poliittinen päätös.

Kaikki muut Suomessa realistisesti toteutettavat ilmastotoimet ovat tämän päätöksen rinnalla aivan pelkkää näpertelyä. Vihreiden asettama 2030-luvulla hiilineutraali Suomi ei ole mahdollinen yli 80 miljoonan kuution hakkuutasolla.

Jos vihreät lähtee hallitukseen, joka lähtökohtaisesti haluaa lisätä hakkuutasoja, on se sama asia kuin persut olisivat mukana hallituksessa joka ajaa löyhempää maahanmuuttopolitiikkaa.
Nyt katsotaan kuinka kova on vihreiden hallituskiima.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos markkinat tarvitsevat puuta(biotuotteisiin) lisää, niin se aina kaadetaan jostain. Ja se on parempi kaataa Suomesta, metsänhoidon- ja tutkimuksen mallimaasta. Vihreät kuitenkin ovst nimenomaan vannoneet sen nimeen, että Suomen täytyy kansallisella tasolla näyttää esimerkkiä ja toteuttaa kunnianhimoista hiilineutraaliuteen tähyävää politiikkaa. Tässä yhtälössä metsien lisääntyvä hakkuutaso ei toimi.

Itse olen huolissani näin luontoharrastajan näkökulmasta lisähakkuista. Pohjoisen metsät ovat nyt jo liian pirstaleisia ja monimuotoisuus kärsii tehometsätalouden edessä.Työllisyysvaikutus on kuitenkin hankalasta työllisyystilanteesta kärsivässä Kemissä valtava.

Varovainen peukku tälle hankkeelle, vaikka vähän hirvittää.
 
Ilmastonmuutoksen todellinen ratkaiseminen vaatisi ennennäkemättömän laajaa kansainvälistä konsensusta. Ehkä sellainen joskus olosuhteiden pakosta syntyy, mutta on eri asia, kannattaako "esimerkin näyttämisestä" nykyisessä välitilassa kasata meille ylimääräisiä kustannuksia jos se ei vaikuta kehityksen suuntaan kuin minimaalisesti.

Näin itsekin pessimistisinä hetkinä ajattelen. Ongelma vaan, että todennäköisesti kun olosuhteet toimiin pakottaa, on jo liian myöhäistä. Tämä on oikein mahdollinen kehityskulku ja se suurin syy vaatia Suomeltakin asian puolesta toimia.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Huomenna Vihreät kertovat tarkemmin, mutta jo tänään ovi suljettiin Rinteen mallilta eli Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan toteuttamiselta hallituksen yhtenä järkihankkeena. Vihreiden mukaan "Suomen ilmastotavoitetta on kiristettävä ja luonnonsuojelua on vahvistettava, mikä edellyttää merkittäviä päästövähennystoimia sekä lisäpanostuksia luonnonsuojeluun".

Huomenna hallitusovi mahdollisesti avataan Vihreiden toimesta ainakin raolleen, ja jotain tukea voi tulla Rinteeltäkin. Mielenkiintoinen päivä tulossa. Lähinnä kiinnostaa, kuinka yksimielinen Vihreät on kysymyksessä, joka ennen vaaleja oli ykkösasia. Ilmastovaalit.

Silti näkisin, että kompromissi kannattaisi tästä hieroa. Kemin alue tarvitsee työpaikkoja, Suomi tehtaan. Tällaiset järkihankkeet tulee toteuttaa ja mielellään niin, että Vihreät ovat hallituksessa. Mutta se voi olla Vihreille ylipääsemätön asia.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Helvetin hienoa, että heti alkumetreillä tulee selväksi ettei molempia voi saada: vihreiden politiikkaa ja työpaikkoja.

Koska olisi demareille kannatuksellinen itsemurha kaataa tehdashanke vihreiden mieliksi niin hanke menee onneksi läpi. Vihreä logiikka on kyllä jotain uskomatonta, miten se auttaa ilmastoa, että estetään sellutehtaan rakennus Suomeen ja se rakennetaan sitten sen sijaan jonnekin Boliviaan jossa puu tulee sademetsistä?
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tekee hallitus mitä tahansa, niin en usko kaikkien Pohjois-Suomen metsäteollisuushankkeiden toteutuvan. Puuta siellä voi olla hakkuisiin riittävästi, mutta kannattaa muistaa, että suuri osa siitä on tukkipuuta, jota ei kirveelläkään saa sellutehtaissa prosessoitua kannattavasti. Pahimmassa tapauksessa puunhankintamatkat ovat niin pitkiä, että tehtaiden kannattavuus kärsii. Tämähän on nyt lähinnä sitä, että firmat katsovat kenellä kantti kestää. Heikoimmat tulevat luopumaan hankkeistaan.
 
