Täten onkin suomalaisessa politiikassa mielenkiintoista kuinka vaaditaan sitä, että haja-asutusta tulee tukea muun Suomen toimesta ja koko Suomi tulee pitää asuttuna, vaikka länsimaissa kaupungistumisella on lähes ainoastaan vain positiivisia vaikutuksia.
Koska viesti on Vihreän liiton ketjussa, en malta olla kommentoimatta.
Minne kerääntyy ihmisiä, sinne syntyy myös julkisia ja kaupallisia palveluita. Koska kulutusta, edes aineetonta, ei ole saatu irrotettua ympäristötuhosta, ovat kaikki perustarpeet ylittävät palvelut ympäristön turhaa kuormittamista.
Kaupunkeihin verratessa haja-asutusalueilla on vain vähän "turhia työpaikkoja". Koska kuluttajia on vähän, ei ole myöskään edellytyksiä yrittämiselle, joka perustuu sosiaalisesti vaikuttamalla luotuihin keinotekoisiin tarpeisiin.
Jos pääkaupunkiseudulta poistettaisiin kaikki tarpeettomaan kuluttamiseen perustuvat työpaikat, työttömyys räjähtäisi. Aivan valtava osa eteläisimmän Suomen väestöstä tienaa elantonsa ympäristön tuhoamisesta, joko suoraan tai välillisesti.
Kaiken lisäksi työmatkat tiheästi asutuilla seudulla tuppaavat
olemaan pitkiä, eivät ainakaan lyhyempiä kuin haja-alueilla. Ja vaikka kaupungistuminen on ollut Suomessakin varsin voimakasta, niin siitä huolimatta työmatkojen pituus on vain kasvanut. Hyvätuloinen kaupungin liepeille omakotitaloon muuttanut lapsiperhe
nielee paljon kilometrejä.
Kaupungistuminen ja asutuksen tiivistyminen vihreästä näkökulmasta on siis tätä:
- Tehdään läjäpäin ympäristöä tuhoavaa keinotekoisiin tarpeisiin perustuvaa turhaa työtä.
- Tehdään läjäpäin turhaan työhön liittyviä turhia työmatkoja.
- Houkutellaan ihmiset turhien palveluiden piiriin tuhoamaan ympäristöä ja tekemään läjäpäin kuluttamiseen liittyviä turhia matkoja.
- Tehdään pitkiä työmatkoja.
- Ajellaan pitkiä matkoja suuriin automarketteihin sen sijaan että poikettaisiin pikkutaajamassa kilometrin päässä olevaan ainoaan ruokakauppaan.
Ympäristön näkökulmasta olisi ehdottoman tärkeää jakaa väestö tasaisesti hajalleen. Keinotekoisiin tarpeisiin perustuvalle yrittäjyydelle ei saisi luoda edellytyksiä.
Jokaiselle kaupunkiin syntyneelle tekisi hyvää asua vuosi tai pari pikkutaajamassa, jonka peruspalveluina on yksi tai kaksi ruokakauppaa. Se opettaisi näkemään, kuinka vähän ihmiset kuluttavat, kun siihen ei tarjota mahdollisuuksia. Jos jotain tahtoo tehdä, se perustuu omatoimisuuteen.
Suurin kuormitus pikkutaajamaelämässä on autoilu, mutta sitäkin tulee vähemmän kuin kaupunkien lähistöllä asuville perheille. Jos autoilun päästöjä vielä saadaan uudella tekniikalla kuriin, on kaupunkiasutuksen tukeminen ympäristönsuojelullisesti typerää.
Muut arvot sitten erikseen. Tosiasiassahan paljasjalkaiselle helsinkiläiselle vihreälle ympäristönsuojelu on näennäistä identiteetin rakentamista. Hän on kasvanut kuluttamisen piiriin, hänen identiteettinsä on kuluttamisessa ja hänen elämänsä virikkeellisyys on kuluttamisessa. Ei hänelle riitä, että ympärillä on asfalttia. Hän tahtoo asfaltin keskelle myös palveluita.
Pikkutaajamissa kuluttamiseen ei ole painetta. Väki on rumaa, ei koreile vaatteilla eikä kulutusvalinnoilla. Ruokakaupan pihassa on loppuun käytettyjä autoja ja sisällä ihmisiä nuhruisissa vaatteissa. Siinä missä helsinkiläinen tekee eettisiä kulutusvalintoja, pikkutaajamalainen ei kuluta.