Morjesta pöytään. Nyt voi sanoa, että menee jo paljon paremmin, kuin viimeksi kun kirjottelin. Nyt tilanne on sellainen että vaimo on kotona. Oli pari viikkoa sairaalassa ja muutaman viikon kuntoutuksessa. Viikolla tässä oli neuropsykologiset testit, jotka oli kyllä kannustavat että peliä ei ole menetetty. Kävely ja puhe toimii jo melko hyvin, lähinnä enään on muutamia kognitiivisia ongelmia jäljellä. Lähinnä malttamattomuus, ei ajattele loppuun asti ja muita pikku juttuja. Mutta neuropsykologi ei pitänyt tilannetta toivottomana. Tämän viikon hän on ollut käytännössä yksin himassa päivässä, kun mä oon ollut duunissa. Vielä ei ole mökki palanut :) On kyllä melko hyvin oppinut olemaan. Nyt vaan jatkuu fyysinen kuntoutus ja kognitiivisten juttujen kanssa odotellaan. Pikkuhiljaa. Mutta, kyllä on rankkaa. Tää on psyykkisesti todella raskasta, kun kokoajan funtsii että mitä sinne kotiin kuuluu yms. Mutta se täytyy sanoa, että vaikka tässä on nyt 5 tuttua kuollut 29.12 jälkeen, niin ei ole jaksanut niitä murehtia... Meni elämän prioriteetit kerrasta järjestykseen. Jotenkin on kadonnut innostus jääkiekkoon ja moneen muuhun aiemmin liiankin tärkeään asiaan. Mutta hyvä että mua raahataan matseihin että saa edes hetken "omaa aikaa". Kotona se ei onnistu. Eikä duunissa. Mutta joo, osanotot FF:lle, voin hyvin kuvitella miltä tuntuu.
Muistakaa ihmiset, asiat joita pidätte itsestäänselvyyksinä, voi muuttua pienessä ohikiitävässä hetkessä. Olkaa onnellisia siitä mitä teillä on, älkää murehtiko sitä mitä on ollut tai mitä olisi voinut olla. Se on turhaa. Eläkää hetkessä.
