Pyörä oli ymmärtääkseni ihan tavallista someyhteistyötä, tai ei ainakaan juurikaan poikennut siitä miten vaikuttajat tuota tekevät? Se toki on eri kysymys, että kuuluulo poliitikkojen sellaista tehdä. En sitten osaa sanoa miten tuo varsinaista korruptiota olisi, mitä hyötyä siitä Helkamalle oli pl se somenäkyvyys?No okei, ei tarvitse pyytää keneltäkään mitään anteeksi, kunhan edes lopettaisi tuon uhriutumisen. Henkilö, joka poliittisesti aktiivisena toimijana pyytää ensin monen tonnin sähköpyörälahjusta (mää kehun sitä sitten somessa) ja toiseksi kritisoi lentokoneen käyttöä lyhyillä matkoilla, mutta on itse kyllä valmis matkustamaan lentokoneella toiselle puolelle maapalloa päästöistä välittämättä, puoliso mukana reissussa, ja kas kummaa jälleen kerran ilmaiseksi. Tämänkö ei pitäisi herättää kiinnostusta mediassa ja menee ajojahdin tms. piikkiin? Käsittämätöntä puusilmäisyyttä oman toiminnan tarkastelun osalta, kyllä tuossa aikamoiset kaksoisstandardit ainakin itsellä tulee mieleen.
Periaatteessa ymmärrän ajatuksen, että lyhyet matkat on "helpompi" mennä ympäristöystävällisemmin keinoin. Tässäkin tietyllä tapaa näkyy Diarran ajatuksen Helsinkikeskeisyys. Helppo olla Helsingissä asuva poliitikko ja moralisoida sitä, että se Rovaniemellä asuva kansanedustaja lentää mieluummin tunnissa katsomaan perhettään vapailla, kun istuu yöjunassa 13 tuntia.
Tuo Helsinki/kaupunkikeskeisyys on itseasiassa itselle se suurin ongelma Vihreissä. Se on helppo sen Sporan kyydissä moralisoida sitä syrjäseudulla asuvaa "junttia", joka ajaa lava-autolla 20km töihin ja viikonloppuisin metsästää.