Vellihousu
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Porin Ässät
Kannattaa tutkailla vaalituloksia. Ne kertovat aina asuinalueesta hyvin paljon. Pari esimerkkiä Tampereelta:
Sampolan koulu: vihreät 23,6 %, persut 12,1 %.
Tesomajärven koulu: vihreät 4,1 %, persut 26 %.
Jokainen vähänkään politiikkaa seurannut pystyy noista luvuista päättelemään hyvin paljon ko. asuinalueiden ilmapiiristä. Turussa esim. Varissuo näyttää olevan alue, jossa persut vetää moninkertaisen määrän ääniä vihreisiin nähden. Siitä on helppo päätellä, ettei kyseessä ole kovin homomyönteinen lähiö.
Pidätkö Kokoomusta homomyönteisenä puolueena? Entä Keskustaa? Eikä ne Vassareita äänestävät metallimiehetkään välttämättä katso hyvällä lapsiensa homoseksuaalisuutta. Eli turhan raakaa yksinkertaistusta, taas kerran.
Nykyiseen tuttavapiiriini ei kuulu homoja, mutta asuessani pääkaupunkiseudulla tunsin heitä jonkun verran. Lähes jokaisella tutullani oli ollut tai oli jotakin ongelmia asiaan liittyen. Jollakulla oli kestänyt vuosia myöntää homoutensa edes itselleen, toisella otti aikaa tulla ulos kaapista, kolmas oli ollut ulkona jo vuosia, mutta mietti edelleen tarkasti kenelle kertoi homoudestaan. Sitten oli henkilöitä jotka näyttivät äkkiä katsoen olevansa sinuja asian kanssa, mutta jotka humalassa käyttäytyivät korostuneen homomaisesti. Joku kompleksi sielläkin oli kai taustalla.
Seksuaalisuus on yksilöllistä, samoin suhtautuminen siihen. Asuinalueen perusteella ei voi päätellä yhtään mitään.