Mainos

Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 499 634
  • 5 068
Sellaisissa piireissä en liiku missä osa porukasta olisi kuollut tai vankilassa.

Nauratti hieman tuossa hiljattain, kun kaverin vaimo muisteli vuosituhannen vaihteen tienoita ja totesi, että "kun me oltiin x:n kanssa oltu vasta muutama vuosi yhdessä, olin käynyt jo neljissä x:n kaverin hautajaisissa". Tähän kaveri vastasi lakonisesti: "Niin kai kun ei sua kaikkiin pyydetty." Ei ole toki mikään ihme, että kun isäni ja isäpuoleni viettivät molemmat aikaa vankilassa, kaveripiirikään ei koostu kaltaisistasi paremmista ihmisistä.
 
Viimeksi muokattu:

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Lohjan auto-onnettomuuden vanhemmille on Brother Christmasin organisoima keräys. Varoja käytetään muun muassa hautajaiskuluihin. Osallistukaa, jos asia omalta tuntuu. Onnistuu esimerkiksi tekstiviestillä.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Oma tilanne... jos ei nyt vedä hiljaiseksi tai surulliseksi niin hämmentyneeksi ainakin. Syöpäketjussa lisää asiasta. Kuolema ei pelota vaan kuoleminen ja siihen liittyvät kivut jne. Paha oli kertoa eilen puhelimessa äidille ja pojalle. En ole vuosiin itkenyt mutta eilen lähti spontaanisti kun pojan kanssa juteltiin. Ehkäpä vapauttavaakin.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuntuu näitä nuoria ihmisiä nyt "putoavan" jäihin ja hukkuvan tiheää tahtia... Viime vkl Joensuussa nuori nainen ilmeisesti päätyi Pielisjokeen ja perjantaina Helsingissä hiihtolenkille lähtenyt 18v jannu löytyi tänään merestä kuolleena.

Ikäviä tapauksia kun ei jää kukaan kertomaan, mitä tapahtui ja miksi. Tuossa Joensuun todennäköisessä hukkumistapauksessa on kyllä paljonkin merkkejä siitä, että tarkoituksella on veteen päätynyt. Helsingissä hukkunut kaveri on saattanut päätyä veteen vahingossakin. Mistä näitä tietää.

Eiväthän nämä ensimmäisiä tai viimeisiä tapauksia ole laatuaan, mutta pysäyttäviä ovat joka tapauksessa.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsingissä hukkunut kaveri on saattanut päätyä veteen vahingossakin. Mistä näitä tietää.
Ainakin jos on ollut hiihtäen liikkeellä, kuten epäiltiin, niin eiköhän siinä löytöpaikankin perusteella olla hiihdetty laivaväylään. Tänään juuri katselin Lauttasaaren siltaa kävellessäni, että aika lähellä väyliä siellä ihmisiä toikkaroi ja voi ehkä vauhdilla lähestyessä jäädä huomaamatta, missä reuna on.
 
M10

Jäsen
Oma tilanne... jos ei nyt vedä hiljaiseksi tai surulliseksi niin hämmentyneeksi ainakin. Syöpäketjussa lisää asiasta. Kuolema ei pelota vaan kuoleminen ja siihen liittyvät kivut jne. Paha oli kertoa eilen puhelimessa äidille ja pojalle. En ole vuosiin itkenyt mutta eilen lähti spontaanisti kun pojan kanssa juteltiin. Ehkäpä vapauttavaakin.

Voimia sinne! Toivottavasti tilanne jo parempi?
 
TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Oma tilanne... j.

Tsemppiä ja jaksamisia Vanha Len!! Muistankohan väärin, kun joskus muinoin surin täällä yksinäistä kaupunki-Juhannustani, ja mielestäni se oli äijä, ku tarjosi mahdollisuutta liittyä teidän mökki-Juhannuksen viettoon.
 
redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Yksinäisyys. Vaikka se onkin omien valintojen ja luottavaisuuden seurausta, niin ei se silti kivaa ole tehdä aina kaikkea yksin.
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lohjan auto-onnettomuuden vanhemmille on Brother Christmasin organisoima keräys. Varoja käytetään muun muassa hautajaiskuluihin. Osallistukaa, jos asia omalta tuntuu. Onnistuu esimerkiksi tekstiviestillä.
Oliko numeroa mihin voi lähettää viestiä?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yksinäisyys. Vaikka se onkin omien valintojen ja luottavaisuuden seurausta, niin ei se silti kivaa ole tehdä aina kaikkea yksin.

Miksi valintoja ei voi muuttaa, jos alkuperäinen valinta osoittautuikin huonoksi. Jos on siltoja palanut, niin rakennetaan uusia.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Yksinäisyys. Vaikka se onkin omien valintojen ja luottavaisuuden seurausta, niin ei se silti kivaa ole tehdä aina kaikkea yksin.

Yksinäisyys on melko pitkälti itseaiheutettu "sairaus". Yhtä lailla se yksinäisyydestä eroon pääseminen lähtee omasta itsestä. En tiedä käytkö tällä hetkellä töissä enkä mä sitä lähde arvostelemaankaan mutta ensi alkuun voisit esimerkiksi alkaa harrastaa jotain, missä pääset liikkumaan ihmisten ilmoilla. Ota vaikka yhteyttä vanhaan frendiin/tuttavaan ja pyydä silloin tällöin mukaan lenkeille tai jotain.

Yksinäiselle ihmisille se aloitteen tekeminen on totta kai hankalaa ja mä tiedän sen varsin hyvin sillä täysi-ikäisyyden kynnyksellä jäin lukion lopettamisen jälkeen pariksi vuodeksi käytännössä täysin yksin vailla mitään järkevää aktiviteettia, mitä nyt harvakseltaan bestistä tuli nähtyä.

Sen voin luvata, että ei se yksinäisyys kotisohvalta käsin miksikään muutu, joten päätit sitten kokeilla kontaktin ottoa johonkin sulle tuttuun ihmiseen tai mennä puhumaan ammattilaiselle, niin tärkein ensiaskel on että alat tekemään jotain. Kyllä se siitä pienin askelin paremmaksi muuttuu kunhan et jää rypemään itsesäälissä. Tsemii.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Tässä kyllä oikaistaan nyt taas mutkia aika suoriksi, vaikka varmasti hyvää tarkoitetaankin. Vähän samaa settiä kuin masentuneita kehotetaan ottamaan itseään niskasta kiinni, niin kyllä se siitä.

Yksinäinen voi olla myös silloin vaikka ympärillä olisi iso joukko ihmisiä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Tässä kyllä oikaistaan nyt taas mutkia aika suoriksi, vaikka varmasti hyvää tarkoitetaankin. Vähän samaa settiä kuin masentuneita kehotetaan ottamaan itseään niskasta kiinni, niin kyllä se siitä.

Masennus nyt on kuitenkin jossain määrin eri asia kuin yksinäisyys sillä yksinäisyys on yleensä pitkälti itse aiheutettu olotila siinä missä masennus on mielialahäiriö. Toki pitkä yksinäisyys voi helposti johtaa ihmisen masentumiseen, se on ihan pyskologisestikin tutkittu fakta, että yksinäiset ihmiset ovat onnettompimpia.

Yksinäinen voi olla myös silloin vaikka ympärillä olisi iso joukko ihmisiä.
Erinomainen pointti. Mutta aina löytyy joku joka välittää. Kyllä kaikilla meistä on vähintään se yksi perheen ulkopuolinen ihminen jonka puoleen voi aina kääntyä tai jos ei ole niin sitten on kyllä kussut elämässä todella, todella pahasti. Uskon ja toivon että redlaten tapauksessa ei olla ajauduttu näin pohjalle..

Kuten sanoin, tiedän varsin hyvin että yksinäisyydestä irti pääseminen ei ole mikään "walk in the park" mutta oman aktivoitumisen kautta asioilla on yleensä ajan kanssa tapana alkaa kääntymään parempaan.
 
Sen elämän voi olla kussut myös joku muu, jonka takia luottamussuhteen luominen toiseen ihmiseen on äärimmäisen vaikeaa. Sitten voi olla ihan tuurista kiinni ilmestyykö sellainen ihminen elämään. Toki nuo mainitsemasi asiat aina helpottavat yksinäisyydestä irti pääsemistä, mutta ei se monelle ihan noin sormia napsauttamalla tapahdu, jos tapahtuu koskaan.

redlaten tapaukseen en tällä ota kantaa, koska en tiedä siitä mitään.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Sen elämän voi olla kussut myös joku muu, jonka takia luottamussuhteen luominen toiseen ihmiseen on äärimmäisen vaikeaa. Sitten voi olla ihan tuurista kiinni ilmestyykö sellainen ihminen elämään. Toki nuo mainitsemasi asiat aina helpottavat yksinäisyydestä irti pääsemistä, mutta ei se monelle ihan noin sormia napsauttamalla tapahdu, jos tapahtuu koskaan.
Toki itse kunkin elämään osuu matkan varrelle niiden hyvin tyyppien vastapainoksi täysiä kusipäitä. Ja varmasti hyväksikäytetyksi tulleella ihmisellä menee kuukausia ellei vuosia ennen kuin hän alkaa uudelleen luottamaan ihmisiin. En tiedä redlaten tapausta sen tarkemmin kuin sinäkään joten en lähde sen suurempaa syväanalyysiä hänen yksinäisyytensä perimmäisistä syistä tekemään.

Mutta se nyt vaan on fakta että puhuminen auttaa aina ja on paras lääke yksinäisyyteen. Sikäli en ihmittele että täällä ehdoteltiin jo parinkin nickin toimesta terapiaa. Redlaten vastuksista kävi kuitenkin varsin selväksi että hän ei koe terapiaa itselleen hyödylliseksi keinoksi mennä eteenpäin, siispä ehdotin että voisi sitten olla kontaktissa vaikka tuttuihin. Toivottavasti hänellä on edes joku kenelle puhua. Yksinäisyyttä ei tarvi kenenkään yksin selättää. Ihminen on luotu kommunikoimaan.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Yksinäisyys. Vaikka se onkin omien valintojen ja luottavaisuuden seurausta, niin ei se silti kivaa ole tehdä aina kaikkea yksin.

Ilmeisesti tiedän, mistä puhut. Voimia! Elämä on usein kauniisti sanottuna aika mielenkiintoista. Siis täyttä paskaa. Neuvoja saat, mutta tukea et. Just tänään kuuntelin neuvoja, kun vitutti eli masensi. Tää Jatkoaika on siitä hyvä mesta, että vaikka täälläkin neuvojia piisaa niin on paljon muutakin.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Toki itse kunkin elämään osuu matkan varrelle niiden hyvin tyyppien vastapainoksi täysiä kusipäitä. Ja varmasti hyväksikäytetyksi tulleella ihmisellä menee kuukausia ellei vuosia ennen kuin hän alkaa uudelleen luottamaan ihmisiin. En tiedä redlaten tapausta sen tarkemmin kuin sinäkään joten en lähde sen suurempaa syväanalyysiä hänen yksinäisyytensä perimmäisistä syistä tekemään.

Mutta se nyt vaan on fakta että puhuminen auttaa aina ja on paras lääke yksinäisyyteen. Sikäli en ihmittele että täällä ehdoteltiin jo parinkin nickin toimesta terapiaa. Redlaten vastuksista kävi kuitenkin varsin selväksi että hän ei koe terapiaa itselleen hyödylliseksi keinoksi mennä eteenpäin, siispä ehdotin että voisi sitten olla kontaktissa vaikka tuttuihin. Toivottavasti hänellä on edes joku kenelle puhua. Yksinäisyyttä ei tarvi kenenkään yksin selättää. Ihminen on luotu kommunikoimaan.

Sun pitäs varmaan ryhtyä hoitoalalle kun tiedät paljon asioita eritoten ihmisistä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Sun pitäs varmaan ryhtyä hoitoalalle kun tiedät paljon asioita eritoten ihmisistä.
Oon tosiaan valehtelematta erityisen kiinnostunut ihmisestä lajina sekä siitä miten meidän mielet toimivat eri ympäristöissä mut jos haluisin kouluttautua esimerkiksi jonkin sortin psykologiksi, pitäisi mun käydä ensin lukio aikuis/iltalukiona loppuun ja toivoa kahta ihmettä; että pääsisin yliopistoon ja toisekseen pärjäisin ja jaksaisin rutistaa siellä vuosia.

Oon valitettavasti moisen ammattisuuntauksen suhteen opiskelemassa ihan väärälle alalle ja itseasiassa ei ihmismielten yksilöllinen ratkominen ehkä kuitenkaan ole se mun juttu. Enemmän haaveilen ammatiksi jotain luovaa, tehokasta mutta myös nykyaikaista.

Nuorena tuli tuhlattua turhankin monta vuotta tyhjäntoimittajana mutta tällä hetkellä mulla on ihan selkeät tavoitteet hakea ja päästä ensi vuoden syksyksi AMK:hon opiskelemaan kunhan olen vihdoin saanut sen ammattitutkinnon jonka pohjalta voin lähteä rakentamaan tulevaisuutta ja työuraa.

Huh, johan mentiin sivuraiteille ketjun aiheesta. Noh sanotaan nyt vaikka että ehkä se vetää hieman surulliseksi miten monta vuotta tuhlasin elämästäni aikaa tekemättä mitään järkevää, niin saadaan tuo äsköinen tekstinpätkä edes jotenkin rinnastettua siihen mistä tässä ketjussa on tarkoitus puhua.

Ilmeisesti tiedän, mistä puhut. Voimia! Elämä on usein kauniisti sanottuna aika mielenkiintoista. Siis täyttä paskaa. Neuvoja saat, mutta tukea et. Just tänään kuuntelin neuvoja, kun vitutti eli masensi. Tää Jatkoaika on siitä hyvä mesta, että vaikka täälläkin neuvojia piisaa niin on paljon muutakin.

Onhan tää elämä välillä sellasta vuoristorataa että melkein menee pää pyörälle kuin vain miettiikin. Vaikka just nyt vituttaisi ja masentaisi niin muista että jossain kohtaa on niitä hyviäkin hetkiä ja fiiliksiä taas luvassa. Välillä on kavuttava läpi paskasta, se kuuluu ihmiselämän luonteeseen. Sillon ku on vaikeeta ni on vaan pakko koittaa jaksaa puurtaa eteenpäin ja hiljakseen nousta ylös sieltä vitutuksen ja harmauden keskeltä.
 
Viimeksi muokattu:

redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Kiitos kaikille kommenteista. Hieman jeesasi tänne kirjoittaa. Olette aika lähellä. Joku johon luotin täysin ja uskaltauduin avaamaan itseni rikkoi sen ja toistaiseksi on vaikean oloista alkaa rakentaa sitä luottamusta takaisin. On mulla työ ja harrastuksia joiden pariin yritän nyt elämäni suunnata. Joukkueurheilussa on se hyvä puoli, että siitä kyllä muodostuu eräänlainen toinen perhe. Ja on mulla kaksi koiraa, jotka onneksi pakottaa ulos ja liikkeelle. Eiköhän tämä tästä ajan kanssa.
Lopuksi vielä vituttaa etten kyseiseltä ihmiseltä saa muita vastauksia kuin en osaa tai pysty vastamaan. Tajuan kyllä ettei syitä aina sen kummemmin ole, mutta jokin selitys tai vastaus auttaisi jäsentämään asioita omassa päässä.
 
Yksinäinen voi olla myös silloin vaikka ympärillä olisi iso joukko ihmisiä.
Tämä on totta. Minullakin on aika sosiaalinen työ, on perhe, on suku, on kavereita ja harrastuksia. Välimatkaa lähipiiriin on omaa vaimoa ja lapsia lukuun ottamatta kuitenkin sen verran, että vuosiin ei ole arjessa ollut oikeasti ystävää. Yksinäisyyden kokemus on välillä todella voimakas. Arki on niin täyttä, että satunnaiset puhelinkeskustelutkaan eivät enää muutaman vuoden jälkeen juuri kiinnosta. Mukavahan se olisi joskus asioita kelata kimpassakin, ilman että se vaatii viikkojen tai kuukausien suunnittelua ja reissaamista toiselle puolelle Suomea. Sekin on sinänsä kivaa, mutta se on kuitenkin poikkeustila, eikä osa elämän perusvääntöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös