Pakko taas vähän purkaa sydäntä tänne, kun ei oikein meinaa uni tulla. Oli tähänastisen elämäni kauhein päivä tänään.
Aamulla vein normaalisti lapset tarhaan. Tarhasta tuli aamupäivällä viesti että nuoremmalla, hiukan alle 1,5-vuotiaalla on vähän lämpöä ja on aika passiivinen ja seuraavat tilannetta, kun muita oireita ei ole. Kuume nousi 38 asteeseen ja vaimo kävi hakemassa tytön kotiin. Meni pari tuntia ja yhtäkkiä tyttö sai kouristuskohtauksen ja vaimo joutui soittamaan hätäkeskukseen.
Kun tulin kotiin niin pihalla oli kaksi ambulanssia ja Finhemsin kopteri etsi laskeutumispaikkaa. Hetken päästä oli meidän olohuoneessa 6 ensihoitajaa/lääkäriä hoitamassa kouristelevaa ja happimaski päässä olevaa kuopustamme, kun itse vaan tuijottaa avuttomana vierestä. Ambulanssi lähti pillit päällä pihalta ja kouristelu loppui vasta matkalla sairaalaan.
Nyt tilanne on rauhallisempi, hetkittäin tyttö jo virkosi sairaalassa ja pää pyöri kun ihmetteli missä on. Keuhkokuume ja joku virusinfektio ilmeisesti syynä. Vaimo jäi tytön kanssa osastolle ja itse tulin tunti sitten kotiin vapauttaman lapsenhoitajan. Huomenna aamusta takaisin.
Piti tulla nukkumaan mutta sen verran alkoivat päivän tapahtumat kiertää päässä että taitaa olla turha toivo. On vieläkin vaikea ymmärtää mitä tapahtui ja paha olo ja kyyneleet tulevat tilannetta päässä kerratessa ja kuitenkin vielä pelottaa ihan vitusti, vaikka paremmalta jo näyttääkin.
Ei voi muuta kuin olla kiitollinen siitä aivan huippuluokan hoidosta, mitä lapsemme tänään sai ja saa ihan ensihoidosta osastolle asti! Hienosti ovat kaikki myös meitä vanhempia osanneet rauhoitella, niin paljon kuin mahdollista, ja keskusteluapuakin on tarjottu