Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
Voimia. Kaikkivoipaisuuden aika, sitähän me nuorena elettiin.
Niin no, Suomi on ollut tuolla katsantokannalla katsottuna "itsenäinen" vuodet n. 1919-1939 (ja erittäin suurin varauksin n. 91-93), että hukkaan meni taistelut jo oletusarvoisesti. Paljon vähemmän perseellään on sentään asiat kuin esimerkiksi suuren ja mahtavan satelliittina."Itsenäisyys"päivä. Suomen sotaveteraanit eivät taistelleet nykyisen Suomen puolesta. Nykyinen Suomi on kaikkea muuta kuin itsenäinen.
Totta. Täällä on asiat helvetin hyvin. Silti aina voisi olla paremminkin. Infra jos toimii, mutta kansalaiset voi huonosti, niin jossain on vika.Paljon vähemmän perseellään on sentään asiat kuin esimerkiksi suuren ja mahtavan satelliittina.
Tottahan se on tuokin luonnollisesti, mutta hyvin mielenkiintoisen pohdinnan aihe tavallaan. Yhteiskunta on useimmilla mittareilla parhaassa kuosissa ikinä, mutta silti kasvava kansanjoukko tuntee jäävänsä osattomaksi/ulkopuoliseksi ja siitä seuraa sitten monenlaista oireilua. Kärjistäen voisi keittiösosiologisoida että aikaisempi fyysinen kurjuus pakotti pitämään sosiaalisia verkostoja yllä ja sosiaalisuus on puolestaan erittäin syvälle perimään evoluution kautta iskostunut. Nykyisin ei sinänsä ole pakko turvata niihin lähipiirin verkostoihin kun helpompaa on elää tuilla, joita saadakseen ei sosiaalista kanssakäymistä juuri vaadita. Eikä sen puoleen että työsskäyvätkään automaattisesti pääsisivät sosiaalisia tarpeitaan tyydyttämään.Totta. Täällä on asiat helvetin hyvin. Silti aina voisi olla paremminkin. Infra jos toimii, mutta kansalaiset voi huonosti, niin jossain on vika.
Totta. Täällä on asiat helvetin hyvin. Silti aina voisi olla paremminkin. Infra jos toimii, mutta kansalaiset voi huonosti, niin jossain on vika.
Jo edesmennyttä veteraania lainaten: " jos olisin tiennyt mihin suuntaan Suomi ajetaan, olisin jättänyt sotimatta"
Voi itku. Harmittavasti meillä on yksi maailmanhistorian kokonaisvaltaisimmin hyvinvoivimmista yhteiskunnista kasassa täällä pohjolassa, mutta kyllä olisi kannattanut jättää puolustamatta. Neekereitä ja muita pakolaisia on rajojen sisällä ja EU määrää kaikesta. Kyllähän siinä mieli järkkyy vahvemmallakin. Kyllä mieluummin eläisin yhteiskunnassa, jossa väestö olisi valkoista ja vain suomea puhuvaa, akat olisivat hiljaa ja lapsia saisi lyödä ilman että herrat kaikkeen puuttuu, saatana!"Itsenäisyys"päivä. Suomen sotaveteraanit eivät taistelleet nykyisen Suomen puolesta. Nykyinen Suomi on kaikkea muuta kuin itsenäinen.
Miksi aina rinnastetaan itsenäisyys talvi- ja jatkosotaan? Ei Suomi itsenäistynyt 1944 vaan 1917, kun kiltti Lenin-setä joka asui Venäjällä sen meille salli. Mitään sotaa ei itsenäisyyden saavuttamiseksi käyty, joten sen sotahehkutuksen voisi jättää pois.
Parasta toivoen äidillesi. Äitini oli myös juuri pitkän tovin sairaalassa ja pääsi eilen kotiin, mutta remppaa on kyllä ruumiissa jos jonkinlaista. Kuten vaimoni isä sanoi yli 80-vuotiaana: vanheneminen ei ole arkajaloille tarkoitettua puuhaa.Äiti laittoi viestiä, että oli joutunut yöllä sairaalaan ja tilanne näyttää pahalta. Nyt pitää syödä aikainen lounas ja lähteä käymään sairaalassa.
Minun ukkini sanoi joskus noin 75-vuotiaana, että nuoruus menee nuorilla hukkaan. Olin silloin ehkä viidentoista enkä ymmärtänyt mitä ukko höpäjää, mutta nyt tajuan.Parasta toivoen äidillesi. Äitini oli myös juuri pitkän tovin sairaalassa ja pääsi eilen kotiin, mutta remppaa on kyllä ruumiissa jos jonkinlaista. Kuten vaimoni isä sanoi yli 80-vuotiaana: vanheneminen ei ole arkajaloille tarkoitettua puuhaa.
No kyllä tosiaan voi vittu! En ole todellakaan tietoinen mikä noissa on ennuste (riippuu tietenkin koska havaitaan) mutta lasten syöpä on aina inhottava juttu ja hoidot varmaan raskaita. Täytyy toivoa parasta (vaikka tuo nyt valjulta kuulostaa mutta halusin tuon kirjoittaa)!Kaverin 10v tytöllä epäillän luusyöpää... Vittu.
Sain tänään kuulla, että lapsuuden ystävä on kateissa. Mitä ilmeisimmin tehnyt itsemurhan, mutta varmuutta ei ole vielä.
Helvetti että ahdistaa. Juuri hiljattain hänen vanhempien kanssa vitsailin miten tänä vuonna täytetään kaverin kanssa pyöreitä ja lähetin terveisiä.
Elämä on kyllä välillä kivuliasta. Sattuu kun ajattelen kaverin vanhempia ja sisaruksia.
Toivottavasti löytyy ja epätietoisuus päättyy.
Toivottavasti löytyy terveenä ja ehjänä. Aina surullista, jos päättää itse elämänsä.
Itse menetin serkkuni toissa vuonna itsariin ja vieläkin kalvaa ajatus olisinko voinut jotenkin auttaa enemmän. Asuin Lappeenrannassa ja soitettiin kuitenkin paljon, hänen äänestä kuuli, että ei ole kaikki hyvin vaikka muuta vakuutteli. Puhelin päätteeksi vielä sanoi hyvästit, mutta silti en tajunnut miten vakava ongelma oli..
Vielä pelkkiä kysymysmerkkejä paljon. Ainoa selvä asia on että luussa on iso kasvain. Kaikki vaihtoehdot on mahdollisia. Ja vaikka hyvät prosentit on myös täysin paranemisen puolesta niin voi se musta-pekkakin jäädä käteen. Syöpä on perseestä.No kyllä tosiaan voi vittu! En ole todellakaan tietoinen mikä noissa on ennuste (riippuu tietenkin koska havaitaan) mutta lasten syöpä on aina inhottava juttu ja hoidot varmaan raskaita. Täytyy toivoa parasta (vaikka tuo nyt valjulta kuulostaa mutta halusin tuon kirjoittaa)!