Totta. Toisaalta valtio tukee metsäteollisuutta yhä enemmän. Metsäteollisuuden suora yritystuki kasvoi vuonna 2017 noin 45 prosenttia. Rinne on ay-jyrä ja jo lupaamansa infran lisäksi tehdasinvestointi saa valtion tukea tavalla tai toisella. Esimerkiksi investointitukena tai suorina yritystukina. Rinteen silmin hänen on jatkettava työpaikkojen luomista kiroamaansa oikeistohallitusta jos ei enemmän, ei ainakaan merkittävästi vähemmän. Kokoomukselle, kepulle ja persuille työpaikat ilman muuta sopivat, samoin RKP ja KD ovat tyytyväisiä. Vihreät ja Vassarit ovat tulilinjalla hallitukseen osallistumisen suhteen. Vassarit hyväksyvät uudet työpaikat viimeistään jäsenäänestyksen kautta, joten Vihreitä ei hallitukseen sinänsä tarvita. Ei toki Vassareitakaan, mutta tässä kontekstissa he eivät ole oppositiossa yhtä helposti kuten Vihreät voivat olla.
 
Analyzer

Jäsen
Silti näkisin, että kompromissi kannattaisi tästä hieroa. Kemin alue tarvitsee työpaikkoja, Suomi tehtaan. Tällaiset järkihankkeet tulee toteuttaa ja mielellään niin, että Vihreät ovat hallituksessa. Mutta se voi olla Vihreille ylipääsemätön asia.

Suomen kannalta kannattaisi hieroa.

Mutta ei kai vihreät voi olla hallituksessa mukana, joka omilla toimillaan edesauttaisi ennätyksellisen suuria hakkuita ja vähentäisi luonnon monimuotoisuutta?

Eikä vihreät voi tulla myöskään perussuomalaisille linjoille, jonka ydinsanoma on, että uusi tehtaanpiippu Suomessa on ympäristöteko. Koko ajan on vihreiden suulla korostettu, että Suomen tulee olla esimerkillinen maa kohti hiilineutraaliuutta

Yhtä kaikki, olipa Rinteeltä hölmöä luvata valtion mukana oloa, jos hän on pääministeri.Mikäli vihreillä on selkärankaa, niin Rinne joutuu tästä lupauksesta luopumaan ja tekee itsestään taas kerran narrin. Demarit tarvitsee joka tapauksessa vihreät hallitukseen.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tässä meidän pienessä maassamme jokainen tuollainen iso investointi on oikeasti merkittävä asia. Ihan tosissaanko tässä nyt edes mietitään tuon tehtaan pystyyn pistämisen kanssa, kun samaan aikaan Kiinassa tuhannet tehtaat sylkee paskaa taivaalle?

Meillä on kohta taas niukemmat ajat edessä ja jokainen investointi joka tuo tänne työtä lisää on nyt tervetullutta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yhtä kaikki, olipa Rinteeltä hölmöä luvata valtion mukana oloa, jos hän on pääministeri.Mikäli vihreillä on selkärankaa, niin Rinne joutuu tästä lupauksesta luopumaan ja tekee itsestään taas kerran narrin. Demarit tarvitsee joka tapauksessa vihreät hallitukseen.

Rinne on se sama vanha Rinne. Joka kerta kun Antton Rönnholm ei ehdi kaitsemaan. Ay-jäärä, joka ei muuksi muutu. Itse en usko, että tehdas olisi Vihreiden enemmistön kannalta mahdoton ajatus. Kunhan rakentaminen, ylläpito ja käyttö tehdään maailman ekologisemmalla tavalla. Lopusta voidaan sopia Vartian kanssa. Mutta Vihreistä osa - ellei yllätyksekseni suurin osa - voi olla hyvinkin toista mieltä.
 
Lelu26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Hauska seurata täälyä Oulusta miten käy. Meillä on Arizona Kemikals sulkemasssa paperitehtaan toista konetta ja YT:t käynnissä, täältä olisi osaajia tulossa. Jonkun verran Vihreät kusevat pohjoisen äänestäjien kenkäsille jos kaatavat/edesauttavat hankkeen kaatumista, ne kokovaikutus hankkeelle n.2500 työpaikkaa tälle alueelle on paljon. Mutta #nytonpakko.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hirveitä oli Vihreiden (Mikkonen) kommentit tänään. Miten voidaan olla noin yksinkertaisia.

Suomi tarvitsee tuollaisia investointeja
Suomi tarvitsee teollisuutta
Metsä kestää tuon hakkuulisäyksen
Metsä Group ei ole mikään renkaanpotkija, vaan suomalainen yritys, joka on vastuullisesti ja äärimmäisen kannattavasti toteuttanut yhden vastaavan hankkeen Äänekoskelle

Lisäksi maailmalla sekä Suomessakin on paljon kapasiteettia suljettu. Ja jos jossain maassa, niin suomessa ymmärretään, että metsästä tulee pitää huolta. Elämme siitä tulevat vuosisadatkin - ellei feministinen hallitusohjelma #ilmastotekojaNYT saa joskus kuskin paikkaa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuota autoilun korostumista taikka pyöräilyn vähäisyyttä maaseudun ihmisten keskuudessa ihmettelen itsekin. Vielä 2000-luvun alkuvuosina läpi vuoden pyöräilevää aikuista ihmistä pidettiin jos ei nyt hulluna, niin ainakin hieman omituisena hiipparina. Toivon mukaan tilanne on nykyään parempi. Koska ne etäisyydet ainakin omassa syntymäkunnassa oli sellaiset, että huomattava osa työssäkävijöistä olisi työmatkan myös fillarilla pystynyt sotkemaan. Ostettiin sisarusten kanssa äidille 60-vuotislahjaksi kunnon polkupyörä, jolla voisi sitten reilun parin kilometrin työmatkan polkea. Nyt on reilu vuosi kulunut, ja pyörällä on ajettu ehkä muutama kilometri... Ja kyseessä siis hyväkuntoinen naisihminen. Asenteet ovat tietyissä asioissa syvällä, ehkä uusi sukupolvi tuo muutoksen asiaan.

Nimenomaan maaseudulla ja maaseutukaupungeissa (eli lähinnä Helsingin seudun työmatkojen ulkopuolella) fillari on ns. maailman kätevin väline. Vaikkapa nyt ex-kotikaupunki Jyväskylässä on melko vaikea keksiä syytä, miksi autolla pitäisi normaalisti ajaa yhtään mihinkään.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Nimenomaan maaseudulla ja maaseutukaupungeissa (eli lähinnä Helsingin seudun työmatkojen ulkopuolella) fillari on ns. maailman kätevin väline. Vaikkapa nyt ex-kotikaupunki Jyväskylässä on melko vaikea keksiä syytä, miksi autolla pitäisi normaalisti ajaa yhtään mihinkään.

Kun minäkin olen siellä elänyt, niin luettelenpa muutaman syyn.
-Laukaassa asuva kaveri
-varustekassi
-marraskuu, joulukuu, tammikuu, helmikuu, maaliskuu.

Jyväskylä on itseasiassa juuri sen kokoinen kaupunki, että siellä polkupyörä voi olla liikuntaväline, mutta kulkuneuvoksi sitä ei tarvita. Joka paikkaan on joko kävelymatka tai sitten tarvitaan jo autoa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kun minäkin olen siellä elänyt, niin luettelenpa muutaman syyn.
-Laukaassa asuva kaveri
-varustekassi
-marraskuu, joulukuu, tammikuu, helmikuu, maaliskuu.

Jyväskylä on itseasiassa juuri sen kokoinen kaupunki, että siellä polkupyörä voi olla liikuntaväline, mutta kulkuneuvoksi sitä ei tarvita. Joka paikkaan on joko kävelymatka tai sitten tarvitaan jo autoa.

Toki kävelymatkakin. Itse ajoin sujuvasti "pukutöihin" ympäri vuoden fillarilla enkä tosiaan asunut keskustassa.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Ilmaisin kyynisyyteni ehkä vähän turhan kärkkäästi. Uskon, että mahdollisuutemme vaikuttaa ovat pienet. Omassa mittakaavassamme merkittävienkään tekojen ilmastovaikutus ei välttämättä ole järin suuri - monilla tälläisillä päätöksillä voimme silti aiheuttaa itsellemme taloudellisesti merkittävän negatiivisen vaikutuksen.

Olen silti sitä mieltä, että kannattaa yrittää, sellaisin keinoin joilla on kohtuullinen taloudellinen vaikutus.

Ilmastonmuutoksen todellinen ratkaiseminen vaatisi ennennäkemättömän laajaa kansainvälistä konsensusta. Ehkä sellainen joskus olosuhteiden pakosta syntyy, mutta on eri asia, kannattaako "esimerkin näyttämisestä" nykyisessä välitilassa kasata meille ylimääräisiä kustannuksia jos se ei vaikuta kehityksen suuntaan kuin minimaalisesti.

Aika lyhytnäköistä, mutta tyypillistä tämän päivän ihmisten ajattelua. Toivotaan ja uskotaan, ettei meidän elinaikanamme ilmasto muutu vielä niin paljoa, että voimme jatkaa samaa ympäristön ryöstö -ja raiskauspolitiikkaa. Kunhan itse saamme omalla elinajallmme tienattua ja tehtyä rahaa ympäristön kustannuksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös