Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 449 326
  • 4 853
Kaveri puukotettiin Loimaalla kuoliaaksi. Juuri jutskailtiin luurissa niitä näitä. Ei tosin tullut yllärinä mutta kuitenkin.
Sikäli, mikäli homma meni vähänkään sen mukaan mitä tuosta kuulin, ei ollut kovinkaan vahvaa suorittamista kummaltakaan osapuolelta. Kumpaisenkin olisi kannattanut jo hyvissä ajoin mietiskellä, mitä kaikkea elävässä elämässä kannattaa touhuta.
MURHA.INFO katso viestiketjua - 40 v. mies puukotettiin Loimaalla, 3.3.2013

No nyt oli kyllä pakko hieman sosiaalipornoilla, ja kyllä se muodostui meikäläisen mielipidekin sellaiseksi, jotta Darwin korjaa. Olisi nyt vaan vienyt sen toisenkin samalla niin ois menneet nallekarkit enemmän tasan. Voimia toki Lenille, eihän se milloinkaan kivaa ole kun läheiset ihmiset lakkaa olemasta.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sen verran minäkin sosiaalipornoilin että jos tuo murha.infon nimi (ei ollut tuossa ketjussa vaan tartti googlettaa) pitää paikkansa niin tuo tappaja oli samaan aikaan intissä kanssani. Eipä tullut yllätyksenä tuo että joku vielä kuolee kun tuon sällin touhuillessa.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tädin miehen veli ja tämän vaimo saivat surmansa tänään moottorikelkkaonnettomuudessa Lapissa. Tädin mies sai suruviestin kesken serkkuni 3-vuotis synttäreiden. Oli ollut aika hiljasta sen jälkeen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Iltalehti kertoo kahden 10-15 -vuotiaan pojan ampuneen vaunuissa olevaa vauvaa päähän Amerikan Yhdysvalloissa. Vauva luonnollisesti menehtyi äitinsä silmien edessä.

Mikä tätä maailmaa vaivaa?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Iltalehti kertoo kahden 10-15 -vuotiaan pojan ampuneen vaunuissa olevaa vauvaa päähän Amerikan Yhdysvalloissa. Vauva luonnollisesti menehtyi äitinsä silmien edessä.

Mikä tätä maailmaa vaivaa?
Tummahipiäisten räppisoitto.

Aika sairasta. Tosin uutisessa oli maininta että tapauksella ei ole silminnäkijöitä. Tämä antaa tietysti syyn tutkia, onko rikos tapahtunut juuri kerrotulla tavalla ensinkään. Niin tai näin, järjetöntä menoa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Otsikonmukainen, vaikkakin lievempi ilmiö kyseessä. Alkaa iltaa kohti vetää yhä hiljaisemmaksi, että huomenna on työmaana kantaa äiti isän viereen. Pappi saa taas kahvia juodakseen.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tosin uutisessa oli maininta että tapauksella ei ole silminnäkijöitä. Tämä antaa tietysti syyn tutkia, onko rikos tapahtunut juuri kerrotulla tavalla ensinkään.
Satku vetoa että syyllinen on äiti, Jeffrey Dahmer tai ufot.

Otsikonmukainen, vaikkakin lievempi ilmiö kyseessä. Alkaa iltaa kohti vetää yhä hiljaisemmaksi, että huomenna on työmaana kantaa äiti isän viereen. Pappi saa taas kahvia juodakseen.
Hengessäsi mukana. Voimia, veikkonen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Otsikonmukainen, vaikkakin lievempi ilmiö kyseessä. Alkaa iltaa kohti vetää yhä hiljaisemmaksi, että huomenna on työmaana kantaa äiti isän viereen. Pappi saa taas kahvia juodakseen.
Kyllä se siitä jatkuu, elämä, siis sätkimään taas. Kannahan varovasti.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
tuleeko tästä nyt jotain Neil Hardwickin käsikirjoittamaa.
Tuli mieleen Hardwickista yksi juttu, näin pääsiäinenkin kun kohta on. Neil sanoi jossain haastattelussa joskus, että 30 vuoden Suomessa asuminen on opettanut hänet ymmärtämään kaikki suomalaisten tavat, tottumukset ja outoudet. Kaikki - paitsi yhden. Mämmin syömistä hän ei ymmärrä. Miten kukaan voi laittaa sen näköistä ja makuista kamaa suuhunsa.
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
Kai sillä kuitenkin pärstä ja muut paikat on vielä ihan ajokunnossa. Kyllä nuo kontit tuosta vielä paranee ja nainen saadaan jalkeille.

Jep, toivottavasti Vonn olisi kunnossa jo loppuvuodesta, kuntoutus oli täydessä vauhdissa jo helmikuussa:

"Comebacks are hardly anything new for Vonn, who has been plagued by injuries at her last six major championships — from a thumb she sliced on a champagne bottle at the 2009 worlds in Val d’Isere, France, to a bruised shin that she treated with the unorthodox remedy of Austrian cheese at the Vancouver Olympics.

She’s attacking rehab with the same vigor as if it were a course, going as fast as she’s allowed. She’s attending physical therapy sessions for her knee twice a day, seven days a week. Most of the work involves simple tasks, like moving her knee cap around to gain back motion. She’s also working on her upper body strength, vowing to come back stronger than ever."

http://image.redbull.com/rbcom/0010/1/800/533/001/650/221/P-20130224-00154_HiRes%20JPEG%2024bit%20RGB%20News.jpg

http://sphotos-a.xx.fbcdn.net/hphotos-prn1/p480x480/62163_10151448140664728_1787386252_n.jpg

https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/524107_10151523070229728_345454151_n.jpg

Legolaskin on näköjään tukena kuntoutuksessa..

http://sphotos-a.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-prn1/549446_10151476417364728_1171112571_n.jpg

http://sphotos-b.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash3/562990_10151435176794728_1438595112_n.jpg
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Oliskohan huoli Vonnin tilasta tälläistä, jos emäntä näyttäis Maria Mutolalta. Epäilen. Se on tainnut poikamainen ihastus vaan päästä valloilleen.

Kai sillä kuitenkin pärstä ja muut paikat on vielä ihan ajokunnossa.

Juuri näin. ;)
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oma nuorin tytär täytti kaksi viikkoa sitten neljä -vee. Tänään teimme jälleen lumilinnan osia.

Sama kysymys on varmaankin ollut isillä jo satoja vuosia:
"Onko väärin kasvattaa lapsia tynnyrissä?"

Kaikki omani päästäisin ulos vasta heidän täytettyään 36. Siellä takapenkillä saa tirskua, mutta sama asia teilläkin on joskus edessä.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli tuosta katolta putoavasta lumesta mieleen, Fredalla pari viikonloppua sitten meinasi hetkeksi pelästyttää ja laittoi siinä sen kummemmin asiaa dramatisoimatta ajattelemaan mitä olisi voinut käydä, kun arviolta sellainen käsipallon kokoinen jääkokkare tipahti jostain paristakymmenestä metristä siihen n. metrin päähän ja mäjähti miljoonaksi palaksi pitkin jalkakäytävää.

Siinä oli liikkeellä minä, vaimoni ja vaunuissa pikkumuksumme. Hetken siinä vaan asiaa ajattelin ja vaimolleni mainitsin kun niitä kokkareen rippeitä näytin, että olisi saattanut loppupäivän ohjelma muuttua mukavasta lauantaidallailusta, jos se olisi tipahtanut joko minun tai vaimoni päähän, tai sitten vaunuissa istuskelleen tytön päälle.

Tulevat aikalailla puun takaa nuo pommit, ja jälki on aina helvetin pahaa.
 

Masentaja

Jäsen
Kaverilta murtui viime talvena niskanikama ja rintaranka ja jotain muutakin, kun katolta tuli lunta niskaan. Eikä oo hepposimmasta päästä oleva heppu. Kahteen vuoteen ei saa tehdä mitään repivää liikettä eikä kovasti rasitella, voi lähteä henki. Pienestä kiinni...
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hannele Vänskän runon sanat:

Kauniina nauhana vuosien päivät,
helminä jokainen muistoiksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist en yhdenkään kadota sallis.
Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä huomaa,
se päättyikin tähän.
Muistot kauniit voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.


Ei jaksanut sydän kultainen,
vaan lähdit luokse pilvien valkeiden.
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin,
vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin.
Katseesi pienessä ikkunassa,
on vieläkin muistoissani olemassa.
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeen,
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläs sateenkaaren valtakunta.

Hiljaiseksi vetää miehen ja mielen.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Parhaillaan menossa oleva Laura Hall-dokumentti. Että voi parikymppinen ihminen olla aivan sekaisin...
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Kuulin tänään että eräs iältään vähän alle 50 v ystäväni oli sunnuntai-iltapäivällä tehnyt itsemurhan. Oli pyytänyt vaimoa lähtemään kauppaan ja sillä aikaa ampunut kotonaan aivonsa pihalle. Päällisin puolin kaikki piti olla kunnossa, eikä kaveri jättänyt mitään viestiä sen paremmin vaimolleen kuin ystävilleenkään. Mikä meissä suomalaisissa miehissä oikein on kun tuollaista täytyy mennä tekemään? Kyllä on ollut masis päivä sen jälkeen kun tänään kaverilta tämän puhelin soiton sain.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Mies raiskasi exänsä, lapsi nukkui viereisessä huoneessa

Tuo lehtijuttu veti kyllä hiljaiseksi. "Syynä tuomion lieventämiseen oli se, että mies oli rikoksen jälkeen saanut uuden perheen ja työpaikan. Hovin mielestä elämänmuutos tekisi ehdottomasta tuomiosta "epätarkoituksenmukaisen"."

Voit raiskata ja saada lievemmän tuomion, koska olet onnistunut valehtelemaan uudelle naiselle sekä lapsille menneisyydestäsi. Työntajallekkaan annetussa CV:ssä tuskin luki mitään 3½ vuoden linnatuomiosta ja raiskauksesta.

Mitä helvettiä?

Linkki iltalehden juttuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös