Venäjän nykytilanne

  • 3 441 409
  • 18 367

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoinen juttu " venäjän vastaisessa mediassa" eli asialla HS. Poimin muutamia asioita, jotka osuvat Friedmanin jutustelussa omien näkemyksieni kanssa yhteen. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1430367597488

Friedmanin mielestä Euroopan ongelma on pahanlaatuinen itsepetos. Eurooppalaiset haluavat yhdistyä mutta pysyä itsenäisinä. Eurooppalaiset haluavat rauhaa mutta uskovat muiden suojelevan heitä. He haluavat kaiken mutta eivät halua maksaa siitä mitään.
Tuossa on vinha perä. EU:ssa ns iso kuva on pahasti kateissa ja keskeiset voimat ovat oman napansa sokaisemia. Turvallisuuden sotilaallinen puoli on ulkoistettu Amerikalle.

Friedmanin mukaan Venäjä vilkuilee koko ajan länsirajaansa pelon vallassa, sillä lännessä on tasamaata, jota on vaikea puolustaa. Eikä länsimaihin ole luottamista – sen ruotsalaiset, ranskalaiset ja saksalaiset ovat kaikki vuorollaan todistaneet.
"Historia on tehnyt venäläisistä varovaisia", Friedman sanoo.
Siksi Venäjällä on länsirajansa suhteen yksi selvä tavoite: työntää se niin kauas länteen kuin vain mahdollista.
Tasankoihminen tuntee olevansa turvassa vasta kun rajana on meri. Esim Atlantti. Tuota teoriaa on esittäneet muutkin ja minusta kuulostaa loogiselta.

Vladimir Putinia Friedman esimerkiksi ylistää kirjassaan suureksi isänmaanystäväksi.
Syvällä sisimmässään Putin uskoo olevansa patriootti ja isänmaan asialla. Sääli vain, että ei ole kyennyt päivittämään maailmankuvaansa tuoreemmaksi. 1970-lukulainen aatemaailma ei oikein toimi 2010-luvulla.
Viime vuoden alussa venäläisillä oli Ukrainassa hyvin suuri vaikutusvalta. Nyt heillä on Krim ja Ukrainan itäisin nurkka
Tuo peli ei ole vielä ohi. Ja oliko tasankoihmisillä muuta vaihtoehtoa kuin sotilaallinen, kun Ukraina oli kaatumassa lännen syliin?

Friedmanin mukaan Venäjän armeija on suoriutunut taisteluissa surkeasti, eikä se kykene laajamittaiseen hyökkäykseen Ukrainassa.
Tätä näkemystä en jaa. Ihan vain siitä syystä, että puna-armeija toimii Ukrainassa rajoitetusti, esim ilmavoimia ei käytetä lainkaan. En sano, että puna-armeija on hyvä. mutta Ukrainanperusteella sitä ei voida dumata.

"Venäjällä on kädet täynnä Bulgaria-Baltia-linjalla, joten se ei halua ongelmia Suomen suunnalla", Friedman arvioi. "Suomen osallistuminen konflikteihin on kiinni Suomesta itsestään."
Friedmanin mukaan kysymys on siitä, katsooko Suomi, että Baltian tukeminen on maan omien etujen mukaista.
Miten Suomi voi pysyä ulkopuolisena, jos Baltiassa taistellaan? Siinä tappelussa Putler tarvitsee Ahvenanmaan ja Gotlannin hallitakseen Baltian rannikkoa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eräs Putinin suuri esikuva puhdisti sekä kansan että armeijan valmistaessaan kansakuntaa sotaan. Tarkkasilmäinen voisi havaita nykyisessä Venäjässä samoja piirteitä.

Jos lännen ja Venäjän välillä syttyy sota, niin historioitsijat tulevat pitämään nykyisiä länkkäreiden johtajia aivan yhtä puusilmäisinä kuin heidän vastineitaan 30-luvulla, ml suomalaiset.

Onko missään esiintynyt arvoita minkä suunnan kannattajia lähti?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Lätkä-Bongari Iso-E kiitokset linkistä, mutta olin jo tuon lukenut. Ei oikein käy analyysistä. Tuollahan ei saa potkuja epäonnistumisesta. Kuolemansyntejä on uskollisuus muulle kuin Putinille ja vallitsevan politiikan vastustus. Eli lähtikö väärän kuninkaan kannattajat vai sodan vastustajat...

Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti voitonpäivän puheessaan maailmanrauhan olevan vaarassa, ellei kehitetä "turvallisuusjärjestelmää, joka on blokkien ulkopuolella”.
Näin Putin puhui voitonpäivän paraatissa – varoitti maailmanrauhan olevan vaarassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielenkiintoinen tuo Putinin huoli blokeista, ilmeisesti tämä ei koske Venäjän omaa blokki-ajattelua, Euraasian Unionia, johon on jo muutama onnekas valtio "päässyt" mukaan.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uudessa sotilasdoktriinissaan Venäjä on kovasti huolissaan muiden maiden tekemänä sellaisista asioista, mitä itse duunaa kovalla vauhdilla. Koskee näköjään myös blokkeja..

– Putin on jo antanut patriooteille suurimman lahjan, jonka voi: Krimin niemimaan, Kolesnikov sanoo.

Hänen mukaansa seuraavaksi tarvitaan jotain uutta. Yksi vaihtoehto on sodan jatkaminen Itä-Ukrainassa, mutta se on talouskriisin vuoksi vaikeaa.

– Nyt jo näemme, että seuraava kiistan aihe voivat olla arktiset alueet. Todellisuudessa Putin tuskin tietää itsekään, mitä tekee seuraavaksi.
Venäläistutkija: Putin tuskin tietää, mitä tekee seuraavaksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
Sota Urainaa vastaan voi loppua vasta, kun Kiova tottelee taas Kremliä. Eli se jatkuu pitkään. Mutta siinä Kolesnikov on kyllä oikeassa, että lisää polttoainetta Putler tarvitsee kansan hurmoksen ylläpitämiseksi.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä

LaiLaiLei

Jäsen
Nopealla selauksella en huomannut, että olisi tää vanha uutinen tänne linkattu, linkki verkkouutisten sivulle:
Andrei Illarionov: Putin aloittaa suuren sodan 9. toukokuuta jälkeen - Ulkomaat - Verkkouutiset
Sitten on pakko myöntää, ettei mitään hajua miten uskottava tämä verkkouutiset on. Mielenkiintoinen uutinen joka tapauksessa, tietääkö kukaan miten hyvin Illarionov on aiemmin toveri Putinin siirtoja arvaillut?

Aika raflaavia kommentteja on kaverilta tullut aina Venäjän toimiin liittyen. Ukrainan sodan aikana ovat kyllä lisääntyneet nämä "En tiedä missä, en tiedä miten, merkkejä on ilmassa, mutta en niitä erittele"-kommentit. Ja silti ollaan varmoja että jotain tapahtuu. Mutta tietenkin on luonnollista että nämä toimet aiheuttavat spekulaatiota. Viime aikoina tullut aika paljon luettua eri lähteistä näitä spekulaatioita näistä Venäjän seuraavista "kohteista" ja siellä on tullut vastaan mm. Baltian maat, Moldova, Serbia, arktinen alue, Tsetsenia, Georgia, -stanit, Valko-Venäjä, oman maan sisäiset uhat sekä tietenkin eri variaatiot Ukrainan osalta. Teorioita voi olla siis niin useita kuin niiden esittäjiäkin. Niinkuin Sako viestissään sanoi, totta on, että ulkoisia uhkia tarvitaan, jotta Putin voisi nukkua yönsä rauhassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hetkenä minä hyvänsä lähdettäisiin taistelemaan "vihollista" vastaan.

Mitä itse tuohon linkin väitteeseen tulee, niin olen saanut sen käsityksen, että Venäjän armeijan uudistus on vielä siinä vaiheessa ettei vielä ainakaan pariin vuoteen mihinkään "suureen" toimintaan pystytä eikä välttämättä haluta. Eri asia on tietenkin se, mitä tapahtuu jos/kun Venäjä saa asevoimansa päivitettyä haluamalleen tasolle. Pidän esimerkiksi täysin mahdollisena, että Euroopassa soditaan laajalla mittakaavalla 5-10 vuoden päästä.

Jos nykyistä tilannetta katsoo yleisesti, pitää muistaa, että Venäjä ei myöskään ole mikään vääjäämätön sodasta sotaan automaattisesti puksuttava juna. Vaikka sotilaalliset toimet löytyvätkin keinovalikoimasta, eivät ne välttämättä ole kuitenkaan ensisijaisia. Esimerkiksi Suomen tilanne on sinällään hyvä, että tänne sotilaallisen invaasion tekeminen olisi hinta/hyöty -suhteeltaan vahvasti miinusmerkkinen Venäjän kannalta. Maa jolla on vahvat puolustusvoimat, ja näillä näkyminen melko myönteinen hallitus Venäjän kannalta, on tuskin se ensisijainen paikka missä näitä viholliskuvia vastaan aletaan taistelemaan konkreettisesti. Varsinkin iltapäivälehdet tuntuvat kuitenkin ottavan kaiken ilon irti, ja näiden teksteistä saa välillä käsityksen että hetkenä minä hyvänsä pilliin voidaan viheltää. Esimerkiksi uutinen Levadan tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan venäläiskansalaisten valloittamishalut ovat viimeisen vuoden kuluessa laskeneet, jää helposti näiden muutaman "Seuraavaksi Puola ja Suomi" -huutelijoiden varjoon.

Jos erehtymättömillä ennustajantaidoilla pitäisi tehdä päätelmiä, veikkaisin että Ukrainan tilanne tulee jatkumaan, hanaa säädellään tarpeen mukaan, seurataan länsivaltojen reaktioita ja jos tilanne uhkaa riistäytyä käsistä, takaportti on olemassa ja voidaan operaatiot lopettaa, koska "Eihän me ees siellä koskaan oltu". Tähän en kuitenkaan usko, koska länsivallat eivät tilannetta Ukrainassa aja pisteeseen, josta voisi jotain suurempaa kehittyä, joten Venäjä saa suhteellisen vapaasti puuhailla Ukrainan maaperällä mitä haluaa. Tämän jälkeen parannellaan hieman suhteita, ja myöhemmin voidaan muita naapurimaita vastaan käyttää samoja metodeja, jos se nähdään tarpeelliseksi.

Mutta ei Venäjäkään täysin välinpitämätön ole kansainvälisen yhteisön mielipiteistä, eikä siellä siltoja täysin haluta polttaa vaikka kovasti tikkuja heitelläänkin. Jos oltaisiin täysin välinpitämättömiä, niin kyllä Kiovassakin olisi jo ollut pari Armataa voitonpäivää juhlistamassa (olettaen, että Venäjällä olisi edes kykyä tällä hetkellä niin laajamittaiseen toimintaan). Putin on nyt vuoden verran vakuutellut diplomaattista ratkaisua (viimeksi tänään Merkelin kanssa),sitä ettei Venäjän joukkoja ole Ukrainassa ja yrittänyt selittää ja oikeuttaa Venäjän toimia Krimillä. Vaikka nämä ovatkin valheita ja myös osin kotimarkkinoille suunnattuja, ne kertovat sen, että halutaan pitää kuitenkin yllä jonkinlaisia suhteita. En näe syytä, miksi näin toimittaisiin jos yhtäkkiä kesken armeijauudistuksen, lähdettäisiin täysin epätoivoiseen ryntäykseen länttä vastaan, kun samalla tiedetään että voittoa ei tästä saavuteta.

Toinen skenaario on sitten se, että Putinilla todellakin on jokin pidemmän aikavälin suunnitelma, maa jatkaa sotilaallista varustautumistaan, vastakkainasettelua kiihdytetään, propaganda kasvaa ja muutaman vuoden päästä voidaan olla tilanteessa, josta ei paluuta enää ole, ja rauhanpanssarit suuntaavat kohti fasistista länttä. Mutta edelleenkään, en näe miltään kantilta järkeä aloittaa mitään mittavaa sotaa juuri nyt.

Tietysti kaikki skenaariot voidaan selittää sillä, että Putin on tullut hulluksi, niin kuin myös voidaan esimerkiksi nämä esittämäni "puolustelut" tyrmätä, mutta se ei ole kovin järkevää keskustelun kannalta. Se on sitten aivan yksi ja sama; ydinpommia ja ohjusta voi tulla niskaan hetkenä minä hyvänsä.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tapetun Nemtsovin ns. raportti kertoo, että Venäjä sekaantui Ukrainan sotaan aivan kuten Lännessä on kirjoitettukin:

Murhatun Nemtsovin raportti julki: Näin Venäjä petti omat sotilaansa – kuolleiden omaiset vaiennettiin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Toki tässä ei mitään uutta ole, mutta mielenkiintoista seurata mihin paljastukset johtavat. Tuskin mihinkään. Ainoa järkevä tapa EU:n kannalta olisi moninkertaistaa pakotteet. Tällaisen Venäjän roistotoiminnan hiljainen hyväksyminen edelleen paljastusten jälkeenkin viestii vain siitä, että Putin voi katsella jo seuraavaa operaatiota.
 

SgtMarkov

Jäsen
Venäjällä on hurjistuttu Riikaan nousseesta taideteoksesta, jossa Putinia esittävä nukke on ristiinnaulittu. Venäläismedia kierii jo itsesäälissä ja suurlähetystöstäkin on sadellut uhkauksia.

Montako päivää kestää ennen kuin Putler hyökkää Latviaan..?

Kuvat twitteristä
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Venäjällä on hurjistuttu Riikaan nousseesta taideteoksesta, jossa Putinia esittävä nukke on ristiinnaulittu. Venäläismedia kierii jo itsesäälissä ja suurlähetystöstäkin on sadellut uhkauksia.

Montako päivää kestää ennen kuin Putler hyökkää Latviaan..?

Kuvat twitteristä
Ihan hieno taideteos, näköinen. Olisi voinut vielä sytyttää palamaan ja sammuttaa kusemalla päälle.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015051619705692_ul.shtml
Iltiksen uutisointi Putlerin ristiinnaulitsemisesta.

"Kummallinen teos kehottaa myös katsojia osallistumaan, sillä jokainen ohikulkija voi hakata nukkeen lisää nauloja."
Diktaattorille pahinta nöyryytystä on nauru. Ei siis mikään ihme, että Venäjällä möykätään. Myöskään lopputulos ei ihmetytä, se on odotettu: "Tänään iltapäivällä Latvian tiedotusvälineet kertoivat näyttelyn järjestäjien saaneen uhkauksia ja päättäneen sulkea sen." Putinin kätyrit asialla.

Kaikille boikotteja harrastaville tarjoaa Prisma mahdollisuuden. IS linkki
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1431747986531.html
Prisma myy erikoista Venäjä-mielistä kirjaa: ”Täysin informaatiosotaa”
Muistakaa kertoa myös Prismalle miksi menette naapurikauppaan.

Venäjällä on HIV-epidemia ja se pahenee nykyisen politiikan ansiosta.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015051719706997_ul.shtml

Päivän "jäniskevennys" tulee myös Venäjältä.
Venäjän Pohjois-Kaukasuksella sijaitsevassa tasavallassa 46-vuotias paikallispoliisin päällikkö on ottamassa toiseksi vaimokseen 17-vuotiaan koulutytön.
- Itsenäistyminen ja seksuaalinen kypsyys saavutetaan Kaukasuksella aiemmin, ei pidä olla tekopyhä. Siellä on paikkoja, joissa naiset ovat rupsahtaneita jo 27-vuotiaana ja näyttävät meille noin 50-vuotiailta, Astahov laukoi loppuviikosta venäläisellä radioasemalla.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015051619705153_ul.shtml
Vitsi piilee siinä, että tämä Astahov on Venäjän lapsiasiamies.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Kaikille boikotteja harrastaville tarjoaa Prisma mahdollisuuden. IS linkki
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1431747986531.html
Piti ihan tutkia tämän kirjailija Matti Rossin taustat. No, kaverihan onkin ollut SKDL:n kunnanvaltuutettu Rautalammilla, vaikuttaa edelleen SKP:ssa ja on toiminut puolueen ehdokkaanakin. Rossi on taistolainen. Ja ihan mielenkiintoisena faktana, isäukko Mikko Rossi on valkoisten puolella sisällissodassa taistellut jääkärikapteeni. Pojasta polvi paranee? Selittää kyllä kaiken kaverista nämä taustat, hauskaa vain, että Putin on kaukana kommunistista ja äärinationalisti, joku voisi fasistiksikin sanoa.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Venäjällä on hurjistuttu Riikaan nousseesta taideteoksesta, jossa Putinia esittävä nukke on ristiinnaulittu. Venäläismedia kierii jo itsesäälissä ja suurlähetystöstäkin on sadellut uhkauksia.

Montako päivää kestää ennen kuin Putler hyökkää Latviaan..?

Kuvat twitteristä

Vai että tuntematon tekijä nostattanut teoksen. Ettei olisi ollut vihreätakkinen kaveri?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Piti ihan tutkia tämän kirjailija Matti Rossin taustat. No, kaverihan onkin ollut SKDL:n kunnanvaltuutettu Rautalammilla, vaikuttaa edelleen SKP:ssa ja on toiminut puolueen ehdokkaanakin. Rossi on taistolainen. Ja ihan mielenkiintoisena faktana, isäukko Mikko Rossi on valkoisten puolella sisällissodassa taistellut jääkärikapteeni. Pojasta polvi paranee? Selittää kyllä kaiken kaverista nämä taustat, hauskaa vain, että Putin on kaukana kommunistista ja äärinationalisti, joku voisi fasistiksikin sanoa.
Matti Rossi on jopa kommunistiksi melkoinen niljake, pahinta taistolaisänkyröiden sakkia. Kuuluisa Denes Kiss -tapaus herätti laajaa pahennusta myös vasemmistolaisissa. Sotkusta on kirjoitettu paljon, ja Kiss-tapauksen ydinasiat käyvät ilmi mm. Matti Rossia käsittelevästä Wikipedia-artikkelista.

Tuo vanhojen kommunistien nyky-Venäjää koskeva symppaaminen pitää ymmärtää päälle jääneenä länsi- ja USA-vastaisuutena. Neuvostoliitto romahti ja kommunismi mätäni, mutta Yhdysvallat, länsi ja Nato eivät. Ei ole ollenkaan epäloogista, että vanhojen kommunistien viheliaisin sakki näkee Putinissa ja nyky-Venäjässä jotain hyvää jonkinlaisena USA- ja länsivastaisena voimana, vaikka Putinin kautta voi pitää paremminkin jonkinlaisena ryöstökapitalismin kulta-aikana.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Matti Rossi on jopa kommunistiksi melkoinen niljake, pahinta taistolaisänkyröiden sakkia. Kuuluisa Denes Kiss -tapaus herätti laajaa pahennusta myös vasemmistolaisissa. Sotkusta on kirjoitettu paljon, ja Kiss-tapauksen ydinasiat käyvät ilmi mm. Matti Rossia käsittelevästä Wikipedia-artikkelista.

Tuo vanhojen kommunistien nyky-Venäjää koskeva symppaaminen pitää ymmärtää päälle jääneenä länsi- ja USA-vastaisuutena. Neuvostoliitto romahti ja kommunismi mätäni, mutta Yhdysvallat, länsi ja Nato eivät. Ei ole ollenkaan epäloogista, että vanhojen kommunistien viheliaisin sakki näkee Putinissa ja nyky-Venäjässä jotain hyvää jonkinlaisena USA- ja länsivastaisena voimana, vaikka Putinin kautta voi pitää paremminkin jonkinlaisena ryöstökapitalismin kulta-aikana.

Mielestäni on kuitenkin loistavaa, että Rossi on näin vanhoilla päivillään ryhtynyt totuuden airueeksi ja saamme siis hänen selostamanaan tutustua faktoihin siitä, miten Kiovan juntta hyökkäsi Kansantasavaltaan, tavoitteenaan murhata jokainen nainen, lapsi ja vanhus. Näin dosenttia vapaasti lainatakseni.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuo vanhojen kommunistien nyky-Venäjää koskeva symppaaminen pitää ymmärtää päälle jääneenä länsi- ja USA-vastaisuutena. Neuvostoliitto romahti ja kommunismi mätäni, mutta Yhdysvallat, länsi ja Nato eivät. Ei ole ollenkaan epäloogista, että vanhojen kommunistien viheliaisin sakki näkee Putinissa ja nyky-Venäjässä jotain hyvää jonkinlaisena USA- ja länsivastaisena voimana, vaikka Putinin kautta voi pitää paremminkin jonkinlaisena ryöstökapitalismin kulta-aikana.

Mutta kyllä tuo Rossinkin tilanne on ihan absurdi: ensin ollaan solidaarisia ja marxisti-leninistejä ja seuraavaksi fanitetaankin semi-fasisteja ja ryöstökapitalismia. Eihän siinä ole kysymys enää yhtään siitä, mitä kannattaa vaan mitä vastustaa, ja Rossilla se on liberaalidemokraattinen Suomen tasavalta. Karu ideologinen ja moraalinen vararikko.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mutta kyllä tuo Rossinkin tilanne on ihan absurdi: ensin ollaan solidaarisia ja marxisti-leninistejä ja seuraavaksi fanitetaankin semi-fasisteja ja ryöstökapitalismia. Eihän siinä ole kysymys enää yhtään siitä, mitä kannattaa vaan mitä vastustaa, ja Rossilla se on liberaalidemokraattinen Suomen tasavalta. Karu ideologinen ja moraalinen vararikko.

Ehkä kyse ei olekaan siitä, että Rossi olisi joskus aidosti ollut kommunismin kannattaja, vaan siitä, että hän on aina ollut venäläisen totalitarismin ihailija. Ensialkuun puitteet tälle ihailulle rakentuivat Neuvostoliiton ja sen kommunistis-ideologisen kehyksen varaan. Nyt 2010-luvulla tilalle on tullut putinilainen fasismi. Tavallaan perusideahan tuossa on sama, suurvenäläisen nationalismin ylistys.

Voihan olla, että Rossi on tämän itsekin huomannut vasta "matkan varrella", että eihän tässä niin kommunisteja ollakaan.

Ylipäänsä etenkin nykyään tuo vaikkapa Bäckmanin edustama suunta on ideologisesti ihan käsittämätön sillisalaatti,vähän sellaista rusinat pullasta-ajattelua, eli otetaan "parhaat" jutut neuvostoajasta jne, mutta sitten kuitenkin heilutaan tsaarinvallan tunnusten keskellä mielenosoituksissa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ehkä kyse ei olekaan siitä, että Rossi olisi joskus aidosti ollut kommunismin kannattaja, vaan siitä, että hän on aina ollut venäläisen totalitarismin ihailija.

No, kyllä hän minusta aikoinaan ihan aidolta marxisti-leninistiltä vaikutti. Joltain ystävältäni kuulin, että olisi ankaran jääkäriupseeri-isän ikuisesti kapinoiva poika, mutta en tiedä, onko oikeasti näin. Joka tapauksessa absurdi ja surkuteltava ideologinen elämänkaari.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös