Tuli törmättyä kappaleeseen, joka toi mieleen parhaan kaverini. Lähes vuosi kulunut ja vieläkin aivan nurinpäin tässä ollaan. Ei vieläkään voi ymmärtää ettei häntä todellakaan ole. Surun kanssa pitää oppia vain elämään, välillä vain tulee näitä hetkiä ettei voi ymmärtää tapahtunutta vieläkään.
Mulla vuonna 2006 yksi parhaista kavereista kuoli. Siitä on koht'sillään 7 vuotta aikaa ja aina välillä vieläkin tulee kauhee ikävä ja kaveri vierailee unissani n. kerran kuussa tänä päivänä. Meni monta vuotta etten millään hyväksynyt tapahtunutta. Kyseinen kaveri oli itseasiassa paikkakuntamuuton jälkeen aika tarkalleen ensimmäinen kaveri johon tutustuin 6 vuotiaana nassikkana. Se oli mun elämässä n. 17 vuotta ennen kuolemaansa. Onneksi on kultaiset muistot, videopätkät ja valokuvia muistona. Toki kädessä olevat muistokirjaimet tatskattuna ei koskaan päästä hänestä irti. Enkä kyllä haluakaan päästää irti. Kaveri muuten piti lupauksensa. Se sanoi, että kun hän kuolee, hän tulee kummittelemaan uniin niin ei pääse hänestä eroon koskaan. Sen se on tehnyt.